Päivän ruuan luppurippeitä sulattelemassa.
    Lähdin käppäilemään tuonne Marjaniemenrannalle ajtuksella et käppäilempäs ensin ns. merenpohjia myöten, särkältä särkälle, niin kauaksi kuin vain pääsen. Ainaskin nyt sinne kauimmaiseen kolkkaan isolle kivelle asti tiesin pääseväni viimeisen kivikon ylitse rämpien, koskapa siellä olen runsaammankin veden aikana käynyt.
   Ihanan ylläri-pyllärin koin kun huomasin et siitä olivat senjälkeiselle kannakselle niittäneet vesakkoa alas siten et nyt oli sieltä kuivanmaan kautta todella helppo tassutella!
Jos ei näin olisi ollut niin siihen olisi reissuni tää päättynyt. Ihan vaine siksi et siinä kohtaa on sen kannaksen kainalossa sen verta syvää nytkin et en edes lähtenyt kokeilemaan kumppareillain et olisiko mitta varsiensa riittänyt? Ihan suosiolla maita myöten siis ja syvänne tuo kiertäin. Kuten jouduin myöskin tekemään tuolla rannallakin; kiersin vain YHDEN syvemmän kohdan, muutoin pääsin suoraviivaisesti etenemän päästä päähän koko rannan matkalta, sieltä meren puolelta paljastuneita särkkiä pitkin, välleen meren seassa tassutellen.




   Marjaniemen majakka majakkapihan rakennuksine eräine.



   "Rannalla."
   Voisin sanoa et näitä täällä majailevia vaille olen koko päivän aikana nähnyt hädin tuskin kymmenen ihmistä, enintään kaksikymmentä, jos kaukaakin nähdyt lasketaan mukaan.
Jos lukuun otetaan vain ihmiset joiden kera jutellut: nämä nuoret morsianseurueen jäsenet, se kyytipoika ja yksi aamulla rannalla tapaamani poika joka vahvisti muita lintuja kaislikosta sieltä  bongatessaan, ja hänen juttusilleni mentyöni, et eilinen "Tirppana" oli sitten nuori Järripeippo naaras.



   "Hauskuutta" kerraksensa: nyt ei tarvinnut vartoa et kumpparit vettä hörppisi kun ja jos kaukaa mereltä päin meni mm. majakkaa kuvaamaan.
Sama se Rantakauraa ja rannan heinikoita kuvatessa;






   Näitä taasen, näitä rantamien "puita", kuvatessa saapi ain vartoa vedessä seisten ja kuvaten, et ei se vedenalainen hiesee, hieno, hiekka imaise tassuja kitusiinsa tahi muutoin horjuta seisoma-asentoa kun hiekka tuo liepuu tassujen alta.



   Majakkaa kuvaten Taivahanrannan kera isoiman rannan "lätäkön" kera ja isoimman meren alta paljastuneen, mantereeseen liittyneen, särkän kera;






   Sumpun punaiset "tuvat" sekä sen edustan niemen kivikkoista kärkeä;






   Täsä olen juuri ohittanut sen aikaisemmin kertomani piskuisen syvänteen
   Ja täsä oiva esimerkki et miltä kuva sit näyttää vaik merenpinta on kuvassa tasassa, mutta merestä kohoava manner ( Luovo siis, luoto, eikä oikeesti mikään manner )  luo ns. fiktiivisen vaikutelman et kuva on vinossa kun perspektiivi häviää kaukaisuuteen eikä sitä ole otettu huomioon kuvan katsontaa tasapainottamaan.
Alapuolella sitten taasen olen näköjään tähdännyt et merenpinta ja metsän puiden latvustot olisivat yhtä korkialla, muttas se sit heittääkin kuvan tasapainon vituralleen! Ei hyvä siis näinkään, vaan pitäisi osata katsoa ja tähdätä sellainen kultainen keskitie näiden tasapainotusten kera:



