Täsä parina päivänä mennehenä klapsin tassutella valokuvauskeikoille ihan normi tulipunaisilla, "mummon-tappo", -maihareillain kun olimma jo kesäiset paljasjalkatassukkaani, nuo varpikkaani miun, talviteloille laitellut ja laskeskellut.

Välikausi- ja talviset ovat yhä iellehen hakusessa; kun en vaine ole saanut aikaseksi niitä alkaa hankkimaan....

   Mietin siinä ieleh-järilöih ( siis edes-takaisin ) tassutellessain et on se muuten vaikia näin nivelrikkoisena ja -vaivaisena tää tällainenkin hommeli. Astua askelta, taittaa taivalta. Vois kait tuota helpomminkin olla, eliä ja taivaltaa?

Sattuu aske, sattuu toinen ja kolmaskin.

Vääntyy kärki jalan suuntaan "hassu" elikkäs väärä. Taittuu polvi taipeestaan toisaalle, lonkat lonksuaa omiaan.

Kipu kulkee kumppanina kaipaamattomana kera kävelyn kaukaisuuteen kantavaisen.

Mietin et mitä se onkaan olo ja tila nivelrikkoisilla ja -vaivaisilla joilla kumppani siinä vierellä kulkevi?

Miten he kenties toisiansa tukien askeltansa rinnatusten askeltavat?

Miten he toisiansa sparraavat, tsemppaavat ja kannustavat: "Vielä askellus kulta, vielä yksi, toinen, kolmaskin..."?

Miten he vaivojansa valittavat toisillensa, toisellensa, ja kuinka se toinen ne vaivain voivottelut sitten siinä rinnallansa kestää ja ottaa vastaan? Onko se ymmärtävää, vuorovaikkutteista tahi/vahi kenties sitten ( ikävässä tapauksessa ) kieltävää, vähättelevää - kuuntelematonta?

   Mietin sitten tapausta; yksinäinen ihminen, kummppaniton.

Miten hän yksin askelluksensa astuvi? Särkee, kolottaa, sattuu, muttas "taivas on yksin" todistajanaan moiselle mutisijalle, astujalle hitaalle muttas ah, niin vakaalle ja päättäväiselle?

Miten hän taivaltansa taittavi ja toivoisi suuresti et olisi kumppanin jonkun ( tahi edes ystäväisen ihanaisen ) korvat kuulevaiset kupeillansa, siinä ripi-rinnan rientojensa noita rientäissänsä, kun sanasen noituvaisen äänehen mieli mielisi loineh lausumahan välleen?

Miten sanan ärräpäisen suustansa, hampaidensa välistä, ilmoille päästäisi; se helpottaisi, muttas yksin lausuttuna se ei paljoa lohtu kuitenkaan tuo.... ei sillä tavalla kuin korville kuuleville.

   Mietin yksinäistä jos hän halajaisi kumppanin kupellensa...

Laittaisiko hän mahdolliseen netti-saitti-postaukseen et halutaan kumppania ihmiselle....

".... jonka lonkat lonksuaa, leukapielet jumittuvat ajoittain lukkoon, sorvet koukussa ovat vaik ne leikattu on jo useampaankin kertaan, polvet ovat arvilla muutamien leikkaustensa ja tekoniveltensä jälkeen, selkäranka kierossa on skolioosin takia, niskaa ei paree paljoa niksauttaa kulumiensa takia..."?