...kuin kaikille Alli Hopa! Armaat Lukiain miun - teillehin. Siulle, miulle, meille, teille, heille, jne.. Ikään, ulkomuotoon, ihonväriin, mieleen, uskoon, uskomuksiin, asuinpaikkaan, säätyyn, varallisuuteen tahi varallisuuttemattomuuteen ( kuis toi sana kirjoitetaan? ), jne. katsomati!  

2013.12.30.%20Lumetonta%20vuodenvaihdett
 
   Vuodet eivät ole veljeksiä keskenänsä. Ainakaan säänsä, ilma ja tilansa puolesta; täsä kuvanen puolisoin menovuonna niin kuin siis eilisen päivän tiimoilta silloin kauan kauan sitten!
Kuin oli vähäistä luminen tuo ja mitä se onkaan nyt!
Lumi tuli tuolloin pysyväinen maahan vasta tammikuussa ja hävisi taivahan tuuliin sit jo maaliskuun loppu puolla...
   Nyt sitä on jo ihan "kystä kyllä". Tuskinpa vaine kenkään Suomemme maassa enää enempää halajaisi moista valkiaa höttöä tälle talvelle - vahi halajaako?
Henk. koht. kyl riittäisi tosiaankin. En enempää lumitöitä kontolleni halaja, en. Ihan olisin tytyväinen näihin määriin. Pakkasta hivenen, tuossa -10´C ja se olisi sit siinä. Olisin sankkevan tytyväinen, mie.

   Ihmiset, me vaine saatamme olla siitäkin edestä samanlaisia, tapojemme orjia. Esim. miekin.
   Näin aina kun tullahan tähän vu´uen vaihteheseen, on aina "ajankohtaista" itsein elämässä-täsä-mätässä perusteellisempi huushollini siivous joka viel nyt edessäin vuottavi. Näin siksi, ettäs ihan ekas´teks´ on aina kuitenkin muksuin 24/7 vuositilien teko maistraattiin, sinne uudemman nimikkeen omaamaan instassiin; digi- ja väestötietorekisteriin. Jep, jep.
Näiden lisäksi alkaa kukkain multien vaihdot; onni niitä ei nyt ole montaa tsipaletta täl haavaa ko "ulkoistin" niitä silloin parisen vuotta sitten Ökkö-Mönkiäisten taatta... Suihkussa nämä vähäiset tuossa jo eilennä käytinkin valmiiksi! Hyvä mie!
Mitään sen kummempaa, isompaa, vosekkimista, en meinaa nyt tehdä. En kaappeja "kumarra", en kattoihin kurkottele, en.
Pidän suosiolla välivuoden moisista "suuruuksista" nyt, sillä enköhän tuota ole vähäiseen aikaan aivan tarpeeksi ahertanut. Piste.

   Täsä ahkerat jouluiset Työni saatuain jo taaksein jättää ja muutoinkin jouluiset laiskotteluni päätökseen, otimma täsä nyt, palkkapussin jo myöskin saaneenain, ja käväisin tuolla kylillä ristiin-rastiin asioitain itsein juosten, kuin myöskin muksuin 24/7 samalla.
Huomasin et ei hele...katti sentäs! On se kumma, ettäs vaik kuin yritämmö pienillä rahoilla, pienesti, asioida ja ostoksein tehdä, niin ei vaine rahnain mihkään riitä! Ei edes sitä tahi niitä, vähäisiä mitä tähän asti olemma saanut ostettua! Mielestäin en ole tapojain muuttanut, en mitään "rönsyilyä" harrasta, enkää muutoinkaan rahnojani "viskellen" tuhlaila Tuulen Turuille. Mutta ko ei riitä, niin ei vaine riitä. ( Hinnat ovat siis todellakin nousseet! )
Mietinkin täsä jo et ei - enää en kyllä tään jälkeen kylille/kaupoille urkene enää ikinä! En sitten milläskänä! En!

   No, jottas olisi sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön, niin käväisin kuiteskin moneen, moneen, moneen, kuukauteen eka kerran nyt ns. ulkona syömässä.
( Monet kerrat Töihin mennessäin nyt joulun aikana mietin, ettäs tänään sitten Töitten jälkeen ulos syömään! Laiskotellen sekä nauttien valmiista pöydästä, pöydän antimista!
Kuis kävikään?  En sit kertaakaan, en olleskana, en yhtään.
Ei vaine jakanut ensimmäisenkään, yhdenkään, päivän jälkeen! Niin ventti sitä olin. En lyhyvimmänkään, saati sit vapaapäivienkään kohdilla tahi pääteeksi. Pakolliset asiat hoisin ja sitten vaine ollen öllötellelin! )
   Muttas nyt, nyt sitten ja mites täsä sit kävikään?
   Tapasin reissulla tuolla piiit-kästä aikaa ( ehken noin vuosi ) seurustelukumppanini poulisoin jälkeisen. Sen Jokusen!

   Siinä samalla kun tervehdimme toisiamme, jutun juurta kertasimme, ja kuulumisiamme vaihdoimme, niin siin samalla ympärillämme pyöri työskennellen, hänen vanhimmaisensa.
Kysäisin, et mitäs sitä on nyt tällä pojallaan ikää? "Joko 18v.?"
"20v. - lähtee nyt tammikuussa armeijaan."
Kertoili et Kajaaninhan hän menee, jne..
   Siin sit "peilasi" hän et tuokin toinen nuorukainen tuolla nuin... "Hänet olen tuntenut sitä asti ko hän oli "polven korkuinen"."
Tuonne kyseiselle paikalle oli kertomansa mukaan sit tullut joku mennyt päivä, nuorukaisen äiti käymään jonkun kauniin, upean, nuoren naisen kera! Ja hän tuolloin nuorukaiselle tälle loineh lausumahan kysyen et onko tää siun tyttöystävä?
"Ei, ei ole. Hän on minun pikku-sisko."
Oli tämä kumppanini entinen mennyt hämilleen: eihän... ei ole mahdollista! Hän, pikku-siskonsahan on "vieläkin" pieni! "Pienihän hän viimeksi oli, viel pienempi ko tuo nuorukainen polvenkorkuisena silloin aikoinaan..."
   Totesin et niin miekin muistan sinun vanhimmaisesi: vasta nuori, alakoululainen.
"Ei millään mieleheni mahtua vois, et hän jo 20:en ois?!
Ja armeijaan jo!"
"No, kerrohhan hänelle et sit vaine sisua sinne hänelle matkahan."
   Lopuksi päiviteltiin, et niin ne nuo lapsemme, nuorenmme, kasvavat ja vanhenevat - emmehän me, emme?

   Niin se vaine kuulkaas on, et ihminen ja ikä; ei ne konsa nävy tahi näyttäydy asianomaisessa itsessänsä, muttas ikä ja ihminen on se jota me näemme toisistamme kun näin ulkopuolelta toisiamme katselemme!
   Tosiaan - vaikkas kuin se tuo Aika Nakuttavainen kuin koulisikin meitä Matosia Maan, niin emmehän me huomaa sitä mitenkään - ainakaa itsestämme? Huomaamme sen näin vuosienvaihteissa vaihtuvissa vaine. Ajassa iellehen kiiruhtavaisessa, eteemme ehättäytyväisessä.
Nyt aloitamme vu´uen uuden taasen ja ka´, kohta huomaamme et siinäs se taasen meni, koko vuosi kokonainen! "Minnes se katosikaan?"
"Ei muuta ko uutta kohe siis ja siksipä siis nimenomaan!"
   Hyvää ja sellaista - Armaat Lukijain miun!