...täsä alan muuntautua pikku hiljaa. Nimenomaan "alan muuntautua", sillä enpäs muista kertaa entistä jolloin olisimma näin lunkisti lähtöin yleensäkään ottannut. Tähän mennessä ( huomen aamulla lähtö ) en ole viel tikkuain ristihin laitellut moisen asian taatta! Mie "hätä-housu", ja "heti, täsä, nyt, näin" - olevainen ihminen. "Parampi heti, kuin myöhään, jne." Ja nyt ei viel tosiaankaan mitään kasassa, ei pakattuna. Normaalisti olisin jo pakkainut ainaskin niitä sellaisia vähemmän tärkeitä, ei-arkielämässä aina tarvittavia kamoja kasaan laittaa. Vaikkas nyt vaine ulkotakkeja ja -housuja, johkin laukkuun, kun niitä ei nyt juuri tällä asuin-levelillä tarvita koskapa sen verta lämmä on olo ja tila tää nyt.
   Ajatuksissain kyl siitäkin edestä.
   Varasin juuri Jyrä-käynin siellä paikalliselta taholta issellein! Niinpä, Jyräsein miun tään asuin-levelin; anteeksi, menen vieraisiin. "Petän siut näin nyt." "Sori."  Puolustuksein voinen vaine sanoa et kun tuntuu et muutoin ei vaine kerkiä... Emme saa tään miun Jyräin, siun ARmas Jyräin miun, kera yksiin ain sopimaan aikataulujamme. JA olemma ain tuolla levelillä käydessäin jo muuloinkin käydä "kopasee" tuota Jyrästä moista....
Yhden asunnon katsonnankin sovittelin, yhden luvatun sadepäivän ratoksi ja kunniaksi...
Ja paikkahan tuo on sit tietenkin Luovo. Niinpä niin.
   En oikein malttaisi vuottaa et pääsen lähtemään, en vuottaa malta et sinne pääsen. Vuotan sitä meren suolaista tuoksua ja makua ihollain. Vuotan suuresti sitä MEREN näkemistä, niitä merisiä lintusia siellä ja niihin äänimaailmaa....
Muttas nuita ääniä, ja huomista, vuottaissa saanen Armaat Lukijain miun ilmineerata Teitille et NYT on kesä! Ihan siis juurikin nyt. Ei ole tästä kuin se muutama minuutti sitten kun kuulin ekojen TERVApääskysten äänet täsä Kulmakunnallamme tällä! Wau, sitä tunnetta suurta kun ne äänensä aukaisivat, kiisivät ylitsein pään! Mitä muuta voinen toivoa enää enempää?
   Täsä lähtöäin näin sit vuottaissain, lähtöäin tätä suunitellessain, ja jonkinlaisia lähtökuoppiain kaivellessain valmihiksi otimma mie täsä tänä pänä ja käväisin ihan vasiten näin hellepäiväsen ( +24´C ) tään ratoksi, tuolla paikallisella pururadalla ( sillä jonka täsä taanoin kerkesin jo haukkumaan tavallain ) juosta jolkuttelemasa ileh-järilöih. Nyt teimmä kuiteskin niin, jottas pyrähdinpäs entisistä suunistain poiketen sen aivan "vastakarvaan". Vaihtelun vuoksi vaien. Jep.

