Saana. Prioriteetti yksi ja ainoa miulle tälle päivää.
Pari "faktaa" pikaisesti tähän alkuun.
Saana, tuo pohjolamme yksi kuuluisimmista tuntureista, jonka miekin olemma jo aikaisemminkin valloittanut, muttas nyt taasen päätimmä tehdä sen uudelleen ( hitsistäkö ´näitä sanoja tulee?! Tää piti olla vaine pikainen pläjäys! ).
Siis - Saana: korkeutta 1029m ( merenpinnastako mitattuna, vahi mistä - sitä tiedä en? ).
Sinne voi patikoida useammasta lähtökohdasta ja sen ynpärikin voi patikoida - jota vaihtoehtoa itsekkin täsä mietin.... NIIN, siis, perinteinen retkeilykeskukselta lähtevä reitti on tietämyksein mukaan n.3,3km. Piste.
   Lähdimmä tänä aamuna aikalailla tiuku-tiuku klo.8.00. kapuamaan ylös ( hyvin nukutun yön jälkeen muuten! ). Perille saavuin klo.11.00. Tunnin vietin laella ja sitten klo.13.00. suunilleen alas päin... ja perillä "maankamaralla n. 15.30. ( jos ketä ajat kiinostaa? )
Muttas idiksenä se et ilman sitä eilen saamaani parkkilupalappua ( kiitos retkeilykeskuksen respalle - kiitin kyllä heitä ) olisi täten autoni jäänyt sakkopaikalle koska siinä on vaine 6h pysäköinti mahdollisuus!
Kapusin siis kolme tuntia ja alaspäin tulin kahdessa ja puolessa tunnissa.
  
   Kuvani nää ovat paljolti toistoa. Jos ei nappaa niin "kömmi" ylitse vaine....
Ja laittelin siten et on tietyntyyppiset peräkkäin, muttas aina ryhmänsä siten et kuvat seuraavat aikajanaa; alhaalta ylös ja sitten ylhäältä alas.
Huomasin muuten et jostahin "kumman" syystä ylöspäin mennessä en ihmisiä "Paljoa" kuvaillut....?!


   TAIVAANRANNANMAALARINA:

   Muuten Kilpisjärven, elikkäs läntiseen suuntaan kuvattu paitsi yksi ns. huipun kielekkeeltä josa oikialla Kilpisjärvi ja vasemmalla sitten.... Cahkaljärvi.



 "Pöllö-Kustaa! Taulapää! Mie...
Vasta juurella.
Henkeen käy, rasittaa.
Nivelet kyselee, niksaa...
Aurinkolasit unohdin autoon!
( no, jospa pärjään ilman näin aurinkoisella kelillä... )
Onni koko päivä aikaa: jos ei ehtoolla kuulu mitään - lähettäkää joku hulilupteri perään..."

 


   "Miksi tuo tie kulkee tuosta?"
( Ei nävy tässä kuvassain kunnolla - tuolla se alhaalla kuitenkin kulkee. )
Miksi se ei kulje Kilpisjärven vierestä, tuosta tuon lahdelman ynpäri vaikkas ja sit tuolta kaukaa nuiden vuorten ( sieltä jostain misä-kö on se kolmen valtakunnanrajapyykki - siellä muuten haluaisin käydä, mut nyt en kerkiä enää... ) välistä Norjan/Ruotsin puolelle?
Miksi se on tehty juuri tuosta tuonne pohjoiseen päin?"
"Miten ovat syntyneet nuo isojen kivien purot, kivipurot jotka tuntureiden ja vuorien kyljissä näyttävät "solisevan"?
( Olisi hauska joskus nähdä vaikkas animaationa, kuvina, niiden syntyhistoria. Tiedän et jääkaudella, jne., muttas kuitenkin kyselin itseltäin tätä kuin näitä muitahin kun taukoja pidin henkeeni vetäin, vähä välleen.)
"Miten sitä katselaakaan nuita tuntureiden ja vuorienkin jyrkkiä, kivisiä/kallioisia reunamia joissa on suoraa puotosta alaspäin useita kymmeniä ja satoja metrejä!?
Kyllä ne vaine näin livenä, luonnossa, näyttävät ihan erilailla konkreettisilta, "eläviltä", silleensä et tajuaa että niitä on olemassa, kauhia jos tuonne joutus.... Televisiot kummasti latistavat niitä, kun niistä nuita katselee ja näkee. Luonnossa niihin tulee erilailla syvyyttä, mittasuhteita, elävyyttä."



















   "Malla savuaa."













