... jos oisin jäänyt näin ihanana päivänä sisälle.

   Aamulla katsahdin netttisfääreistä tään nyt jo mennehen päivän tulevan sään ja ylläriksein hokasin et suht´ hyvää ne Ilman Tieteilijät lupailivat. Sateetonta varmasti ja jos onnessansa sattuisi, niin jopa Aurinkoisenkin näkyilemistä pikkasen.
Senkin huomasin, kun Alman Aakkaani kuikkasin, jotta huomiseksi on sovittua menoa itselläin - ja sitten taasen Ilman Tieteilijät lupailevat tulevaksi torstaille voimakasta tuulta, myräkkää jopa.
Täten ko päiväksi täksi menneheksi oli luvassa hyvää, ja aikaakin nyt oli, päätin ulkoistaa jälleen itsein.
Onkkelmaksi vaine lykkäsi sen, jottas mihkäs suuntaan sit lähdemmä? Lähdenkö tutuille, entisille ja monesti jo kulkemillein seuduille vahi yritänkö jotahin ihan uutta? Uutta, ehdottomasti, päätin. Päätökseen tähän nojaten; Ojakylänlahdelle ja Lahdenperää itään päin vahi Ulkokarvolle ja sieltä sitten kaakkoon?
   Samainen suunta näillä molemmilla kun kotoain poies lähden karauttaa Hepo Hopiallain. Kyllä.
Kuinkas ollakaan: Ulkokarvon tienhaaran kohdalla hokasin vetäväin suitsista käännöksen tehdäksein ja täten oivalsinkin tehneeni päätöksen Ulkokarvon hyväksi.
   Ulkokarvolla, likellä Petsamon laituria ja Organum´n kupeella ensin "nuuhkailin" sää ja tilaa: pyörähdänkö vaine siinä rantamalla vahi.... lähdenkö iellehen? 
"No, kun kerta tänne asti olemma tullut, niin eihän se ota, ei anna, jos vähän matkaa vaine....? Ainahan tuolta pääsee pyörtää takaisin - eikös vaine?"
   Näinpä: vähintään noin 11km, 4h30min ja aina Kengänkarin ynpäri asti kiertäin!




   "Itkevä." - Organum.




    "Soppakuppi."
    Todennäköisesti Lahomaljakas jota sanotaan myöskin "leviävä ruskea kuppisieni", "Palomino kuppi" ja "kaareva kuppi."
Itse googletin "Palomino kuppi"-nimen ja sain esille vain erilaisia ihmisten tekemiä mukeja/kuppeja!




   Tästä se lähti: "Tuonne "horisonttiin" ensin yritän mennä - jos pääsen sinne asti."
   Epäilyksein johtui ihan siitä, etten sää ja tilasta voinut olla aivan varma; kovin sateita uhkaavalta Taivahankannet näyttivät.
Sekä siitä, etten tienyt mimmottiis oli ja on täällä nämä rantaiset maastot ja vasiten varsinainen rantakaistale kaislikoineen ja rantaheinikoineen/nummineen?




   ... märkää...
Ja sen verta märkää täsä kohtaa kun rantainen, niitetty kasvillisuus vaihtui niittämättömään, pitkän kaislikon omaamaksi jatkumoksi, ettäs katsoin parhaaksein suunnata sisemmälle Luovoa, jotten kastelisi jo "menomatkallain" aivan läpimäräksi housujani reisistäni alaspäin.



   Näimpä sitten pujahdin lähimmälle ns. mökkitielle josa oli mm. tällaisiä "maisemia";



Tätä tietä pitkin stalladen Kengännenään asti puikahtain ain välleen pistoiksi tahi pieniksi pätkiksi aivan rantaan asti.
Jopa niin rantaan asti, ettäs juuri täsä paikkaa ko olin meressä, hörppäsi toinen tassukkain hivenen vettä ( jälleen siis! );






   "Suuressa maailmassa."

