Ehtoolla taasen majapaikassain nakuttelen tekstiäin tätä.
Se vaine nyt hivenen "muttana" et täsä paikassa kuulemen wifin saapi kännykkään, muttas ei sitten tietokoneelle?! Ja kun en ymmärrä moisista jutuista sen hölkäsen pöläystä, niin se on sit miun taipuminen tähän mitä sanotaan. Piste.
Niinpä skriivan vaine päiväin tää mietokset talteen ns. leipätekstiin tälle koneelleni ja kunne pääsen taasen konellain nettiin niin pläjäytän tekstin tään taltehen ja kuvat siihen vierellensä lykkään.


   Tänään oli myöhäinen lähtö miulle. Se tapahtui vasta puoli yhdeksän vaikkas muutoin kyllä heräsinkin jo kuuden maissa.
Herätessäin tienoon tuon Kilpisjärven peitti ylen äijy sankia sumu. Mietoksissain käväisi et mitähän tästäkin tulee? "Sataako siellä minne menen? Onko sumuista? Näenkö mitään? Paistaisiko sittenkin aurinko?"
Onni hätä ei ollut sen näköinen sillä jo aamiaispöydässä silmäni havaitsivat piskuisen Aurinkoisen häivähdyksen kyljessä vaivaikoivun. Väittäisinpä et sitä eivät taatusti toiset aamiaissalissa ollehet ihmiset huomanneet! Mie huomasin! Ja käväisihän se Aurinko Armas sit siinä ihan kunnolla moikkaamassakin - vaine kotvasen. Ja sit häipyi poes.



   Rajan....



...takaa...



....ekaa tunturiylänkömaisemaa.



Totuuden sanoiksein näin täsät skriivatessain tää matka oli säätilaltansa juuri ja juuri plussan puolelle - alle +5´C varmaan nytkin. Välleen Aurinko Armas pilkahteli, välleen tuli tihkua ja sit taasen sajetta. Kuiviakin, pilvisiä osuuksia oli. Elikkäs kaikkea sainen kokea ja nähdä.
   Toisaaltaan hyvä kuvaus sää, toisaaltaan sit liian tummaa ja synkeää; ja sen tuloksen sit näkeekin valokuvistain tään päiväisistä. Ja varoitankin nyt kun muistan et niissä on tummutta tosiaankin. Valikoin myöskin kuviksein nyt täään tekstin sellaisiakin jotka eivät ole niitä terävimpiä ( ne laitan itsellein taltehen myöhempiä käyttöjä varten.... ) muttas niissä on ideaa. Sanoisinko nämä ovat nyt selleisia taiteellisia kuvia, nämä.




   Eilinen juttukaveri-täti siellä Saanan huipulla kertoi et siellä on rajantakana noin 30km päässä vesiputous joka kannattaa käydä katsomassa; näin hän on kuullut ja he käyvät sen katsomassa palaten sitten takaisin Suomen puolelle.
Tähtäsin tähän, sillä luulen vakaasti et tää on SE putous jonka yläjputouksen edessä kuivana kesänä meidät lapsena perheemme reissulla kuvattiin muistoksi.
Muistissain ei ole et oliko tuo uusi silta puolisoin kera reissatessamme, muttas nyt se siinä ainakin oli.
Aikas rumaa sanoisin.... kaksi möhkälettä virtaavan kosken päällä.... Ok, vanha jätetty et siinä voi kulkea, käyskennellä ja kuvata. Joo-o, mut siltikin ei!
Varsinkin kun sitä siltaa myöten pääsee tuon uudemman alle ja näkökulma on sitten tää tällainen:



Mitään sanomaton. Entiset betonisetvalut kalliopohjansa päällä kaventaa näkymää alapuolelta, ja yläpuolelta sitten vastaavasti suoralle tieosuudelle tehty silta joka on valettu ainakin alapuoleltansa kallistain koskeen päin.
Se on tuo musta "raina" yläreunassa sitä sillan betonista pohjaa joka pienenee aukkona kuin torvenpäähän menisi.
Tosin saa siitä hyvemmänkin kuvan kun vain etsi kuvakulmaa ja "roikuilee"..... :



   Alapuolellansa on paljon mahtavammat kuohut turvallisuuskaiteineen sekä sitten myöskin ns. epävirallisempi jatkumo ihmisten kulkeissa omin luvin välittämäti kylteistä: "Sortumisvaara."
Kopasin alkumetrejään miekin, muttas pyörtäin takaisin kun näin sieltä alempaa et mimmottiis sortumavaara, kuin ns. tyhyjänpäällä ne polut ovat!




