"Pitkospuut."
   "On aava, pitkospuut.
Tienä on vain pitkospuut.
Ja ne vie luokse töllin punaisen...."; mukaillen Peltoniemen Hintriikan surumarssi -laulun alkusanoja.







   "Cherbourgin sateenvarjot."
   Mukaillen laulun tuon sanoja; "Luovon sateenvarjot.... päivävarjot"?
Joo, kuulin heiltä että kokemusta on Luovon päivän paahteista jo sellaiset 30 vuotta!
Wau, todella kunnioitettava saavutus - vertaa mie heihin verraten; vasta tullut vaik ikää on jo likemmä heitä kuin esim. nuita rannalla tuolla kirmaavia pienimmäisiä pirpanoita.











   "Rantavahdit."
   Rantajellonat rantavahteina omille jälkipolvillensa.
Ihanaisesti kolmet ISOmmat silmäparit seurailivat ja ihan ääneenkin lukua pitivät, ettäs kaikkien nuiden pienimmäisten päänupit pinnan tuon meren yläpuolella pysyivät.




   Merenneito bongattu!
Äärellä ulapan, päällä kiven isomman.











   Ihana oli jututella tuolla ihmisiä.
Se tuo valokuvaaminen ja sen myötä tapahtuvainen sosiaallinen kanssakäyminen, vaikka vaine kysyäksein lupaa et saanko käyttää kuvaamiani kuvia tai en, luo vastavuoroisuutta, uskallusta miulta lähestyä tuntemattomia ihmisiä, ja uskallusta heiltä tulla ja jutella myöskin miun kera.
Puhumatikaan sitten jos ja kun jutellaan enemmältikin. Esim. nytkin nuo "Sateenvarjot", sitten "Rantajellonat" kun heidän kera enemmältikin olin tekemisissä pyytäin heistä yhtä vahtimaan rannan sannalla ( pitämään käsissään ) kännykkääni sillä aikaa kun kävin tuota Merenneitoa kuvaamassa. Ja itse Merenneito - hänen, tätä Merenneitoa esittävän ihmisen, kera olen ollutkin tekemisissä jo aikaisemminkin täällä ollessain.
Sitä tulee pakistua ain asiasta ja joskus myöskin senkin viereltä.
   Ja esim. nytten sitten rannalta poistuessain huomasin et yksi äiti kantoi kahta painavan näköistä kassia. Lapsia oli ainakin neljä siinä "jaloissa", isän mukana ollen tosin myöskin remmissä. Mutta, ettäs äiti nuita kantoi ja yksi näistä lapsista sitten kuului sanovan et kun äiti hänellä on niiiiiin paljon kantamuksia.... ( yksi pieni päivänvarjon jalkatanko, omat croksit ja nyrkkiinsä laitettava aarre-kivi )... niin enhän mie voinut vastustaa kiusausta vaan kysäisin äidiltä tuolta et saanko auttaa? "Samaa matkaa kun tässä näyttäisi että mennään?"
Siin sit juteltiin tuo yhteisen matkan aika, ns. yleisellä tasolla ummet ja lammet, poiketen henkilökohtaisiimpiinkin juttuihin: mistä päin kotoisin, synttäreitä olivat juhlineet, poikkeavat tämän äidin veljen tykönä mennessä kotiiaan, jne., jne..
   Mitä ihanuutta: tavata ihmisiä erilaisia. Kuulla heidän tarinoitaan, nähdä heidän Elämänsä Repun sisälle tuokion pienoisen verta.

-------------------------------------------------------

   Muuten vaine maleksimaan rannalle - ko ei muutakaan tekemistä nyt....



   Taivaanrannalla alus näkyvillä - ettekös te Armaat Lukijain miun, näekkin sen...?




   Toi on sitten ilmalla täytetty alus/laitta jonka kyydissä oli kaksi henkilöä.




   Ja; "Kaksin rannalla."




   Sitten useampikin jo rannalla.... ja mie itse "pakenin" ulappaa kohtin valokuvaten seuraavia ihanuuksia:















   "Aallon harjalla."




   "Heinikossa suhisee."
   Henkilö kohtaisesti eka kerta tälle reissulle et pistimpäs jälkipolven vierelle itsein pitkällein ja jopa, olisikohan ollut vartin verta, pötköttelyy siinä "arksaa ottain".


   Sittenpäs sitä koittikin jo sauna-aika ja sekalaisella kokoonpanollamme kömmimme ylisille lämpimille. Poies päivän aurinkorasvat, hiekkaset jyvärt ja muruset. Paljain jaloin, varpain jaloin, kulkemisesta jalkapohojat puhtahammiksi, jne..
Hiukan katsomista et kamppeita kasaan saatiin itse kukin omiansa. Aamuseksi sitten viimeiset rippeet kaps´säkkeihin, siivoukset lähdön edeltä - ja matkaan vaine Hepo Hopiainen!
   Sitä ennen tiedän kuitenkin viel heiluvani kerran-pari kamerain kera tuolla josain, tiedän yönkin tulevan ja toivon et nyt saanen sit nukkau sillä piiiit-kä ajaomatka on edessä huomenissa.