   Suuressa maailmassa... Niinpä. 
   Täällä stallatessain näin kuinka ns. jokahinen "niemi, notko, saarelma" täällähin on mökkeistetty! Ei ole sellaista rantaa, ei sellaista paikkaa, etteikö siihen olisi täällä Luovolla vähintään yksi kesämökki rakennettu!
Jotenkin olisin toivonut, ettäs edes joku rantama olisi mökki-vapaa, muttas ei, ei se vaine niin ole.
   On mökkejä hylättyjä jotka usein ovat niitä mökkejä vanhimpia. On mökkejä uudenaikaisia ja modernejakin. On mökkejä joista näkee, ettäs niitä ylläpidetään hyvin, on mökkejä joista näkee et ne ovat vaine vähäisen ajan pistäytymistä varten ( enää ) olemasa. On mökkejä joissa on vain se mökki sillä tontillansa, muttas on mökkejä joiden seurana on myös monia ulkorakennuksia, huvimajoja, lasten leikkipaikkoja temppuratoineen, crossiratoineen, jne.. On mökkejä ja jopa ulkorakennuksiakin jotka on rakennettu todella "pipeetillä", täydellä tunteella, sekä sitten "kuhan vaine on kyhätty kasaan"-menttaliteetillä rakennettuja.
Kellarinkin yhden bongasin tuolta!

   "Risuja" ajattelin tuolla tiellä stallatessain. Ajattelin, ettäs jos täällä Luovolla heittää esim. nettisaittien kautta kymysystä, nottas mistähän pääsisi sinne tahi sinne kulkemahan, niin vastausta tuskin saapi minkähän laista, ja jos saakin, niin se olisi sellainen ynpäripyöriä.
Samaten jos kyselisi, ettäs mihkä kandee mennä, misä olisi maisemaa hyvää, seutua upeaa, stallade mennä vaikkas, niin tuskimpa suutansa kenkää avaisi - sen mitä itse olen kokenut täällä käydessäin tahi ollessain.
   Elikkäs hyvin pitävät ns. omiensa puolia, hyvin kaiken "kätkevät"; tämä kävi ilmi mm. tuossa parisen viikkoa sitten niiden yksien turisti-naisten kera kun heidän kera juttelin tästä Luovosta ja siitä mitä he ovat tästä saaneet tietoutta....
Se mitä on merkitty turisti-infoihin - se "sallitaan" kaikkien tietää. Kaikki mitä on esim. Luovon asukkailla itsellään paikoista tietoa, sitä ei "kirkolla kuuluteta", ei jaeta yleiseen tietouteen edes kysyttäissä vaan pantataan voiimoiseen asti.
   Toki ymmärrän asian laidan ihan hyvin. Mitäpä suotta sitä "jakelemaan" kauniin, ainutlaatuisen, ihanan, erilaisen, ns. viellä autentisenkin, luonnon ihanuuksia kaikille tietouteen sillä voisi tulla ns. kansainvaellusta erinäisiin paikkoihin ja tottahan toki se sitten häiritsisi niin niillä seuduilla asuvia, mökkeileviä ihmisiä kuin myöskin siellä olevaisen luonnon rauhaakin.
   Pakostakin tulee mielehen silta. Mites sitten käy tällaisen "panttamisen", ns. eristäytymisen, piilosilla olon ja autentisena pyssymisen, ko silta mahdollistaa todella runsaamman ihmisten virran tulla, olla ja kulkia täällä?
Silloin ei lautan aikataulut, eivät turistijonot/autojonot, lauttojen rempoista aiheutuvat odottelut, yms. hidasta kulkua ihmisten ja täten laita harkitsemaan, ettäs tuleeko sitä tänne kun kulkuunsa menee niin piiiiit-kään? Päin vastoin; tänne voi lähtiä tulemaan milloin vain, vaikkas vaine pistäytymään muutamiksi tunneiksi, jopa vaine minuuteiksi - miten vain mielensä tekevi. Ja ihminenhän on siitä "kumma" olento, ettäs ko on vapaa kulkemaan ( kuten miekin täällä ja nyt aina.... ), niin häähän myöskin sitten kulkee - paikkoihin eri. Elikkäs sittenpä sitä eivät varmahan nää tällaiset "piilossa" olevaiset paikatkaan "piilossa" pysy!

    Eivät piilosa pysy myöskään tään luonon eläimetkään...
    Merikotkat ovat varmaan niistä se eka ja näkyvin kärsijä tuolloin. Niiden olinpaikkoja, reviirejään, pesäpaikkoja, tullaan häiritsemään enemmälti.
Samaten kuin esim. pöllöjen, Joukkahaisten, vesilintujen, tikkojen, yms. siivekkäiden rauhaa - joita kaikkia mm. tällä reissullain näin.




