Ei montaa sanaa, muttas jokusen nyt kuitenkin haluan lausua, muistoksi Topin tään.

  Äitimme jäi leskeksi noin seitsemäntoista vuotta sitten. Tästä nykyisestä ajasta päälle kymmenkunta vuotta sitten alkoi hän jutella silloin tällöin yhdestä miehestä jonka tansseissa tavannut oli. Ei äitimme, Sukumme Mummo siis, häntä näytille tuonut, ei esitellyt eikää miulla ole muistikuvaa milloin se hetki sitten olisi ollut sukuumme nähden, sen vaine muistan ettei hän ollut kuitenkaan mukana niillä huudeilla 12 vuotta sitten pidetyillä Mummomme tään pyöreillä synttäreillä.



Sen jälkeen sitten pikku hiljaa taisi Topi tulla "esille" ja Topina meille esiteltiin. Sukunimensä sainen miekin tietooni sitten vasta vuosien päästä kun alkoi tulla kummallakin heillä vanhuutta jo esille ja puhelimeeni piti saada tallennettua Topinkin puhelin numero kaiken varalta...
   Tuohon aikoihin eli myöskin puolisoin miun, Tupsuleukain, kultain. Yhteistä aikaa he, Topi ja puolisoin miun, kerkesivätkin sit elellä tällä Telluksellamme noin kaksi-kolme vuotta. ( Oih, vain nuin vähän vaikkas tuntuu et hehän tunsivat toisensa "iät ja ajat"! )



Yksissä tuumin he, tahi esim. me neljästään; Topi, Sukumme Mummo, puolisoin ja mie, puuhasimme ja hommailimme moniakin asioita sukumme mökillä. Kohentain, korjaten, rakentain jotahin pientä, tms. - aina löytyi askarretta Mummolla tällä meidän antaa meille muille ko hänelle itsellennkin, tietenkin.
   Juhlia juhlittiin, arkea vietettiin.
   Muistissain on muutamat mustikkaretket eri paikkoihin. Yksi niistä vei Topin moottorikäyttöisellä venholla heidän sukunsa rantakaistaleeltaansa ulapoiden keskelle johkin saareen. Ja siellä oli mustikoita ihan oikeesti, isojakin. Olis siellä kyl itikoitakin joita ainaskan mie en diggaa....
Toinen mustikkareissu jonka muista suuntautui siihen tämän Topin kodin lähimetsään.
Juhlittiin Topin pyöreitä, mummon synttäreitä, ja muitakin sukumme tään juhlia mitä etehen tuli. Joskus näillä kemuilla tavattiin kahden suvun kesken myös; niin Topin lapsia perheineen kuin meitä meidänkin puolen sukua. Ei usein, muttas nähtiinpä kuitenkin. Ja tomehen tultiin.
   Siitä se Topi loksahti sukumme tään seurahan. Topi tuli hyvin juttuun puolisoin kera. Liekkö heitä sit yhdistänyt ns. vanhempi partensa kun olihan Topilla jo tuolloin sukuumme tullessa ikää sen noin 80 vuotta joka miusta tuolloin jo tuntui et ompas miehellä ikää reilusti, ja puolisoin nyt oli sit muutoin sellainen vahempienkin ihmisten kera hyvin toimehen tulevainen ihminen.



He "kaksi vanhaa tukkijätkä", kaksi postin entistä työntekijää; liekkö se ollutkin sit heidän keskenäisen juttelunsa "salaisuus" - siinä jutun juurta riittänyt?
    No, sen mitä mie Topin kera oli ja touhusin, niin kuvan sainen hänestä et hän oli osaava, vanhankansan konsteja omaava ja tietävä ihminen. Käsistänsä kätevä tekemään kaikenlaista ja idearikaskin monessa kohtaa. Todella tekeväinen, monessa kohtaa yli oman jaksamisensakin sitten viimeisimpinä vuosinaan.
Voisin kaikella kunnioituksellain sanoa et Topi oli sellainen vanhankansan jäärä olemukseltansa. Ei, ei misään nimessä vastaan laittava, ei riidan haluinen, ei. Mutta miulle tuli hänestä mielehein sellainen jäärä piskuinen. Ihminen joka on sitkeä.... joo, ennen kaikkea sitkeä ihminen.
Ajatelkaas sellainen päämäärätietoinen, osaava, taitava, tekevä ja sitkeä vanha ihminen joka päättää jotahin ja sit tekee myös sen. Sellainen ihminen miusta hän oli.
    Topille tuli elettä elämää kunnioitettavat 92 vuotta täytehen. Siinä on monelle jälkipolvelle tavoiteltavaa määränpäätä kerraksensa!
Voi vaine kuvitella mitä kaikkea hänkin on elämänsä aikana saanut kokea, nähdä, kuulla, saada tietoonsa, jne.. Ajatuksella, ettäs syntymävuotensa on täten ollut 1930. Siihen mahtunut on elämäänsä muutamat Suomemme maan sodat, maamme teollistumiset, maalta kaupunkiin "paot", maaseutujen autioitumiset, työpaikkojen/työnkuvien muuttumiset, kuin monet muutkin isommat mullistukset.



Mm. täsä kun eilennä käytin Sukumme Mummoa Topin haudalla jäähyväisiä heittämässä, niin Mummomme tämä kertoi Topin kertoneen hänelle kun Topin kotonakin ajaelimme käyden, että Topi se kertoi kuin olivat poikasena tästäkin tätä tietä pitkin kulkeneet kouluun aina jalkasin. "Tie tuo oli silloin pienempi tietenkin." "Mennessä koulumatka sujui sukkelaan kun piti keretä kouluun, mutta kotimatka sittten venyi pidemmäksi - varsinkin talvella, kun ei ollut kiirusta kotia ja "piti" aina laskea mäkeä niissä kotimatkan mäissä!" "Kuka suksilla jos suksia oli, kuka pulkalla, tahi sit housunpersuuksilla vain."
Mikäs siinä on ollut siihen aikaan laskiessa mäkeä ns. valtatielläkin kun tuskinpa silloin viel maaseudun syrjäkylillä paljon autoja on viuhkassut ohitse? Ja vasiten kun juurikin tuolla matkalla on TO-DEL-LA mahtavat mäet siinä tiellä! Siinä ovat saaneet koulukkaat, poikaset ko tytötkin, mahtavat mäet! Ei ihme ettei ole kiirusta kotio ollutkaan.
    Niin, muistot nuo muinaiset, muistot joista Sukumme Mummo on osasen saanut kuulla kun yksissä kulkivat ja olivat; milloin Topin tykönä, milloin Mummomme tykönä. Muistot nuo muinaiset jotka nyt sitten kadonneet ovat mukana Topin Tuonilmaisiin lähtenehen. Muistot jotka meillä kaikilla läheisillään hänestä ovat ja monet niistä hänen mukanansa mennehet ikiaikaiseen uneen hänen mukaansa häntä kaivaten. Muistot jotka meille läheisillensä hänestä jäivät, muistot jotka meitä kantavat häntä mm. näin muistellen, sekä jotka sit aikojen saatossa pikku hiljaa pienevät, hälvenevät ja lopulta haihtuvat kuin tuhka tuulehen.

    Lepää rauhassa Topi.