Skriivaus tulevainen, olevainen, nyt jo omassa-kotona.


   Kovin otti yönseutu koville Mummerolle tälle. Vähä välleen katselin kelloa.... no, en ihan vähän välleen kuiteskana vaan hokasin siin kolmen tiemeellä, ettäs Aika-Rauta se vaine hitaasti nakuttelee. Sitten olimma simahtanut autuaallisesti kunne Pomo laitteli viestiä puoli seittemän johka heräsin - ja nousimma ylös.
   Aamupalaset, aamupuuhaset. Pakkamiset ja viimeiset siivoamiset. Siin sivussa "huomasin" kuin olikaan ollut miulla "kostea" yönseutu kun ylläri-pyllärinä huomasin olevani yllättäin lattialla nelinkontin keräilemässä särkyneen keramiikkalautasen sirpaleita ja palasia! "Wau, kaikkea ne tuollaiset kemut teettävätkin?"
Ei tod. tääkään; siinä tohinoidessain, piskuista vauhtia ja kiirusta yllä pitäessäin, kun "näin myöhä" ylös ämpesin, laittelin paistinpannusen kehenosti tiskikaappiin kuivumaan. Näinpä se sieltä alas tulla ökkyytti ja tullessaansa siinä sit vei mukanansa ison ruokalautasen lattialle, murskaten sen sen tuhannen säleeksi. Et siivoamista - sitä piisasi sitten...
   Valmiinä lähtöön sit vasta reikä-reikä hivenen jälkeen klo.8.00.


   Satamaan. Vielä viimeiset vilaukset...



   Ylen äijy taasen hipi hiljaista. Ei ristiä, ei sielua, mailla , ei halmeilla. Vaine mie.



   "Kohti ääretöntä - ja sen yli."


   Potinlahden rantamilla pistäydyin pika-pikaa katsomassa vaine maisemat nuo sateiset, hivenen jälkeen sen kussa olimma käynyt palauttamassa lainaksi saamain kumpparit, asianomaiselle. Kiittelin häntä ystävällisyydestänsä ja jatkelin matkaani iellehen.
   Yhdeksän lautalle jouduin pitämäti sen kummemmin nyt kiirusta. Ajelin ajan ker, ja katselin, päivittelin, sateisia maisemia ja olo sekä tiloja. Oih.



   Lautan kyytihin laskin meitä sen 14 ajoneuvoa nousevan, joista yksi piskuinen pakettiauto ja sitten yssi tää tällainen tukkirekka.
Sattui "somasti" autoin tuohon vierellensä juurikin. Isot autot kun ajatuttivat keskemmäisellä kaistalle ja meitit piskuisemmet, tavan hlö.autot, sitten reunamille siihen kahta puolta.
   Kyl sitä vaine tuntevi itsensä kovin piskuiseksi kun katseensa kääntävi tuonne ylöspäin näin autossa istuissa ja ollessansa tuollaisen korkiasti pinotun tukkirekan viekussa!
Kunnioitusta herättäväinen "säkä", ja yleensäkin se, settäs joku osaa, taitaa sekä hallitsee tuollaisen yhdistelmän. Sen lastaamiset, purut ja kaikkinaisen muun hommaamisen aina ajoihin asti. Ei miusta - eikää varmahan monesta muustakaan ihmisestä; ei kaikista ole moiseen hommeliin, ei.




   "...lautalla.... aalloilla keinuva...", ( Kipparikvartetti ):



   "Tyrskyjen ratsastajat."











   "SINÄ!"
   Naurulokit lautan vanavedessä kalaa-ko pyydystämässä...







   "Kotipuu."
   Ja NYT oli kotia tullehet jo Meriset Metsot. Tuolla niitä nyt istua nakotti sen nelisen tsipaletta....


   Täsä funtsin kotia. Mietin matkalla tuolla ja noin sitten muutoinkin muulloin...
   Lähdetään vaikkas siitä, ettäs tuossa tullessa tänne "kotiin" päin huomasin josakin Limingan jälkeen, Tyrnävän seutuvilla viimeistään, et sehän on muuten ns. kasvuvyöhyke sit ylitetty ( tahi alitettu - miten vaine halajaa sen sanoa ja käsittää? ). Yht´äkkiä hokasin vaine, nottas onpahan muuten luonnossa VIHIRIÄÄ! Aivan toisin kuin Luovolla.
"Täällä on kuin oltais jo hyvinkin myöhäis-keväässä, alku-kesässä, kun sen verta on vihiriää." "On kunnolla nurtsia vihiriää ja lehtipuissakin jo ihan kuvan lehdet - ei Luovolla.
Tään takia mie tylkkään olla "kotona". On vehreyttä, on vihreyttä - hivenen ennen, noin puolitoista-kaksi viikkoa ennen, kuin mitä Luovolla, esim.. Ja osin nimen omaan siitä johtuin kun tää "koti" on sisämaassa; tääl on erilailla lämmä.
   Mut annahhan olla kussa lähestyin kotipitäjää, nuita tuttuja maisemia, kylänpintaa, jne.. Arvatkaas Armahat Lukijain miun, mitkä olivat tunnelmat silloin?
"Paskat!": oli ensimmäinen sananen jonka mielestäin löysin!
Siihen, tuohon yhteen ainuaan sanaseen, kiteytyi, kuvautui, varmahan kaikki se tunne, se side, se - KAIKKI, mitä tunne tätä seutua kohtaan emotiaallisesti.
Ei hyvä, ei. Ei ole hyvää "mainosta" seudulle tälle, ei.
Oo-koo, kyllä täällä elää ja asuu, kyllä. Käypi töissä, hoitaa asiansa ja hommansa. Muttas se on sitä arjen harmautta, oravaisen pyörää poljettavaista, hamsterin väkipyörää.... You know that?
Siedät, muttet tykkää. Teet, muttet välitä. Olet, muttet rakasta. Sydän ei ole mukana, sydän ei ole täällä.
Jymmärrättekö tään?
   Tällä hetkellä koti on tuolla. Se kulkee tuossa Perämeren lahdelman kohilla, se raja jonka ylitettyäin olen kotona - tahi sieltä poissa. Vaikkas miulla ei ole siellä mitään. Ei arkea, ei paikka, ei tuttuja, ei ni mitään. Sydän kuitenkin on siellä. Ja tällä hetkellä... jo jonkusen aikaa ollut - tiedä sit kuin kauan on....?

   Näillä tunnelmilla; "Kiitos kaikesta sinne Teille!"
Arki alkakoon...