Hei-san, sun heiluville!
   Sitä olemma rantautunut jo täsä vaiheessa kun tätä nakuttelen tänne Luovon lempeään syleilyyn. Vietän kotvasen täsä näin istuin ja nakutellen, kussa sit taasen ulkoistan itsein tuokioiksi muutamiksi.


   Lähdimmä aamusella pakkailuijeni jälkehen vajaata kahdeksan liikenteeseen siten et vein yhden muksuin mukelon kouluunsa siin lähteissäin. Hänellä on vakaa aikomus toimia siellä koissain "talonmiehenä".... ei kun "-naisena" tään ajan jonka loistan sieltä poissaolollain. Saa tiedä iten viihtyvi kattoin alla yksinänsä; en sen puoleen - en mie sitä epäile yhtään. Uson et se voi ihan hyvin onnatakin häneltä. ISO jo on hän sen verta et miks´ ei?!
Kussa hänet höökyttänyt olimma koulutiellennsä jälkeen tuon Pesiäislomasen pitkänlaisen, suorin itse matkoihini.
   Eka eteppi oli IIdeni ilman aikoja josta pitimmä etsiskellä Hepo Hopiallein apetta nassuun jotta pääsisin itse sen kyydissä sitten mahdollisimman pitkälle tätä reissuain tehden.
Arvatkaas kuin kävi? Nykyaika, tankkaaminen automaatilta? Ihan hyvin, joo.... Ihan hyvin silleen et loppuin lopuksi sitä menovettä vievää sainen tankillisen täytehen, muttas tiettipäs ns. työtä sitä löytää! Kyllä, kortilla mistä vaine olisi löytynyt ja saanut, muttas et setelillä tankaten? E-hei, ei ole muuten nykymaailmassa helppoa.
Se oli kolmas tankkauspiste et sellaisen masinan löysin joka kitusiinsa seteleinä rahat huoli!
Ei siis voi mitenkään ajatella et olisin esim. "kilpailuttanut", ostanut sieltä misä halvinta moinen menovesi on, vaan piti vain niellä maksut roisit ja takanta sit siitä ekasta minkä löysin toimivaiseksi seteleillä. Sitä kun ei tiedä et olisiko enää seuraavassa mosita mahdollisuutta ollutkaan...? Joten piti ottaa se mitä "tarjotaan", heti kun sellaisen paikan löysi.



    Matkain alussa jo ihastelin, katselin, imin sisuksiini sieluin ja simmuin täydeltä tätä kaikkea! Tätä luonnon kauneutta, ihanuutaa, mahtavuutta!
Katselein ja olo ja tilaansa, katsoin valon tuon lankeavan "astetta" taasen. Katselin puita, maisemia, peltoja, teitä isompia ja pienempiä ohitse vilahtavia, kuin kaik on jo niin kevään oloista! Luonto on ns. normaalin kevään oloista nyt täsä vaiheessa muutoin, muttas LUNTA on vielä PALJO paikassa joka!
Luonnon täytyy vuotta ja luontohan vuottaa, et kospo, kospo se pääsee poies kahleistaan?! "Joko? Joko nyt... saahnhan jo?"
Puissa ovat jo lehtien orastavat silmut valmiina - koska saavat lähtöluvan, kospo saavat ampaista kasvuun lehtivihiriään?
Järvien jäät nuo laajat, vaik kuin olisivatkin nyt vielä noin 50-70cm vahvat, ovat jo tummuneet näkyväisiksi - eivät ole enää vitivalkiat. Niistä kaaheista, laakesita, aakeista, puuttuvi vaine vesi, vedet kimmeltäväiset, välkehtiväiset, pinnaltansa. Kahleissaan sekin vuottavi alla pinnan jäisen. Suree mennyttä talvea, vuottaa aikaa vapaudensa.
Pelloille ovat Maan Ilmeilijät "kylväneet" jo kalkkista ravitsevaa pitkin pintojansa - nekin vuottavat lumimassojen nuiden poies hurahtamista, jotta pääsisivät kalkitsemaan maanpintaa tarkoitettavaa tuota ja sitten kasvu uusi vihiriävä kasvaa pinkoisi ilollansa päälle maankamaraisen maanruskean.




