Tänään kokoustin(-mme) tyttärein asioihin tiimioilta lähimmässä cityssä.

Ain kun olen tullunna vastaavista kokouksista kotio on sieltä mukaani tarttunut "vinopino" paprua tahi kaikenlaista proosaa - paljon, paljon asioita joita pitää muistaa, tehdä, hoitaa tai muuten huomioida. Ain on sen jälkeen "pönttö" täysi kaikesta kuulemasta, huomioista, jutskista yms.. Sitä on ku puulla päähän lyötynä: ehtoot menee sisästäissä kaikkia niitä asioita ja huokastessa et mitäs ny, mistäs täsä lähtis käyntiin - mihkä näistä ensiksi tarttusin toimeen? Istua nakotan ku "Öö-Moilasena" oisin, suu ynmyrkäisenä kaikesta runsaasta informeissonista.
Kui myös tänään kävi: palasin kotia "lanttu" tyhjänä, pöllämystyneenä, hämilläin - mitäs nyt? Mitä tehä?
Ja vain siksi ettäs EKA KERRAN meidän yhteisen elämämme ( 24v. ) aikana ei paperin paprua mukanain, ei mitään mitä pitäs hoitaa, tehdä! Ei niiin mitään!
Täsä vaine nyt ihmettelen istua nakotan ja kummaksun tätä outoa olotilaa, tätä ihanaa autuutta:
tyttärelläin onkin KERRANKIN kaikki HYVIN!