.... elikkäs tuolla Capital´lla pistäytymässä ns. pikaisesti. Tosin otsikkona voisi olla ihan hyvin myöskin "Se kaunis päivä." sillä meno- ja tulopäivät sattuivat olemaan tosi ihanaiset, Aurinko Armahan paistattelemat päivät. Välipäivä perillä ollen.... No, se ei kyllä ollut mikään ihanainen impi, se.


-------------------------------------------------------------------------------


PÄIVÄ EKA.

    Lähdin kotoain Humisevaltaharjulta ajan kera, hissukseen tassuttelemaan asemalle paikallisella. Säästelin voimiain, jalkojain, muttas käteni protestoivat "raskasta", rullallista, laukkua vetäessään. Ei auttanut, ei avittanut, vaik vuoron perään vedin käsilläin molemilla. Ylen äijy raskaalta tuvtuvi. Moinen kevyt kantamus vaik tosiaan pyörät pohjassaan olivatkin.
    Ihanaa oli kun yhdessä tienhaarassa tuli vastahan päivähoitolapsia kera hoitotätiensä ( ei, ei siinä miehiä ollut jotenka -tätiensä täten ).
Huomasin heidät, muttas "tusinoittain" kun heitä ohitsein kulki kellertävine huomioliiveineen. Täten heidän seastansa, nuiden yhtenevien "uniformujen" alta, ei milläskänä erotu joku tahi kukaan yksilönä, mahdollinen tuttu naamoineen ( maskejahan ei ole ollutkana, kun sen verta pieniä nämä hoidettavat olivat ) tahi jonkun tutun lapsi, tuttu hoitaja heistä.
Sitä paitsi eihän miulla itselläin ole enää tuttuja joiden lapset olisivat pieniä lapsia! Olen jo sen verta vanha!
"Hei Liisa!"
"Ou!" - sieltä seasta tuon lapsukaisten jonon nosti kättä kaksi pystyyn kaksi lasta ihanaista, pyörähtivät ynpäri, jono tuo stoppasi ja juttun käytiin pikaiseen: "Minne matka? Mihkä menossa?" "Tuonne lintutornille. " "Mennään eväsretkelle." "Oih, mie-ja -kans?" "Pääsisinkö mukaan....?" "Olen vain menossa toiseen suuntaan nyt...." "Me mennään. Ja sitten mennään sen jälkeen...." "Oo-kay, hyvää retkeä teille!"
He olivat Pomoni lapset ihanaiset. Kaksi saman ikäistä lapsukaista. Ihanaiset ihmiset kun noin pienestä iästään huolimati tunnistivat miut! Ja aivan eri ynpäristössä kuin aina tuolla Töissä ollessamme, Töissä kohdatessamme. Puhumatikaan et olimma taasen mustissain kokonansa; pienet kun eivät tahdo aina uskaltaa "tumman" ihmisen kera juttusille - he kylläkin juttelevat Töissä miullehin ihan reippaasti.
Ihanaa mitenkä pienet pirpanaiset reippaita olivat, tunnistivat, huikkasivat ja ilostuttivat arkipäivää tuota.




   Tään kuvasein nappasin maiseman tämän ohitse kiitäväisestä junasta ikkunansa lävitse. Paikka ja kuntaa tiedossain ei ole. Katsoin vaine et ihanainen maisema peilaa tuossa järven tuon seljän pintaan; ilmiselvä Taivaanrannan maalauksen kohde - naps.

   Olin matkalla "tuntemattomaan". Laskin et viimeksi kolmisen vuotta sitten kävin "Suurella Kirkolla" ja silloinkin matkasin junalla. Se kun on ns. helpoin tapa liikkua pidempi matka. Pääsen aina jaloittelemaan pitkin käytäviään koska vaine - toisin kuin esim. bussilla kulkiessa joka tosin halvempi tapa olisikin. Busseissa pitis ain istua nakottaa paikallansa, vöitettynä turvavöihin, aivan ko mikäkin Tattimus Tatti!
   Matkallain oli ihanaa kun en osaa itse nettisfääreistä tilata ja ostaa matkalippuja niin muksuistain jällevän yksi hoiti ne puolestain miulle. Ja muutoinkin matkain tään matkakulut maksoi taho joka miut kutsui tuonne etelään. Öihini ei mennyt myöskään rahnaa olleskana kun yövyin muksuin yhden tykönä siellä - toisen tykönä sit käytiin yhtenä ehtoona kylässä siellä.
   Oli muksuin varanut miulla paikan sellaisen johka ei vieruskaveria tule ollenkaan. Ei mitään pelkoa et joku änkeää vieruspenkille ja kenties hyvinkin tuoksuvaisena siinä sit istuskelisi pidemmänkin matkan. Olin nimittäin heti siinä avautuvan vaunuoven vierustalla ja edessä, jossa on aina vain yksi penkki, yhden ihmisen sija.
Juttelin tästä muksuin tuon varaajan kera kiitellen häntä tästä, et kun en itse aina muistaisi ottaa sitä huomioon; hajuton maailma kun on jo itsellein sen verta "arkipäivää" et mieli ei edes huoma ajatella et joku voisikin haista; nyt hajurakoa toisiin ihmisiin! Ja kun itse olen hajuton niin en muista et toiset voivatkin haista tahi tuoksua? Näin sit toimin aina kuin Maailmamme tää Avarainen joka ja paikassa olisi hajuton, se toimisi hajuttomasti - kunne si päin pläsiäin saan kun tuleekin takapakkia ja onkin sit joku todella hajustetta käyttäväinen ihminen joka henk.koht. reviirilleni tulee, tahi edes sen lähipiirille! Silloin muistan, todellakin muistan et on olemassa muitakin ihmisiä - jotka tuoksuvat!
Muksuin tuo kertoi et ei hänkään sitä ottanut huomioon! Hän vain ajatteli et kun kerta yksin matkustaa niin yksi penkki riittää. Yhteen mahtuu hyvin. Ne jossa on sit kaksi penkkiä - ne vaikka pareina, perheinä, tms. matkustavaisille!
Ok. enpäs tuota tajunnut itse ajatella. Muttas ihan nuinhan se meneekin, joo.
  Matkalla oli yksi pysähdys lyhytaikainen joka oli paikassa pienen parkin kohdalla. Siinä piskuisen parkkirakennuksen kyljessä luki "Kini". Tuon paikan nimi siis. Oli vain jotesakkin ovelasti et siinä oli piskuinen tönä, juuri tuolla pysähdys paikalla ja sit tuollainen paikan nimi joka oli "oikolukien" luki-vaikeudella "kiini".
  Ei ollut mikään "puolimatkankrouvin" paikka kun käväisin ravintolavaunussa kaffeet ostaa, hörppää ja nauttien ( josta puheen ollen - nauttimisesta siis - pitäisi alkaa tehdä tekoja laihdutuskuurin, eikä nautiskella, sillä kiloja tulee.... vaihdevuosia syyttelen; hormoonitoiminta alkaa olla olematonta jo.... ) ja katselin siinä istuskellessain paikalla tuolla, ohitse vilahtavia ja kiitäviä maisemia näkyväisiä.
Vettä, vettä, vettä... ja vettä. "Suomi on tuhansien järvien maa." - kyllä. Ja miulla silloinkin, kuten alvariinsa, karsia kauaksi kaipuu tuonne rannikolle tahi edes jonnehin veden äärelle.
"Voi, toivottavasti jo tänään, näenköhän jo tänään MEREN!!?"



   "Sini taivaan."
   Gategoriaan; "Valoa tunnelin pääsä. Nro. 1. "




   "Meri - ja mie!"

   Ihan ekas´ teks´ käytiin muksuin kera ( hänkin kait tietävi kuin tärkiä meri miulle on? ) meren rantamille. Ihanauutta!

   Mainitsempas senkin täsä, nyt, näin, et tää oli sit jälkeen ruokavalioin muutoksein, se toinen kerta kun sen rikoin tieten tahtoin! Tää oli kerta toinen kun ostimma ns. tavallisen jäden ja söin sen itse!
Tosin söin ja söin....
   Istuttiin kahteen pekkaan vieretysti täsä kuvain tään ottopaikalla, rappusilla rantasen tään, kivisillä ylisillä, ja nautittiin jäätelöistämme omistamme. Sen minkä niitä kerettiin sit loppuin lopuksi syödä ja itsellemme jäljelle saatiin jäämään.
Oli nimittäin rantasen tuon lokit aikas aikaansaavia yksilöitä. Yksilöitä joista tää muksuin tiesikin miutahin jo edeltäkäsin varoitella; saattaa olla nautinnosta tuosta jakajia muitahin paikalla!
Istuttiin siis ripi-rinnan, väliä tuskin mitään välillämme. Jädet käsissämme, siinä edessämme pidellen, välleen niitä suullemme nostellen ja sitten yht´äkkiä jostahin suunasta syöksyi jokin lokki napaten siitä jädestämme palasen, kaksikin. Yksikin vei miun kaksipalloisesta jädestäin likipitäin kokonaan sen päälimmäisen pallon mennessänsä! Sinne rannan mereen sen siitä syöksyessään ja mennessänsä nakkasi sekä sieltä onki sit nokkaansa. Kuhina kävi suuri kun toisten lokkien kera kilpasille siinä ryhtyi moisen pallukan tähden. Lie tuo sulanut ennen syöntiinsä päästyään viimeisen kiini-nappaajan kun se niin usein sinne mereen tupsahti ja ain uudelleen ylös nostettiin?
Niinpäs, vaikkas ne jäätelöpallomme suuria olivat, miunkin kaksi palloa valehtelemati suunilleen puolenlitrasen vertainen, niin tuskinpa siitä paljoa sit itsellein jäi loppuin lopuksi syödä. Et se siitä miunkin "uhrauksestain" "kaidaltapolultain"...

