Noudettuin aamuisen "miinan" poies rannan sannalta tuolta, pyörräin ja hotutin Hepo Hopiain matkahan pikaiseen.
Otimma ja suuntasin Pöllälle sekä sitten piskuiselle pyörähdykselle päivän valon vallitsevaisen aikaan, hautausmaalle.
Käyskentelin molemmissa ajan kera ja vaine taivastelin....


-------------------------------------------------------------





   Eilennä kuuntelin tänne tullessain Radiosta autoin, jottas olivat tehneet jotahin laskentaa Joukkahaisista maassa olevaisista ja havainneet niitä viel olevan sankkevan monta tsipaletta lävitse maamme tään.
Täälläkin niitä kelluvi pitkin ja poikin aallokkojen sekä lahdelmien näiden - kuten Pöllälläkin yhä iellehen.




   "Suuri Yksinäinen." alias "Sydän puoli säätä vasten."
   Läksimmä kiertämään Pöllän tään niemennokkaa tuolta ( alakuva ) Pihilajan takana näkyväiseltä rannalta ja en tavoittanut silmiini sieltä asti Pihilajan figuuria tätä. En sit millään. Lie paikalla oleva näreiden taimikkokin hiven näkyvyyttäin peitellyt, muttas suurin syy varmahan et harmajaan metsä-taustaansa lehdetönnä ollessansa niin hyvin "maastoutuvi" et en vain sitä ensin hahmottanut pinnalta maan tään.
Ajattelin ( jällevän yksi kauhun hetki siis! ) että eikää! "Onkoo joku/jotkut menneet ja päästäneet tään Pihilajan nyt päiviltänsä?" "Tahi onkoo myräkkä joku sen rikki-poikki-katki laittanut ja sitten se on kärsimyksistänsä täten päästetty?" "Onkoo Pihilaja nyt sit määränpäänsä kohdannut?"
Kunne kiersin näreet nuo kasvavaiset, katsettani tarkemmin tarkkasin ja sieltähän/täältähän tää sitten löytyikin. "Huh, helpotusta suurta!" "Rakas ystäväin yhä iellehen tallessa on!"







   "Särkällä."







   "Batiikkia rannan sannan."




   "Syksyn puilta."


-------------------------------------------------------





    Vanha kirkko... kirkon kivijalka ja ns. luontokirkko.
   Luovon, Hailuodon, ensimmäinen kirkko on rakennettu aikoinaan tälle kohtaa 1620 ja sitä on laajennettu ensimmäisen kerran jo 1666, sitten entisöity 300 vuoden päästä 1966 ja sittemmin se paloi poroksi tähän paikkaan parin vuoden päästä 1968.




   "Rauha hänen sielulleen."


   Tiedä en mikä on etiketti hautojen, ja vasiten hautakivien kuvaamisessa sekä julkaisemisessa?
   Tiedän se et voinen kuvata kuhan ei henkilöiden, haudattujen henkilöiden henkilöllisyyttä niistä käy selville nimin, paikkakunnin, tms. tiedoin. Muttas...



    "Kauneutta katoavaista."
... onkoo olemasa jotahin aikajanaa jonka jälkeen se olisi sallittua? Ajatuksella et tällaista kauneutta voiko jättää kuvaamati ja täten julkituomati?  ( Kertokoon miulle tään, hän kenkä tietävi kuin asiain laita on?! )


   Näistä tiedän et nää on etiketin mukaisesti;






   "Katto pään päällä - haudattunakin." ( kaikella kunnioituksella sanottuna, ei vitsinä )






   "Sisältä täyttä kultaa."
   Tääkin tuli nyt miulle esille ja tietooni, muttas samalla ihmettelen sankkevan paljon et miksi näin? Mikä on idea moiseen, onkoo tällä jokin tarkoitus?
Siis - miksi hautakivien sisällä on tällainen puinen sydän? Mitä ideaa on tehdä "ontto" sisus ja laittaa sinne puuta täytteksi? Vahi onkoo sit niin et onkin liuskoina; edestä ja takaa kiveä sekä välissänsä "siivu" puuta?
Onkoo kepeämpi käsitellä, kantaa, vahi miksi? Halvempi?
Miksi?




   Metallista ( hevy- ) kauneutta;



   "Kaksin aina kaunihimpi." - yllä ja alla.
Kumpaisessakin pariskunnat haudattuna.






   Ja täsä vaiheessa mie aloin miettimään et jos miut sittenkin haudattaisiin maalliseen majaan maanpoveen?
Tuleeko miusta "käänynnäinen" jos miek-kin saisin näin kauniin ristin hautakummullein miun?




    Kaukaa katsoissain luulin et on laitettu risti tällainen hautakiven päälle ihan tarkoituksella. Et se on asetettu tuohon lepäämään juurikin tuollaviisiin hivenen vähän kuin sattumalla.
Kunne likemmä menin näin ja hokasin et ei nyt kuitenkaan. Se on vain katkennut vanha kivinen risti joka on sitten laskettu tuohon "juurensa" vierelle lepäämään. Kenties vuottaa, ettäs sitten kun.... joskus.... joku.... istuttaa sen uudelleen sijoilleen noille?




   "Luonnon kauneutta."
   Ihan "vain" luonon kivi hautalkivenä ja sitten ihan tavallinen koivuinen tuohi laitettuna puiseen ristiin nimikyltiksi, et täsä lepää sen ja sen niminen ihminen, joka syntyi silloin ja kuoli tällöin;




   "Syntyi ja kuoli" - pysäyttävää kun lukee nuita hautojen tekstiä kulkeissan....
   On talollista, "Pappia, lukkaria ja kupparia". On luotsia, on koneistajaa, maanviljelijää, on emäntää, on vaimoa, on puolisoa ja on - tyttövauvakin.
Niin yhdessä haudassa lepää pienoinen ( ihan täsä liki vuosina ollut vauvanen ) joka oli syntynyt ja kuollut samaisena päivänä!




    "Keiju-enkeli."
    Sit kun MIUT haudataan niin tällainen Keiju-poika miun haudallein, kiitos!
( Ei, älkäätte tätä vakavasti ottako - ei miuta haudata..... )
Ja tää kalanen, pärskyväinen ja eläväinen, olisi niin hyvin käynyt puolisoin haudalle - kalamiehelle tuolle ollehelle;







   "Pilkottaa."
   Tään latosen ohitse ajelen aina mennen-tullen-palatessain ja aina on pitänyt kuvata....
Sekä kysyä et MIKSI, oi miksi, onkaan noi rakosensa tuolla helmoissansa? Mikäs idis täsä tällaisessa sit on?


--------------------------------------------------


   Doin-ikkään.
   Nyt ovat seudut nää harmajaksi uudemman kerran täl päivää, käynehet.
Mie otan "ongen" muksuin mukeloista ja heittäydyn täten "oloneuvoksettareksi" ja loppu ehtoon olla öllöttelen vaine.
En kuvaa; ei Aurinko Armasta iellehenkään nävy, joten sama se on tältä päivältä laitella pillit pussiin ja ottaa lunkisti.
   Näkyillään ( kenties ) huomenissa - heissan!