... tuhoamassa Sukumme mökillä kera Sukumme Mummon.
   Elikkäs tänä pänä oli sit SE päivä jolloin tuikkasin tulen persuuksiin niin muksuin miun 24/7 poistamiini papruihin, kuin myöskin samalla toissa päivänä Sukumme Mummon KAIKKI lävitse käymieni pareireiden, ja niistä poistamieni paprujen persuuksiin.
   Sain nimittäin "nootin" tuolta nykyisestä Digi- ja väestötietovirastosta, ettei enää tarvii säilyttää KAIKKIA papereitaan vaan vaine päätökset, itse vuositilityspaprut, yms. tärkeät paperit. Kaiken muun saan tuhota parhaaksi katsomalla tavallain.
( Sori, en muista, et kerroinko tästä teille jo, oi, Armaat Lukijain miun.... )
Kävin kaikki kansionsa hänen lävitse. Poistin sen tsiljoona paperia ( olen mie tainut jo tästä pakista? ), möin tyhjiksi käyneistä kansioista osasen maailmalle, ja sit kasasin poistetut paprut "juhannuskokkoon" suureen.
   Samaten sit noi Sukumme Mummon paprut.
Mummomme tuo on jo hivenen huonolla muistilla siunattu ihminen ( ikää yli 80 vuotta, mut yksin asuu ja arkensa yksin täysin viel pyörittää! ) ja huomattu on et "muisti palaa pätkittäin", ei mm. löydä välttämäti papereistaan kaikkea sitä mitä pitäisi milloinkin löytää tahi tietää. Jotenka päätin sit et käyn kaikki paperinsa lävitse, joutavat poies ( pääasiassa kaik´ vanhat maksetut laskut vuosien takaa ), tarpeelliset taltehen ja arkistoiden järkevästi yhteen paikkaa, eikä kuten tähän asti: eri kirjekuoriin ja kirjekuoret nuo sit pitkin arkistointipaikkaansa - sekä ne joutavat tuleen.

    Tässäpä tätä tään päiväsistä kuvausta nuihin asioiden ynpärillä ollessain:

    Matkalla mökillemme:



   Juokkahaiset.






   Nokikana.




   Metsähanhet.

   Mökillämme:



   "Pyro-maniaa."
   Niiden "todistusaineistojen" tuhoamista. Ja sitten loppu-lämmällä kärtsättiin makkarat hiiloksensa lämmössä.
Hörpättiin kaffeet ( miekin "lakkolainen" ), ja evästettiin. Tosin evästettiin useampikin kerta sekä juotiin vettä; sitä meni ja onneksi me molemmat otettiin sitä mukaamme! Oli nimittäin todella lämmä päivä!
Ei paljoa tuullut vaikkas Tuuli Tuipputpäinen hivenen hönkäilikin siten et ensin sytyttäissä tuuli nuin ( kuvain mukaan ) suunilleen lännestä itään ja sit jo loppuhiiloksilla se suuntasi suunilleen pohoisesta etelään. Sen nimittäin pitäisi alkaa pian tuulla Pohojolan perukoilta tuoden kylmää tuulta, kylmän kynsiä ja jopa sadetta kenties muodossa lumi, räntä tahi vähintäänkin vesi!



Muttas "maassa maan tavalla" jotenka miekin ripsuin ensin yltäin villaneulehen jonka laittelin lähteissäin päälle "ettei varmasti palelisi". Sit ripsuin jo takkisen, nuttusein yltäin. Heitin kalsarit veke kintuiltain, ja villaiset sukkaset tassuiltain.
Sitten jo lähti kerraston paitakin yltäin ja loppu aikasen rötkyilin ihan vaine (urheilu)liiveissäin;






     Keväänmerkkejä nro. se-ja-se taasen; mm. Esikon taimeja siellä ja täällä.
Taivaanvuohi äänteli Taivahankannella ja Nokkosperhosia liiteli siellä sekä täällä.
Kurkemme, se ns. maillamme pesiväinen, pelloillamme noille ja pihanmaallammekin käyskenteleväinen pariskunta, oli jo palanut kotikonnuille. Tuolla ne pellollamme käyskenteli ja evästä nautiskeli nasuihinsa piskuisiin.
Rentukat vihreitä varsiansa kasvatteli näkysällä sulan veden alla. Tuomissa ja Tammessa jo isot simmut oli, sekä Vaahteran taimet maasta ponnistivat ilmoille vähmmän iloksemme;



   "Maasta se pienikin...."




