Kuvaa en tähän laita, vaik kuin "kuva kertoisikin enempi kuin tuhat sanaa". Kerron vaine ja pyydän teitä Armaat Lukijain miun ajattelemaan, sielujenne simmuin kuvittelemaan, näkemään:
   Ihminen joka kävelee josain siellä juuri siun nurkilla vastaasi siun. Hän on pukeutunut yltä-päältä mustiin. Pitkä, maata hipova leviä hame yllään. Sellainen ns. salsa-kuosinen hame. Sitten musta paita. Säästä riippuin joko pitempi- tahi lyhyempi hihainen. Siihen villanuttu kylmää vastaan vielä kaiken kukkuraksi. Sellainen roikkuva mallinen. Voitteko kuvitella sellaisen vaikkas piiiit-kän mallisen joka ylettyy vähintään persausten alla asti? Sekin musta.
Sitten tassukat nuo varpikkaiset elikkäs paljasjalka-tassukat kankaiset joissa on jokahinen varvas omaan lokeroonsa änkeävä. Eihän niitä tosin sieltä pitkemmän hamosen alat anävy, muttas siellä ne kuitenkin vilkkaavat astellessa henkilön tuon iellehen päin. Päähinettä? No, ei välttämäti - ei oikeestaan ollenkaan. Laukku kuitenkin. Olka sellainen vaikka ja musta voittoinen sekin.
JA vielä sitten pitkät, persauksiin, vähintään vyötärölle ylettyvät moniväriset rastat pisteenä kaiken tään "ii:n" päälle kera sellaiseten 70-luvun ymmyrkäisten-pymmyrkäisten mallisten mustien aurinkolasien.
Sitten joku toinen joka on niin ikään mustissa, muttas nyt on hamosella tuolla pituutta hädin tuskin "vesirajaa" peittävä. Paita - no, se on myöskin kaiken "kriittisen" peittävä, säädyllinen siis silleensä, muttas helteisen sään omaama tapaus kuitenkin. Siihen tassukat tuollaiset tahi varpain-jaloin kulkevainen yksilö.
Kolmas "vaihtoehto"; muutoin samainen mut kylmemmän sään tullen pitkät, mustat, tavan farkkuiset housut - pilli-sellaiset. Piste.
   Kenen perään näistä katsoisit toisenkin kerran, ketä kääntyisit katsomaan, kenet "silmälle pistäisit" ja miksi? Mikä on se syy jonka takia katsot jotakuta vastaan stallaavaa yksilöä pitempäänkin tahi muutaman muunkin kerran?
Onko hän sellainen joka on jostahin syystä erikoinen, erilainen kuin muut? Ja katsotko häntä siksi kun hän on niin erilainen kuin muut? Ihmetteletkö että kun tuolalinenkin stallaaja päällä maan tään stallustaa?
Katsotko häntä siksi että on erilainen, kenties hivenen kummaksuen, jopa ns. inhoten, paheksuen?
Vahi kenties siksi että hän uskaltaa olla, ja on, erilainen kuin muut? Ajattelet että ompas siinä erilainen "nuori" ja kauniskin?
Arvostatko erilaisuutta hänen olkoon se sitten rumemman kaltaista tahi sit kauniimman? Onko sillä väliä?
   Itse mietin tätä kun tällä piskuisella kirkonkylällä stalladen ja tuntuu et pää jos toinenkin kääntyy katsoin perääni. Miksi? Sitä tiedä en. Pohdin vaine et olenko sen verta poikkeava yksilö valtavirrasta näine pukeutumistyyleineni, vahi olenko ns. liian mustiin pukeutuva? Olenko rastoineni kummallinen kummajainen? Onko lasini nuo simmuleikkauksein jälkeiset häikäisysuojina pitämäin, liian huomiota herättäväiset? Onko hameeni pituus väärä? Onko hellekelillä hameeni pituus niin ikään väärä; eikö se saisi lyhyt olla - vasiten tällaisella Mummelilla kun kyse on jo iäkkäämmästä ihmisestä? Entäs ovatko rastat iäkkäämmältä "kielletyt"?
Pitiskö miun-kin pukeutua "tuulipukuun" jotta sulautuisin joukkoon tummaan? Ja sen tuulipuvunkin sit olla jotahin väriä-sininen, punainen, tms., jota en sit suin surminkaan suostuisi yllein laittamaan!?
   Mitkä ovatkaan ne kriteerit mitä ihmisen pitäisi täyttää, että sulautuisi joukkoon? Ja pitääkö sellaisia yleensäkään olla ja täyttää? Eikös jokahinen jo/ainakin nykymaailmassa saa olla sellainen kuin on? Sellainen kuin haluaa olla, ja tuntee olevansa?
Ja eihän, kun näin suvatsevaisia nyky-yhteiskunnassa  ollahan, erilaisen pukeutumisen, tyylin, ihmisen, näkemisen pitäisi herättää huomiota katsojassa kenessäkään, stallaajassa vastaantulevaisessa? Eikös se pitäisi olla se-ja-sama millainen Mato Matalainen sieltä vastahan matelee? On se sitten pukeutumiseltaan, olemukseltaan, vartaloltaan, kenties liikkumiseltaan ( miekin esim. tänä pänä "klenkkasin tätä tosita jalkaa varmaan aikas näkyvästi! ), kyvyltänsä ( pyörätyolit, vaikeasti jalkasin liikkuvat ihmiset, tms. ) erilainen ihminen kuin mitä on ns. valtaväestö?
   Vahi kuvittelenko vaine kaiken tään?