   Käyskentelyä rantamilla, kävelyä iltaman:






   Merella matkaajan mieli; yllä ja alla.






    Saari miun kokoain, huvila miun näköisein...






   Patsaita moninaisia, osasen kuvasin. Mm. tämän:
   "Rauhanpatsas."
Patsas tää on tehty ja pystytettu meidän itsemme, Suomemme kansan, keskenäisen rauhanomaisen yhdessä elon takia, kunniaksi ja muistutukseksi sekä Suomemme maan ja Neuvostoliiton ( ennen ja nykyään Venäjä ) välisen ystävyyden vertauskuvaksi vuonna 1966.
   Niin osuvasti tähän hetkeen, näihin aikoihin.




   Nimeä en ole tälle vieläkään anatnut. Tiedän vaine et yksi lempi kuvaistain tämä kyllä on tältä reissultain miun!
Hetki joka on ns. yksi elämästä, yksi kerta elämästä.
Käsittelemätön kuva ja kuvaus ( kuten aina miulla ), muttas siltikin miten osuvasti napattu.
Kuin kuvaan toiseen olisi ympätty, liitetty, käsitelty, toisesta kuvasta, jostain toisesta otoksesta, osanen.
Ja noi värit!
   Olempas sankkian kylpä itsestäin!
   Alla sit ns. todellisuus tästä ja näistä hetkistä....




   Käytiin ehtoisella kieroksellamme tällä matkamme varrella jossahin kirkossa kauniissa sisällä asti.
Seilasin netti-sfääreihin ja sehän on Pyhän Henrikin katedraali joka kuuluu katolilaiselle seurakunnalle. Ylen äijy on kaunis sisältänsä kuin ulkoakin. Kuvaa ei tullut...

   Muttas sitten siinä ihan kupeellansa, siinä likellä....
   Paikka-joka on jonkun valtion suurlähetystö:



Sen eteen ovat ihmiset tuoneet ns. hiljaisen mielenilmauksen näin aitaan läheiseen kiinittäin sodanvastaisia plakaatteja, lausumia, mielipiteitä, yms.. Pysäyttävää tääkin.
   Josko sit sekin et kun tuon paikan ohitse kuljin toistekkin, niin huomasin kuin poliisit partioivat pysyvänä parkkina siinä lähetystön edustalla koko ajan.
Pistää miettimään erinäisiä asioita, asiain laitoja. Sitä miettii miksi näin? Miksi ihmiset, me nisäkkäiksi luodut, ja luomakuntamme pääksikin nimetyt yksilöt, emme kykene, voi, halua, elää rauhassa keskenämme? Miksi pitää tapella, sotia?

   Käväistiin viel ehtoon korvalla "Was(t)app"´lla ja juteltiin mm. siinä samalla kaikkea ja kaiken ynpäriltä erinäisiä asioita.
   Yksi puheen aiha oli se et mitenkä ihmisen pitäisi/pitää asettaa itselleen rajat joiden ylitse ei saa kenkään toinen tulla. Ihmisen oma itsenäisyys, omatila, on sen verta ns. pyhä, omaa, et sitä pitää kunnioittaa ihmisen itsensä kuin myöskin toisten ynpärillään olevaisten ihmistenkin. Ja ihmisen itsensä pitää pyrkiä pitämään se itsellänsä. Ns. koskemattomana. Periksi ei saa aintaa toiselle/toisille siten, ettäs sitä loukattaisiin jotenkin. Se nimittäin vie sit enerzii asianomaiselta kun toisen eteen tekee, periksi antaa, tahi taipuu toisen tahtoon.
   Jo tulomatkallain tuonne mietiskelin et....
   Itsenäinen. Itsenäinen ihminen.
   Mitä se on?
   Olen siten tyttöpään koko ajan ollut suhteessa toiseen ihmiseen - miehiin aina.
Jokunen piskuinen väli, yksi, ullut on et ( ei kun kaksipas ) olen ollut yksin pari kuukautta!
Muistan niiden aikojen tilanteita, tunteita, muttas nyt, nyt tuntuu et tää on aivan uutta. Ihan kuin en konsa olisi kokenut tällaista. Ei tällaist aole viel ollut olemasa miulle.
Josain "takana" on "pelko persiissäin" et tässäkö tää nyt sit oli? Koko elämäin? Ei kumppania? Ei ketään? Eikö miuta varten olekkaan ketään? Eikä tule ketään? Onko olemasa tulevaisuutta kenenkään kera vahi tuleeko miusta yksin eläjä? "Yksinäinen vanhus" kenties?
   Onhan se ihanaa kun ei ole kiini kenessäkään tahi siis riippuvainen kenestäkään. Saapi kaiken suunnitella, tehdä ( tahi olla tekemäti ) itse ja vaine itsellensä.
Mutta näin kun kesä on jo tuossa nurkan takana tuloillaan - miten mie vaihtaisinkaan  tään yssin olon vaikkas viime kesään ihanaiseen ja siihen onneen joka silloin oli tykönäin! Ne kaikki kuumat päivät, piiiiitkät ehtoot, illat ja yötkin.... uintiretket kahdenkeskeisetkin, reissut yhteiset, meriuinnit, KAIKKI! Ja ME!
    Mietin tätä nykyistä tilaani ja oloain...
    Yksin. Tyhjä olo. Ei mitään. Ei kiinekohtaa. Ei kiirusta "elämään". Eikä oikein kiinostustakaan....
Jopa niinkin et kun matkallain tuolla tuonne menessäin muksuin yksi miun soitteli miulle ja jutteli tapaamistamme suunitellen, niin tuntui et en jaksa, ei kiinnosta, en viitsi...
Miksi vaivautuisin? Eihän miulla ole väliä. Ei kukaan, ei mitään, ei miulle....


-------------------------------------------------------------------------


PÄIVÄ TOKA.

   Aamulla varhaisella päiväsen tään ylös kömmin, muksuin töillensä meni ja mie matkaani päiväisen tuon suunittelin: katselin kartastain saadustain et mitä kautta lähtisin kulkemahan, mistä parhaiten ( ja lyhyvin reitein ) voisin kulkea?
   Se kun tää elimistö pistävi hanttiin Kulkijaa Kummallista, mielen temppuja tekevi et matkaa mahdollista lyhykäisenä pitäisin. Vasiten kun tiedossa oli ja jos on, et pitkähän siitä muutenkin tulevi.
Tuonakin päivänä sit loppuin lopuksi käppäilin aikaan hitaaseen sen aamu seitsemästä noin iltapäivä kolmeen-neljään asti. Eiköhän tuossa stallaamista tullut! Siihen sit vielä jos olisin mennyt kierellen kaarellen ja pidempää matkaa!?
   Tosin... näemmä tuolloinkin suunistin aikas lailla aina puistosta toiseen jotenka kyl mie kiertelinkin osaltain enkä suorilta katuja stallailut.
Ja toisaaltaan sit - miun olisi pitänyt käväistä yhdessä tietysssä liikkeessä katselemassa sekä kokeilemassakin paljasjalkakenkäsiä, muttas kun se osottautuikin tooooosi pitkällä olevaiseksi, niin enhän mie sinne enää mennytkänä. En vaine jaksanut sinne asti stallade. Osoitteensa olisi ollut -katu 71 ja mie jopa -katu 21 asti jaksoin stallata!
Olinpas mielestäin ylpiä et tuonnekkin asti stalladen, ja siitä sit viel pitkän matkan takaisin yöpaikkaani, muksuin tykö. Sieltä rannalle taasen pyörähtäin, luokse MEREn tuon kutsuvaisen ja taasen takaisin "kotiin".
Joku, jotkin, kiittelivät ehtoon aikana.... jälkeen toisen muksuin tykönä käynnin....
   Niin - kun tuota karttastain tutkailin ja sit viel yhdestä netti-sovelluksesta katselin, tankkailin, niin tekipäs luki-juttuni taasen tepposen jonka tulen kyl muistamaan!
"Ateneum - itsepäisesti kiini."
"Siis -mitä?" "Itsepäisesti"?
Arvatkaas kuka tankkasi sanaa tuota hivenen pitemmänkin ajan ennen kuin siitä selvän sai?!
Sillä selvähän se on et julkisessa kartassa ei voi ( vahi voiko? ) olla tuollaista kirjoitusta! Vai onko joku kartan tuolalisen laatia tehnyt "temppunsa", vitsi-päällä ollut, ja kirjanut nuin? Olisipas se ihanaista lueskelle tuollaista "vitsikästä" karttaa!
Niin kauan kunne joku "vitsiniekka" keksiikin sit tehdä "tepposensa" ja kääntää sanat, paikakmerkinnät nuo, kielteisiksi tyyliin; "Kiini." vaikka auki olisikin." Jokin ihanainen paikka olisi merkitty sanoin "Paska-paikka.", tms.!
Aikain tuota sanaa luettuain, eestä taaksepäin, takaa eteenpäin ( niinkuin se nyt onnaisi ja sillä mitään merkitystä täsä olisi - mut kuhan skriivaan vaine ) sainen sen "aukiamaan": "Ateneum, TILApäisesti kiini.".