    Alaspäin tullessain huomasin et valloitinkin ns. koko laen.
Kuljin sitä laidasta laitaan. Niin itäistä reunamaa kuin läntistäkin.
Jotkut tuumasivat vastaan tullessaan läntisellä reunamalla, et he ovat taineet eksyä polulta....?
Kerroin heille et ette ole ( niinkuin jokin alvariinsa kulkija olisin ja tietäisin "kaiken"! ) vaan kuljette parhaillaan entistä, vanhaa, polkua pitkin ylös.
   Tämä vanhempi, tai no, vanha reitti, kulki enempi läntisellä reunalla eikä kuten nyt siinä laen päällä. Se kulki enempi reunamalla ja reunamaa liki.
Muistan kuin lapsena ( alakoulu ikäisenä ) pelottikin kulkea siinä kun se oli "niin reunalla".
Nyt sit kun huomasin tämän askellukseni sinne eksyneen, tajusin et onhan tään pitänyt olla pelottavaa pienestä lapsesta. Ja olihan se osaksi nytkin - jos poikkesin siltä reitiltä, kuten tein alvariinsa.
Milloin roikuilin ihan tuolla reinamilla ( "Ihmisen jäljet luonnossa." - katsos sinne. ), niin et pelotti todellakin siinä olo ja kuvaaminen näin korkiapaikankammoisena. Alko muuten puntti tutisemaan! "Äkkiä kuva ja poies heti!" Niin valmista tuli muttas kuvista ei tullutkaan hyviä.... en uskaltanut olla. Pelotti.
   Tiedän! Tämä reitti "on suljettu" luonnon säästämisen ja uusiutumis mahdollisuuksien takia.
Rikoinko lakia? En tietääkseni, sillä missään tuolla ei ole kieltävää kylttiä! On vain kerrottu et se reitti on suljettu; kiitos kun et käytä sitä.
Muttas ajatelkaas...
Se reitti jota nyt kuljetaan. Sen ovat ihmiset tehneet! Sinne on rakennettu portaita, sinen on roudattu sorakkoa; eihän luonto siitä pahastu, ei!
Ihmiset kulkevat sitten siellä muualla, tuon reitin nykyisen ulkopuolella ( kuten miekin tänään ). Varmasti ei ole kohtaa, paikkaa, missä eivät ihmiset siellä vaella - mites onkaan sit ja silloin NIIDEN paikkojen laita?












   Etelän lehdoissa?


  LUONNON YKSITYISKOHTIA:



   Jäämerelle päin.  



   "Peräkanaa."
   Aivan kuin kivaet nää marssisivat rinnettä tuota ylöspäin. Selvä etukeno ylösnousun takia.




   "Suuri Yksinäinen."




    "Taivas ja maa." 
   Piskuiset vesialtaat Saanan laen rinteessä.
   Täsä-kin makasin rähmälläin maankamaralla ns.. Nyt miun kokoisen laakian kiven päällä - ja tähtäilin.
Mietin siinä et on se tää kuvaaminen yhtä.... tuossa ylöspäinkin kavutessain - kuten tässäkin kohtaa sit myöhemmin.... henkee haukoin askellusteni takia kun oli ylöspäin menoa. Ja siinä sit heikko-henkisenä viel PIDÄTÄT henkeäsi et voinet kuvata!
Sillnä kun asetun kuvaamaan, niin asetun todellakin. Seison, istun, makaan, pyllistän - miten vain, ja tähtään sekä laukaisen.
Muttas se mitä teen: pidätän hengitystäin, vakautan kamerain, käteni, tähtäyksen, vaik kamerassain onkin sisäinen vakaaja linssissään. Eli pidätän henkeäin; kuinkahan paljon olenkaan ollut hengittämäti kuvauksissain jos yhteen laskettaisiin?
    Olen kertonut kuin olen kameraani uittanut milloin misäkin vedessä. Nyt varjelin kameraani tällä lammikolla, roikuilessain tuon laakian kiven päällä, muttas unohdin "suojata" selustani!
Kameralaukkuuni sidoin päivän tään mittaan riisumiani vaattehia kun päivää myöten lämpesi sen verta. Ne siis roikkuivat liepekkeineen siitä jokahiseen suuntaan. Ja laukkunen miun olaktain siten et itse laukkuosa köllötti sit takanain ns. lonkanpäällä.
Mie kumarassa, niiaamassa, ja pötkölläin; kameralaukku siinä, kupeellain.... ja silloin vaatteet nuo saivat kosketuksen veteen. Ne imasivat sitä vettä itseensä! ( Onneksi hokasin ajoisaa, niin kerkesin "eliminoida" enemmät vahingot. )






   Kivistä puroa.




