2022.7.8.%20Ilta%20kuskina%20%281%29.jpg

   Eilennä ehtoolla kirjasin:

Piirrät, kirjoitat, raspustat mitä vaine,
elämä on silti kuin sanaton laulu,
siitä jäljelle jää vain tyhjä liitutaulu.
 
Astut askeleen, juokset, konttaat tahi
liikut miten vaine,
elämä on kuin haihtuva sateenkaari,
siitä jälkeen jää vain jäljetön autiosaari.
 
Istutat haaveesi multaan syvään,
ei siitä idä mitään hyvää
- sillä elämä on itämätön jyvä.

   Ja mietin nyt sekä täsä koko tään kevähän, kesän ajan, että on se yhtä pirua tää ihmis-poloisen elämä-mätä.
Jos ei yhdeltä kantilta "purista", niin nyt ainakin toiselta josko ei kolmanneltakin sitten.
Tuleeko aikaa, onkoo aikaa sellaista olemasakaan et ihminen tyytyväinen olo ja tilaansa olisi?
Miksi ei tytyväinen voisi konsa olla, miksei tyydy siihen mitä saa, mitä on olemassa?

   Ikäihminen jo, tuskastelee olemasa olonsa kera. Etsii itseään eikä näe siinä samalla elämää tätä ynpärillään olevaista. Ei kykene ajattelemaan, että elämä tää mataa menojaan ynpärillään, elää tavallaan ja hän siinä mukana voisi olla siitä huolimata et itseään haluaa etsiä.
Kun on ihmisiä, läheisiään, heitä jotka häntä hyljätä eivät tahdo. Ihmisiä jotka hänet mukaan elämään haluavat vetää, eivät "hukkaan" heittää, antaa periksi, toisen vajota sinne omiin oloihinsa, kenties - no, ihan suoraan sanottuna masennuksen, tahi muun alakulon, syövereihin!
   Toinen ihminen, niin ikään, ikäihminen sitten onneaan etsii Maailman turuilta eikää näe et onni - se löytyisi likemmältäkin jos vaine periksi antaisi.
Etsii ns. aidan takaa sitä ruohoa vihreämpää, eikää tajua et se oma puoli kukoistaisi yhtä hyvin jos siihen hivenen lannoitetta heittäisi ja panostaisi sen hoitamiseen hivenen enempi.
Mikä siellä Maailmalla houkuttaa omaa maata enempi, mikä kuiske kuuluu kaukaisilta mailta noilta olevaisilta?
   Kolmas Konkka-Ronkka valittaa, surkuttelee, voivottelee, olemasa oloansa eikää tee sille mitään vaan vaine tyytyy kohtaloonsa tuohon Maailman Mahtavaisen, elämän olevaisen, mukanaan tuomaan.
Miksei hän ota ja tee jotahin? Miksei ratkaise onkkelmiaan vaan muhii mielessään. Miksei ota ja repäise; kerranhan täällä vaine eletään!

   Onko ihmisen mieli iäksi tuuleen tuomittu vai löytääkö hän näistä alati olevaisten lähtevien laivojen satamista kotisatamaansa omaa?