Huomen, Alli Hopa, alias Armaat Lukijain miun.
Aika-Rauta nakuttelee jotahin vajaata seittemän, ehtoisen vajaan yhdentoista jälkehen kun kävin tuolloin maate - yhden yöpissin -taktiikalla. Niin se vaine vanhuus minuunkin tulee ja pesii.....
Tosin näin vanhuuteen liittyen muistin juuri tuossa ehtoolla sen mennä viikkoisen muksuin mukeloihin lausuman et Mummeli miksi siulla on silmät nuin syvällä kuopissa, kun toisen muksuin mukelo oli juuri eilennä ehtoolla loineh lausumahan et mie olen nätti!
Niinpä, toiselle totuus toisen lainen, ja toiselle toisen-. Itse tiedän kuitehin et misä ihan oikeesti menhään.
Esim. siitä katsomastain talosta ei miulle vuokralle ole kun ei siihen-kään vuokraan kuulu talonmiestä mukaan! Ei miusta olisi talviseen aikaan pihanmaitaan noita kolailemaan kun pienempikin pinta-ala Humisevallaharjulle tekee jo tenää. Eikää niitä keskuslämmityksen kattiloita ja putkia huoltamaan sekä ylläpitämään. Saati et mitä mie niin isolla lukaalilla tekisin? Parilla kammarillakin?
Et jospa vaine haavehet haaveiksi jätetähän ja arkisessa totuudessa iellehen elettäisiin - eiks vaine?!
Ja nytten, aivan kohta kunne Aurinko Armahan aika on kömpiä pinnalle maan, Taivahanrannan ylle, on aika arkinen miun roudaa itsein tuonne Maailmalle Avaralle.
Täten nytten tään lorun loppu ja heippa - kassotahan mistä meikä Mummeli itsensä tänä pänä sit löytää?
----------------------------------------------------
Löysihän sitä ja ihan ensi sanoiksein sanompahan vain, ettäs voi jos tietäisitte kuin matkailu avartaakaan ajatusmaailmaa!
Eipä kuitenkaan kiirehditä asioiden edelle vaan aloitetaan ihan alusta, siitä kun Aika-Rauta saneli aikaa aamuista n. hivenen jälkehen kahdeksan. Aikaan jolloin lähdillä aamuisen hämyyn tassuttelemaan.
Tiesin et Aurinko Armasta tuskin tänä pänä tavoitan, muttas ainahan sitä jotahin muuta kuvattavaa löytää ihmis´polo:
Suuntana ranta ja rannan santa tuo dyynien takainen - yllä ja alla;
Pilvimassa tumman puhuvainen. Tuo lie ollut menossa yön jäljiltä tuonne itään päin...
Nallukka, Nalle-karhu, Nalle- ystäväin, yhä päivysti niillä sijoillaan johka sen noin kuukausi sitten ylös nostimma nakottamahan.
Tuolla tuo vartioi, ohitsensa kulkevaisia "kansalaisiaan" ylhäisesti tervehtivi tassukoidensa noisen vilkutuksin ahkerin.
Tuolla rannan sannalla koin piskuisen kauhunhetkiä änkyräisiä ko tällainen miina siellä "lillui" sannan tuon kätköistä näkyillen!
PS. Kiitos-kaunis sille pariskunnalle joka paikallisella mökkikylällä asustavi ja jotka miuta avittivat tään trissan ylös saannissa tuon sannan imusta ja siitä sitten miulle kannettavaksi talteen!
Ilman heitä ja heidän antamaa apuansa en olisi milläskänä tuota tuolta irti saanut!
"Tule kanssani kylpyyn...."
"Ajolähtö."
Hannuksenrantalammen puronen "lähdössä" meren aallokoille....
"Ristiaallokossa."
"Wou!"
Täsä kussa olimma saanut kuvattua näitä altoja rantautuvia ja lähdimmä takaisn päin niemeä tuota jalkoin alla olevaista, pitkin et vaihdan objektin lyhyempään kaliperiin sieltä kiven yhden taakse jättämästäin kameralaukustain, koimma kauhun hetken toisen!
En löytänytkään kameralaukkuain tuota siitä mihkä sen jätin!
Ei, en ketään muuta seuduilla noilla nähnyt, en tavannut.
Arvaatte kuin raksuttivat Mummelin tään harmajat aivosolut tiuhaan tahtiin et mitä, misä, miksi, kuinka, eikää!?
Tähyilin koko rannan tienoon tuon, aivan päästä päähän ja totesin ettei ketään, eikä kukaan - muttas MISÄ helekatissa?!
Kunne tajusin et eikää - ei se -laukkuni TÄÄN kiven takana maassa ollutkaan vaan - ka, tuon viereisen isomman kiven takana. Siellähän se. Sieltähän se löytyikin.
"Tupsu aallokon."
Hannuksennokka ja rannan aallokkoa väkevää.
"Heijastuksia."
"No, muttas hei - kukas se siinä?"
"Rannan vahdit."
"Elämää."
Näitä näin, muutamia tsipaleita tuolta rannalta aina löytyvi....
... kuten sitten kaikka tällaistakin krääsää jälkehen jätettyä;
"Merenneidon polku."
( Viitaten Juhannuksen-Jussin aikaa jolloin tään kyseisen kiven päältä kuvasin erään tyttösen "Pienenä Merenneitona."
Ihana oli seurata kuin meren pinta nousi ja laski aallokkojen rantautuessa, välleen paljastain kaik nää kiviaskellukset ja välleen sit peittäin umpipiiloon kaikki ne;
"Sitkeästi." ( "Sitkeä sissi." )
Ja tätä, ah, niin tätä....
Kaikkea ja kaikkia näitä aallokkoja vaahtopäisiä joita tuolla rannalla seurailla ja katselle:
"Syntyä, elää, kuolla."
"Vinssi."
"Rantavahti." - yhä paikallansa vakaasti ja varmasti.
"Nurkilla."
"Kaverukset."
Kaverusta sainen tuolta aamuiselta reissultain etsimällä etsiä jos jotahin olisin meinannut löytää rantamilta noilta.
Muutama hassu ihminen ja eläin, vaine näkyili kaukaa.
Mietinkin et on se jännä, kumma juttu, et kussa täälläkin on kaunista ilma ja tilaa, on lämmä ylen äijy, ja tuulta sopivan; tyyntä tahi muutoin helliväistä, niin seudut nämä-kin ovat ihmisiä tulvillansa!
Sitten kussa ilmat viilenevät, tulevi syssyiset myräkät, talviset viimat ja paukku-pakkaset sekä kenties keväiset rospuutotkin ( hankijaiset lukeutuvat hyviin kekiin! ), niin kaikki häviävät "eetteristä"! Ei ketään, ei mitään, ei misään!
Mikä siin on etteivät ihmiset näe et onhan täällä-kin nyt muutahin kuin vaine ne kauniit ilma ja tilat! Ja vasiten et sitä kauneutta on näin muuloinkin seudulla tällä - kuten nyt muuallakin maassamme tään Suomemme! Ihan hyvin voine matkata, käydä ja asustaa, seuduilla vierahilla maassamme vaikkas sää ja tila onkin hivenen viileämpää, sateisempaa, tms.. Ei sitä aina tarvii olla ns. "bikini-kelit", jottas johkin voisi mennä - paitsi kylpylät, tms. paikat.....
Kommentit