Olen nainen... ihanainen! (Olenko?)

   Olipa ihanaa huomata että olen sittenkin nainen! Jee! Tuntoni, haluni ja taitoni ovat vielä olemassa! Ne eivät ole kadonneet, hävinneet, mihkään. Ja se että kykenen vielä pitämään, tykkäämään Jostakin; mikä yllätys itselleni.

   Sie ystäväin jolle "tuhannen viestiä laitoin kera tuulen... ne ovat siinä vaik ei niitä näy..." olet mahtava pakkaus - aikamoinen. Siuthan vois laittaa pulloon ja tikulla sorkkia - kuten eilen ehtoolla. Eilinen ehtoo kertoi tämän miulle kera vienon yötuulen: jos ei hevonen, ori sellainen, ihan hirveesti vikuroi ja laittele vastaan niin tää tyttönen kyl opettelee sen kengittämään! Jotenka varo vaine: mie viel kengitän siut!

 

 

   Kuusituntia myöhemmin... "Kyyti on kylmää."

   Se siitä ja sen kestävyydestä. Miut puotetiin rujosti ja totuuden mukaisesti kylmälle maan kamaralle. Kylmästi ja ra´asti todeten: ei onnaa. Se ihana, onnen täyteläinen tuokio jonka sain kokea ja unelmoida, yön tumman taivaan alla kun yöperhoset lähtivät lentoon (näin sen ikkunasta ja kerroinkin siitä silloin siulle) - se on poissa.

Tiesinhän mie että tästä tulee vielä lähtö. Milloin - se on ollut vain ajan kysymys. Nytkö se tapahtui? Kait. Ainakin näin sain ymmärtää.

Silti... silti pienen pieni Lissin sydän sykkii - siulle. Se sykkii vakaasti ja varmasti. Sykkii hiljaa, tasatahtiin ja elää toivossa paremmasta tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta johka Joku kuuluisi.

 

   T: Hevosen kengittäjä.