   Vapaa maa, vapaa valutta ja vapaa maantie joka viettää vierasta viehkeydellänsä vapaalla.
   Takana pitkät vapaat Pesiäis-lomasen. Takana ruuhkaiset meno- ja paluuliikenteen. Ja näin ekana arkisena päivänä sitten "vaine" ja ainoastaan ns. arkinen työmaaliikenne.
Tää sit tarkoitti tällä matkallain et yssin, sangen yssin sainen lesetellä suurimman osasen matkaani tätä.
Tuossa Tyrnävän jälkeen alkoi olla "ahdasta". Meitä muodostui arviolta noin vähintään 20 auton letkanen siihen hitampaan kohtaan tietä ( 80km/h ) kunne sit päästiin tuohon Limingan kohdalle ja moottoritien baanat aukesivat.
   Muutamat kolaroidut ( kolme kipalaetta ) autonraadot tienpientareilla, kymmenittäin Pupu-Jussikoita autoilla murhattuja.
Miulla ei kiirusta mihkään. Ei kiirusta et onnettomuuden aikaan saisin, ei kiirusta eteen päin. Ajelin ajan kera, lakien ja asetusten mukaan ja siunailin niitä viel miuta hitaammin ajavaisia jotka sit "tukkI" omain etenemisen edessäin ollen ja körötellen. Niin-pä, "kiireet" ne on itsekullahin - miullahin, vaik en kiiruulla ajellutkaan.




   "Alien-vyöhyke ohitettu.", Puolivälikrouvissain pistäydyin.
   Tilasin kaffimukillisein, astelin pöytäin ääreen, istahdin kankullein.
Katsastin ynpärillein, hoisin kännykällä asioitain, hörppäsin kaffeeta välleen ja tein huomion siin samalla:
Yhdessä pöydässä oli miun siihen paikallein tullessain riippumassa pielustallaan punainen, näkyväisellä värillä siiis omistettu, hupparitakki. Käsilaukku naisen siinä penkillään.
Istuin, joi - katselin. Ei liikettä, ei ketään.
Käväisin lähteikseen vessassa ja palasin takaisin "salinpuolelle"; yhä iellehen tämä takki, tämä kassi paikallansa - eikä ketään, ei kukaan, paikalle tuolle tullut ollut?
"Asiahan ei miulle kuulu....", muttas kun lähimmäisestä huolta on pidettävä kuiteskin ja huoli toisesta olevaisesta on sisäsyntyinen, niin vetäismpäs yhtä työntekijää siinä hihansuusta kiini ja kerroin tään huomioin hänelle, ihmetellen et kun tyhyjänä se paikka on vaik kuin näyttäisi et joku paikalle on kuitenkin tuolle tullut?
Kiitti huomiostain, sanoi et he seuraavat, hän ilmoittaa asian eteenpäin - kiitos paljon tästä huomiosta.
   Miettimään jäin jälkeenpäin et olisipa hyvä, josko ei ihan kivakin, tietää miten asia eteni? Mitä tapahtui, tuliko ihminen joku tuonne takaisin paikallensa? Löytyikö omistaja takille punaiselle, käsilaukulle naiselliselle? Ja mitä tapahtui nuin muutoinkin täsä tapauksessa?




   Uljuan tekojärvi viel jään omaa oli.
En voine kuin ihastella tätä ilma sekä tilaa tälläkin patoaltaan reunamilla taivastellessain! Mikä valo, mikä lämpö!

   Hyttikoskella joka Siikajoen varrella seivovi ja Siikalatvan alueeseen kuuluvi:






   Tähän tään sillan ajan patinoimaan kauneuteen en väsy i-ki-nä!
   Hifistelin hivenen kun ei kiirusta, lämmä ilma, valo oikiassa kulmassa.....;









Puukantensa ajan patinoimaa kauneutta erinäisin kuvioinensa ja oksain kohouminensa.



   
   Hyttikoski, Tyrnävä, Liminka - Pohojanmaa tulvii!
Pellot lähes paljaina, vangista lumen päässyt poies ovat. Sen sijaan sit tosiaankin vettä kylliksensä omaavat jo.
Annas olla kuiteskin sit kunne pääsin tänne Luovon puolelle, tänne "jorpakon" taa - täällä ollahan sit aivan kuin tuolla kotona oltaisiin! Lunta on paikassa joka - ja ihan reilusti vielä!
Totesikin tuossa tänne tultuain yksi puoli-tuttu ihminen et kevät laahaa nyt noin kuukauden myöhässä täällä-kin.

