Sanotaan et jos lähelläsi on ihminen tahi ihmisiä jotka saavat olosi apeaksi, masentuneeksi, negatiiviseksi jollahin tavalla - lemppaa hänet/heidät pellolle.
  
   Mitäs se silloin on... mites toimitaan... kun se läheinen onkin läheinen; oma vanhempi josta ikäpolvi jo vanhenee, tulee ikä että "vahtivuoro" vaihtuvi jo ja ollahan iässä sellaisessa et onkin jo meitin, seuraavan sukupolven, vuoro pitää huoli hänestä/heistä?
Kuin suhtautua, kuin toimia ja/tahi olla toimimati?
   Onhan se ihan luonnollista ja suotavaakin viel nykymaailmassakin et seuraava sukupolvi pitää huolen edeltäjästään. Hoitaa, huoltaa, hoivaa ja peräänsä katsoo - saattaa hautahan asti.
Onhan hän/ovathan he aikoinaan meidät hoitaneet, huoltaneet ja hoivanneet, notta meistä sitten tulee "mallikansalaisia", "maailman kelpoisia", "kunnon kansalaisia", ihmisiä suoraselkäisiä, "selkärangallisia" olentoja.
Miksemme me sitten nyt heitä vastaavasti "hyyssäisi" kun heistä/hänestä itsestään ei enää siihen ole? ( Vaik sitten hammasta purren? )

   Sen vaine tekevi haasteelliseksi monesti nämä sukupolvien väliset ammottavat kuilut.
   Meidät kun on kasvatettu aina, siis ihan aina, hivenen eri tavalla kuin mitä edeltäjämme.
Sanotahan et se miten omat vanhemmat ovat itsemme kasvattaneet, niin emme yleensä halaja mitenkään tuota sukupolviemme jatkumoa jatkaa enää seuraavaan alenevaan -polveen, NIIN siksi sit siitä aina pyrimme eroon. Pyrimme kasvattamaan omat jälkeläisemme hivenen erilailla, eri metodein, jne.. Hivenen paree siis.
Ja tää tällainen "erilaisuus" sitten luo sen sukupolviemme kuilun välillemme. Emme vaine ymmärrä, emmekä kenties tule ymmärtämäkään, toisiamme vaik kuin halajaisimme. Ne vaine eivät, ne uudet tavat uusien sukupolviemme, tule konsa tajuuntaamme ymmärrettäviksi. "Miksi vanhaa, hyvää, tapaa pitäisi alkaa muuttamaan?" "Onhan tää/nää ennenkin hyvin toimineet?!"
    Saman aikaisesti sitten sieltä siltikin jää aina jotahin rippeitä jäljelle joiden kaltaisesti sitä sit seuraavaakin "koulitaan"! Vasiten kun on kyse siitä et sitä ei tiedosta, sitä et ai niin, nythän mie toistan sitä kuin miut on kasvatettu ja josta pitäisi pyrkiä eroon, olen pyrkinyt eroon.... onnistumati?

   Ajat ja tavat muuttuvat. Lävitse historiamme.
   Voimme syyttää milloin mitähin maailmankaikkeuden tapahtumaa kulloisestakin tavasta ja kasvatuksesta. Tyylistä, suuntauksesta, hyväksynnästä, hylkimisestä, jne..
Milloin jokin epidemia ( ennen muinoin esim. jokin Keltakuume, Tuberkuloosi - nykyään esim. Korona, tms. ) on kaiken "paha ja alku" ja sen seurauksia "sitten maksellaan" jokaisessa suunassa. Kasvatuksessakin.
Milloin maailman sodat, kansainvaellukset suuret, luononmullistukset ( tsunamit, tms. ), yms. ovat olleet niitä vaikutteita jotka ovat laittaneet kasvattamaan meidät ihmiset jälkipolvemme kulloisellakin tavalla.
Milloin löysemmin ( esim. 70-luvun "vapaakasvatus"-suuntaus ) milloin sitten tiukemmin ( jokin "puritaaninen" uskontokunta esim. ).

   Siltikin protestoin et vielä näin 2000-luvulla ja sen 20-luvulla saan mie aika ihminen kuulla omalta äidiltäin, Sukumme Mummolta, kuinka en ole hyvä!
Pidän autoni liian puhtaana. Huushollini on liian kylmä. Rastani ovat kauheat; "Milloin otat ne pois?". "Ethän sinä tätäkään syö."; tietäin varsin hyvin et mitä en syö kun Kaiketonta pistelen poskeeni.
Enkä voi olla ihmettelemäti kuin hän arvostelee muitahin:
Kaksi tummempaa ihmistä tuli vastaan asioilla häntä käyttäissäin: "Nuo ovat niitä nuohoojia." ( Siis - hei! Haloo! )
Sama jatkuu jälkipolviimme: "En voi ymmärtää kun nimen muuttaa toiseksi!" "En kyllä hyväksi kun alkoholia juo/juovat!" "Minä kyllä sanon suoraan....!"
   Tai sitten liekkö en kuule kiitoksiaan.... En vaine osaa niitä kapata hänen puheistansa, en vaine ymmärrä et ai, nyt se olikin kiitos tahi et nyt olikin hyväksyntä kyseessä?

   Toivon hartaasti, todella hartaasti, voi - oikein rukoilen, et olemma toivottavasti osannut kasvattaa omani jälkipolven paree.
Toivon hartaasti etten ole heitä moittinut ääneen nuin. ( Erikseen on rakentava, aiheesta, asiasta, annettu palaute jos/kun nuorempanaan perhettä viel oltiin ja lasten lailla aina jotahin kommervenkkiä oli ja tuli. )
Toivon, että olen ennemminkin muistanut, tajunut, kehua, kiittää, ja kannustaa - kuin morkata kaikesta.
Toivon, että kasvattaa olemma osanut positiivisin siivin kantavin. Toivon, et positiivarisia ihmisiä heistä olen aikaseksi saanut.
Yrittänyt ainakin olen...