...misä sitä taasen meikä Mummeli luurasi?
No, tietenkin tuolla luonnossa.
Tänä pänä otimma suunnan Virpiniemeen ja sieltä sitten Keskiniemen, käyden ensin hakemassa sen alkuviikon nais´ihmisen mukaani stallaamaan Fiskin Sunikarilta. Ihan siitä riemusta, ettäs on vielläkin tähän vuodenaikaan nähden uskomattoman lämmä ilma ja tila. Tänä pänä ei edes tuullut oikeestaan olleskana. Oli todella hyvä ja ihana käppäillä.




   "Aamu."




   "Buffetpöytä."
Josa olivat nautiskelemassa erinäiset lokkilintuset, korppeja sekä merikotkakin. Alla merikotkan varpaiden suuruutta vasten miun itsein tassua;







   "Odottaja."




   "Meillä - kotona." ... valo jätetty päälle kotio tulevaa vuottain.




   "Kaislikossa." ( Rantavehnää. )








    "Rajalla."




  



   "Aavekävelijä."
Tällaisia mysteereitä tulee nuilla rantain sannoilla ajoittain vastahan. Näyttäisi ko joku olisi ilmasta laskeutunut päälle sannan tahi sitten siitä lähtenyt lentoon ja ilmaan; ei jatkuvaa askelten kuviota jostahin jonnehin vaan tälleen pari askelta ja sit hups! Ei ni mitään, misään, minnekään!
Ok, tiedän, ettäs esim. aallot huuhtovat olemattomiin monen monet tassuin pintaan sannan jättämät kuviot.
Ok, tiedän, ettäs Tuuli Tuittupäinen hiekkaa mukanaan kuljettain hautaa monet monet jutskat rannalla allensa ne näkyvistä hävittäin.
Muttas siltikin - hassulta näyttää.

    Tuosta Tuittupäästä Tuulesta ja aallokostakin tuli mielehein tältä reissultain se...
Muistattehan Armahat Lukijain miun, sen yhden kelon erään dyynin kupeelta? Sen sellaisen josa aikoinaan oksansa harottivat suuntaan-joka ja sittemmin ne lyhenivät lyhenimistään aivan tynkäsiksi vaine?
Nyt, sitä samaista rankaa sieltä dyynien kupeilta katselin ja simmuillain metsästi aivan tyhyjää harasten. Ei ni misään, ei sitten mitenkään. Kuin tuhka tuuleen oli hävinyt koko se kelon rangan loppukin.
Liekkö tosiaan Tuuli Tuittupää tuiskiessansa puhkunut ja puhaltanut hiekkaa sen päälle siten, nottas se on hukkunut kokonaan sannan syvyksiin piilohon? Vahi onkoo meren pauhupäisen aallokot ylettyneet sinne asti ja maininkejensa mukana sitten siirtäneet santaa sen päälle siten, ettäs se piilohon on vaipunut?
Epäilen sankkevan paljon tuota viimeistä ollenkaan tapahtuneeksi. Kyllä se vaine vaakakuppi kallistuu Tuulen suuntaan ja aika vahvastikin sitten.
   Toinen mikä oli hautautunut hiekkain alle ( ja tää nyt todennäköisesti meren maininkien ansiosta ) oli syssyllä siellä yhdellä reissukerrallain näkemäin sinisen vihertävä teltta!
Kerroin teille, Armahat Lukijain miun, tästä teltasta ja sillä reissulla muistakin, monista ihmisistä, joita sillä kertaa näin tuolla rantamalla. Olikohan se elokuulla ko olimma saikkua pitelemässä paikallansa ettei se miulta karkuun pääsisi....?
No, oli miten vaine, muttas joka tapauksessa nimen omaan tuo teltta jäi silloin mieleeni miun. Se oli Keskiniemeen mennessä sen yhden kaislikkokohdan kupeessa ja näytti jo tuolloin ns. yksinäiseltä, hylätyltä vaik pystytettynä siin paikallansa olikin. Sen vain asiti jotenkin, ettei siellä enää ihmisiä ollut paikalla.
Tätempä Tuuli Tuittupää on varmaan sen ns. painellut kasaan ja aallot sit hukuttaneet siekkain sekaan.
"Surku rannalle jääviä laivoja."....




   "Kaksi varpainen." - äkkisiltään katsoin.




    "Ökkö-Mönkijäinen."
    Häätyy sanoa etten ole konsa täällä tahi missään tällaista öttiäistä, ennen tavannut. Eka kerta oli tutustua tällaiseen menijään. Näitä esiintyi tällä reissullain tuolla monia yksilöitä; taisipa yhtä vaille kaikki olla elossa olevia. Avitin ne kaik rannalle ajautuneiden kaislapalojen avustuksella, käsin yksilöihin koskemati, takaisin meren aallokkoon.



