Mie ja miun varppit, miun jarpaat, tuolla rantasen tuon sannan päällä, miun jatkonain tään "pitkän" vartein - vuosikas sitten. ( Mitä? Luulitteko et tää olisi tältä vuodelta tää valokuvain? Tältä reissultain olevaiselta? Ei nyt sentäs... Ei onni suosi tällä reissullain Mummeroa piskuista, ei... )
Vaan tosiaankin vuosikas sitten olimma mie täällä, vastaavasti näin kevähällä tähän aikaan, viikkosen ajan ja silloin tätä seutua helli helle ihanainen ja aikas armotonkin. Pyörittiin siellä päälle +20-25´C jos oikein muistan.
Vaan tosiaankin vuosikas sitten olimma mie täällä, vastaavasti näin kevähällä tähän aikaan, viikkosen ajan ja silloin tätä seutua helli helle ihanainen ja aikas armotonkin. Pyörittiin siellä päälle +20-25´C jos oikein muistan.
Tuolla rannan sannalla kulki ja oleili silloin todella muitahin kuine vaine mie Taivaanrannanmaalarina, ja Arskaa ihollensa kärtsäten.... Ja pist; tää oli miulle tuolloin yssi ja ainuva hetki kun tovisen näin köllölläin "Arskaa otin" miekin. Ei, ei miuta ole luotu auringon palvojaksi, ei. Mie käppäilen, valokuvaan tahi kuten koti puolessa teen hommia, töitä, ulkona jos vaine suinkin ulkona töitä on ja mahdollista tehdä.
Muttas nytpä ei tuonne tohtisi, eikää oikeistaan edes halajakkaan, lähtiä olla öllöttelemään... Hyvä kun ajoittaain viittii ittesä ängetä sinne viidennetoista tsiljoonan, kuudennen tuhannen, yhdeksännen sadan, kahdennen kymmenennen ekan ja -tokan sajepisaraisen väliin.
No - joku toinen kerta sitten....?
Aamunen aukesi täsä taasen himpun pitemmän kaavan kautta; vasta jälkeen kuuden-seitsenän viitsin ämmetä ylös vällyin välistä lämpimistä nuista. On vaine sen verta ihanaista täällä nukkua ja olla; henki kun kulkee eikää pihise! Liekkö tuolla meriveden suolaisuudella jotahin tekemistä sen kanssa? Se on täsä ilma ja tilassa aina täten myöskin mukana ja auttaa siten näin huonompi henkistä ihmisen tainta?
Tänä pänä näyttäisi tulevan ilma ja tila joka olisi - sateinen, yhä iellehen. Ylläri-pylläri!
Muttas eipää lannistuta, ei, sillä näyttävi kuiteskin, ettäs jotahin on tuolla Ukko-Ylimmäisellä viel "takataskussansa" meitä Maan Matosiaan ( Hei, mantereella ollahan Maan Matosia - tääl Luovolla voisi-ko olla jotahin muuta kun ei enää "mantereella" ollaskana? Joo - tää täytyvi laittaa mietintä-myssykän alle.... jos seuraavaan kertaan... jos seuraava kerta viel tulee - ja tuleehan se kun se on jo varattuna.... ) varten. Näyttäs nimittäin valostuvan kaikesta huolimati tää yleinen oli ja tila täl levelillä. Tuippasee iellehen Tuulen Tuiteroisen ansioista jotenka Usva Utuinen kaikonnut on jo yölliseen olevaiseen aikaan aikas hyvin. Pisaroi - kyllä, muttas jospa se täsä päivän aikana.... joohan... "Toivossa on hyvä elää; sanoi täi tervassa."
Mut; "Nyt lähti; sanoi Annikki Tähti." - je meikä flikka myöskin. Hei-do toviksi!
------------------------------------------------------------------
Do-niin, Pöllän-keikka oli sit tänä pänä tää reissuin miun:
"Sydänpuoli säätä vasten." tahi kuten nyt täsä jo tuonne ajellessain mielein päälle kohosi Jorma Kääriäisen erään laulun nimi: "Suuri Yksinäinen.", vaik ei tää mikään suuri olekkana - onpahan vaine yssinänsä tällä pitkällä niemellä Pöllänniemen. Tuskin yksinäinenkään, sillä sen verta tääl kuiteskin on aina meitä käymäläisiä et tokkopa tuo nyt kovin kauan kerkiää meitin vierailijoiden välissä yksinäisyyttä potea...