   Tältä kohtaa löysin tänne kaislikkoon ajautuneen ( jätetyn? ), ponttooneilla varustellun, jahtilavan; sinne kapusin ja tään kuvasen siinä seisten kuvasin.
   Tästä kohtaa luulin jo voivani rantaa pitkin käppäillä tuonne PERILLE asti joka näkyilevi ( yllä ) kuvassain täsä oikialla niemennokkana, muttas ei, en voinut ko tosa välissä iellehen pitkää kaislikkoa oli.
Samaten kunne tuosta kaislikosta "opettauduin" takaisin päin ns. mantereelle ja tulin tällaisen isomman, leviämmän, ojasen kupeelle etsien siitä jonkilaista ylityspaikkaa, niin petyin suuresti tilanteeseeni. Ei vaine millään meinannut löytyä ylityspaikkaa joten täsä kohtaa, ihan juuri täsä kohtaa, tuumasin:" Kele! Mie vaikka UIN tästä paikkaa ylitsensä jos ei pian alaa tulla ylityspaikkaa eteeni!"






   Nyt, täsä olemma päässyt sen kaislikon ohitse, sen ojasen ylitse ja olemma jo Kengännenällä katse kohti Vähä Härkäsäikkää kohti.
( Antakaa anteeksi tää kun totean: "Mitä nimiä!" "Kuka on keksinyt, kehitellyt, nää tään paikkakunnan nimet?!" )




   "Lunta!"
Vaik kaukaa katsoin, ettäs luntahan se tuo on, niin ei, tuo oli jäähilettä kasaantuneena rannan sannalle.

   Jotahin hyötyä oli viime kevään ja kesän aikaisista "Kupparin kursseista" kun silloin yksi siellä ollut henkilö neuvoi miuta karttasovelluksen lataamisessa kännykkääni. Voi, kuin on nyt helppo ain katsastaa siitä sovelluksesta mihkä olen suuntaamassa, misä kulloinkin olen ja misäs mie äsken juuri olinkaan.
   Tästä sovelluksesta tiirailin Kengännenällä seistessäin, kuis olisikaan tuonne itse Kengänkarille meno?
"Tuossa välissä on vettä. Se on merta. Meri, sehän on syvä - yleensä." "Voko tuosta siis mennä?"
"Entä jos tassukkain varret eivät riitäkkään? Jos siin onkin liian syvää?" "Apua - mitä mie teen?"
"Onneksi täällä ei ole vuoksi, eikä luode - vai onko?" "Mites käy jos meri nouseekin nopsaan; kuin nopsaan se VOI nousta?"
"Hitsi - sitten mie UIN!"
   Tätempä, ylitse vaine. Menoksi vaine.
Pikku hiljaa, hissukseen.
Karttapohjasta katsoin misä särkkä kulkee, misä meren pohojan matalikot todennäköisesti ovat, mistä kohtaa todennäköisemmin ylitse pääsisin ja misä tassukkain varret riittäisivät luultavammin?
   Tämmöttiis tuo ylitys parhaimmillaan ja helpoimmillaan oli;



   "Allasterapiaa."
   Tuumailin, jottas se on tää tällainen ainainen meren syvyyksissä stallaaminen, sen mitä tassukkani periksi varreltansa antavat, on kuin jumppaisi jotahin allasjumppaa, tms. veden vastusta vastahan.
Kun tuolla merien syleilyssä steppaan askel kerrallansa, meriveden yltäissä lukuisten askelten ajan aina liki polviini asti  kun uraani urkenen iellehen vesimassaa tuota vastaan upporoiden sen vastuksien kanssa, niin se on todellakin "allasjumppaa".
Tuo steppaaminen todellakin kysyy voimaa, tarmoa, tahtoa, muttas samalla se antaa vastustensa kera todella hyvää jumppaa jalkojeni voimille sekä etenkin nivelilleni miun - etenkin jalkoin lonkka-, polvi- ja jalkateränivelille.
   Samaten kun merenpohjallisen maaston rakenne muuttuu aina paikoillansa erilaiseksi, ollen välleen ihan helppokulkuista santaa tahi jotahin kantavaa maaseosta tahi sitten paikoin hastavampaa alustaa kera liukkaiden erikokoisten kivien peittämää, meriveden ja eläinten kaivamien yllättävien kuoppien peittävää, savista, tassukkain syvyyksiinsä voimalla imaisevaa maastoa, tahi vaine mutaista ( eri kasvillisuuksien muodostamaa humusta ) pohojaa, niin siin saapi jalkain taiteilla parhaan osaamisensa mukaan luoden hyvää jumppaa koko kropallein. Puhumatikaan tasapainoaistini harjoittamista!