   Valtakunnanrajan Suomesta Norjaan ylitin ilman mitään muodollisuuksia. Huomasin siinä raja-asemalla taideteoksen mut enpä atvailut pysähtyä sitä kuvaamaan. Se oli ajatuksellinen.... voisi sanoa. Se oli tehty tienvarsien metallisista reuna-aidoista. Niistä joita on aina "posessa" kun on jokin korkiampi katve siellä ravin puolella. Korkia se oli, metallin värinen täten. Kaiken maailman kimuranteilla mutkilla ollen ja kohoten ylöspäin.
Tuon rajan jälkeen tuli nopeusrajoitukset 30, 40,50, 60, 70, 80, ja 90km/h. Jep, nuita kaikkia näkyili.












Itse havaitsin, ettäs suurinpiirtein se meni jo rajan takana ekoissa kanjoneissa et mie hissuttelin ain noin 10km/h vähäisemmällä nopeudella! ( Tästä juttelen tuossa hivenen myöhemmin lisää.... )
   Onnittelin itseäin et lähdimmä ajamaan ja reissullein tälle näin "sisäkurvin" puolelta enkä ulkoreunan! Siltä se vaine tuntui jo tuolloin... Ja huomasin kuin korvain alkoivat hetimiten lupsumaan! Aina kun oli laskuja tahi nousuja, aina.
Sitä tosin sit ihmettelin,ettäs onkoo se tää Norja EU-maa vahi ei? Nyt tiedän ettei ole.
Sillä vaine sitä pohdskelin ajaessain kun tiemerkinnät muuttuivat rajan tuon ylittäissäin.
Suomessammehan keltaiset merkinnät tiepinnassa ovat nyt vanhanaikaisia, niitä ei käytetä enää, niitä ei maalata enää keltaisiksi vaan valkoisiksi. Niin katkoviivat kuin yhtenäiset sulkuviivatkin - valkoiseksi vaine.
Norjassappa sitä keltaista maalia on vielä olemassa! Niinpä! On olemassa ja sitä käyttävät! On lyhyempää katkoviivaa keltaisena ( meidän valkoinen vastaava ) ja sitten piiiiit-tempää katkoviivaa ( joka vastaa meidän nykyistä valkoista sulkuviivaa )! Saiskohan tuota keltaista maalia lainaan tänne Suomemme puolelle EU-maahan....?

   Tulin Skibotn´iin ja se oli menoa silloin! Jo se lähestyminen, laskeutuminen sinne meren rantaan sen itse kylän kera! Wau! Ja annahhan olla kunne pääsin MEREN rantaan! Enää ei ollutkaan "MERI ja mie" vaan nyt oli JääMERI ja – mie!


















Siinä sitä Mummelinia vietiin tuolloin! Nasun täydeltä ja silleen. Karkkikauppaa ja oi, voi....
   Aamuista kaffekupillista kysäisin, tahi kysyin yhdestä liikkeestä et mistähän täältä voisi sellaisen paikan löytää et saisin sen kupillisen?
Kertoi tuo nainen ettäs jos ajat taaksepäin, ns. lähdet rannikkoa alaspäin parikilometriä niin sieltä huoltoasemalta saapi. Muttas toiseen suuntaan ( minne miekin siis olin menossa tuolloin ) sit onkin matkaa kaffikupilliselle HIUKAN pidemmälti. "JA TÄLTÄ kylältä ei sitä saa koska on vielä liian aikaista!" "Liikkeet aukiaa...."; sanoiko se klo.10.00. vahi 11.00. - en nyt muista.
Joo-o, huomasin tään myöhä aukiamisen jo tuolla Kilpisjärvellä ollessain.
En vaine saata ymmärtää näin aamuihmisenä et miten voi nukkua niin myöhä, miten voi työpäivät alkaa niin myöhä, ja miten liikkeet voi auveta niin myöhä - miten ihmiset sit valvovat niin myöhä....?

   Täten jatkoin matkaani ilman kaffikupillista ja funtsin siinä ajaessain lisää....
   Norja näyttää olevan matkailijoiden maa. Ainakin täällä pohjoisessa ja rannikolla.