   Nykyaikainen noita-akka turboahdetun luutansa kera. Piippunen suussansa, pannuja kaksikin matkassansa.
   Annoin tämän "tee-se-itse"-taiteen taiteilijalle luvan pystyttää tämän tällaisen hahmon maillemme. Tuolla josain sisuksissansa on geo-kätkö!
Ihan JUURI juttelin täsä tätä tekstiäin nakuttaissa, samalla tämän taiteilijan kera mesen kautta ja sovimme et ko tälle ei ole annettu kuin "vain" geokätkö-nimike, niin saamme sukumme kesken keksiä tälle hahmolle oman nimen. "Kilpailutamme" sen keksimisen keskuudessamme, nimeämme tämän ja pidämme vaikkas sit oikein ristijäiset hänelle. Ja kummeiksi voimme kutsua itse taiteilijan puolisoineen!




   Tikka tahi Palokärki oli nyt eka kerran käynyt nakuttamassa kovaa kalloansa vasten talomme seiniä!
   Talolla ja talon "kuorella" ikää jo sen seitsemänkymmentä vuotta suunilleen.
Kivijalka on rikki, raoillaan. Se lohkeilee ja halkeilee. "Sojottaa" sinne ja tänne, muttas viel talon pystyssä pitää. Taloa on maalattu jo useamman kerran ja viimeisin kosmeettinen fiksaus näin jo hilseilee pinnaltansa poies.
Talvisin sisällä on kylmempää kuin ulkona ja kesäisin lämpöisempää kuin ulkona. Talvisin kylmillään, kesäisin sisällänsä käydään. Nimenomaan käydään, ko ei taida enää kukaan yöpyä tuolla.... Mie en ainakaan ko ei ole hyvä tälle "joka paikan haistavalle" klyyvarillein se ilma ja tila tuolla sisuksissansa.
Juttelimmekin Sukumme Mummon kera mitä tälle voisi tehdä? Mitä näemme et voisi tehdä? Mikä olisi tarkoituksen mukaisinta ja tarpeellista?




    Roihuavan tulen tuhahdus. Tai no, ei roihuavan tietenkään, vaan jo palaneen loppuhiilloksen varmistaminen siten, ettei se tuostaan suurien lumimassojen lävitse mihkään varmasti leviä, ei esim. Tuuli Tuittupäinen ota jotahin kipinän poikasta mukaansa ja lennätä lähimmille, tahi kaukaisemmille, sulille paikoille.

    Sit jo kotimatkalla - "Kevät.":







    Nuin-ikkään. Päivä pääskytysten taputeltu. Päivä loppuin lopuksi ihan kivan oloinen ja mukavan tuntuinen, vaikkas en tähän päivään menneeseen oikein hyvillä mielin lähtenytkään.
Paljon saimme aikaseksi kahteen-pekkaan ko tuolla touhuttihin. Risuja keräiltyä pihanmailta, krapsuteltua haravalla pihanurmikoita jo sulanneita, yhden perennapenkin päältä kuivat oksat, lehdet, poistettua, lintujen pesäpöntöistä vanhat "kamat" poistettua, jne., jne..
Arskaa tuota kärtsäävää "otettua" sen mitä Aurinko Armas sitä tarjoili. Juteltua sitä, tätä, tuotakin kaiken touhuilun keskellä. Mieltä hoidettua, asioita tehtyä. Ja se ihanainen tosiaankin et "kurkemme" ovat palaneet ja iellehen henkkissä ovat!
   Nyt sit on enää tääl kois päivän postin lävitse käynti ja Jyrän kera tärskyt nyöhäisen ehtoon aikana jotka tehtihin päiväsyvämellä ko pitää sovitella viel ensi viikkoseen miun hänen allaan ( käsittelyssään ) käyntini.
Näinpä - heissan!

   PS. Meinasi unohtua päivämme yksi naurun aiha....
   Tiedättekö mik´ onkaan "kuivankelinhiihtoa"?
No, tiedätte varmahan ko on sellaiset suojakelit kosteat? Hiihtäjät hiihtävät lumilla märillä ja laittavat sitä ennen suksipohojiinsa suvikelin voitehita. Ainakin ennenmuinoin näin tehtihin - tiedä en, et tehdäänkö nykyään vahi onkoo kaik jo vaihtaneet niihin johkiin "karvapohojasuksiin"?
Nyt ei ole enää oikein lunta hiihtoladuilla jäljellä enemmälti. On enempi sulaa ja vaine pätkittäin lunta valkiaa. Täten NYT jos menisi sinne hiihtelemään, niin saisipa toimittaa, tehdä, "kuivankelinhiihtoa"!