   Mietin - täällä nyt ja tällaistä, entäs sitten kussa maitojuna tulee?
   Täällä on ollut todella hyvä kun olen päässyt ja on tehnyt mielein miun liikkua. Olen voinut lähtiä liikenteeseen ain ko mielein on vaine tullut lähtiä. Ja ennen kaikkea on paikkoja joissa mielein miun tekevi liikkua! ( Vink, vink - tätä en varmahan olekkaan teille kertonut, Armaat Lukijain miun, muttas täällä on todellakin ihana liikkua paikassa-joka! )
   Pelkään, ettäs kussa maitojuna saapuu ja miun häätyy sitten asettua asumaan sinne jonnehin ns. neljän seinän sisälle eikää mihkää tällaiseen "korpeen" josa luonto on täsä-nyt-ja-näin, niinse tekee miulle topingin.
En halua lähtiä liikenteeseen sinne "detoniviidakkoon", en. Ja jos halajaisinkin päästä johkin luontoon liikkumaan, niin sitten häätyis matkaa ensin jonnehin kauemmaksi Hepo Hopiain kyydissä, kunne pääsisin ei-minnekkään.
Tämä taasen tarkoittaa "lyhyellä matikalla" laskien, ettäs liikkumiseni tulee tippumaan radikaalisesti tätä tään hetkisestä tilanteesta. Siitä sitten seuraa mm. se etteivät niveleni kera koko kroppain, saa liikuntaa siten kuin mitä nyt saa. JA siitä johtuin nivelteni kiputilat tulevat aikas varmasti takaisin kroppaani...
    Joo, tiedän  - liiku, yritä liikkua edes vähäsen. Muttas helppo se on sanoa, helppo todeta. Mees ja tee itse se. Etenkin vastoin mieltäsi. Tee alati sellaista jota ei mieleis allekirjoita - miltä tuntuisi, kysyn mie vaine? Olisiko kivaa? Miten käy tällöin mielesi siun? Onko kaik hyvin, tykkääkö lanttusi siitä? Kuin silloin käy pääkoppasi?




   Katse taaksein, tulosuuntaani, merkiten muistiini mistä kohtaa ylitsensä lähdin, mihkä suuntaan häätyy miun sit takaisin osata.




    Tiedättekö mitä - Armaat Lukijain miun? Mie katsoin, katsoin ja luulin, kaukaa tätä Kengänkaria tähytessäin, ettäs tuolla päässään kasvaa PUITA! Tuolla josain kaukaisuudessa. Tahi ainakin tään -karin takana jollain toisella karilla tahi saarella, luodolla.
Ja ihan siitäkin huolimati, ettäs kartalta katsoin aivan toista. Kartalta näin tasan tarkkaan, nottas tuossa on vaine tuo Kengänkari eikä mitään muuta. Eikää siihen karille ole merkitty kasvavaksi mitään puustoa.
Siltikin simmuin miun mielellein toista kertoivat kun kaukaa tätä katselin!
   Ne puut jota näin, joita puiksi luulin, ne olivat näitä Pietaryrtti-kukksia aikas pitkine varsineen;






   Kengänkarin kaakkoisella kulmalla niin kaukana merellä kuin tassukkain periksi antoi mennä...



   "Täältä ikuisuuteen."
... katse menkein itään josa vastaan tulee Santosen rannat ja tästä kulmasta katsoin ensimmäisenä Vasken rantamat, sekä...
... sitten tästä kohtaa katsoin suoraan etelää josa tuo Vähä Härkäsäikkä näkyy;




   Tuossa kaakon kulmauksella ollessain näin Vähä Härkäsäikän takaa hivenen Vähämetsäkuljua ja näiden takana mantereen puolelta siellä olevaiset lukuisat Tuuliset Myllyt.
Näin myöskin kuinka jokin Hulilupteri ( pelastushelikopteri? ) lensi tuolta jostain "Vähien" suunnalta mannerta kohti.