   Tään ylimmäisen, kuten seuraavat kolme napsimma Hannuksennokalta käsin pitempää odjektia käyttäin.
   Nyt on sitten tääkin Hannuksennokka "valloitettu".
En tuota aamusella ajatellut ollenkaan et mie tähän-kin suuntaan urkenen tänään. Tai, no rannalle kyl meinasin mennä ja käydä, kuten jo kerroinkin, mut ettäs näin pitkälle sitten!
Hyvä mie - kyllä kaksi 1000mg särkytabua tunnin sisällä ottain kummia saapi aikaseksi! Ja Mummeliin vauhtia....
   Itseasiassa täsä kun istua nakotin ja tuumailin tuulisia tunteitain, niin funtsin et jos ei nyt olisi ollut "alla" eilisiä kävelyjä sinne Hietaniemeen asti ja takaisin, niin miehän olisin nyt sit lähtenyt pinkomaan viel tästäkin kauemmaksi. Vaikkas.... Huilunnokkaan nyt ainakin yrittäin. Sunikaria tavoitellen....









    Ja sitten paluumatkalle.
    Mukanain tyhyjä pussi johka keräsin rannan sannalta aarteita viedäksein tulijaisina muksuin mukeloille; sulkia eri kokoisia ja yhden mielenkiintoisen luunkin löysin myös, josta mietin et raaskinko siitä toiseille luopua.
Se on tällainen ihmisen juurihampaan näköinen....



...muttas se on tään muotoinen toiselta puoleltaan. Ja päästään aivan kruunuhampaan kruunua muistuttava kruunan syvännepainantaa myöten, muttas sit tuolla vastapuolella tässä kuvassa, sielläpä onkin kaksi reikää siinä kruunun sivussa!
Onko tämä hammas, vahi mikä? Keneltä puuttuu nyt palanen jostahin?



   Ilottelua meren tyvenesta rauhasta ja sinestä, sekä Auringon kilosta sen pinnalla;






   "Ajan kampa."



   Hannuksenlammen puronen jaksaa juosta vaik vedet ovat alhaalla.



    Kesäinen veden raja on yleensä tuossa oikeanpuoleisten isojen kivien kohdalla.
Sitten se vähenee... ja on nyt todella alhaalla. Ns. enari miun täällä ollen.
   Tuossa kivikossa näkee miten on kiviä paikoitellen rantamilla näillä ( kuten vaikkas myöskin tuolta aikaisemmasta kivikkoisesta niemennokasta ) pinnan alla. Paikassa-joka jos vain on kiviä ollakseen.
Sitten kun näin meressä kulkee, sen pinnan syövereissä, niin saapipahan vartoo ettei kehenosti askella ja kaadu. Ettei tassunen lipiä kivien päältä, syrjästä, tahi muutoin ja - hups keikkaa! Ovat nimittäin liukkaita meren syleilyssä limapintoineen.
Et mihkäs se aika menee siellä askeltaissa ja miksikä pitää kulkia välleen aikas kiemurrellenkin sen lisäksi et matalikkoja etsii?!




   "Nalle."
   Nallukka, Nallukka - siellä se pötkötteli kyljellänsä.
Mie otimma ja nostin hänet pystyyn tervehtimään rannalla tuolla ohitsensa kulkijoita. Jaksoin kuin jaksoinkin...



   Hei, sun heiluville - kovin on autiota rantaa.



    Pihilijan loistoa täältä ylhäältä, pihalta.

   "Jep - ehtoon kuvat kuvaamaan vielä....": mietin täsä vaiheessa ja kipitin katselemaan kyökin akkunasta täällä.
Pettymys suuri kun eihän siellä mitään -laskua ollutkaan. ISO pilvimassa vaine jonka taakse oli Aurinko Armas piiloutunut, eikähän sen takaa esille tulekkaan, funtsin.
No, kamera olalle jakatsomaan kuitenkin et olisko jotahin antaa kaikesta huolimati...