Ihan tietoisella päätöksellä kotio tulon jälkeen HETI seuraavana päivänä, kun viel hyvä sääkin oli, lähdin retekeilemään rantamille. Matkana Virpiniemi-Keskiniemi.
Tiesin tuolloin, ettäs paperihommat vuotti viel tuossa vaiheessa tekijäänsä ( hoisin ne kyllä; tuosta seuraavana päivänä - noin kahdeksan tunnin työt! ) sekä siivouksetkin omaansa ( tänään aloitin niitä... ), muttas kun mielikin häätyy hoitaa!
Tätempä sitten rannalle ja äkkiä. Meren äärelle ja nopsaan.
   Mukaan jälleen välttämättömyydet. Reppu johka eväät kera termarini vanhan. Vettä pullollinen ja eväsleipäset. Takki varuilta mukaan; lämmä päivä joten epäilin jo lähteissä sen tarpeellisuutta, muttas otimma kuitenkin kaiken varalta mukaani.... eihän sitä konsa tiedä mitä sattuu tahi tapahtuu! Pitkät housut myöskin. Kamera - ehdottomasti! Tassuihini kumpparit koska tiesin, et tulen kahlailemaan meressä. Yllein pitkät housut, t-paita ja aluskertani miun.
Rannalle kussa pääsin, niin totesin et kaik turha poies yltäin kun sen verta lämmä oli. Jätin vaine aluskerran ja t-paidan sekä kumikenkäni miun. En halunut kahlata jo kylmenneessä ( kesään verraten ) meressä tahi hivenen kylmällä rannan sannalla, jotten saisi kurkkuain kipiäksi.
   Mietinkin tuolla tassutellessain kumpparit jaloissain ja ajoittain sen käydessä raskaaksi tassutella, kuumaksi jaloilleni, ettäs on se vaine vanhakansa viisasta väkeä ollut. Se kun tiesi mm. täänkin, ettei kannata avojaloin tietyissä lämmöissä, maan lämmöissä, tassutella, sillä siitä sit kylmä "johtuu" nieluun; tulee kurkkukipua, nuhaa jopa kuumettakin.

     Lähdetäämpä matkaan, muistelemma nyt....




    Suomuorakkaan kauneutta ihanaa.




   Jälleen: "KIITOS SUURI tälle aidan tään rakentajalle ja omistajalle; ihana on nyt tästä "portista" kulkea suuntaan tahi toiseen!"




   "Satumetsää."
   Ihanaa seutua Saniaisineen isoineen. Vahi liekkö Kotkansiipiä peräti, muttas tosi kaunista.
   Tiesin miksi matkalle tälle taasen lähdin, ymmärsin miksi tulin, miksi saavuin tänne.




   Ahoa kaunista....
.... ja polkua niin ikään;






   Ns. viimoinen laidunmaa ennen rannan dyynejä ja itse rantamaa.
   Tuskin tästä kuvastain näkyy, selvää saapi, muttas tuolla juuri dyynin vieruisen pusikon juurella yksi lammas näkyilee....




   Perillä ja rannalla, äärellä meren.
Ulapalla tuolla kaukaisuudessa yssi purjealus seilaamassa.




   "Raja-pyykillä." ( Katso myöhempi tekstini kuvalle tään aidan.... )
   Nyt en jättänyt liikoja varusteita tähän kohtaan, en kirjannut santaan tekstiä: "Älä ota!"; vaan kaikkine varusteineni klapsin iellehen - hyvä mie!




   Aallokon jälkiä sannassa.
   Tiedän ettei kaikki "innostu" tällaisista jutuista, ei tykkää katsella tällaisia, muttas miusta itsestäin nää ovat ihania.
Ajatuksella mitenkä luonto muovaa itseään, mitä se tekee, mitä jälkeä aikaan saa, ja miltäs ne sitten ihmisen mielestä näyttävätkään?
   Kuten senkin luonto antoi miulle tällä kyseisellä reissullain, reppu-reissullain, ettäs sainen nähdä viellä paikallamme tällä olevaisia Joukkahaisia ja Rästäväkkejä! Kuuntelin kuin Pääskyset, nuo ilmojen taiturit, lentelivät vielläkin ilmatilassamme täällä. Leivosetkin, "Kuu Kiurusta kesään", liversivät taivahan kaarilla.
On se vaine jännä juttu: tänne tulevat esim. Kiurut aikaisemmin kuin tuonne mantereen puolelle - täältä ne myös myöhemmin lähtevät talvenselkää pakoon. Sanoisin myös, että taitaa samaten olla monen muunkin muuttoa "hautovan" lintulajin kera?