   Yllä kahdelta levikkeeltä tai sellaisen kaltaiselta paikalta kuvattuja maisemia ja alla yhden sellaisen tienpuoleisen seinän kauneutta;



KOSKA tienposkeen on rakentamalla rakennettu, maita siirtämällä tehty, vähä välleen paikkoja joihin saa parkkeerattua asuntoauton tahi -vaununkin! Niitä parkkeja on sen miljoona! Ja jokahisessa oli nytkin useampikin leiriytyjä! Vasiten sitten varsinaisilla leiriytymisalueilla!
Mie taasen tällainen "vaivainen" Maan Matonen joka mataa hissukseen ja hiljalleen. Aivan kuten nuo asuntoautotkin tahi -vaunut! Siinä moni henkilöauto, varsinkin Norjan tunnuksilla, rekkareilla, olevainen sanoi et phiu ja pyyhälsi ohitsein. Tosin niin näyttivät pyyhältävän monen muunkin hitaamman ohitse. Etteivät siis vaine miun ohitsein....
   On tosin hitaudestain, tahi oli siitä, jotahin hyvääkin.
Siinä ajellessain "söin", "join", nasuni täytehen tätä kaikkea tään maan kauneutta!



Kuuntelin kuinka autoni surinan lävitse kuulin vesiputoukset niiden "sisäkaaren" puolella ollessaan. Siinä aivan kaistani vierellä. Vieno suhina tahi suhkaus kuului ja huomasin taasen ohittaneeni yhden uuden putouksen niistä moninaisista jotka tulevat tiestä nähden jostakin oikialta puolelta ylhäältä, korkeuksista, putoavat alas ja häviävät varmaankin tien tuon alitse jonnehin.... kadoten varmaankin Jäämereen.
Jäämerestä ja kaikista nuista vesistä; vuonoista, joista, yms. lämpäreistä... taivaan sinestä, kaikesta; maasta, vuonoista, jne. mie ähkyin itsein tänään laitoin.

   Vastaan tulivat ensimmäiset tunnelit, "tunnelbaanat".
   6km, 2km, ja kaiken mittaisia.
Mieleeni tuli elokuva "Panikkitunnelissa" ja Sylvester Stallone siinä pääosiaa. Kaikki ne skenaariot onnettomuuksien kera. Tulvat, sähköongelmat, hapen loppumiset, jne.. Siksipä siis varmaan huomioni kiinittyi siihen et nässä oli tietyin välein hätäpuhelimet, taisi olla ensiapupisteitäkin, ja jotahin muutahin joka ei nyt mieleeni nouse.´Katselin tuulettimiaan, valaistustaan ja sitäkin et ne betoniset seinänsä aikaa myöten jo rapistuvat ja hajoavat.... Niitä pitää aika ajoin korjailla varmaankin.
Sekin oli täsä loppu päässä sit et tuli varoitukset "tunneliporoista" vastaan! Wau - ei suomessa moista "eöäinkantaa" ole olemassa. Eikää muuten yhtä pitkiä ajotunneleitakaan! Ei ainakaan miun tietääksein.... Onko josain?

   Tippukivistäkin oli varoituksia. Siis varmahan täällä puhutaan tippu-lohkareista, eikää mistään "kivistä"!
   Sekin oli yksi konkretisoitunut juttu itsellein tällä reissullain.
Tokihan ne ennenkin olivat jo täälläkin ollehet kun täällä aikaisemmin olemma matkustanut, muttas muistiin asti eivät ole syöpyneet.
Nyt vain sitä heräsin et ka. se voi tuolta korkialta jokunen kerta naksahtaa vaikkas keskelle ottalumpiotain!
Vaikkas niissä näyttikin paikoin olevan erinäisiä turvaviritelmiä verkkoineen, antureineen ja kiinityksineen, niis siltikin!
"Ampu tulee" joskus. Näytti niitä tulleenkin kun tienvarsia ketselin.
Näin se tääkin näyttäytyi taasen eritavalla kuin vain "pläkkinä" töllöstä katsoin ja ihmetellessä et "voi, voi"

   Tippukiviä, tippuvia kiviä; pienempiä ja isompiakin, "väistellessäin" tuolla tienpäällä katselin näitä tään maan ja seudun kyliä "sillä simmulla".