20210519_110015.jpg

    Siellä mie sitten kiviä nuita, radallansa olevaisia, potkiskelin ikään kuin mummeroita olisin kalautellut "viis-vitosillain" takalistohon. Tarkoitan siis todenperäisessti et sen verta se tää miun matkain teko todellisuudessa on et eräskin kivi siinä varmahan paikkaansa saine vaihdella kun mie epäonnasin niiden väistämistä jalkaterilläin nousemattomillain. Se oli eräskin kivinen joka "kinkerpiirin" uuden haltuunsa saine matkallain tällä. Sori...
   Matkaani kun taitan, lenkillein lähden ja siel olemma, niin kyllä mie ihan oikeesti juoksen siellä. Juoksen aivan varmasti. Hien otan irti itsestäin. "Hullu-Suomalainen; helteellä juosta ittesä hikeen ja sitten viellä hyvässä lykyssä saunahan menevi - nytten käväisin vaine suihkusa..."
   Mietiskelinkin et olemma varmahan ns. alamäki-juoksia oikeesti. Alamäet kun jouksen kaikki. Osasen myöskin ylämäistä. Mut jyrkimmät koitokset, aivan käet pystyyn nostain antautuen, kävelen. En mie sentäs niin hullun hurja ole et niitä koklaisin viel koittaa juosta. Ei, ei viellä "irtoa" miusta niitä. Pienet kumpareet kyl harpon tavallain...
Sillä ajatuksella et jokahinen taplaa tyylillään ja kylyjensä, taitojensa mukaan. "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan se tehty matka" joka täsä tapauksessa tarkoittavi matkan tehdyn tuon taittamista omaan tahtiin aivan taatusti. Sillä sen menen vastamäkeen minkä jaksan ja sitten huilin, kävelen. Piskuisimmissa otan vaikka ihan pieniä askelluksia. IHAN pieniä. Ei sillä ole väliä et kuin nopeesti menen/tulen, ei. Ei sillä ole väliä kuin pitkillä, joustavilla tahi näyttävillä askelluksilla, vaikkas vaine ne vastamäet ja piskuisimmat kumpareet valloitan ja ylitän, ei. Se on kuulkahan vaine "taito hyppysissä" täsäkin lajissa. Se on sitä, että matka taittuu ajallansa ja vaikkas vaine puolikin kengän mittaa kerrallansa. Kuhan vaine etenen. Etenen etiäpäin ja ajallain, muttas etenen kuitenkin!
Nimimerkillä; ennen muinoin ne isommatkin mäet ja aikaa vasten - ei nyt, ei enää. On tullut hivenen ikälisää ja laiskuuttakin kenties. Ja taitavai tääkin tauolle taasen jäähdä, tää "hienosti alkanut uusinta yritys", kussa Töihin menen. Sitten sitä ei nenga jaksa kuin Töissä käydä ja päivän äätteeksi rojahtaa istumaan. Pöh!
   Hei, toi kuvain tuossa yllä. Se on ihan ensimetreiltäin tältä lenkiltäin kun taasen yhden Sydämen bomgasin. Oli siellä viel montahin muuta kivistä sydäntä mut emmä viittinyt jokahaista alkaa kuvaamaan - olisi se aika niihin kuvaamiseen sit mennyt ja juoksuista mitään tullut sit.

20210519_111250.jpg

   "Maailmankatolla" tällä pitkästä aikaa taasen. Niin tällä, kuin eräillä muillahin rintehin kyljillä, oli ns. parviksi asti näitä tällaisia Kangasperhosia ihanaisia, ilam ja tilassa liihottelemassa;