   Stallade lähdin, kera kamerain tietenkin. Ja kuvasin - miksikäs muutoin kamerain olallain keikkuisikaan?
   Kuvasin mm. tään tällaisen hiljaisen ( nää anivarhaiset aamut, hiljaiset ), kauniin, kujasen.
Tään jälkeen iellehen menin ja samalla kun kamerain takaisin massiinsa laittelin, taiteilin sontikan kera suojaavaisen, ja vedin nuttuain lisää yllein; suojaa sateelta ja puhkuvalta, puhaltavaiselta, Tuuli Tuittupäältä, suojaa etsien kamppeistain.
Siinä näitä kaikkea toimiain yhtäaikaa tehdessäin ja hoidellessain, lipesi sit aamu-jäykkien kätösieni pinteestä kameralaukkuin kameroineen. Tuonne tantereelle, asfaltilla kovalle, ne kupsahtivat - sopivasti katolta tulevaisen sadevesirännin kohdalle, vettä solkanaan valuvalle "koskelle"!
Oih, ja voih. ( Onni onnettomuudessa kun ne eivät kerenneet sen kummemmin kastua siinä. Toiminta ei kärsinyt kummemmin. Kuvata voinen iellehen. )
   Tuumasinkin muksullein tuolle majoittavaisellein, et on se tää kamerain aikasmoinen "osaanottavainen" kun se aina miun kera kulkeissaan joutuu jos minkänkinlaisiin kommelluksiin! Milloin uitan sitä sännivedessä, milloin meren suolaisen aallokoissa. Välleen paahteisessa Aurinko Armahan kilossa, Tuulen Tuittupään puhureissakin.
Ja siltikin - viel toimehen tullaan keskenämme! Ihanainen kamerain miun. 




   "Värisuora."
   Tätä näiden vanhojen talojen ihanuutta en konsa väsy katselemasta!




   Satama hiljainen.
   Kävin käppäilen aamusella ns. ensitöiksein matkan lävitse mihkä miun pitää sit seuraavana päivänä mennä; kuin kauan kestää miulla tuo matka kävellä yöpaikastain määränpäähän yhteen. Noin tunti, vasiten jos kantamuksia perässä vedettäviä matkassain olisi.
  
   Tällä käppäilylläin, kuten näinä muinakin päivinä aamuin ja etoisin, huomasin et joo, aamulla on kyllä autollista työpaikkaliikennettä olemassa. Varsinkin ns. pääväylillä menee aikas ison metelin kera autoa toisensa perään suuntaan-joka. Jalankulkijaa, pyöräilijää menee sit vähemmän. Pikkukadut taasen tyhjyyttään huutelevat.
Ehtoisin en pääväylien tiemeellä ollut mut pikkuiset kadut ovat silloin myös aikas hiljaisia. Silloin tällöin joku ajokki ohitse ajaa, joku Kulkija Kummajainen käppäilee jonnehin.
   Ihmettelin sitä et kun tuo liikenne on tullaista noin aamuisin, iltaisin ja vasiten pienemmillä kaduilla, niin miksi ovat myöskin kaikki putiikit, kivijalkaputiikit, ja isommatkin vaikkas äärellä ihan keskustan, aamupäivisin pitkään kiini ja myöskin iltaisin aikaseen? 
Miksi aukiavat aamuisin klo.10.00. tahi mieluummin klo.11.00.? Ehtoolla ovat kiini jo klo.16.00. tahi noin klo.17.00?
Kaffioista jotkut ovat auki ehtoisin, ravintolat melkein järiään. Mutteivät muut putiikit.
Eikö kannata? Eikö aamuisin ja iltaisin ole asiakkaita potentiaaleja?
Aikas aavemaisessa kaupungissa saapi kuljeskella ja liikuskella aamuisin ja ehtoisin kun ei mitään, ei misään. Ei auki olevaisia putiikkeja, ei asiakkaita ovistansa kulkevaisia. Eivät ole putiikkien pienten pitäjät rahnaa vailla asiakkailtaan....
   Luulisi näin isommassa, varsinkin Capital´ssa olevan ostopotentiaalia, niin myyjän kuin ostajankin kannalta, pidemmällä ajalla päivittäin. Luulisi et puljuja kannattaisi pitää auki pidempään - vai ovatko tilavuokrat niin kalliita et ei vain kannata? Kuis sit kannattaa ylkeensäkin pistää joku pulju paikallensa, olemasa oloon? Vai.... onko sit vain niin, et josain on vain jonkin firman, liikkeen, tms. mainontaa akkunassa jonkun paikan: itse putiikki tyhjiltänsä ( siis ostettu mainontapaikka akkunassa - akkuna vuokrattuna? ) ja kaikki osto, myynti, yms. tapahtuukin nykyaikaisesti netin, sfäärien kautta?
Silloinhan sitä ei sit tarvitseisi pitää putiikkia auki mahdollisimman pitkään päivisin - se on auki netissä yötä päivää. Eikä tarvitse houkutella asiakkaita sisälle aamusta iltaan kun netti "huutaa" olemasaolollaan ostamaan?




   Tämä Venho!
Vaikkas mie ihannoinkin kaikkea vanhaa, kaikkea ihanasti kulahtanutta, kulunutta, niin tää on ihana!
Tämä pisti simmuihini katsovaisiin ihan ekas´ teks´ seasta kaikkien ns. uudempienkin venhojen tään sataman. Tää puhuttelee, tätä ei voi olal ihastelemati, kummastelemati - sillä eihän tää mikän tavanomainen ole.
    Tätä katsoissain ja jo tuonne etelään mennessäin mielehein nousi....
    Ei enää ole ystävääni, häntä jonka viimeksi... ei kun toissa kerralla tuolla käydessäin tapasin ja näin. "Ihminen hänen kokoaan." - ikävä jälleen häntä oli ja on.
Poissa on ystäväin, poissa on "riitapukarini" tuo. ( Muistelen et olen hänestä pakissut teille ennenkin Armaat Lukijain miun; hänestä jonka kera amiskaa kävin ja joka sit täsä äskettäin menehty ärhäköiden syöpien viemänä. )
Miten sitä voikaan ikävöidä tuollaista, ja varsinkin voi!
Ystävää jonka kera oli aina hyvä hivenen haastaa sananvaihdossa....
Ja jonka kera pystyi, jonka kera näin vanhemmiten varsinkin, aina sillon tällöin  vaihdettiin näkemyksiämme mm. arkkitehtuurista, rakentamisesta, tyyleistä, yms. vaikkemme mitään varsinaisia arkkitehtejä, rakentajia, tyylitaitureita, tms. olleet kumpainenkaan.
   Siksipä sitten näin tällaisia kohteita tuolla matkallain tällä nähdessäin AINA tuli mieleen et XXXXX se olisi tästäkin jotahin sanonut. "Mitähän XXXXX sanoisi tästä?" "Mitä hän pitäisi...." "Tekstaampas hänelle.... ain niin, ei häntä enää ole...."
Ja näitähän "kohteita", nähtävyyksiä, mielipiteiden jakajia, olisi ollut ja on, tällaisella matkalla paljon!
Miten monta kohtaa nostikaan mielehein miun ystäväin tään. Ja miten usein sitä mietinkään et kuinka hän....? "Ai, niin...."

  Samaten kuin funtsin jo lähtöaamunain kois ollessain ( kaipuusta tällaisesta nyt näin puhuen ) et....
  Välleen sitä niin kuin... asettuu aloillensa, pysähtyy. Miettii, muistelee ja - kaipaa!
He-le-katti et sitä kaipaa. Yhä eillehen, puolisoain mennyttä kuin myöskin muita ihmisiä elämässäin ollehia...
   Miten sitä ihminen voikaan rakastaa montaa ihmistä samaan aikaisesti.
Muita voi tulla, mennä, mutta siltikin....
Muistot varmaan kuultaavat osasen hopeareunoin. Ikä haparoitsee muistoja hataroita noita, muttas... kaipuu jonkin asteinen säilyy aina.
Jo täsä 13 vuotta mennyt.... ja siltikin kaipuu välleen välähtää häntäkin, hänen tykönsä muistojen nuiden yhdessä koettujen.