   Täähän on kuin olisi Euroopassa, tuolla josain Alppimaisemissa!
On tuo tie jota ajellaan. Se kiertää, kaartaa, nousee ja laskee vuoren rinteitä ylitse ja alitse. Se kiertää vuonoja, joskus menee ylitseen siltoja myöten, joskus lävitseen tunnelbaanoina.
Ovat nuo talot teiden varsiset, kylät piskuiset pääasiassa. Ovat talot yksittäiset rinteillä satunnaisesti joskus piskuisina ryhminä.
Ovat jylhät, korkiat, rosopintaisetkin, puiset, ja puuttomatkin, vuoret.
Ovat piiiit-kät, kapiat tahi leviämmät, poimukkaat, syvät tahi matalat ( ainakin osin rannoiltansa paikointellen ) vuonot nuo.
Puitakin kasvaa ihan oikeeesti eikä vaine vaivaiskoivuja kuten Suomemme maan puolella Lapin piirissä ollen.
On lampaita niityillänsä laumojensa kera - mut on sitten myöskin varoitusta poroista ( Euroopassa varmaankin kauriista ) kuin hirvistäkin!
Kaikkinensa kuin Alppikylät ja seudut niiden.
( Mitenkä ne nuo ihmiset saavatkaan autonsa, asuntovaununsa, -autonsa, ja muut isommat härpäkkeet ajettua tahi vietyä nuille jyrkille, korkeille, kapeille, rinneteille ja pihoille? Miulle se olisi onkkelmallista.... )
   Osa taloista nuista näyttäisivät olevan rakennetut jotahin 50-70-luvuilla. Toiset "miillä sijoillaan", tekemäti mitään ja toiset sitten entrattuja, kunnostettuja, fiksailtuja. Haveassa täälläkin ihan uudemmat rakennukset ja rakentamiset ovat. Vasiten tulla "maakunnissa". Kaupunkien isompien ( kuten nyt tääl Altassa esim. näyttäisi ) keskustoissa kenties ennemminkin.
Ainakin miun simmin katsottuna näin.
   Ja miun mielestäin mie voisinkin ( jos olisi tarvista, voisin ja haluaisin ) muutta vaikka tänne Pohjois-Norjan asumaan!
Tää olis kaukaan, "ei missään". Rauhallista elämän menoa.
MUTTAS.... jos sota syttyisi - olisiko täällä enää rauhallista ja rauha?
Venäjä on aikas like, lähellä. Vaikkas onhan se Suomemmekin maahan nähden liki ja lähellä! Sillähän on paljon pidempi raja Suomen kera ko Norjan!
Taidan sittenkin pitäytyä Suomessa ja muuttaa Suomemme maassa jonnahin salomaille.....

   Juuri kun luulen et ei ole kauniinpaa, ei upeampaa...
Taasen seuraavan mutkan takana, seuraavan laakson, kylän luona - AAH! Karkkikauppaa!
Ihanuutta! Olen kohta jo aivan ähky!



   Tunnelma kuin Kauko-Idässä. Varsinkin livenä nähtynä!.
Pitkä kapea niemeke jossa useampikin asumus. Lahdelmalla kellumassa tyvenessä venhoja erinäisiä. Kaksi Harmaahaikaraa käyskenteli ja sit lentoon lehahti, ilmojenteille.
Siis hei - miksen mauttisi!?






    Ulkomaanrekkarissa olevainen vanha, vanha, vanha, Mersu pariskunnalla jotka näyttivät aikas samaan tahtiin ajavan kuin miekin. He vaine vetivät painavaa peräkärrillistä perässänsä.
Täsä samaisella ylänkötasanteella, tundralla josta näki jo kauempaa tuota rinnettä ylös tullessa et NYT muuten sit ollahan ja aikas uskomattomassa paikassa! ( joku muisti kuva on puolisoin kera tehdystä reissusta tältä paikalta; tuo tuntraylänkö, sen muistan - en maisemaa? )
   Tään nimi on varmaan joku "Sininen lahti" jos osaisin kieliä lukea mitä kylttiinsä oli kirjoitettu aj kerrottu paikasta tästä. Surku vaine et en osaa...
Ei se mitään! Nautin, imin - tehkäätte te samoin Armaat Lukijain Miun.



   PS. ( jälkikirjoitus reissun jälkeen ):
   Kuvassain tässä oikialla näkyväinen saari on Skorpan saari Tromssan alueella.
Tällä saarella on vuonna 1940 sodan aikana pidetty saksalaisia sotavankeja joita oli aluksi n.400 henkilöä ja sodan tuon loppuessa n.500henkilöä.
   Heillä oli majoitus ensialkuun 16 henkilön teltoissa, kunne noin 100 vangin rakentamana saivat valmiiksi puukasarmit.
   Et se tästä tään paikan kauneudesta....?



