Niinpä; taasen ja täällä tänään.
Itseasiassa tulimma tänne jo päiviä muutamia sitten. Kierelleet olemma jo muuloinkin ja toisaalla, mm. heti tuloehtoona käväisimme moikkaa merta tuolla äärillä Luovon tään ja siltä matkalta nappasin mm. tällaisen "Hiljainen on kylätie." -kuvan:



   

   Näin kun olemma yksissä kera kahden eri sukupolven; mie Mummeli ja miun Pirpanaiset, niin olemma aina pyrkinyt pitämään nootin, jottas ainakin kerta päivään ja ulkona josain. Mielellään useammankin kerta ja ihan reippaatikin ulkoillen.
Niin nytkin, tällähin rupeamalla ko yksissä ollahan.
Tänä pänä se sitten oli tuossa jälkehen aamutointen, miun huushollin siivouksein ja muut toimen. Käskyn annoin, komennon kuulutin, vastaväitteet sujuvasti ohitin, ja koko konkkaronkan pellolle suorin. Suunaksi otimma Virpiniemen vaikkas kuin nurinaa kuului, ettäs siin matkalla ( mettäosuudella ) ikatoita on....
Arviolta noin viitisen kilo ja metriä tuli "vain" tuolla matkallamme "kasaan".

    Tule mukaamme aatoomme tään tassutteluun:






   "Elämää purolla."




    "Lapsi ei ole terve jos ei leiki."; taisin sitä mie Mummelikin leikkiä mm. nuilla leväläjillä....




   Mäntyniemi.
   Tänne asti mie sainen tään Pirpaparvein kuljetettua, tästä sit piti periksi antaa ja alkaa tassutella takaisin tulojäljillemme päin.
   Ihan hyvä kun viellä kulkevat edes täänkin verta kanssani. Hyvä ko kelpuuttavat miun seurain itsellensä ja et suvaitsevat täänkin verta käskyjäin mm. lähtiä mirs-marssimahan. Voisihan tää olla niinkin, ettäs kampoihin laittaisivat toin´teolla ja huonoimmassa lykyssä vaine "haistattelisivat" miulle, sanoisivat et "mee keskenäs". Tosin jos näin tapahtuisi, jos tuollaista alkaisi olla, ni enhän mie heitä edes matkaani ottaisi. Tää kun on kaikistapuolin aivan vapaaehtoista, tää yhdessä olo ja yhdessä matkustaminen sekä kreippaileminen.
Sillä jos hyö matkaani lähtevät, niin tiedossa on ( vasiten täällä ), ettäs sit paikallamme emme ole! Taatusti käymme ja liikumme josahin sekä mielellään jalkaisin tuota liikettä aikaan saamme.
Ihan kuten mm. sekin on tiedossa, ettäs mie pidän jöötä ja välleen komennan "ruutuvapaata" aikaa viettämään heidät. Ja yölliseksi ajaksi otamma kännykkänsä kokonansa ns. selkäin taakse: öitä ei räplätä kännykkäänsä, eikä vietetä sosiaallisenmedianaikaa ystävien, tuttavien, kera.










   "Laella dyynien."
   Kävimme keskustelua et milloin luultavammin nämäkin dyynit ovat tähän näin muodostuneet? Ovatko nämä meren tuon viereisen tähän muovaamat "nyt meidän aikana" vahi joskus jo kauan sitten jääkausien aikana?
   Mietteissäin nyt näin, ettäs eikös se tää Luovo ole muodostunut jälkeen jääkausien; noussut merestä pikkuhiljaa ja mm. tuossa josain viellä ennen 1900-luvun puoliväliä ollut ole muutamina erillis luotoina/saarina? Esim. tää läntinen "manner" yhtenä, jokin Hanhinen ( nyt yksi eteläinen osa ) ja Santonen ( itäinen osa, likinnä mannerta ) sitten myöskin ominaan luotoina?

   Sitä jokamiehen/naisen oppia, perimätietona siirtyvää luonnonoppia kävimme muutoinkin tuolla käyskennellessämme.
Mie opin nuilta Pirpanoilta nykytietoa ja he taasen miulta kaikkea sitä mitä mie tiedän.
   Yksi tällainen oli nyt kun juttelimme lintujen hyökkäyksistä ihmisten päälle.
Lähtökohtana oli yksi kohta tuota rantakaistaletta ko Tiira-pariskunta puolusti likellä, dyynien seassa, olevaista pesäänsä ja reviirialuettaan hyvinkin kärhäkkäästi. Ne hyökkäilivät meitä kohti varoitellen yllämme. Eniten "suosiota" näytti saavan meistä vaaleatukkaisin henkilö; hän saine varoa Tiiroja nuita ihan tosissaan.
Pirpanaiset olivat hivenen kummissaan ja ihmettelivät et miksi näin? Miehän tietävänä osapuolena sit heille pakisin et miksi, misä, kuinka, miten, jne..