20210519_112115.jpg

Suomemme maan kesänairueita yksiä ne nämäkin ovat.
   Sen sijaan ei airueita, eikä muutoinkaan kuin vaine eläinkuntiin kuuluvaisia otuksia; kettu, susi. Mitäkö horisen?
   Miettikääs sitä kun kuulette sanat "susi" ja "kettu" - mitä Teille tulee näistä mielehen? Vasiten jos aletaan ajattelemaan, "jaottelemaan", sukupuolen mukaan?
Onkoo niin, ettäs ( ainakin miulla menevi näin ) kun puhutaan josain jutussa, vasiten tarinoissa, näistä kahdesta yhtäaikaa, NIIN kettu on usein ns. naispuolinen ja susi sitten miespuolinen?
   On uroot sudet, on urheat sudet. Yksinäisen, oman tiensä kulkijaiset - nuo sudet mahtavaiset. Ne ovat pelottomat, uskallikot, miehekkäät, ja jopa raadolliset sudet suuret.
Sitten ovat punaturkkiset ketut pitkine häntineen aivan kuten naisilla punaiset hiukset pitkät ja kiiltäväiset. Ne ovat loistetta suurta ja kaunista. On kettujen pienuutta ( versus susi ) ja sulavaliikkeistä  käyntiä. Nopsaa, sutjakkaa ja sukkelaa pujahdusta paikasta toiseen, aivan kuten yleensä naisien käyntiä kuvaten, sanotaan.
On jopa oveluutta piskuista; "kaiken takana on nainen - miehen takana on nainen" -tyyliin. Miestä ( sutta ) kun kuvataan tekijänä ja naista sitten sinä ajattelijana "ovelaisena" joka ne teot saapi aikaseksi. On maailma jossa mies on ruumis ja nainen se kaula joka kannattelee päätä tuota ruumin päällistä ajattelevaista... Jne. Jymmärrättekö mitä ajan takaa tällä nyt?
Voinenko kuitenkin ajatella, ettäs kettu olisi mies ja susi nainen; sillä susiemohan mm. puolustaa poikasiaan kuin peto ikään, kuten nainenkin jälkeläisiään, lapsiaan, mukuloitaan noita itsensä. Eiks vaine? Kettu taasen... niin kettu... onkohan kuvattu josahin, et kettu se voinen joskakin tapauksessa jättää jälkeläisensä jälkehen, jos niikseen tulevi, ja tarvista on - kuten miehet täsä ihmis-maailmassakin joskus jos täten sattuu sattuumaan...?
   Täsäpä tätä "luonontiedettä" pahdittavaista jota isse tuolla jolkotellessain funtsin.

20210519_112231_045.jpg

   Puolukkaiset ja Sinikkaiset kukkivat jo. Lienen siel nuihin Sinikoiden seassa jokusen Mustikkaisenkin kukkanen on mut kun eihän niitä noin kukinta vaiheessa toisistansa erota milläskänä?

20210519_113057.jpg

   Funtsin et jokahinen lähtö, tapahtui se sit mistä tahansa, ja päättyi se sit mihkä tahansa, on kuin luopumista jostahin. Pienempi tahi ISOmpi luopuminen, mut luopuminen joka tapauksessa.
   Sitä kun ei konsa tiedä etukäteen et tuleeko sitä koskaan takaisin - aina voine jotahin lopullista tapahtua lähdön jälkeen niin ettei tulekkaan henkkisä takaisin? Voi... voi... itse ihmis´ elossa tapahtua jotahin, tahi vaikkas vaine siellä matkalla, perillä, tahi vaik koko tällä Telluksella pyöriväisellä ( esim. ne tsunamit nyt jos jotahin konkreettista esimerkkiä kaivatahan tähän holliin ). Sitä kun ei konsa tiedä.
   Samalla sitä on aina haikeus suunaton jättää kaikki sinne taakseen, sinne mistä sitten lähteekään matkallensa tuolle. Kuten miekin huomenissa. Tahi sitten tänään. Nyt ja täsä... Sitä niin kuin lähteissään "hyvästelee" joko ihan suu-sanallisesti tahi mielessään, kuten esim. mie nytten täsä tätä skriivausta kirjatessain omalla tavallain teen, ja toivoo siin samalla et henkkissä viel palajaa - "nähdään sitten!" "Nähdäänhän?"
On siinä hyvästeltävissä sit ne läheiset, olemasa olevaiset, tahi vaine yssi ainua ihminen - mut ah, niin tärkiä juuri lähteväiselle tuolle. Hyvästellä voine ihan yhtälailla myöskin aineellisen olevaisuuden. Kaiken sen mikä näkyy tahi ei nävy.... Joo, muttas siis - kaiken sen misä on ja elää. Esim. kotinsa, kotiseutunsa, jne.. Mie ainaskin huomaan sitä tekeväin aina ja usein, kun tiedossain on jostahin jonnehin lähtö.