   "Minä-kuva."

   Tästä kotvasen kuluttua  tapahtui erään ( nimiä en halua mainita, enkä paikkojenkaan nimiä, täsä jutussain, ettei erinäisten kuvaamieni kohteiden tiimoilta tule mitään "jälkipyykkejä" kenenkään taholta.... ) kauppahallin porstuan edessä et menin ns. ristiin yhden ihmisen kera. Mie menin menojain, hän sit toisaalle omia kulkujaan ja...
"Hei sinä!"
"Täh - miekö?" - pysähdyin. Käänyin taaksein katsomaan ja siellä näkyi yksi naispuolinen ihminen joka näin halusi huomioni kiinittää.
    Hän oli ihminen "takkupäinen". Hän kertoi tunnistaneen miut!
Siis kuvitelkaatte Armaat Lukijain miun - joku tunnisti, tunsi, miut tuolla noin! Paikassa-Joka josa on sen "tsiljoona" muuta ihmistä ja joku miulle tuntematon ihminen tunnisti miut sieltä seasta toisten nuiden!
Aikas tarkat pitää siis olla simmujensa hänen! Miten sitä jäävätkään mieleen tositen kasvot - ja mie kun olen pitänyt itseäin kasvo-muistisena ihmisenä?
No, muttas siis.... Hän bongasi miut kuuleman siitä et tuolla yhdellä saitilla olemma postannut kuvain ja kertoillut siellä juttuja joitahin. Hän siis tunnisti miut niistä kuvistain siellä julkaisemistain! Wau!
Vaihdettiin sanasia muutamia, ihasteltiin toistemme takkujamme, ja noin-kuulumisia kertoiltiin. Heipat toivotettiin ja jatkettiin matkojamme.
   Olipas ihana jutelle, tavata tuiki-tuntematon nuin ja sit taasen yölliseen aikaan jutustella sananen-pari saitilla tuolla.

   Yhden lävitse astelemani, käyskentelemäin, puiston ihanuuksia:



   "Aamupesulla." ja alla aamukävelyllä.
   Herra jo vanhemmanlainen kuuleman, sanoi koirulin tään kävelyttämä henkilö riimunsa tuon yhteydenpitäväisen päästä. Itse tämä koiruli näytti tietävän arvonsa, ikänsä, ja sen et "kuka kukin on".
Tällä kun ei näyttänyt olevan "enää" mitään kiirusta mihkään. Ei tassut astelevaiset kiirettä pitäneet, ei askel enää reipsa ollut. Muttas matka taittui kummiskin kummasti, tie kävi iellehen ja välleen jousi sit jopa "poseraamaan" tuollaisen kummallisen torven osottavaisen ( kameran ) edessäkin....






   Heureka tätä kauneutta, tätä alku kesän vihreyden kylläisyyttä!






    Etsiskelin aamuisen muksuin tykönä juodun aamukaffen jälkeistä kaffeepaikkaa itsellein.
    Monesta kohtaa sen kaffin kyl olisin saanut, mut ettäs sit sille kylkijäistä - ei.
Ei ni misään, ei mitään. Ei löydy Kaikettomia tarvitsevalle, tuolta etelästä.
Keskustelinkin seuraavan yön aikana yhden tällaisen "alan" faceryhmän sisällä, et mitä muilla on kokemus tällaisesta? Ovatko he saaneet omaansa kun matkaavat sfääreihin eteläisiin - mistä kenties? Vai "näppejäkö nuolevat" jokahinen kerta? Miksi näin?
   Vastauksiksi sainen sen et ei, ei siellä mitään meille "erilaisille" ole. Omat eväät mukana on paree pitää ( kuten itsekkin pidin ja täten tuossakin paikassa niitä nautiskelin ) jos mieli jotahin saada on.
Yhteen vetona oli, et he eivät "viitsi" panostaa erikoisiin tuotteisiin esim. niiden kalliuden takia. Tahi sit et ne koetaan vaikeaksi tehdä. Tai vievät tilaa säilytettäissä pakkasen kätköissä - jos pakkasta on kyseisissä liikkeissä olemasa. Ja nekin kun siellä vanhenevat jos sit ei kukaan niitä kerkiäkään kysellä.... Kustannukset kasvavat.
Ja se mitä sit laittaisi tällaisten kustannuksiin, niin kun niitä nuita tavallisia syöjiä on sen verta enempi, niin heidän kannattaa ennemmin panostaa niihin. Monta "pientä", helppoa, on tuottaoisampaa kuin pari erilaista, ja kallimpaa. Täten "ei oota" myyvät mielellään meille erilaisille; "helppo-raha" kun on myöskin saatavilla....
   Vaikka sitä kyl luulisi et mitä etelemmäksi, likemmä "sivistystä" mentäisiin, niin sitä paree olisi saanti erilaisimmille leivonnaisille ja syötäville? Ja vastaavasti mitä pohjoisemmaksi, niin sitä vähempi.
Kuitenkin täsä mitä on nyt vuosina muutamina tullut matkattua pitkin ja poikin Suomemme maata, niin kyl se on vaine toisin päin. Mitä piskuisempi paikkakunta, mitä kauempana "sivistyksestä", niin sitä tod. näk. sieltä löytyy meille erilaisillekin syöjille purtavaa!
Jopa tuolla Töissä teen mie/me teemme, kaikelaisia erilaisia tuotteita. Harva sieltä on kääntynyt "ei oota" mukanaan!
   Tään kylttisen kuvan nappasin kännykälläin muistutukseksi tästä asiastaet muistaisin tuon äskeisen kertoa, ja siksi et juuri kotvanen sitten juteltiin tuolla samaisella saitillamme siitä et kuuluuko kaura joukkoon "luontaisesti gluteeeniton" vahi eikö kuulu?
Täsä asiassa kun on parikin "kuppikuntaa": toiset vannovat kauran piikkiin ja sen gluteenittomuuteen, toiset taasen pitävät sitä hivenen epäilyttävänä, gluteeniakin sisältävänä pystyvänä, ja katsovat ettei se kuulu luontaisesti gluteenittomiin, tahi ainakaan muutoin gluteenittomiin tuotteisiin - kulminikaatiot sun muut huomioon ottain.... Jotka ovat tietty myös kysessä muillahin ihan luontaisestikin gluteeinittomilla aineilla!?

   Jos ja kun tää erilaisten antimien tarjonta on näin sit ns. maakuntien eduksi, niin sit taasen ns. pidemmän korren suhteessa maakuntiin, vetää tällainen suuri city siinä, ettäs kaikki maksavat, kaikkialla maksetaan, vähintään pankkikortilla, muttas viel mieluumin sellaisella sovelluksella joka on ladattu vähintään kännykkään tahi vaikkas johkin toiseen elektroniseen vehkeeseen; kelloon?
"Viuh" vaine vilauttain kännykkää tahi jotain toista "epeliä" maksupäätteen yllä ja maksu meni jo - "...ei kuittia, kiitos".
Sitä tuntee itsensä todellakin maalaistolloksi kun asioi tiskeillä. "Pankkikortilla, kiitos.": ja; "Kuitti - kiitos."
   Onhan se toki tuollainen "vilauttelu"-maksaminen kätevää, kätsää, nopeaa, sujuvaa. Ei paperista lappua, ei luonon päälle käyvää. Ei roskia synny. En millään kiellä näitä.
Sit kun käänän, ja ajattelen toiselta kantilta....
Se et mie maksaisin noin; ei maksut mielessäin pysyisi - mitä olen maksanut, mitä tililtäin on lähtenyt?
Eli tahtoo sanoa et vähätuloisella, vähä varaisella ei ole VARAA "vilautella" ja olla seuraamati tilinsä tapahtumia ns. realiajassa. AINA pitää tietää mitä on jäljellä, pitää voida laskea ihan tietoisesti että onko mihkä varaa, mitä on jäljellä, kuin paljon meni tänään - ja kesken päivänkin pitää voida räknäillä. Etenkin kun on vaihde kuukaudesta et raha on todella pienen pieni... 
Paperinen tuloste ostoista on hyvä tosite ja seuranta-apu tässä tällaisessa jutussa. Hyvä muistilappunen. Olkoon että luonto ei kiitä, aikaa menee maksaissa, jonoja voi kertyä tun muutaman sekentin maksun aikana - vaik kuin aika onkin rahaa!




   Sanoisinko näin jälkikäteen et "Stokkan kulma."