"Sydänpuoli säätä vasten" sanelen näin ain muttas kun käppäilevi tätä Pihilajata likemmä, niin sitä hoksaakin kuin se on itse puun tään SYDÄN tosiaankin säätä vasten, ja näin avoinna sittenkin.
On se sen verta tuo elämä-mätä ( lie kuin vanha jo on Hänen Ylhäisyytensä? ), kera Tuulten Tuittupäisien, "koulinut" ja kopassut tätä et rokomaa on kupeellensa tullut, kaarnansa raottunut ja sydän, sydän tuo "sykkiväinen", päässyt päivää paistattelemaan suuren, aavan, meren seljän puolelta.
Pöllännokasta Sauvolanperään päin.
Täsä kohtaa en nenga muista et konsa olisimma MIE näin kuivin tassuin seistä viel pötöttännä. Muttas nytpä seistä töpöttelin sekä ihmettelin ja kummastelin tätä elämää ihmeellistä? "Kuin ovat vejet meriset pakosalla täälkin hollilla?" "Onkoo täällä Luovolla olemasa lasku- ja nousuvesiä?" "Jos ON, niin kuis ne näkyilevät, kuis voimakkaasti tahi voimattomasti?" "Kenkä valaiseisi tietämätöntä tätä Mummeroa olevaista?"
"No, joka tapauksessa täsä nyt mie olen ja... TUONEHHAN mie sit MENEN kerta sinne nyt pääsee - pääsenhän?"
Ja pääsinhän mie - täsä valokuvassain taidan olla viel ns. puolimatkan-krouvissain. Viel oli matkaa sinne minne tähysin mennä. Ei, en tahtonut tään lahdelman ylitse käppäillä - pois se miusta. Tosin olisi se varmahan onnannutkin, mut henkiset kanttini eivät nyt ( viel ) riittäneet siihen kun en tiedä, en tunne, näitä olo ja suhteita tältä seudulta tarpeeksi? Mikä on hyvä, mikä ei? Mikä olisi uhkarohkeutta, haastamista harmien ja mikä viisautta ja varovaisuutta vakuuden?
Jotenka jätimmä varman päälle ja menin vaine sen verta kuin uskalsin ja katsoin et varmana kenkäin varret riittävät aivan taatusti, tapahtui sit mitä tahansa; olkoon vuorovettä tahi ei....
( Olimma muuten jo OMIN tassuinein liikenteessä tänä pänä. Sainen ne kuivatettua viimeisen päälle tuossa mennä yönseutuna ja tänään sit sain ne tassuin suojiksi tännehin. Lainatassukat otimma sit VARUILTA mukaani Hepo Hopiain kyytiin; tiedä vaikka sitä uisi toisenkin kerran....
Hei, muuten - se jäinen eilennä kertomati et kunne silloin sukelsin tuonne meren syleilyyn kamppeini kera, niin olipas muuten, nuin vaatteet ylläin, yllärin-pyllärin, lämmä se vesi! Se yllätti positiivarisesti vaik muutoin kulmää nyt onkin satehin, tuulien ja ollehen myräkän kera! )
"My ocean island."
Yllä ja alla siis.
Ja se, mik positiivarista, niin se, ettäs niitä löytyi siis nyt täältäkin, näitä saariain tällaisia, eikää vaine kuten viimo vuonna samaiseen aikaan ( 26.5. ) löysimmä yhden tällaisen tuolta Keskiniemestä"
Pitihän se näin "saarien omanain ollen" käväistä sit myöskin ne "valtaamassa" omaksein.... Stallade puolin ja toisin sekä päästä päähän että takaisinkin päin.
Tällä viisiin siis. Näin mereltä kattoin ja...
....ja sit merestä ylös saarelle nousten.