   ( Noi rinkulat meressä = kalankasvattamolaitoksia. )




   "Suoritus" on pysyä kartalla!
   Ajaessa. Yksin. Ei kartturia, enkä itse ole kartturi siten et joku toinen ajaisi.
Sillonhan ei olisi onkkelmaa mitään: miulla aikaa suunistaa/neuvoa toista, lukea karttoja ja opasteita ajana kera ja oikein.
Yssin kun näin ajan, ja vasiten vieraissa maissa, niin kun on luki-vaikeus ja sitten, että ymmärtäisin ja muistaisin sen juuri äsken, nopeasti ohitsein vilahtaneen, ja joten kuten lukeneeni, paikan nimen ensinnäin oikein, niin suunistappa sit siinä ajamisen keskellä johkin suuntaan ja mielellään viel oikiaan suuntaan! Samalla seuraan liikennettä, vaaroja, ja myöskin takaa tluevaa liikennettä et en ihan tuki hitaudellain koko tienoota. Ei ole aikaa jäädä tankkaamaan tiekylttejä ja opasteita; ne pitää handlata sekunneissa! "Herre mi good"-nimiä ja Norjalaiset "ö", yms. kirjaimet. On ne nää kielat vaikeita.... suomenkielessäkin kun yksin riittäisi miulle haastetta. Kaikkine ns. vieraskirjaimineen.
   Mut siltikin mie sitten yhdestä pienestä isommasta kylästä käväisin "en kupp kafee" ostamassa! Tosin englantiani käyttäin, en ruottiksi kysyen.
Ja myöhemmin heiti tänne perille tullessain kyselin apua tuolta yhdeltä huoltamolta englannillain et mihkä pitäisi miun mennä - olen hukanut paikan nimen ( mie hurja en sitä skriivannut mihkään ylös! ) ja puh.nronkin ( sitäkään en laittanut paperinnurkkaan "kiini"!) vaan vaine soitin ja varasin yöni tään tänne?
Samaten kun sit soitimma tänne kun puh.numeronsa yhytin omasta puhelimestain ( netti ei toimi omain täällä jos en saa sitä wifiä jostahin yhdistettyä et paikan olisin netistä löytänyt..... eikä kyselypaikassain ollut kait wifiä käytössä? ), niin englannillain mie senkin hoisin! Ja tääl perillä maksupolitiikan, yms.!

   En ole siis kaikkeen varautunut tällä reissullain! En ole suunitellut kaikkea valmiiksi!
   En esim. sihen majoituksen epäonnistumiseen tuolla Kilpisjärvellä - mut sen kuitenkin sit sainen klaarattua, mut karsiaan hintaan....
En katsellut pitemmän päälle karttoja, en reittejäni ihan lyönyt lukkoon; tästäkin eteenpäin ei ole tiedossa majapaikkaa, eikä et mistä kuljen seuraavaksi? Tod. näk Suomeen pyrin ja ehken tuosta Suomi-neidon nenun kohdilta....? -ko?
En karttoja haalinut kasaan, enkä nettisovelluksiaan lataillut; nyt sitten ei ollut tänne Kalotillekaan, Norjan puolelle miulla handyssä mitään karttaa; sen tuosta samaisesta kaffekuppipaikast kyselin itsellein. Sain auttavan kartan ( suuripiirteisen ) josta pystyin seuraamaan et misä asti milloin menen. Ennen Altan isoa vuonoa, Lankovuono, se loppui, sekin kartta ja sen tiedot. Lopun tulin ns. tulemalla vaine. "Minkä nokka näyttää – sinne."
Eikä nettikartta olis auttanut lataamalla mitään kun enhän tuota tajunut ottaa selvää, ladata, tahi jotahin muuta sellaista, et mitenkä sen tuo netti oleisi ollut viisasta saada mukaani?
Elikkäs netti loistaa täällä poissa olollaan ( ajoittaista wifiä vaille ) ja täten myös mese, insta, watsupp, ja kaikki mahdollinen sen myötä.
   Lähdin vain. Ajamaan, Menemään. "Nokka pohjoista kohti ja menoks - saon Annie Lenox! Olen vapaa! Vapaa kulkemaan!
( Onneksein renkahin paineet ja Hepo Hopiain pissat, yms. nesteet kuitenkin tarkistin juuri lähteissäin! )

