...menee jällehen siinä ettäs istua nakotan täällä paikallaisella kirjastolla ja vuotan ihmisiä kulkevaisia jottka pistäytyvät täällä valokuvanäyttelyssäin sitä katsomassa. Istun siis välleen kun aika antavi myöten. Sit välleen seistä töpötän ja välleen kuljeskelen ylt´ynpäriinsä. Jututan ihmisiä, ihmiset, nuo käyvät, jututtavat miuta. Kuulen tarinoita monen moisia. Kuulen tarinoita -kuvieni paikoista, -kuvieni paikkakunnilta ja niiden sivustakin. Siis tarinoita elämästä, ihmisten näiden käyvien elämästä.
   Ihanaa, sankkevan ihanaa! Jotteikö peräti niinkin ihanaista ettäs edelleen ( jällehen ja taasen ) löydän itseni "iäisyys kymyseksein" takaa taivastelmasta ettäs miksikäs en rohkenis Pientä Suklaapuotia laitella pystyyn? Niin, miksen?

84332146_598478024048696_470584219845577

   Miten onkaan ihanaista jutella ihan omana itsenään ihmisten kera. Siis silleensä omana itsenään ettäs seison näiden kaikien ITSE aikaan saamieni teosteni takana. Ne olen mie, mie itse olen saanut ne aikaseksi ja vain ns. itselleni. En siis kenenkään toisen käskystä, kenellekään toiselle tms.. Vain mie. Ja täten osaan, voin sekä pystyn, ihan kursailemati kertomaan niistä kaikista jotahin. Voin sanoa puhtaalla omatunnolla mitenkä, mistä, tms. olen ne tehnyt ( ottanut ). Tykkään!

   Olen kenties sen verta jo "konkari" näissä näyttelyin pidossa ettäs tiesin ja osasin, jo aamulla tänne lähteissäin varustautua erinäisin jutskin päivääni tähän.
Näinpä mukaani kotoain lähti ihan tärkeimpänä varusteena ISO, paksu tyyny. Tyyny siksi jotta voin istua täällä toooosi kylmällä lattialla kun tääl nyt on vain paree istua-nokottaa lattialla, kuin jäykästi jollahin tuolilla. Mukaani lähtivät myöskin villasukat ja aimo kerros muuta lämmintä vaatetusta yllein - tää kun ei nyt ihan lämpimimmästä päästä ole, tää näyttely tila. Ja miksikäs olisikaan sillä ihmisethän käyvät katsomassa täällä erinäisiä näyttelyitään ulkotamineet yllänsä ja mie sit vastaavasti oleskelen täällä koko päivän - ilman ulkovaatteitain! Eväät - totta kait, kera kaffeejauhojen; keittelen välleen tsumpit issellein. Lukemista siihen väliin kussa ei ole ihmisiä käymässä ja jututettavana. Tää kone jotta asioita hoitaa pystyn ja vaikkas joutessain sit tekstiäkin nakutella... Jep.


83576930_544181109523312_329794698820452

   Aamusella ennen tälle "reissullein" lähtöäin kerkesin taasen siin muutaman kukkasein vosekkia. Ennen kuin tänne pitimmä joutua. Kerkesin vaihtaa kukkasillein muutamille uudet "pehkut" allensa, mullat uudet kasvaakseen, ruukkusiensa uumeniin uusien. Onneksein aikas hyvällä hollilla työmaa tuo jo on: viel muutamat nykäsemäti, ja sitten onkin loppu edessä uurastuksen tuon. JA SITTEN jo tahot tyttärieni vastaavien...
   Muttas näin se vaine päivänen tää sit täällä kuluvi. Aamusta ehtooseen. Aamun hämyisestä autereesta ehtoon pimiään. Sillä pimiäähän se eittämäti on sit kunne kotiain täältä ehdin.
Ei olekkaan ehtoolla mitään "pakollista" koissa. On vaine mie ja kotini miun.
Tietty jos virtaa on niin jumpata voisin - tietenkin. Ja jos oikein onnaisi, jos haaveet ihmisen toteutua voisi, niin sitähän Kullan kupeeseen kupsahtaisin muttas kun "ei kukko käskiin laula" niin taita se olla "turha kuuta taivahalta tavoitella"...