   "Rantauduin" Kempeleellä. Ei miulla asiaa ollut.... ei.....
   Aamulla siinä ennen kois lähtöä rupateltiin ja hupateltiin tuon muksuin mukelon ker kukkasiain kastellessain. Kaikkea kukista, erinäisiä asioita.
"Ovatko Peikon itkemät vesipisarat myrkyllisiä kun Peikko itsessään on myrkyllinen?"
"Ainahan näitä kukkasia lisää mahtuisi tänne...."
"Siellä on matkalla, Kempeleellä, yksi kauppa jossa aina ohimennen tulee käytyä ja aina joskus joku tarttuu "helmoihini kiini". Tuonkin Kissuksen alun sieltä sain ilman mitään. Myyjä antoi oksan siitä matkaani ja nyt se jo noin kasvaa - katsoppas vaine." "Nyt en taida siellä käydä kun on Matti Kukkrossa...."
"No, voitthan sinä käydä siellä katselemassa vain....?"
"Niin voin." "Taidan käydä katselemassa vain - ja manitsen täää Kissus voi hyvin ja kasvaa; kiittä kun ei saadusta kukkasesta saa!"
   Kuis kävi?
Kurvasin Kempeleelle, astelin askeleeni kohti kukkakauppaa tuota. Kertoilin "terveiset" ja - lähdimmä kaupasta ulos kera yhden kukkasen uuden!
Enhän mie voinut, en. Kun KERRANKIN löytyi SANTTU! Saniaista tuota vanhan-mallista kun ei ole lytynyt mistään nyt täsä kun taasen kukka-klaaniain kasvattelen uuteen uskoon uljaaseen! Ei, sitä ei ole myynissä ollut viel misään mistä olen katsellut kukkasia itsellein! Nyt se oli tuolla ja "onneni ohitse" en voine astella täten, en!

   Kempelettä lähestyessäin koin eka kerran JO siellä asti tuntehen et kohta ollahan muuten kotona!
Tiedätte te Armaat Lukijain miun kun pakissut olemma mie siitä kuin Maailmalta Avaralta kotia päin ajaessa tulee se tietty tunne ja tila tienpäällä josain vaiheessa vastahan?! Olkoon kotio matkaa sitten kilo tahi metri, kymmenen tahi kaksikin, sata tahi puolitoistakin, muttas se tulee! Se vaine paksahtaa päälle ja olo sekä tila on kuin kohta kotona olisit jo.
Sellainen "sisäsyntyinen" jutska - tiedättehän? Koti-"reviiri", "omapihapiiri", jne..

 
  
   Salmen takana, seljön takana, Luodonselän takana:
   Tiesin että aikaa jäisi rannalla vuottaa seuraavaa lauttaa, tiesin et kamerain kera sen ajan vuotettavan hyödyntäisin;



   "Tyyny."















   Varjakka ja/tai Säärenperä Taivahanrannalla näkyilemässä "mantereen" puolella.




   Aallonmurtaja Riutunkarin ja Taivahanrannalla Luovo.




   Luovoa vasemmalla reunalla ja Oulun edustan saaret oikeammalla laidalla.




   Horisontissa ns. Oulun edustalla Taivaanrannalla Hietakari-Kotakari-Kraaseli, jne.







   Kyyti näkyvissä!



   Luodonseljän ylitys:
   Lautan kyytiin päästyäin "analysoin" olo ja tilaani. Se oli kuin lapsella jouluna kun vuottavi hän joulupukkia. Tahi kun pääsee karkkikauppaan ja vuottaa et kohta saan jotahin hyvää, aivan kohta....!




   Mietteissä Matkamiehen, Mieron tään, et jos tuonne hyiseen kitaansa joutuis, tuonne nuiden paksujen jäälohkareiden sekaan!? "Hui!"



  









   "Kotipuu.", ja ei ketään kotona.... snif.
   Alla hivenen "erilainen" näkökulma;






   Näiden jäälohkareiden takana häämöttää.....



.... itse Luovo.






   "Kangastus."




   "Tyrskynratsastajat." - tavoitimpas nämä! Edes vähäiset tällaiset.



   Ja mie ITSE juuri nyt, täsä näin, olemma sankkevan tytyväinen; kois olen.
Ei kiirusta persiin alla, ei kiirusta mihkään. Olen vain. Ja rauhassain. Hyvä on ihmisen olla, hyvä on olo ja tila, muoto tää.
Nasu piskuinen täynänsä kun tänne tultuain käväisin ensimmäisenä yhden kalasopallisen kiposta nauttimassa - kylkijäiseksi saine sieltä viimeiset kaffeetirutkin.
Tästä ei voine kuin parantua ja paremmaksi pistää - vahi mitä?
Kamera alla ja kilo sekä mertrejä tassuin alla.
    Heissa - tavataan taasen!