   "Pieni Merenneito."


    Hifikamaa.



   Karpalo kukkii.




   Pirkko. Kauniina, keltaisena.




   "Tyhjä elämä."




   "Kulunut rakkaus."
( nimike sellainen joka ei välttis aukia toisille, mm. teille Armaat Lukijain miun, muttas tällainen nimike nyt sit tälle kuvallein tuli )




   "Ajolähtö."
   Ajopuu kuvan kaunis josta mielein tuli jällehen, ettäs ko likempänä teitä olisi, kotiain vasiten, niin mikäs olisi tää kaunis komistus kodin! ( Tosin emmä tiedä, et olisiko lupa tällaista/tallaisia ajopuita roudaa tuolta rannoiltansa poies? )


    Hifiä erilaista.

   Se kun tällä rannan sannalla viimotteeksi käyskentelin, toukokuun lopussa; nelisen viikkoa sitten, niin siitä ovat muuten vedet meren nousseet ylemmäksi. Ja se, ettäs se on täsä kuukauden aikana käynyt myöskin tätä päivääkin ylempänä, niin sen hokasimme näistä hassuista "Hattivateista" rannalla tällä:



Näitä oli näin epämääräisinä rykelmiä pitkin rantaa erilaisin välein. Näitä oli ryppäinä siellä ja täällä. Toiseet näin "sekasikiöinä" toiset sit järjestelmällisinä riveinä ikään ko sotilaat ruoduissansa;






    Ihanaiset, "kovat", muodostelmat jotka näinkin käsin kestivät käsitellä ja nostella.







   "Tattimus-Tatit." - yllä ja alla;




   Hassut Hiippalakit:



    "Tonttu." - yllä ja alla;






    "Hailuodon silta." - kesäisessä asussansa. ( "Silta." )
( muistissa talvinen kuvani "Jääkenttien kutsu." -kirjoituksessain huhtikuun alussa )




    "Lättähattu." ( tahi "Simpukka." )


    Pinnalla sannan.



   "Koodattu kieli."




   "Verkaa."




   "Bile-hileet."




   "Köynnös."


    Lopetus tään reissumme tehdyn:



   "Älä ota." ja me otimme kuitenkin - tassumme nää tähän lähdettyämme jättämämme.
   Olipa hyvä juttu kun nämä matkastamme jätettiin tähän. Mihkä me, tahi mihkä Pirpanaiset, olisivatkaan näitä tarvinneet tuolla rannan sannalla? Eivät mihkään.
Avojaloin, varpain jaloin, me tassuttelemme sannan päällä. Vesien eteen tullessa ( mm. tuo puronen jota kuvasin tänään ) tahi muutoin halutessamme mennä mereen kahlaamaan, vaine lahkeemme ylös käärimme tahi vetäisemme. Sit ei ko menoksi vaine. Ja jos oikein haluttaa mennä syvyyksiin syövereiden, tahi jostahin syystä kastuvastkin lahkeensa, ni sit vaine poies yltämme heitetään kastuneet, moiset vaattehet.
   Sitä kun ei tuollakaan sannalla paljon väkeä ole tahi käy. Usein ja yleensä, siellä saapi aivan omassa rauhassansa käyskennellä ja olla. Ihan joskus vaine joku hassu yksilö, Maan Matonen toinen, sattuu josain kaukana näkyilemään.
Se tää tällainen yksinäisyys on ihanaa ja ainahin itselläin toivottavaa. En halaja mihinkään kansoitetulle rannalle tään Luovon joka sit on tuo yleisin rantama täällä; Marjaniemi.
Ei, se ei vaine ole miun juttuin yleensä...
Tänä ehtoona on meno sinne kun olen luvannut näille Pirpanoille käyttää heidät siellä. He meinaavat käydä uimassa siellä. Lupasin myöskin pidemmän valvonta-illan heille näin Jussin aaton kunniaksi - yritän vaine sit itse jaksaa valvoa yhtäpitkään....