   Täällä, näinkin isossa keskustassa, pääkaupungissamme täsä tapauksessa, stallatessain ja esim. josain kaffiossa kaffitellessain, ravintelissa lounasta syöden istuallain jonkin akkunan äärellä, on se ihanuus et pääsen katselemaan ohitsein kulkevaisia ihmisiä erilaisia.
   Joku voisi sanoa et olen "stalkkaaja" siinä mielessä et tykkään katsella, kuikuilla, ihmisiä erilaisia kulkevaisia. Et olen "kyylaaja" kun tällaisesta tykkään. Nostan kätein ylös ja hihkaisen: "Kyllä!" "Miehän se."
En tee sitä/tätä ilkeyttäin, en. En vakoile, en pahaa aijo, en ajattele.
Haluan vaine katsella kuin erilaisia me ollahan. Kuin ihmisiä VOIKAAN Olla erilaisia.
   Katselen mielenkiinolla miten itsekukin pukeutuu, mitä asusteita ja vaatteita ihmiset yhdistelevät yllänsä? Kuin ne pukevat heitä - tahi eivät pue mielestäin? Mitä ovat ne värit joita ihmiset käyttävät?
Millaisia kampauksia, hiuksia, meikkauksia, yms. ihmisillä on?
Mietin mitenkä joku kantaa ryhtinsä, joku kulkee kuin häveten olemasaoloaan. Joku on "bisnes"-ihminen jarppeistansa hiusmartoonsa asti pukeutumisensa perusteella. Joku raksamies/nainen huomioasusteineen. Toinen on perheellinen menojainen, toinen ilmiselvä turisti vieraassa kaupungissa ja maassakin kenties.
Kuulen kieliä moninaisia puhuttavan ( täälläkin, meidän maassamme, kaupungissa suuremmassa ) ja arvailen et mistäs tuokin ihminen on tullut tänne Pohjolaan vieraaksemme? Varsinkin jos ulkonäkönsä ei kotikontujansa paljasta reilusti erottumalla ns. eurooppalaisesta kuosista.
Katselen kuin nämä "bisnes"-ikäiset kiiruhtavat kuka kunnekkin; töihin, töistä. Luonastauolle, luonaalta töihinsä takaisin. Katselen kuin vanhukset köpöttelevät ajan kera omine menoineen; minnahän heillä matkansa viekään? Harrastuksiin, jumppiin, tuttujen tykö - minne? Koulukkaat kiiruhtavat aamuisin kouluunsa, ja iltapäivisin sit jo kaveriporukoin liikkuvat keskustassa, liikenteen seassa. Harrastuksiinsa? Kait sinnekkin.... Pienimmät kirmaavat tään kaiken seassa ja kokeilevat siinä hivenen siipiänsä, "pakoon" kaitsijansa silmäin alta pyrähtäissä muutamien meterien päähän.
   En tiedä toisista ihmisistä, muttas itselläin herää aina suojeluvaisto päälle, näitä pienimmäisiä ja ihan pieniä koulukkaitakin tuolla vilinän ja vilskeen keskellä nähdessäin. Pelko asettuu persiiseen, tuonne selkärankani syvyyksiin, et heureka miten tällaiset piskuiset voidaan antaa kulkea esim. kouluunsa aivan yksin? Ok, ovat tehneet sitä aina, koko pienen ikänsä, muttas kuitenkin....? Näin suuressa paikassa, keskustassa?
Tai sit jos esim. kaitsijaansa "pakoon" kirmaavan lapsosen kaitsijan simmut välttävätkin toviksi? Miten käy lapsosen tuon? Liikenne ympäristönsä on vilkasta? Eikähän voi sanoa et kaikilla ohitsensa vilahtavilla ihmisillä on "puhtaat jauhot pussissansa"?
Jotenkin pienemmän lapsen kulkemisen ymmärrän, tajuan, ja voinen ajatellakin, etäämpänä ns. maalaisemmissa seuduissa, ja -taajamissa, muttas en vaine näin isommissa, en. Näin nykyaikana.
Kyllä se onnasi viel silloin kenties kun omain piskuiset olivat, muttei enää nykyään, mielestäin.




   Kampin kappeli kaunis.
Ovaalin, tahi ennemminkin kananmunan muotoinen rakennus kun tuolta päältä päin katsotaan.
   Vaik kuin mie vanhaan viehätyn, niin tää on taasen yssi tällaisista uusimmista ( kuten esim. täällä Helsingissä se kirjasto Oodikin! ) rakennuksista aj arkkitehtuurista, joka on todella kaunista silmillein. Tuo muoto, tuo sulavuus, ja puun käyttökin!
Eikä mitä et rakennus on näin kaunis ulkoapäin, niin mitäs se on sit sisältänsä? Wau, tätäkin kappelia!
Ne muodot siellä, se valoisuus, ja ennen kaikkea se HILJAISUUS mikä siellä on kun sinne menee ja kuuntelee. Ei kuulu ulkopuoliset äänet kummemmin. Eivät liikenteen pauhut pauha, eivät raitsikat kolise, eivät ihmsiten puheiden sorinat käy.
   Ihana, kiireetön, paikka nyky-ihmiselle rauhoittua kaiken keskellä. Varsinkin näin keskellä aivan kiireisä, vilkasta, keskustaa. Kandee pistäytyä...

   Täsä kohtaa turvaudun netti-sfääreihin sillä en tuolta paikan päältä osanut etsiä tietoutta tälle ainakin miuta askarruttavalle taideteokselle, joka oli oivallisesti tehty. Tämä ikään kuin jonkin junan, Matosen Maankamaraisen, tms. tapaan olisi alati liikenteessä tullen esille toisestä päästänsä, painuin keskeltä syvyksiin tuonne rakennuksen, putkahtaa sit taasen esille ja sukeltaa viimeiseksi jonnekkin sisällensä rakenuksen allansa olevaisen uudelleen näkyvistä häviten.



   Tää on taiteilija Tadashi Kawamatan ja hänen assistenttinsä Guillaume Sokoloff´n rakentama, tämän paikan ( kaupunki ja sen ihmiset ) henkeä tulkitseva taideteos.



   Tähän kuuluu myös likellä olevaisen piipun kupeessä oleva "Pesä"-teos mut sitä en kuvanut ollenkaan.
Tämä kierrätyskeskuksesta tarpeettomiksi jääneistä huonekaluista tehty, rakennettu, teos oli nyt se "must" miulle.
Mainitsen et nämä huonekalut sit saavat kuuleman viimeisen "leposijansa" jostain jätteenpolttolaitoksesta.



   On siinä eräskin huonekalu poikinensa....



   Käväisin lounaalla tään kyseisen rakennuksen uumenissa ja sieltä seinältä bongasin valokuvasen tään josta näkyy tuon paikan, seudun, maisemallista kuvaa joskus.... 50-luvulla?
Ja hei - tuossa on se, toi, Piippu johka se "Pesä" on rakennettuna.






   Kihveli, kahveli, sihveli, tuslaaki, haarukka, huarukka, kaffeli, kiffeli? 
Rakkaalla lapselle tuntuu olevan paljon nimiä riippuin misä päin Suomemme maata on syntynyt, asunut ja mihkä aikaan elämäämme tätä. Miulle nää ovat haarukat tahi kihvelit.
Vaik kuin jotkut sanoo et kihveli on rikkalapio eikää haarukka, kiffeli, niin mie olen kyl oppinut et haarukka on kihveli, ja rikkalapio on rihveli. Vahi kuultaako aika muistot....?
   Niin tahi näin päin taasen, niin käväisimpäs yhdessä "aareaitassa" josa olen käynyt muutamia muitahin kertoja tuolla Capital´ssa pyörähtäissäi,. sekä löysinma sit sieltä tällaiset ihanuudet; kihveli-kaffelit...
Näistä nää isommat, kakkuhaarukaksikin sopivaiset, olivat "heti tarjolla", muttas sit kun etsiskelin vasiten näitä piskuisia, silli/leikkelehaarukaksi" passaavia ottimia, niin niidempä löytäminen teki tenää. Kysäisin myyjiltä et onkohan näitä josain....? "On. Juuri saatiin muutamia - ne kun ovat kysyttyä kamaa tätä nykyä...."
Ja siltä se näyttikin: 7,5e/kpl!!! "Hei! Haloo!"
Liekkö jokin "pääkaupunki-lisä" mukana vahi mitenkä nuin kalliit ovat tuolla? Enhän mie raaskinut kuin pari tsipaletta itsellein siitä määrästä ottaa: täältä kun onnellansa vastaavat jostain sattuu harvoin löytämään, niin sanompahan vaine et onnellansa saapi 2,00e/kpl!!
   Löysin ja otimma mie myöskin etsimiäin, samaisen tehtaan aikoinaan tuottamia, ISOja ns. soppalusikoitakin, kaksi tsipaletta itsellein! Toisen toin Pomolle tulijaisiksi ja toisen itsellein akrikäyttöön ottain.
Muutamat, aidot, puiset, KESTÄVÄT, vaatehenkaritkin ( joku sanoisi tähän et "hengari", ei henkari.... ) kappasin mukaani. Ne kun ovat kestävämmät kuin nää nykymaailman puiset vastaavat. Eikää muovisilla tee mitään....




   Paloaseman kauneutta ylhäisessä ykseydessänsä. Näyttää olevan yhä iellehen samaisessa käytössänsä.
   Vuosina 1943-44 tään paikan kalliosuojassa olleesta johtokeskuksesta on johdettu silloisen sodan aikana Helsingin ilmapuolustusta.