   Sen mitä vapaudesta voi nauttia....
   Tulin Övergård´nin kohdille ja siinä jäi järvi isohko juurikin omalle puolelle tietä tuota. Oikialla kädelle siis. Ensin keskiviiva, mie ajajana, pelkääjänpaikka, oikiapienar, pintareen kaide, tahi ei kaidetta ja paikoin ihan "kivasti" puotosta sinne järven pinnalle!
   Sen verta korkianpaikankammoinen Mummelini olemma mie näköjään et niin tuossa kuin muissakin vastaavissa paikoissa, mie automaattisesti kallistelin huomaamati ( kunne siihen sit havahduin ) itseäni aina sinne keskiviivalle päin, vasemmalle. Ihan niin kuin se nyt jotahin tuohon paikkaan ja kohtaan auttaisi. Vasiten autolla ajamiseen ja auton tasapainoon!
Samaten huomasin kuin pysin ajamaan mahdollisimman liki keskiviivaa jos vain mahdollista! Jos ei tullut vastaan pikkuautoja muita tahi varsinkaan rekkoja!
Sen verta tiukkaoja paikkoaja nuo miulle olivat et näköjään puristin rattia niin vietävästi aina tuollaoin, etttäs viimeisillä kilo ja metreillä tänne, alkoi tuntumaan et on muuten tenniskyynärpäätkin olemassa! Aivan älytöntä!
   Onni ei ole muita matkustajia kyydissä kuin vaine mie yssin! Ei esim. Sukumme Mummoa ( hänelle en ole edes tohtinut kertoa et reissussa olen ja et olemma täällä, sillä hän hätäilisi puolestain ihan toin teolla ja soitteleisi alvariinsa et kuis menee, misä olet? ) joka taatusti jokaaisessa mäessä, kurvissa, yms. paikassa neuvoisi miten pitää ajaa ja taivastelisi et ajan liian hitaasti, liian nopeaa, liian varomattomasti, liian sitä ja liian tätä!

   Näin kun ajattelen tätä jännitystäin ja sitten sitä et kuitenkin olemma jo täällä asti, "pääsin" tänne asti, ajoin, kestin ajaa. Osasin, taidoin ja ihan yksinäin, niin olenpas siis voittanut itseni!
Monelle tuttua huttua tällaiset tienoot ajaa, monelle helppoa, ja ei pelkäämistä, eikä vasiten korkianpaikankammoa, muttas miulle suuri haaste näköjään!
   Olen yksin. Olen yksin täällä ja nimenomaan ajajana ( enkä esim. kartturina )! Itse, mie itse! Pelkoja päin! Korkeuksissa ( ja laaksoissa - ne on tosi helppoja, ne ), jyrkänteillä.
   Välistä tulee tunne et olen kuin unessa; jyrkänteellä. Tipun sieltä alas ja ajattelen: "Kohta herään." "Ei tämä ole totta." "Suljen vain silmät." "Ei se satu." "odota..."
Ihan siis konkreettisestikin tunne on tuollainen jos vaine ymmärrätte sen mitä tarkoitan? Jos olette itse korkianpaikankammoisia ja näette tuollaisia unia?

   Peloista ja kauhista sekä niiden voittamista huolimati kyllä kandee!
Se että saan nähdä kaiken tään, saan "syödä" taasen toviksi, on kaiken tään arvoista ( ainakin tähän asti on ollut ). Ennenmmin mie tään menevän rahna summan laitan tällaiseen reissaamiseen kuin et samaisella summalla saisin sit tilallensa jonkin tilausmatkan Suomemme maahan joskus ruka-aikaan....!

   Ruska-aikahan se täällähin näyttäisi olevan nyt. Tosin aluillaan vasta Suomen Lappiin esim. verratessain. Täällä se tuo föörtuuli golfvirtoineen varmaan sen verta paljon puhkuu ja puhaltelee et viel aikas lämmä-puolella ollahan nyt. On vihiriää aikaslailla.
Kauneutta katsottavaa siis.
   Muttas päivällä "tapasin" siis Skibotn´nissa JääMEREN - se oli iso asia.