   Ylläri! Ylläri aikas moinen kun näin tään tällaisen "railon" täsä paikkaa.
"Ei tätä täsä ennen ole ollut, ei! Eikää tuon näköisenäkään....
Virpiniemen kohdilla mereen laskeva joki/puro on aina ollut sellainen matala ja laaja suisto, ei tällainen jyrkkä ja korkiareunainen sekä suppea alainen.
Eikä se todellakaan ole ollut "nyt jo" vaan tuolla kauempana - mitä tämä nyt on? Onko tähän tullut uusi puro jostahin syystä?"
   Tassuttelin likemmä kuitenkin ( olihan tarkoitukseni suunnata tuonne kaukaisuuteen ) ja nautin "uudesta" löydöstäin;



   "Kanjonilla."



   Ylläri toinen! Tällaiset kotilot, eläväiset, olivat tulleet syömään tuon puron uomaan.
Noin 4-5cm pituutta, tuollaiset tummemman ruskiat kuoret ja itse olio, kotilo, sitten tumman-puhuva väriltämnsä.
Todennäköisesti Piippolimakotiloita vaikkas mainitaan, ettäs niillä olisikin kellanharmaat vartalot.
   Jännä oli seurata näiden touhuja tuolla. Kuvasin kännykällä jopa pienen videonpätkän yhden touhuistansa.
Se tavallaan puhalsi hiekkaa poies suunsa edestä hiekan tuon lentäissä vauhdilla puhallusuomaksi, sellaiseksi pitkulaiseksi kuruksi siihen vinosti päästänsä eteenpäin. Ja kait samalla sit suodatteli hiekasta siitä nasuunsa evästä löytyväistä.



   "Kuvaajan omakuva."



    JA TÄSÄ on sitten se "entinen" jokisuisto!
Se oli nyt sitten tään näköinen. Tuohon on veden tulo loppunut tyystin jo kotvanen sitten (  tästä reissustain tasan kuukausi sitten kuljin juuri tältä paikkaa ja silloin täsä oli viel juokseva puro ja sen vedet! ) jaTuuli Tuittupäinen juoksuttanut uomansa täydeltä santaa peittäväistä. No, eihän tää syvä ollut, et silleensä; ei siin paljon "juoksutettavaa" ole ollut....




    "Saattue laivue."...
.... ja sitten tarkennus nuihin itse laivuen aluksiin: pieniä kotiloitahan ne ovatkin;






    On täällä muitahin tassutellut. Ja ovat he muutkin valinneet samaiset reitit kulkia kuin miät miekin valitsen.
Elikkäs tahdomma kertoa, ettäs ko näillä paljastuneilla hiekkaisilla.... millä - sanokaatte nyt se nimike... mikä se oli.... nyt hävisi sana kokonaan.... mitä nää ovat! ....SÄRKILLÄ! tassuttelee tahi kulkee ihan rannallakin, niin aina kandee etsiskellä tassujensa alle sellainen kerrostuma rannan santaa, ettäs se KANTAA, eikää upota.
Se helpottaa kulkua hiekalla paljon kun ei tassut uppoa "pohojaan" useita senttejä. Ei tarvitse käyttää voimiaan....