   Koillisella kulmauksella:



    Tään pidemmälle en tällä kolkalla päässyt.
Santonen/Vaski näkysällä vasemmalla.







   "Elämän nopat."




   ... je "Elämän eväät."




    Ojakylänlahtea, vasenta laitaa horisontissa pitäen Ulkokarvo.




   "Elämää - ei sen enempää."
Luullen, ettäs hirven kallo - epäilyksenä et jos ei hirven niin lehmän sitten. Jään tutkimaan asiaa...




   "Mökkitie."
   Mikäs on ( olikaan ) Maan Matosen, Matka-naisen osaavaisen, stallade tietä tällaistä, pitkin!
Maisemat nuo ohitsein "kiitää", sieluin, sisuksein, siitä kiittää.
   Miten helppo onkaan hengittää tuolla ulkona, metsissä, rannoilla ja teillä näillä.




   "Kujalla."
   Jonkun mökkiläisen tahi maanomistajaisen, oma kuusinen kuja. Vähän matkaa tätä steppsin ja nautiskelin - pitemmälle en tohtinut rientää.
Täsä tään -kujan vierellä oli erikoinen "puutarha" jo ihan yleensäkin johkin tontille, metsää ja vasiten tänne Luovolle, laitettuna.
"Prunus padus - Tuomi, Pinus mugo Mughus - Vuorimänty, Betula pendula - Visakoivu, Picea pungens Glauca - Hopeakuusi, Alnus incana - Hermaaleppä, Alnus glutinosa - Tervaleppä, Fraxinus excelsior - Saarni, Abies sibirica - Siperianpihta, Alnus glutinosa - Pilaritervaleppä, Larix sibirica - Siperianlehtikuusi", Syringa josikaea - Unkarinsyreeni: ja tuttuna "jäsenenä"; "Pinus sylvestris - Mänty"; ettäs ihanaisina; "Prunus padus Colorata - Purppuratuomi, Ulmus laevis - Kynäjalava". Kaikkein ihanimpana kuitenkin: "Prunus pensylvanica - Pilvikirsikka."




   "Passissa."
   Viellä toinen mukillinen kaffeeta, henkkevä vetää, huo´ahtain. "Kyl tää tästä - aivan kohta jo perillä."
SE lähteissäin näkemäin niemennokkanen tuolla edessäin, niemi jolle nimeä en ole löytänyt.




   Organum´a lähestyessäin kuulin Tuulen Tuittupäisen korviini tuovana, ääntä. Kuuntelin, ettäs aivan kuin joku olisi Organumin sisällä ja ehken laulaisi siellä?
Päätin mennä katsomaan, tervehtimään ja hyvässä lykyssä kraakkua itsekkin siellä sisuksissaan! ( Ei tod. - ei miusta kyl olisi ollut laulajaksi, saati raakkujaksikaan siellä; en omaa lauluääntä.... )
   Täsä kuvassain kaksi heistä, jotka tapasin tuon kaikukammion sisältä. Kolmaskin heitä oli; valokuvaaja. Valokuvaaja joka kuvasi ihan perinteisellä filmikameralla!
Kysessä oli voimauttavan kuvauksen sessio josa tuo aniliinin-punaiseen villakangastakkiin pukeutunut nainen oli kuvattavana, se kolmas kuvaajana ja tää mies täsä edessä... muuten vaine mukana?
   Luvan sainen mm. tään kuvain käyttöön, ja avustin heitä kuvaamalla sillä naisen filmikameralla heidät kaikki ryhmäpotrettina.


   Nyten koissain ollessain olempa vaine sankkevan tytyväinen ko jälleen kerran tuli lähdettyä hivenen epäillyttävästä sää ja tilasta huolimati. Olempas hyvilläin ko yksinkertaisesti yleensäkin jonnehin suuntaan lähdin.
Eikää suinkaan "haittaa" ollut sillä, ettäs nyt on sitten kuljettu, OLEN itse kulkenut jalkasin ielleh ja takaisin, sieltä Ojakylänlahden Lahdenperän perukoilta aina tuonne Kengänkarille asti!
Jee! Hyvä mie!