   Erilaista, kaunista.
   Mieluummin mie katselen ( ja kuvaan ) tätä tällaista piristystä ( Mini 1000 ) kuin tuossa takanansa olevaista samanmerkkistä ajokkia joka on tylsän harmaa pienin mustin maustein.




    "Mustapuisto."
    Kutsumanimen tään kuuleman saanut ankeudestaan, värittömyydestään, koleasta ulkonäöstänsä. Nyt olivat laittelemassa sinne tällaisiin kukkaruukkuihin kukkasia, kasveja , ja sitten paljon muunkinlaisia viritelmiä kasvien tiimoilta - joita en kuvanut taltehen.

   Taustalla näkyilee monta akkunaa, monta potentiaalia asuntoa ihmisien.
   Stallatessain katuja noita pitkin ees-sun-taas, mielehein nousi et asuukohan aivan kaikkien akkunoiden noiden takan joku tahi jotkin ihmiset? Onko aivan jokaisen akkunan takan joku asumassa, vahi onkoo joitakin, useampiakin, tyhjillänsä? Miksi olivivat tyhjillään?
Eiköö kannataisi omistajansa myydä tahi vuokrata asunnot nuo? Kannattaako pitää tyhjillään - isossa cityssä josa muutoinkin hinnat ovat korkiat, ylläpitokustannuksista puhumatikaan?
Eli asuuhan siis jokaisessa joku.
   Vaikkas joku sellainen "yksinäinen vanhus". Ajatelkaas Armahat Lukijain miun: yksinäinen vanhus joka päivästä toiseen siellä yssin sisällä on, istuu ja asustavi. Ei pääse liikkumaan ulos, ei jaksa.... Seuraa akkunasta ohitse kulkevaista liikennettä tuota - olematonta sivukatujen. Ei, ei siis ole "lohtua", ei tointa mihkä tulla, ryhtyä, tahi mitä tehdä, kun ovat kadutkin nuo akkunan alusen aikas hiljaiset liikenteestään ( kuten täsä kertonut olen jo teille ). Surku.
Tahi perheellinen pesue josta riennetään aamuisin töille kumpainenkin vanhempi. Siinä mennessä kiikutetaan jälkipolvi hoitoon jonnehin toisaalle. Joku suorii itsenäisesti kouluunsa - ja päivällä koulun jälkeen maleksimaan "kartsalle".... Ehtoolla paluuliikenne toisin päin: töistä kotia, muksuja harrastuksiin, itse siin sivussa myöskin jonnhin pilatekseen, salibandyyn, tms... Vaine yö yksissä ja samaisen kattosen alla.
Opiskelija, yksin eläjäinen, työssä käyvä ihminen, mies tahi nainen, lähtee aamuisin opiskelemaan/töihin ja niiden jälkeen käy salilla ( tietenkin ) sekä palaa myöhä ehtoolla koti-koloonsa ( "kolo" siksi et se ei ole suuren suuri, se asuntonsa - ennemminkin piskuinen kolo ), vain maatakseen yön yli sängyssänsä, ennen uuden päivän starttiaan opiskelemaan tahi töihin.
Aikas tylsää, sanoisin mie.




   "Valoa tunnelin päässä, nro.2."

   Ja sitten "kaupunkikierroksen" jälkeen äkkiä - MERI! :



   Voi jospa olisin saanut tallennettua teille Armaat Lukijain miun, äänet tään hetken kun kuvasin tään venhon tuolla lainehillaan meren vellovaisen, Tuulen Tuittupäisen soitellessa samaan aikaan kaikkien sataman tään venhojen pidempiä mastoja!
Voi sitä "pillien" puhalliusta, "piippuin" soitantaa!
Olipas jännä seistä tuolla ja kuunella sitä kuin kahta puolta samaiset pasuunat kimakat puhaltelivat palkein täysin ääntä mosita.




   Aivan eri tunnelma, eri sää, kuin mitä edellisenä ehtoona samaisilla seuduilla.




   "Uusi vs. vanha."

  Ulapalla aavan tään huomioni kiinitin kolmeen edessäin näkyväiseen alukseen.
Niitä olivat noi kaksi purje-sellaista. Toinen pienempi, toinen isompi. Lievät ns. nykyaikaistettu, ja hyvin yllä pidetyt, muttas näyttivät kuosiltansa olevan vanhemman aluksen kaltaiset. Purjeet ja kaikki.
Sitten tuo yksi. Se oli isohko ja metellinen täysin. Jokin sota-alus, näin räknäsin yksinäin?
Katselin kuin sotainen alus paikallansa pysyi, hiljalleen lipuin suuntaan toiseen. Purjealukset seilasivat Tuulien Tuiteroisten puhkuessa ja puhaltaissa ensin toisiansa kohti, sivuttivat toisensa, ja sit viel "hyvästi jättäin" menivät menojaan toisistansa päinvastaisiin suuntiin.
Kiva oli seurata näitä.
   Kunne kapusin ja kipusin tuonne viereisen mäen päälle, ylhäälle, tapasin siellä nuorehkon herrasmiehen ( herrasmies; tervehti sanoen päivää, käskenteli sontikkaansa nojaillen - kuten miekin..... -  oli hyvin pukeutunut, oli kohtelias, jututti ihan mielellänsä ja seurallisesti ) jonka kera alettiin juttusille.
Hän katseli kera miun näitä aluksia ulapan tuon, ja sitten kertoili, ettäs kyllä se on sota-alus. Kertoi et tuo on viellä pieni-tuollainen. Tuolla hän on nähnyt toisaalla isompiakin satamassa. Ja senkin hän kertoi et hänen tietojensa mukaan ne ovat nyt täällä Capitalissamme meidän, ettäs kun on tää Nato-juttu meneillään, niin nämä ovat USA:laisia ja Saksalaisia aluksia jotka ovat tulleet turvaamaan tätä maatamme mahdollisien uhkien varalta....?
   Mietin et jos näin on, niin eipäs nuista ole paljoa huudeltu yleisellä tasolla? Ei ole esim. uutisissa valtakunnallisissa kerrottu ( sen mitä miekin nyt yleensä katselen ja seuraan uutisia joskus harvoin! ) ettäs tällaisia on tullut, ja et kenen ne ovat, miksi ne ovat täällä?
Onkos sit oman maamme, Suomemme maan vastaavia aluksia liikenteessä, partioimassa? Vahi onkoo niin et jos olisi niin ne sit kokisi jokin taho viel uhkaavammaksi, provosoimaksi, kuin mitä nää ulkomaalaiset alukset?
En tiedä, en.










   Täsä nuista purjealuksista isompi alus. Tämä otti ja seilasi rantamille lähemmille.
Seurasimme tuon "Herrasmiehen" kera yksissä tuumin, me kumpainenkaan meriliikenteestä mitään tietämättöminä, et mitenkä tää kaposen salmen lävitse tulee, mitenkä se siitä meinaa selvitä vesille isommille?
Hyvin näytti luonnistuvan, hyvin osasi purjehtija ruorissa olevainen ( vahi moottorillako lie se nykyään tehdään? ) luotsia aluksensa. Täydet pisteet annoimme hälle - ja heipat huikkasimme me toisillemme tiemme sitten näin eroten.







    Pakko sanoa nimellä: Kaivopuiston tähtitorni.
Siksi et jostahin kumman syystä miellän et Ullanlinnan. Ullanlinna on tuossa vierellänsä olevainen asutusalue. Eikä tää kallioinen kohouma täsä äärellä meren.
Vaikkas kuinka sitä mietäisi et Ullan"linna", linnanhan piti/pitää olla olemasa aikoinaan josain paikkaansa korkiammalla paikalla - eiks vaine?
Ja vasiten kun esim. täsäkin kallioilla kun käyskentelin, niin hokasin et tuollahan seudella on jonkun vanhemman rakenelman ( rakennus, linna, valli? ) jäämistöinä jykeviä kivijalan kaltaisia kiviä!
Eli Ullan"linna", linna, linna on kivinen ( kait? ) ja linnassa jykevät kivijalat: se on ollut siis täsä aikoinaan - tuo Ullanlinna!
( Näin nää ajatukset juoksevat. )
   Kunne sain muksultain kuulla et ei. Ei se ole näin.
On vaine ollut olemasa ennen muinoin joku ihminen, nais-ihminen joka on Ulla ollut nimeltänsä. Hän on omistanut tuohon aikaan nähden kait himpun isomman, äveriäämmän, rakennuksen jota sit on alettu kutsumaan ( tahi hän itse on alakanut? ) Ullan linnaksi.




   Vanhan pajun kauneutta ( hivenen liikaa valotettunakin.... )






   Tällaiset ihanuudet....