... siihen et "vedät" ensin yhden tassusi sieltä kostiasta, puoleensa vetävästä, sannasta ylös ja esille, sekä sen jälkeen sitten toisen tassusi. Sitten toisen ja toisen, toisen ja toisen.... Siinä tarvitaan puhtia voimakasta.
    Itsekkin tiedän tään ja tiedostankin.
Tosin on paikkoja joissa on sitten "pakko" kävellä sellaisilla paikoilla jotka "vetävät puoleensa" juuri noin. Sanoisinko, ettäs joskus perätysten jopa likemmä viisikin senttiä alaspäin. Siihen kun lisää kannettavan reppusen painon kantamuksineen, niin eipä se ole mitään "kevyttä kenttälounasta", ei!
Tällaiset "pakolliset" paikat tulevat vastaan silloin jos ja kun haluaa/haluan kulkea esim. erinäisiltä hiekkasärkiltä toisellensa meriveden lävitse, kaistaleen lävitse jossa on verivettä päällänsä; silloin siinä merenpohjassa on tällaistä "kosteikkoa".
Tahi kun on paljas särkkä, ilman merivettä peittäväistä, niin silloin itse särkällä jos kulkee reunamillaan, niin ne paikat upottavat; kandee kulkea ihan siellä särkän "huipulla" ( kuten täsä kuvassainkin ) jossa on enempi kantavaa hiekkaa tassujen alla.
Samaten ihan rannalla: älä mene liian likelle merivettä ( jollet välttis nimenomaan halua ) - se upottaa kyllä.
   Koirien, hirvien ja hevostenkin tassujen kuvioita ( lintujen varppikuvien lisäksi ) näin jälleen.
Mietin vaine, ettäs mitä kautta hevostelijat tuollahin rannalle osottautuvat? Mistä kautta ne sinne ratsastavat? Vahi onkoo niin, ettäs hevosilla ko liikkuvat, niin hevosillahan on pitkät jalat; niillä pääsee kahlaamaan jostahin kautta syvemmänkin rannan kohdalta - ja osaavathan hevoiset uidakkin!
Vahi "pörhältäätkö" ratsastajat ratsuineen mettiä pitkin, metsäpolkuja ja -teitä pitkin?
Entäs sitten: misä on lähimmät ratsukot esim. tuotahin rantaa ajatellen?




   "Lastu lainehilla."




    Mäntyniemiemellä ja Keskiniemi häämöttää....




   "Mitä siitä jäljelle jää..."
... verraten jälleen tähän vuoden 2021 vastaavana päivänä kuvaamaani tilanteeseen;






    "Matkalaiset." Nro.1.




    "Tuulen suunta." .... arvaisitko sen, mikä se mahtaakaan olla?




   "Väriä." - rantakivien.




   "Kurvit kohdallaan."




    Valmiiksi viitoitettu tie: särkältä särkälle kulkien kuin polkua konsa käyden.




   "Rajankäyntiä."




    "Morsetusta."




    "Päivän Sydän."




    "Puu."




    "Siipiä vaille enkeli."
Toisaaltaan ei mitenkään enkelimäinen, ei elkeliä kuvaava, muttas tämä tälle vaine nimeksi tuli kun kuvasin tämän.




   "Muodokkaat muodot."




   "Kiven - kolo."
   Ihanuuksia ihmemaan! Kaikille näille merellisille kiville on muodostunut tahi muodostuu, aina tällaiset omat kolosensa ynpärillensä. Merivesi kera aallokon armottoman on varmahan se syyllinen joka sen tahi ne, aikaan saapi. Se kuljettaa, juoksettaa, kaiken kiven raskaaman ynpäriltä olevaisen kevyemmän hiekan poies kun niitä aaltoja huuhtoutuu nuiden kivien mahtavien ynpärille erinäisin pyörteineen "seinän" kohdatessaan periksiantamattoman.
Toisilla se on hyvinkin piskuinen ja sitten toisilla jo tällainen ISO kuoppa jossa on kenties omaa pienoismaailman elämää olemassa ja elossa. On merikasveja ( levää ), pikkuisia kaloja ( näin monessa paikassa "pikkusinttejä" ) ja muutahin elämää.




    Puu se on tääkin....




   Ke-es-ki-niemellä jo....




    Kauneutta kaarevien särkkien.




    "Pohojolan kiviset pellot."




