Tässä oli tällä kyläkunnalla josa asustan jokunen päivä sitten tuolla nettisfäärien saitilla juttu siitä kuin ovatkaan ollehet täsä tään alkavan talven aikana tiet ylen äijy kehenosti lumista putsistettuja. Tuonne nettisaitille laitteli itsekukin kylän asukas, ja syrjäkylänkin ihminen muutamainen, omansa "erivän" mielipiteensä siitä kuin on hankala kulkia, kehonosti auratut, jne..
   Mie komppasin het´sillään tuon juttuketjun alullepanijaa, et tätä onkkelmaa miekin juurikin tuona kyseisenä päivänä mietin huonompi jalkaisena kulkijana: tosi kurjaa on upperoida nuinkin vähäisissä lumissa - mitä se onkaan sit ko alkaa oikein OIKEESTI sataa!
Ja et mitenkäs sitten viel huonompi jalkaiset kulkijat taitavat taivaltansa taittaa tien päällä nuilla ko miullahin jo onkkelmia on näine kantturoineni? Mitenkä vanhukset, rollaattoreilla/nelipyöräisillä potkupyörillä, tms. kulkevaiset vanhemmat ihmiset, kenties kävelykeppiensä kera konkkaavat ihmiset...?
Et oliskoo liikaa pyydetty; jo täsä vaiheessa, nyt jo tälläkin lumimäärällä auraisivat myös ja etenkin jalkakäytävät?
   Tähän jotkut mainitsivat et ko ovat ne nuo autotietkin sohjossa, "puurossa sakiassa". Siellä saa autoillahin tehdä töitä, et pääsee johkin suuntaan, vasiten risteyksissä. On lunta sen verta puuroina paikassa-joka; näin miun sanoin kertoin.
Joku mainitsi et on tosi hankala lykkiä lastenvaunujakin etiäpäin...
   Joku auraaja töiltänsä varmaankin, vastasi, nottas "Huomenna on tarkoitus aurata kaikki kunnan kaavatiet. Tähän mennessä tänä talvena lumia on tullut vielä verrattaen vähän, että kaikkia katuosuuksia ei ole ollut järkevää aurata ja lähtö kynnyksetkään eivät ole täyttyneet. Mutta pääsääntöisesti pääkadut ja kevyenliikenteen väylät aurataan 3cm ja tonttikadut 5cm. Sohjot pienemmistä määristä ennen jäätymistä."
"Nokitin" hänetä: hyvä ko liitit sanan "pääsääntöisesti".
Eli: ei välttämättä tuolloinkaan kun 3cm/5cm täyttyy, tai et joskus tapahtuu auraus jo aikaisemminkin kuin 3cm/5cm "täyttyissä".
( Henk.koht. kannattaisin jälkimmäistä tapausta. )

   Tuossa tänä pänä aamupäivän aikana mirs-marssin Töihini. 
   Tuolla matkallain on, tuolla kylän tään keskustan piskuisen pinnassa, mm. yksi sellainen tieristeys jossa toinen tie saapuvi isommalle tielle muodostain ns. T-risteyksen.
   Hokasin siihen risteykseen jalkasin jalkakäytävääni pitkin saapuissa yhden mummeroisen rollaattorin kera taistelemassa lumista sohjoa vastaan. Huomasin myöskin et hän saapui siihen suojatielle tien tuon pienemmän ylittävälle, autojen ajotietä pitkin!
Ajattelin ensin et no, hänpä tietää vanhempana ja viisaampana mitä tekee, misä tekee, ja silleensä, sekä mennä pörhälsin etiä päin - olovinaan oli piskuinen kiirus Töilleni.
Ylitin kaksoissuojatien tuon ja ajattelin et hitsi - ei miusta ole tähän! "Mitä oikein ajattelen ja teen?"
Tuo tuossa, tuo mummero on lähimmäiseni, henkilö jolla ei kenties "ole kaik´ Muumit kotona" enää ja hän näyttäisi viel lähtevän tältä piskuiselta tieltä iellehen menemään ISOmmalle tielle, kun taakseni pikaisesti valkaisin! Siis ISOlle ja vilkkaamalle tielle ja tuollain köpötellen rollaattosilla.
   Siin hänen taistellessa risteykseen autojen kasamaa, sohjoksi möyhentämää lumihuttua vastaan rollaattorinsa kera, menin tykönsä ja kysäisin: "Anteeksi, saanko kysyä?"
Kyselin häneltä et mihkä te olette menossa; olisiko mahdollista mennä tuota viereistä jalkakäytävää pitkin ( jota juuri itsekkin tulin ) kun näyttäisi se olevan jo nyt onneksemme helpompi kulkuinen, eilisen ehtoon aurauksen jälkeen, kuin tää isompi autotie jota pitkin kuljette?
Mummero tuo kertoi, et kun ei hän pääse tään rollaattorin kera....
Toistin äsken sanomain et kun se tuo jalkakäytävä on vähä-lumisempi nyt?
"En pääse...."
"Voisinko auttaa?"
"Joo, kiitos." Ja samaan syssyyn mummo tuo pakisi viidet leikkauksensa, lonkkansa leikkauksen; kun on niin vaikia kulkia.
   Kuuntelin sujuvasti, avitin mitä osasin, ja toivotin sit hyvää loppumatkaa kotiaan. Sekä jatkoin itse Töihini.

   Mietin et täsä sen näkee kuin onkaan kehenoa upperoide tuolla tien päällä sohjossa.
Täsä sen näkee et ihminen ajattelee, luottaa oikeestaan, et autotiet ovat helpompi kulkuiset ko jalkakäytävät koska niistä pidetään yleensä parempaa huolta.
Täsä näkee mitenkä sitä iän tultua yrittää etsiä helpompi kulkuisia väyliä - ja sit eksyy tuonne "kieletylle alueelle" ( autotielle ) kun ei välttämäti tajua, ettäs se on vaarallista. Tai sit sen vaaran tajuaa kyllä, muttas kun ei vain muutoin kykene liikuttamaan itseään esim. jalkakäytävällä joka yleensä on se kehenommin aurattu - "enkähän mie siellä pärjää sitäkään mitä nyt autotiellä!"
   Tästä näkee ( itsenikin iloksi näin kun en mitenkään malttanut olla puuttumati toisen asioihin kun vaaratilanteen tuon näin ) kuin lähimmäistä pitää auttaa. Vasiten kun itse pystyy ja kykenee.
Sitä kun voinen itse olla jo vaikkas muutaman vuoden kuluttu samassa jamassa; apua vaille, mut ko en kehtaisi pyytää...
   Täsä näkee et ei se niin pahaa ole. Avun antaminen, avun pyytäminen, ja sen vastaanottaminen.
Kuin onkaan ihanaa kun voi olla avuksi, vaikkas tuntemattomallekin - lähimmäiselle.
Kuin onkaan se tuo lähimmäinen onnessaan kun apua auttavaa saa, vaikkas vieraaltakin ihmiseltä.
Kuin onkaan ihmisellä itsellään "päivän hyvän työn" tehtyä mieli kevyt ja hyvä. Olo sankkevan iloinen ja ihanainen.
Niin, jopa onnellinen.