   "Sika."







   "Pieni Yksinäinen."




   "Keidas."
    Tään saisi varmasti tietoonsa jos kävisin tuolla....
Mikä lie kivinen puro "pohjalla" ja sen ynpärillään vehreyttä mm. puiden muodossa.
Kuin keidas tunturissa.




    Näistä pudotuksista mie haastelin...
Ja tuolla läntisellä reunamalla, tai sitä liki, miekin äsken vaelsin.


    KASVIT LUONNOSSA:



   "Kuuntelee."




   "Pölyhuiska."




    "Kehrä."




   "Sinnikäs."




   Sieniä nämäkin....
Toinen vaine "hassusti" ymmyrkäisenä;






   "Kolmen suora."


    KALLIOT, KIVET:



   Rautaa?




   Jaakausi teroittanut kyntensä....?




   Portaat.... nuille tunturin tään laella oleville vesilammikoille, joilla käväisin kuvaamassa.




   Irtoaako kohta ISO lohkare lantisestä rinteestä....?
( Tää reilo oli läntisellä rinteellä ja suht´ liki reunaa.... )


    IHMISEN JÄLJET LUONNOSSA:



    "Tsiku-possu."
   Täsä kohtaa tsemppiä kaipasin:
"Yksi kaikkien ja
kaikki yhden puolesta."
Ei kipuja, en valita ( suoranaisesti... ).
Leikkaukseen en ole menossa ( jos ei jotahin haveria satu... )
Muttas nyt tarviis TSEMPPIÄ: "SIE PYSTYT!"; tyhliin?
Reissaaja-Lissinä matkaan ja yksi suuri määtänpää: Saanalle kiipeäminen!
Vasta alussa - KOKO päivä edessä.
Alkupäässään taukoa jo vähintään kymmenennettä pidän; huipulle on viel piiit-kä matka. Viel kerkiin sen tuhat taukoa pitää.
Ongelmina siis vain uskon puute suuri.
Hengitys vaikeaa, vaikeutuu; hengen päälle käy.
Nivelet kysyy et ihanko oikeesti? "Meinaatko liikkua?" "Vieläkö askel?"
Jotta saan itseni perille asti ( ja vähän sen ylikin...? ), niin laittakaa tsemppiä ja peukkuja päivän mittaan - kiitos.
Kassotahan ehtoolla olenko maankamaralla takas vahi onkoo hulilupteri jo päivän mittaan noukkinut tään Mummelin kyytiinsä jonnehin...?"
   Näinpä tään kyseisen sfääreihin postauksein myötä, ja sieltä hirmuset tsemppaukset eri ihmisiltä saatuain, näistä kuvistain  ja tästä "Tsikupossusta" tuli sitten miulle tsemppari-kuva ja muisto kaunis et kyllä yhteishengessä on voimaa!
 

   Kyllähän sitä tällainen "henkipatto", "heikkohenkinen", "nivel-rampa", joten-kuten tällaiset sorakkoiset osuudet kulki, muttas auta armias sitten tällaiset askellus-portaat! Nivelet ja hengitys kiitti!
Paree oli kulkea aina luonnon pohjainen maasto ja vaikkas ne "peililliset" kallioiden pinnat - paljaat kalliot. Sellaisa mie ain tassuin allein etsin tuolta rinteistä menen sekä tullen.
   Alastullessain kehitin helpotusta nivelillein sillä et tällaisilla osuuksilla kuljin polkua viistosti alaspäin laidasta laitaan. Tein sellaista z-kuviota. Ei ihan niin käynyt sit lonkkiin, polviin ja nilkkoihin.
( Oli muuten rötkyilijätassut jaloissain! Ja mietin et paljasjalkatassut olisivat ollehet varmaan paree... Varpikkaat. Mut enä tuota tienyt et nuinkin kuiva keli tänään tuolla? )
   Siksikin siis pyrin käyskentelemään hivenen muualla kuin tällä uudella, viitoitetulla polulla ja reitillä: se tuo luonnonmaasto säästi niveliäin.
   Muuten tuonne oli tullut nyt viime käyntini ( siis kaksi vuotta sitten ) reitin merkiksi enintään noin puolenmetrin korkuisia puisia kepakkoja joitten päät oli vosekittu punertavalla värillä. Ihan hyvä - jees.
Kysyisin vaine et MIKSI nuin lyhyet? Miksei pidemmät? Ne pidemmät kun huomaisi näin huonosilmäinenkin ihminen maastosta tuosta harmaasta paree! Vasiten kun nuiden puiset pinnat aikoin saatosta harmaantuvat!
Ja viel: heijastavalla maalilal vosekitut päät sit niihin! Näin harmajammallakin, usvaisemmalla, kenties pimeämmälläkin, säällä ne löytäisi ja näkisi - jos kulkee jonkinlaisen valon kähteen kera tuolla!