   "Kuvaaja." ....
.... kuvattava. "Spektri.";



    Tänne Pookille saavuin yhtäaikaa kahden pyöräilijän kera - toinen heistä tuossa kuvassain yllä . Rannalta asteltiin ripirinnan kohti Pookia ja jutusteltiin siin samalla niitä näitä.
Heitin välleen juttujemme, ettäs tokko evästauolle?
Kertoivat Sunijärvelle olevansa menossa, muttas josko tuota...
Ja niimpä me kolmista tuumin sitten asetuimme aloillemme; Pookin tuon Mikado-systeemien nurkille;



Täsä mie jaoin heidän kera "vähäisen" kaffini, tarjosin Leipäsiäin syötäväksi.
Juttu luisti: valokuvauksesta, reissaamisesta, heidän yöpaikastansa, "huomenna jo töihin", edellisistä käyntikerroistansa Luovolla, sukutaustoja tänne Luovolle, jne., jne..
   Olipahan kiva jutustella - niin hekin tuumasiat tuossa kun lähtivät aikanansa iellehen pyörinensä menemään - ja jälleen toisille tarjota evästä syötävää sekä juotavaa, matkallensa voimaa saadaksensa.




   "Mikado."
   Viimo kuussa ne tään Pookin rakentajapojat kertoivat tämän restauroinnin valmistuvan syyskuussa. Nyt on syyskuu. Ettäs milloinkas valmista tulee?
Mie niin vuotin jo ettäs valmista olisi; jalaksellansa evästaukoain voisin jo pitää, kuten ennen tätä rustuutaankin ain teimmä.




   "Joku on jälkeensä jättänyt."
( En muuten mie! )




   "Pitsihattu." ( Hietikkorisakas. )




   "Mustat aivosolut." ( Hietikkokieli. ) ...
... ja nää sit varmahan ne keltaiset aivosolut ( Kalvas nuijakas )?... ;






   "Niskanikama."




   "Kidus."




    "Laskoksille vedetty."




    "Laskuvettä."
    Ei todellisuudessa sillä ei täällä ole mitään lasku- tahi nousuvesi-ilmiötä olemasa.
Toi vaine on näöllisesti kuin olisi laskuvesiaika.




   "Hienohelma."




   "Salsa."
   Tämän "salsan" mahdollistaa se, että tuolla meriveden alla on sannassa hiekkainen "aallokko", tuollaiset laskokset kuin mitä on edellä yhdessä kuvassain, ja sitten itse meriveden päällä tuuli kuljettaa pieninä aaltoina vettä edelleen.




   "Matkalaiset." Nro.2.




   Jäleen kotiloita evästäviä moikkaamassa ja myöskin...
.... kanjonia eri kulmasta kuvaamassa;






    "Ahdin pyykkinaru."


    Aivan "Lähtökuopissani" täten takaisin ollen.
Tästä sitten viel tassutellen Hepo Hopiain tykö lämmössä joka oli tuolloin liki +25´C!

   En ole konsa mitannut kantamusteni painoa kokoonpanolla, ettäs siin olisi kaikki tuo mitä alussa kerroin. En ole konsa ollut kiinostunut moisesta vaikkas välleen mielessäin se on kyllä pilkahtanutkin.
Nyt kun kotio tulin täytin tyhyjäksi juomamme termarini ja vesipullonikin, vedellä, sekä kiikutin koko helahoidon vaakain päälle.
Tuloksena oli, ettäs....
   Ampumahiihtäjän aseen paino: "Kiväärin standardipaino on 2,8 kg. Yhdellä tasapainotuspainosarjalla kiväärin paino on 3,2 kg ja kahdella tasapainotuspainosarjalla 3,5 kg."
Mie kävelin n.4,5h ja kantamusteni ( repun ) paino oli - 4,5kg! Siis painavimmillaansa ollen elikkäs koko tuon menomatkani Virpiniemeen tein ja tietenkin tullessain poies sitten muutamia grammoja keposampi.
Kilo ja metrejä en ole mittaillut - vielä...
Saaliiksi sainen "Kuitenkin" monta kuvaa ihan siedettävää, monta aihetta pohdittavaksein niin tuolloin kuin sitten jälkeenkin päin reissun tuon.
   Olipahan vaine ihana "nollata" polla ja voimaa saada mieleen omaan. Siitä oli sitten hyvä jatkaa niihen papruhommien kimppuun....