   .... tällaiset aartehet, näin miun simmuin katsottuna. Eivät välttämäti ihan ihanimmat olo ja suhteet asustella enää nykyaikana JOS ei ole sisuksiaan rempattu ja muutettu nykypäivien vaatimusten mukaiseksi - kuten onneksi näyttäisi et on tehty aikas järiään jokahisessa paikassa, kaupungin osassa, ja vasiten näin ihan keskustassa josta on nyt itselläin kokemusta kun olen muutamissa eri paikoissa muksuin tiimoilta ollut ja yöpynytkin.
Ihana näitä on katsella ja ihastella. Simmut lepää, sielu lepää ja liitelee.
   Toista se on sit uudemmat rakennukset joita näkyy siellä täällä välissä vanhemman rakennuskannan. Niistä en tykkä - poikkeuksia lukuun ottamati.....



.... kuten esim. tää rakennus täsä kun mentihin toisen muskuin tykö kyläilemään ehtoon korvalla tuona.
   Siis WAU!, kattokaatte mikä näky, mikä perspektiivi, mikä innovaatio, mikä tyyli, miikä.... Kaunista ja mahtavaa!
Kuvain tää tosin lannistaa paljon tätä näkymää, muttas olipas todella ihanainen näky kun kadulla tuolla stallattiin!
Jotain joka on ylempänä kaikkea ympäristöstään. Se polveili nuin kerros kerrokseltaan ylemmäksi ja ylemmäksi. "Rappunen rappusen" jälkehen. Kulmikkuutta, särmää - jotain mitä katsella.
Ja jos olisi ollut aikaa, niin olisin kierellyt tään kyl ympäri-ämpäri sillä näytti olevan kyljissänsä erilaisia pintoja, eri värisiä pintoja ja ULOKKEITA, joilla ei kait sitten ole mitään tekemistä itse asumisen kera nuissa asunnoissa sisuksiensa? Yksikin "kolmio" sojotti suoraan ulospäin kyljestänsä - lie kadun sivutsensa kulkevaisen ylle ylettynytkin?
   Muutoin, etenkin pitkin keskustaa kulkiessain, silmiini "karahti" uudemman rakennuskannan välissä olo. Sellaisen uudemman joka on tätä "laatikko-kantaa", moderniutta, melkeinpä utopista arkkitehtuuria.
Ok, ymmärrän se josain erillänsä tahi joukoltansa ollen, muttas jos ja kun sitä ympätään kenties tuonne vanhan -kannan keskelle, niin mielein särähtää kovasti! ( Tää on sit MIUN mielipide - ei muiden. Älkäätte yleistäkö; jokahisella on omansa mielensä ja katsontakantansa! )
Joissain paikoin, joissakin kohdin, on "osattu" tällainen yhdistäminen jotan kuten. Siten ettei sitä huomaa, si satu simmuun, ei pysähdy ja mieti et "eikä!". Kuten nyt esimerkkinä tuohon kuvaamani vanhempaan Stockmann´nin rakennukseenoli  liitetty ja kylkeensä rakennettu uudempi osanen. Sitä ei ihan ensimmäisenä havainnoinut. Se oli hyvin rakennettu.
Voi kunpa olisin kuvanut tällaisista esimerkkejä.... mut kun en. Toivon vaine et saatte langanpäästä kiini, ajatukseni tää aukiaa teille Armaat Lukijain miun.




   "Valoa tunnelin päässä; nro.3."
 
   Voi, kunpa olisinkin kuvanut täänkin kuvasein jo tään liukuhihnan ihan alkupäästä.... Ja jos voisin, niin ihan kamerallain.
   Sillä on tavallaan hävelijäisyys-kymysys, tavallaan etiketti-juttu, ja valakuvauksellinen sääntökin, et yleisissä tiloissa, vasiten siten et jonkun voisi kuvista otetusita tunnistaa, ei voi nykyaikana kuvata kameralla. Sen sijaan kännykällä kuvaaminen suvaitaan! Siitä eivät ihmiset niin hätkädä, eivät pahakseen pistä. Tietysti kännykälläkin kuvatessa pitää ottaa huomioon et mitä ja ketä kuvaa sekä miten kuvaa! Ei silläkään kuvatessa saa mennä "iholle", ei mielellään yksittäisiä ihmisiä kuvata - saati kasvotusten!
   On se jänskä miten ihmiset mieltävät, ettäs kännykkä kuvaaminen on sallittua muttei kameralla? Etenkin kun ajattelee et nyky kännyköissä on monessa jopa paree kuvan resoluutio kuin mitä kameroissa monissa! Mikä siitä sit tekee mukamas sallitumpaa?

   Oli muuten elämäin eka tahi vasta toka kerta kun metrolla huristelin. Eikä olisi tapahtunut, saati onnannut, jos ei muksuin miun olisi ollut siinä mukanain. Se ihminen joka kaiken hoisi ja opasti miuta. Tosin mitään mielein jäämäti siltikään....


-----------------------------------------------------------------------


PÄIVÄ KOLMAS.

    ... lähti käyntiin sillä et aamuisen palasen jälkehen muksuin lähtikin miun seuraksein tapaamiseeni tuohon sovittuun puoleltain. Hän saatteli taasen miut paikalle mihkä piti mennä; nyt se oli tuo paikka johka edellisenä päivänä itse olin kävellyt ja tänä pänä/tuona päivänä sit muksuin kera matkattiinkin dösällä ja metrolla sinne.
Ei se vaine miulta olisi luonistunut. Nuiden liikennevälineiden käyttö - mie jalkasin olisin satallannut.



   Tätä kuvaa muksuin nappamaa, enempää en valota asiaa ja tapahtumaa tätä.
Totean vaine et näin me raskaan työn raatajat tuolla hauskaa pidettiin.
Ja tuon jälkehen sitten mie matkasin tuonne alakuvassain olevaiselle paikalle tuiki tuntemattomien ihmisten kera, muskuin mennessä sit omille teilleen;



   "Valoa tunnelin päässä; nro.4."

   Näin päivät nämä tuolla olevaiseni, olivat jo täsä vaiheessa aikas taipuvaiset kallistumaan lopuilleen.
   Tuumailin et olisipas ollut päiviä useampiakin käyttää tähän reissuuni miun, aikaa enempi kierellä ja kaarella paikassa-joka. Sillä nyt jäivät suunilleen kaik ne tutut seudut koluamati joihin olen aikaisemmilla käyneilläin tutustunut. Kaik isommat kirkot ( Usbekistanin katedraali etenkin ), erään lahden ympäristö, yhden rannan rantamat, Vaarinsilta! Oih - kaik koluamati!
Muttas sit kun funtsin tovisen, niin huomaankin et paljon uusia ulottovuuksia sainen kasaani nyt, Elämäin Reppuun kannettavaa uutta, kokemuksia uusia! Wau! Taasen olen monta paikkaa rikkaampi, monta KOKEMUSTA rikkaampi! Hyvä mie, hyvä Mummeliini sie!




   Jykevä, muttas ylen äijy kaunis.
Olisin tuon alimmaisen kuvain kuvannut ehken hivenen toiselta kantilta, muttas tuon patsaan juurella "patsasteli" joku kaks´ lahkeinen ilman paitaa Aurinko Armahan kilossa ( eikää ollut muuten mikään "Rantajellona" varreltansa.... silloin olisin kyl tsuumaillut toisin.... ) jotenka katselin sit tätä kyseistä Aleksia tältä kantilta nyt;






    Reutaista hevosta vuotellessa ikuistin itse rautatieasemaakin....






   "Kivimiehet", "Lyhdynkannattajat.
Kovin ovat täsä kuvassain kuvaamassain synkiän näköiset kun Aurinkoisen valot varjonsa luovat simmuihinsa noihin.
   Nämä ovat siis Emil Wikströmin suunittelmat ja Eliel Saarisen piirtämät jugend-tyyliset graniittifiguurit jotka valmistuivat vuonna 1914. Ovat veistetyt körttiläisen kampauksensa kera jykeväleukaisiksi ja tuohon aikaan ilmiönä ollehen hermit eli pilari-muotoon; hahmo näkyväinen yläosassa luonollisen pään kuvaukseen ja alaosa on sitten tavallisesti nelikulmaisen pylvään peittoon.
   Näitä miehiä on "käytetty" nyttemmin, nykyaikana, erinäisissä mainoskampanjoissa mukana ihanin oivalluksin.
Nämä miehet joita on yhteensä neljä tsipaletta, on puettu milloin minkänkinlaisiin vermeisiin.
Itse olen nähnyt heillä Kiss-yhtyeen maskit naamallansa kun kyseinen yhtye vieraili maassamme.
Netistä ja näkö-radiostakin, sainen huomata nyt olevaisen viruksen pahiten jylläämän ajanjakson aikana, että näille-kin miehille pukivat maskit naamallensa.