   "Aava." ( vahi "aave"? )
Päivemmällä sit tuolla tienpäällä tuli tilanne eka kerran vastaan et tuli suorayhteys AAVALLE JääMERELLE!
WAU! Se tunne kun sen sieltä vuonojen ja saaren välistä yhytin!
   En kestäisi olla ja asua ( täsä toinen syy miksi en muuttaisikaan tänne ) täällä kun kuulisin jatkuvaan sen meren kutsun! Se kutsuisi miut ajatkuvaan lähtemään.
   Toisaaltaan sitten taasen tuolla matkalla oli ainakin kolme sellaista kohtaa, ettäs vaikkas mie EN OLE mikään "sininen" ihminen" ( kuten olen haastanut ), niin WAU! niitä kohtia kun sen sinen siellä näin! Se SATTUU! Huusinkin yksikseni ääneen et SATTUU! kun yhden niistä näin horisontissa, Tavahanrannassa - ja manasin kun eihän tietenkään juuri siihen kohtaan voinut pysähtyä vaan toisaalle.... ja siitä näkymä ei sit ollutkaan niin hyvä.....



   Yhdessä paikka katselin vuonon reunalla korkialla ( mettä keskeltä ) vastapäisen vuonon eunaman rinteille ja näin siellä tien ylösvievän. Ryrkän ja kuin korostaakseen vuonon jyrkkyyttä, rinteen korkeutta, sen kaiken huipulla seisoi piiit-kä mastolinkkI!
Tuumasin vaine et ei oo totta - tuonnekko sit seuraavaksi pitäisi mennä? Pelkohan siin persiisiini hiipi sillä siunaamalla hetkellä!
Onneksi Ukko-Ylimmäinen helpotuksen heitti ja se olikin vaine näky sen kylän taustavuoren ylislle johtava tie, sen siellä josain ylhäällä olevaiselle NÄKÖALApaikalle, eikää täten MIUN reissumatkani tietä!

   Tällaisista kokemuksista päättelimmä mie et miut on luotu vuononpohjalle, sen reunamalle, äärelle meren!
Ei ylängöille, ei korkeuksiin eikä taivasalle pilviä hipomaan - Taivaanranta on sit ihan eri jutska....

   Kuin sekin et kussa saavuin "Alta kommuner"-alueelle niin tiet nuo paranivat ja levenivät kerta linttuulla vaikaks oli tuollakin osuudella tänne itse Altan keskustaan ja sit sieltä viellä idemmäksi, majapaikkaani, erinäisiä tietöitä joissa tien tuon kuntoa parantelevat.
   Altaan tullessa on se ja aikaisemmin mainitsemani Lankovuono.
Sen tiesin olevan, sen tiesin tulevan, nimeänsä vaine mieleeni ei ole jäänyt....






Tämän vuonon muistan!
Muistan kuin puolisoin kera siitä ajettiin. Muistan sen sen hetkisen ilma ja tilan. Muistan sen auringon paisteen. Vuodenaikaa en muista - se pitäisi tarkistaa vaikkas vanhoista valokuvista....
Muistan lännestä paäin tänne tultaessa, sen ensimmäisen tunnelinkin.
   Mihkä ne tuollaiset muistot jäävät kiini?
Tuntuu kuin ne sormenpään ja niiden kuviot olisivat. Henkilökohtaisia merkkejä sielussa, tunnetiloissa, tunteissa ja muistissa....
Ne ovat kuitenkin olemassa, niitä mie olen tälläkin reissullain täältä hakemassa ja niihin mie taatusti palajan viel monen monta kertaa. Josko sn nyt välttämäti lähiaikoina, niin varmasti sit viel vanhempana mummona "kun kiikustuolissa liekuttelen itteeni".... jos jaksan liekuttaa....




   "Tuolta tulossa." Kaunis silta.
   Liki Altaa, siinä lännestä päin tullessa viimeinen piiii-kä vuono. Onko se tää samainen Lankovuono sitten?
Ja täsä alla muutama kuvanen sen vuonon päästä myöhäisessä iltapäivän auringossa:



   "Kaikki."
   Nyt, aivan nyt, liekutan ja liikutan itteeni hamppien pesulle, pisulle ja sit nukkumaan.
Aika-Rauta käy puolta kymmentä ( sivumennen sannoin vaik tää majapaikkani nyt onkin merenrannalla, niin äältä ei saa hyviä kuvia. En ottanut; kävin katsomassa. ) ja aamulla olisi sit uudet suunat; ehken se Suomi-neidon nenu....?