   Kilkki joka kuuluu siiroihin ( eikös mm. Sokeritoukatkin kuulu siiroihin? ) ja on ns. jäännelaji elikkäs relikti.
Esiintyy Itämeressä, Pohojoisella jäämerellä, Tyynellämerellä, Laatokassa ja jopa Ruotsin järvien syvänteissä! Toisin sanoen tykkää kylmistä ja syvistä vesistä sekä sietää hyvin erilaisia suolapitoisuuksia vesissä.
Kaivautuu pehmeisiin vesistöjen pohjiin josta se pyydystää väijymällä ja syö muita pohjaeläimiä kemiallisen hajuaistinsa avulla.
   Pienempi Kilkki alapuoleltansa, ko takaisin päin jo stallade;







   "Jokisen eväät."
   Katselimme yksissä tuumin mukanain olevaisen ihmisen kera, et tää on tuotettu Ruotsinmaalla, päiväyksensä on mennyt vanhaksi kesäkuun alussa kuluvaa vuotta.
Ihmettelimme etteivät ole luonnon eläimet jo kimppuunsa käyneet? Liekkö niin veres tapaus rannan sannalla etteivät ole viel ehtineet hyödyntää vahi onkoo niin outo tapaus heille etteivät oikein tohdi hyödyntää? Liki 2,5kg evästä syötävää.




    "Erilainen nuori." - kotilo.
    Täääkin sen verta erikoinen tapaus etten ole tällaistäkään, tällaistä kuviointia, konsa viel nähnyt.






    Mäntyniemi taakse jää ja...
... Keskiniemen ns. eka niemi edessä näkysällä ko mie makoan yhden laakian kiven päällä selälläin ja nappaan tään kuvan;







    "Pelkkää raitaa."




   "Helmeilyä."




   "Ameeba." - meinasin kirjata tälle nimeksensä, muttas enpäs kirjaakaan, vaan: "Oma kuva."; sillä kun tämän suurentaa ja tarkkaan katsoo niin tuosta isoimmasta ilmkuplasta alalaidassa näkee miun kuvan aivan selvästi!




    "Alastomuus."




    "Tyven."




   Liki SITÄ yhtä kaislikon reunamaa, katse kohti Mäntyniemeä.




    "Papyrus."




   "Samaan suuntaan."




   "Itämaa." - yllä ja alla;







   "Sinisestä, sametista, meren aallot sinulle tein."




    "Matkanainen."




   Nimetön, muttas jeeru et osaa olla mielenkiintoinen sannan pintakuviointi!




   "Vuoksi ja luode."




    Vaahtopäät valkiat. Meren kohinaa, kuohuntaa, vähäistä, muttas vaahtopäistä kuiteskin.
Ihana oli pysähtyä, katsella, kuunella. Rauhoittavaa.
Tuntuu etten voi ärsyyntyä aaltojen kuohuntaan konsa. En vaik ne vihaiset olisivatkin.
Tuntuu, ettäs sitten kun miulle Maitojuna tulee, niin mie jään todellakin KAIPAAMAAN aaltojenkin ääniä itse meren lisäksi.
Mitenkä mie voin elää ilman merta?!! Ihan kauhia on ajatella aikaa ilman merta!







   "Ahdin kivipellot."

   ( Paluumatkaa muutamien kuvien kera. )



   "Sinistä." - voikoo muuta todeta.




    Kirjaamatikin aivan selvä - "Kolmio."




   Piii-tkä särkkä sen "Keskiniemeä ennen olevan kaislikon kohdalla".
Särkkä jota katsoin nyt yhdestä kartastosta, ettäs tää särkkä on piiretty siihen juurikin tälle kohtaa. Aivan tähän.
Ihmettelin ja ihmettelen yhä iellehen, sitä, nottas kerrankin jonhkin kartastoon merkitty, piiretty, särkkä on juurikin sillä paikka johka se on ihmisen toimesta karttaan laitettu!
Tavallaan ko ne ovat vaine suuntaa antavia koskapa ne tuo meri, se meri muokkaa niitä niin äkisti ja moneen eri kohtaan. Tai no - ei se meri sinällään nopiaan muokkaa vaan paljastaa ain eri kohdilta näitä särkkiä, dyyniä vedensä alaisia, ain erilailla meivän Maan Matosten nähdä.




    "Täys´kello."
   Huomaa "kello kymmenessä" olevainen piskuinen kotilo.


   Nuin-ikkään. Eiks ollutkin taasen ihan kiva, mukava....
Miusta ainaskin oli kiva stallade taasen.
   Arvioisin, ettäs tulipahan vähintään sen... viisi - viisi ja puoli kilo ja metriä suuntaansa. Aikaa meni noin neljä tuntia.
Ja kuivin tassuin pääsin! Tosin otimma lähteissäin ei-vielä-täysin-kuivuneet kumiset tassukat tassuihini....
Ennen patikalle lähtöäin kehittelin niihin sellaisen patentin: leikkasin muovipussista palaset hivenen isommat ko tassuin. Laitoin kenkäin irtopohjallisten alla ne -palaset ja siten sen muovin kenkäin pohojan märkää vasten, suojaksi pohjallisteni. Siihen sitten pohojallisen päälle tassuni kuivat ja ei ko menoksi vaine - sano Annie Lenox!