   Näin kun tälle paikalle joku kalskea nuorukainen nosturivinssin päällä viritteli tällaisen plakaatin kankaisen.
Osain kyllä ajatella, ettäs jokin "sateenkaari"-ajatus taustallansa on, muttas se mikä ihanuus näin skriivatessain aina näitä kirjotuksiain, matkatessain mantuja näitä kaik-kia ja alla, sekä alla kaiken, valokuvaten ja ikuistain, NIIN jälkikäteenkin voinen asioista ottaa selvää nykymaailmassa tuolta netti-sfäärien syövereistä ja täten aina lisää tietoutta viisasta tietooni ammentaa. ( Se tuo Elämäin Reppu varmahan viel joskus puhkuu ja puhaltelee kun se oikein täytehen joskus viel tulee? )
Jos en siis kuvatessain ja matkatessain aina ennätä tahi en paikkansa päältä aina kaikkea tietoa saa, niin sittenpä yrittelen sitä tuolta sfääreitä onkia.
   No, muttas, tää on siis ihan oikeestikin Sateenkaari-teemainen julistus. Tämän vuoden Helsinki Pride-viikon yhteityökumppanin kupeeseen kiinitettynä.
   Tämä paikka, tämä liikekeskus, haluaa tämän mennehen pahimman ( toivon mukaan jo mennehen ja pahimman.... ) viruskauden jälkeen luoda ihmisille paikallansa kohtaamispaikan, tasavertaisen ja -arvoisen kohtaamispaikan, josa ihmiset voivat tavat toisiaan, keskustella, ja oppia toisiltansa sekä voivat jakaa itseltänsä muille.
Näin siksi, että ihmiset oppisivat sekä tietäisivät, että ymmärrys toisiamme kohtaan ennakkoluulottomasti on hyvä. Ja että yhteisöllisyyteen kuulumme me kaikki - taustoistamme, tavoistamme, uskonnoistamme, etnisyyksistämme, aatteistamme, ihonväreistämme, tms. riippumati. Piste.
Paikka tämä on hyvinkin keskeisellä paikalla tätä Isoa Kirkkoamme ja täten helppo paikka ihmisille mennä ja kohdata toisiansa, tehdä tärskyjäkin sinne. 



    "Valoa tunnelin päässä; nro. 5."  

    Niin tällä paluumatkallain kuin jo tulomatkalla tuonne etelään päin pisti simmuuihini miun, näihin leikattuihin, et ynpärilläin näkyi sen kummemmin erikseen ketään yksilönä katsomati ja kuikuilemati, suunilleen viisi-kuusi ihmistä. Jokahisella heillä saa sanoa, ettäs alvariinsa nokka kiini kännykässä, tabletissa tahi jopa tietokoneessakin tuon matkansa aikana.
Miksi?
No kun se on vain tapa nykyaikana. Ihmiset ovat sen verta riippuvaiset kännykästään, sosiaalisesta mediasta, yms. nykymaailmassa. Ihminen ei kykene eikä voi olla erossa sfäärien kautta tapahtuvan yhteydenpidon "riimusta". Ei vuorokautta, ei tunteja, ei minutteja, eikää oikeestaan sekuntejakaan enää.
   Mitä oli elämämme-mätä-tää kun ei ollut kännyköitä, nettiä, yms.? Kuin sitä yhteyttä pidettiin?
Joku lähti matkaan ja sanoi heipat läheisilleen ( kenellä "lähettäjiä" oli ) ja lupasi kenties sit perille päästyään soitta seinä/pöytäpuhelimella, ilmoittain et perille ehjänä on päästy. Ei mitään matkain aikaisia ilmoitteluja ja yhteydenpitoja ja siltikin "hengissä selvittiin" matkoilta noilta.
Kenties lennättimellä ( kenellä mahdollisuus oli sellaista josain käyttää ) nakuteltiin viesti: "Perillä - stop - hengissä -stop.", ja se siitä sitten.
Joskus meni aikaa pidemmältikin kunne perille päässyt muisti ilmoitella, pääsi ilmoittelemaan, itsestänsä ja laittoi postikortin kotikonnuille tulemaan. "Terveisiä Helsingistä. Kaikki hyvin. Täällä on hyvä sää. Terveisiä sille-ja-sille." Ja useimmiten, riippuin matkansa tuon pituudesta, se postikortti kerkesi sit perille kotikontujen vasta jälkeen asianomaisen matkustavaisen, kun hän oli jo päiviä sitten takaisin matkaustanut kotiansa!
   Ei, ei sitä enää nykyään näin toimita; kaiken pitää tapahtua täsä- nyt-ja-näin. Tällä sekentillä! Tai sit olet jo "myöhässä" kaikesta! Oh, ja ah.
Asiamme toisillemme ovat edelleen suunilleen sitä samaa näin matkustaissamemkin. Kerromem miten menee, mitä näemme, mitä kuuluu, kuis kulkee, jne.. Ei aika ole näitä sosiaallisia tahtojamme ja asioitamme muuttaneet, muttas se et kuin nopeaan ja kuin monelle sen kaiken kerromme - sen aika on muuttanut näine tekniikoineen sallivineen.
Nyt pitää toimia mahdollisimma nopiaan ja mahdollisimman monelel yksilölle. Viel paree jos "tykkääjiä" tulee aina lisää kun ne yleiseen levitykseen laitetaan, ja jos ne ihmiset sitten ilmaisevat "tökkäyksineen" et pitävät niistä kommenteistaan ja kuvistamme, niin viel paree. ( Itseasiassa; miekinhän teen täsä juurikin tuota samaista näin bolgiain tätä skriivatessain! )
   Arvatkaas mitä mie sit itse tein?
Miulla oli myöskin kännykkäin mukana - kyllä. Ja jopa latasin sitä vaunujen nuiden seinästä saamallain Virtaskalla! Niinpä...
Katsastin välleen et "kaipaako" joku miuta - Mummeliinia matkustavaista, Reissaaja-Lissiä, Taivahanrannanmaalaria tätä? No, eipä tietenkään - yksin eläjäistä tätä.... Yhden kera viestiteltiin kyllä aikas mukavasti....
Kaiken muun ajan ja vasiten koko takaisin tulo matkain - luin!
Matkalukemisenain mennessäin oli "työstön" alla yksi pokkari romanttinen, ja tulomatkallain sitten oli mukaani saamain noin kymmenkunta uuden karheeta kuvalehteä, joita pläräsin sekä luin antaamuksella. Välleen vastailin yhden matkain tään syyn haastatteluun - puhelimeeseeni puhuen, välleen nappasin kuvasen tahi kaksikin sillä kännykälläin.
Niinpä - en sitä miekään eroon pääse kännykän ihmeellisyydestä vaik kuin yroittäisin, tahtoisin ja haluaisin yrittää ja pyristelisin.




    "Syljen pulloon", "Tallaan korkin päälle." mutta välleen pitää ottaa "riski" ja repäistä.
Näin tein matkallain tällä kun alkoi potuttaa paluumatkallain kotia. Tietyistä syistä edellisen kumppanini tuon.
    Luopumisen tuskaa? Mitä - on tuska tää?
Ok, se tuo "luopuminen" toisesta, kyllä.
   Muttas myöskin kaiken tään matkan odotusten jännityksen poismeno; tiesin jo tuossa vaiheessa mitä tuli, mitä se oli ja kuis se meni. Se meni hyvin ja oli mukavaa.
Paluu tapahtui arkeen - ei enää "juhlintaa", ei vapaata tehdä mieleni mukaan.
Olen antanut oman osain, panoksein, sen mitä osaan, pystyn tekemään; "nyt olen tyhjä".
"Eikä kukaan "tarvitse" minua enää."
    Kukaan ei edes vuota miuta kotiin tulevaksi - kuten vaikkas kun menin tuonne etelään; muksuin vuottiavat miuta tykönsä tulevaiseksi. Tahi sit ne kuvaus-ryhmäläiset kun vuottivat miuta malliksensa; he kaipasivat miuta ja vuottivat miun paikalle tulevaiseksi.
Kukaan ei kaivannut miuta - en ole tärkeä kenellekään....paitsi Pomolle joka jo paluumatkain aikana otti yhteyttä sopien ajan milloin seuraavana päivänä Töissäin oleisin....
   "Surku rannalle jääviä laivoja."
Ne kun ovat Elämän myrskyille alttiita.
Ne ovat yksin ISOja aallokkoja vastaan.
Heitteille jätettyjä...




    Tiesinhän mie et "reissusa rähjääntyy", muttas kuka hit.....to se särki miun matkalaukkuin pyörän!
Juurikin sopivaisesti, juuri ajoissa: viimeisillä metreillä kun kotiini raahauduin "painavin" kantamuksineni niitä perässäin raahaten, saneli tämä jo monet reissut kanssain kulkenut matkalaukkuin, yhteistyö-sopparimme irti. Se otti ja tuota - levisi alta poies. Pyörä sanoi raks ja poks - kuminsa puhkesi! Siis toi renkaansa kumi meni noin rullalle...
Onni vaine onnettomuudessa et vasta nyt näin kotia tullessain.
  

   Ja onni et reissuin tää tuli tehtyä, tään SAINne tehdä ( kiitos tästä kuulu monelle muulle kuin miulle: Pomollein joka tään mahdollisti ollessain Töistä poiessa, muksullein joka majoitti miut nuo ajat tuolla viettämäin ja myöskin tuonne etelän-hetelmiin kutsujillein jotka matkain nää kustansivat ) ja sen TEIN!