20210519_115731.jpg

   Pihilajaiset ovat hyvällä aluillaan kukinassa tään levelin. Samaten Tuometkin kukkivat jo täyttä häkää.
   Sen vaine hokasin tuosa eilennä ehtoolla erään toisen lenkin heitettyäin, ja tänä pänä myöskin osalla tuota lenkkiäin, et vaikka onkin kuin ihanaista et on kevät/kesä ja on ihanaista et kaikki puhkeaa kukkaan kauniiseen, niin se EI ole KIVAA, ettäs ne nuo kukkivaiset TUOKSUVAT suunattomasti. Onhan se joittenkin mielestä ihanaa sekin, tuo tuoksu suunattoman ihanainen, on, on...
Mut ajatelkaas meitiä jotka olemme tuoksuyliherkkiä?! Ihmisiä joitten henkkevän päälle käyvät kaik tuoksut suunattoman ihanaiset, olkoon ne sitten keinotekoisia tahi näin luonto-peräisiä - arvatkaas kuin on "ihanaa"?
   Tänä pänä-kin valikoin tuon purusen radan juurikin siksi et uskoin ettei siellä olisi ynpäristössänsä niin paljon Pihilajia ja Tuomia kuin tuolla eilisellä reitilläin. Toisin kävi; kyl siellä purusella radallakin, sen varsilla, tuoksu kävi leijailevainen. Onneksein sen verta kuiteskin lievänä et tänään ei tuntunut niitä paikkoja ohittaissa et henkkevä salpaantuu siihen, heti, nyt ja siten. Oli hivenen helpompaa kuin eilennä.
   Voinen täten siterata: "Urheilu on epä-teerveellistä.", "Urheilija ei tervettä päivää nää."....

2021.6.19.%20Kauneus%20on%20katsojan%20s

   "Kauneus on katsojan simmissa."

   "Suunnittelin" matkaa, täsä skriivauksein lomassa, sen verta et jätimmä tään tekstini suoltamisen kotvanen sitten kesken ja kipaisin käyden tankaten Hepo Hopiain tuolla kylillä. Eipähän tarvihhe huomenissa heti ekas´ teks´ hyökätä mihkään tankille. Pääsen matkan tekoon ihan suoriltansa ja sit tehden sitä matkaani tulevaista.
Nyt on menovettä sen verta et vaikkas koko reissuin sillä tekisin. Tosin JOS kuikakin perillä kruisailen valokuvaten, niin sitten en menen vannomaan mitään....?
   Samalla tankkaus-keikallain huomasin autoin jättämäin muistot taanoiselta mökkireissultain jotka Joukkahaisia valokuvatessain sieltä maasta nappasin mukaani. Eivät nää kyl ole Joukkahaisten sulkia - minkä lie ovat, en tiedä. Kauniita vaine... ( Keräilen siis sulkiakin taltehen erinäisten Sydänten kuvajaisten ohella. )

2021.6.19.%20Kauneus%20on%20katsojan%20s

    Muttas hei - nyt jos lopettaisin?
Alkaisin jo pakkaamaan. Ehtookin tuo kohta jo ovehen kolkuttavi...
Muoskain... ei kun muksuin mukeloita tulee tyköni yöksi. Ainakin yssi tsipale - kassommo tuleeko useampikin? Heitä vuottaa siin samalla kun pakkailen.
   Se olisi sit aamusella ensin aamupalat heitin kera. Sit he kouluihinsa ja mie... niin - mie matkaan jo käyn.
Joten - nähdäänkö huomeissa taasen johkin aikaan sitten kunen perille menen?
Vaikkas meinasin kyl etten nyt tällä reissullain paljoa "pörise". Olen vaine ja valokuvailen... Kassotaan kuis käy meikä Mukmmeron; pidänkö pintain tuon vahi vaihtuviko mielein miun?
   Hei-do!