   "15."
  Huomasin myös "13." ja "14."  ( Näiden korkuiset niiden merkkien pitäisi olla! )
  
   Täsä kohilla totesin mie yksien ihmisten, pariskunnan itse asiassa, kanssa juteltuain et nuin ne miutahin vanhemmat, ja hyväkuntoisemmat ( paremmat nivelet ja hengitys ) mennä porskuttavat edelleni ja kohta varmaan takaisin vastaani.
Ajattelin et olisipas kiva jututtaa joitahin nuorempia ihmisiä, jotka niinikään "porhalsivat", ettäs miltä se tuntuu mennä vaine nuin? Mennä kun ei henkeen käy, ei niveliin? Sydänkin kestää?
Miltä se tuntuu?
Tiedän, muttas muistissain ei ole et miltä tuntuu, ettäs sitä kaksi vuotta sitten miekin menin!
En enää.
Jääköhän tää viimeiseksi reissuksein vasiten tänne - saati muualle sitten....?




   "Henget puhuvat."




   Sähköjohtoja, kaapeleita, vedetty alhaalta, läntisen rinteen kautta, ylös.
Onko näillä johdoilla jotahin tekemistä näiden kera:



   Mie olemma aina luulut kaukaa katsoessain et nämä ovat vaine ihmisten kasaamia kivia aikojen saatossa.
Sitten hokasin viimo kerralla käydessäin et hei, näissähän on jokin kolo....
Tänään tutkin ( ennen kuin hutkin ) ja hokasin et näissä on tuollainen metallinen "katto" kaarevan muotoinen. Toiset tukevammasta metallista, toiset ns. vain pellistä.



   Yhden sisään kuikkasin ihan perille asti. Se oli tällainen.
Kiviä pohjallaan, ojitus/suojaputkien pätkiä, ja sitten tuolal takanansa ( ei muissa ollut tällaista taustaa ) ihan ehta, oikia, joku, ovi-sydeemi:



   Ovatko nämä huipulla tehtävien töiden varavarastoja? Ovatko jotain sähköistenjohtojen, tms. piuhojen liitäntäpaikkoja?
Ovatko kenties nuita töitä tekevien työmiesten "taukotupia", suojakatoksia?
Tai vain rakennettu siksi et jos Matkamiehen tahi -naisen yllättää hernerokkasumu, Tuitereinen Tuuli, hirmuinen lumimyräkkä, tms., niin näihin ääsisi sit suojaan? Ovat kylläkin aikas hassuilla paikoilla.... aikas reunamilla....?
   ( Tää alla olevainen "kivikasakin" on yksi näistä. Ja näitä näytti olevan sitten läntisellä rinteellä alempana, ns. aikas alarinteessä, useampikin jos mie kaukaa katsoissa oikein näin; )



   "Pesä."
   Tätä "kivikasaa" mie kävin ruikuilemassa tuolla reunansa liepeillä.
Asetuin tuonne, näistä kuvistain katsottuna, taustalleen ja tähyilin sitten Aurinko Armasta kohti, elikkäs tänne päin.
Olipas haasteellsita korkianpaikankammoiselle ihmisen taimelle - vanhukselle....




   IHMINEN LUONNOSSA:



   "Sielu lepää." nro.1.
Heillä mukanansa 4kk ikäinen koiranpentu rinkassa kantain.
Sellainen ihanainen touhottaja....






   Meitä "huiputtajia" oli jälleen monenmoista väkeä.
Rinkassa kannettavista pienistä lapsista ja 4kk ikäisestä koirasta lähtien perheisiin, aikuisiin, eläkelläisiin ( arvioisin et vanhimmaiset jotahin 70-80v! ). Oli pariskuntia ja yksin kulkevia. Oli pariskuntina ylös meniviä, muttas sitten kävikin esim. yhden sydämeen ja hän oli kääntynyt takaisin; puoliso jatkoi huipulle asti.
Oli tällaisia vakaasti ja varmasti eteneviä kuten mie, ja sit kaikki muut miuta nopsempia; tulivat jo vastaan alas mennen kun mie vasta kapusin ylöspäin. Oli myös yksi juoksia: hän juoksi ylös asti, huipulle, kääntyi ja läksi takaisin!
   Se mikä ihanuus, niin esim. tään kuvaaamisen ansiosta pääsen likemmä ihmisiä, juttusille siis.
Se särkee sen jäykkyyden ihmisten välissä. Antaa jutulle juurta ja aihetta. Vaikka vaine sen et kysyn, jottas saanko käyttää kuvaa? Ja sit monesti poikiikin siitä muihin aiheisiin. Useimmiten matkustamiseen kun tällaisissa paikoissa tuppaa ihmiset olemaan matkoillansa.
Nytkin juttelin tällä "hoonon-suomen" englannillani esim. Itävältalaisten, Hollantilaisten, Ranskalaisten, jne. ihmisten kera. Toiset olivat roadtrip:llä Eurooppaa kiertäin, toiset Skandinaviaa. Jotkut vaine Pohjoiskalottia tahi Suomemme Lappia. Useammasta viikosta viikkoon tahi useampaan päivään.






   Kuvattava ja kuvaaja;






   Kokenut tunturien matkaaja - tää koira siis.
Rauhallinen, ymmärtävä, ei hötkyile. Monet monet tunturit maassamme ja valloittanut. Ei neää mikään nuori.




   Käänyin itse jo takaisin. Evästin tässä ison kiven päällä. Vietin aikaa.
  Tuolta huipultansa asteli yksi täti-ihminen ihan niin kuin kohti tullen?
Huikkasin et oletko yksin liikenteessä? "Joudatko istumaan ja juttelemaan - itsekkin täsä yksin olen....?"
Hän tuli ja istui seurakseni. Siinä meni tovinen rattoisasti, toinenkin.
Kertoi miehensä jääneen alas täksi päivää; eilinen patikointi oli rasittanut hänen niveliään liikaa. Viikon verta ovat täällä, täsä, nyt. Juteltiin myös nää nivelkivut, hengitykset. Lastenlapsiakin sivuttiin, ja yleensä reissaamista. Jne., jne..
Olipas mukavaa; tuntui hänkin kaipaavan juttuseuraa juuri tuolloin.




   "Sielu lepää." nro.2.
Pariskunta kaukaa maailmalta.... ihania hekin.







   Salakuvaaja salakuvattavana.
( Kuvaaja tuo on kuvani tään keskellä. "Hiippa" vaine hänestä näkyy kera päänsä. )











   Alasmennessä kuulin:
" Unelmat ovat tehty toteutettavaksi."; jonkun lausumana ja mietin, nottas täsä miun yksi tään hetkinen, tään päiväinen, unelma.
Huiputin, jaksoin. Valokuvaan, tapaan ihmisiä ohimennen, ja "maalailen" maisemia.
"Tsek, toteutettu!"

    "Onko kamera hyvin ja tallessa?"










   "Oma kuva."

   "Kiitos tsempistä.
Väsynyt kiitos.
Nyt maankamaralla ansaitulla "palkkiolla"; ranskikkset ilma suolaa, kuppi tummaa kaffia ja lot of kylmää vettä.
Kolmnnen tonnisen paikka, ehtoolla neljäs.
Jalat huutavat duettona Hoosiannaa: ne varmaan kaipaavat luokse mieleni joka sankkevan ylevissä sfääreissä nyt liitelee moisen uroteon johdosta!"

   Ja niinhän mie tosiaan alas asti ökkyytin.
Kaikkea sitä ihminen haluaakin tehdä; rääkätä itseään. Ylittää itsensä. Kopasta rajojaan - mut ah, miten ihanalla tavalla!
Ensinnäi valokuvaten! Ja mitä maisemia, mitä ihmisiä, mitä kohtaamisia!
Ja se hilajaissu kun kuljin muualla kuin merkityllä reitillä.... se kauneus, se luonto. Henki kulki/kulkee ja olo on rauhallinen. Ei kiirusta etenkin kun "pyhitin" ihan tarkoituksella tähän nyt aikaa jotta kaik onnaa miulta.
   Tuohon viel tään majapaikkani sauna päälle pitkien löylyjen kera siinä maisemaikkaunallisessa saunassa. Ylälauteilla, pitkäkseni, eikä ketään toista löylykaverina kuten eilennä ehtoolla sattui olemaan.
Loppu ilta tätä skriivaissa saunan jälkeen. Kohta maate ja kenttu vei.
Huomenna uusille urille!
Tiedättekös mihkä silloin menhään?