( Jälkiä ei nävy mennä tuonne saaren tään kärkehen tahi sit merelle tuonne - joku on siis juurikin tuolta mereltä tälle saarelle noussut?
Millä tullut on hän? Miksi tuli hän tänne? Mitä tahtoo, mitä meinaa hän? Miksi...? )
"Kohti ääretöntä - ja sen ylitse."
Maisemia saarelman tään viimeisen, pitkulaisemman, päästä valokuvattuna; yllä ja alla.
Kuivasäikkä alakuvassain näkysällä.
Voi, ettäs mie vaine jaksan ihmetellessä tätä meren pakoa, meriveden vähyyttä, nyt.
Täsäkin Pöllännokassa itse "manner" on tuossa heinätupsuin nuihin kohilla. Silloin kun täsä olemma käväissyt ja vettä ollut on ns. kystä kyllä, on se liplatellut juuri nuita maanpintoja ja heinätupsusia vasten... Joo-opa.
"Raja-maa."
Anteeksi suokaatte asianomaiset, omistajat venhojen seuraavien valokuvieni näiden.
NÄMÄ asiain eivät liity nyt mitenkään teihin tahi teidän venhoihin näihin ihanaisiin - niitä lainasin vaine näin kauneutensa tähden ja mietiskelin täsä siin samalla, ettäs mikä onkaan siinä, et venhot noin miuta viehättävät YLEENSÄKIN?
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde järvelle verkoilleen.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kevät kaunein ollut ois.
Niin hiljaa kuiskaamme sulle,
sua unhoita koskaan emme."
Kauneutta katsojain...
"Elämän paalupaikka."
Hivenen hifistelyä....:
"Ryppyjä rakkaudessa."
"Laineita laskien."
"Sydämet."
"Linnut."
"Helmarypyt."
"Vastarannankiiski."
"Väribaletti."
"Metsää puilta...."
"Hauki on kala, hauki on kala...."
"Mennyt elämä."
Kotimatkalla....
...ihmetellä sainen taasen tätä näin - vettä "kasa"päin.
Miski, oi, miski, on vettä vähän merellä tuolla - miski, oi, miski, on vettä kystä kyllä täällä, Luovon päällä?
On vettä tosiaankin paikassa-joka. Pellot "lainehtivat" kuin muuttuin "latomerkisi", pihanmaille sainen kuuleman jo perustaa vaikkas riisipeltoja, mettämaat muutuvat kuin soita nuo olisivat, ja tienpinetareet sekä niiden ojat teille nousevat näin.
Röysät kävin päivittää samalla reissullain:
Vähiin käyvät, ennen kuin loppuvat....
"...lailla lintuin liitäväin." - tahi jotahin sinne päin:
Sanonpas ihan vaine näin oma-hyväisesti ( sankkevan harvoin - mut sitäkin hartaammin ): "Osaan mie JOTAHIN!"
Ja sen verta hyvin, et pitimmä ihan täl viisiin ( alaa olevaiset, kaksi seuraavaa kuvaa ) ottaa ja suurennella valokuvaani tätä, jotta näjen ( ainaskin isse ) et kuin onnasin terävyyden kera hyvin....
Tukkasotka pariskunnat vesille ovat lähteneet.
Ittein tekisi mielein "lohkaista", et ovat kuin Allit rivissä, mut kun eivät ole Alleja... eivät edes ihmisten/kaks´lahkeisten alleja....
Täsä tätä tältä erää. Saahan tiedä tuleeko jatkoa enää; olisi täsä kyl viel aikaa...
Nyt, aivan nyt, alkavi siivous huushollin tään. Otan tuon nurkassa lojuvaisen imurin kauniisiin kätösiniini ja alan hurista kovasti. Noii-in, MIE surisen.... en tiedä sit; huriseeko se imuri itse....
Pakkailen sen mitä voinen jo nyt - huomenissa ennen lähtöä sit viimeiset.
Tänään loppu päivän varmahan chillailen. Kasommo mitä teen, vahi teenköö mitä...?
Aamunen aukesi täsä taasen himpun pitemmän kaavan kautta; vasta jälkeen kuuden-seitsenän viitsin ämmetä ylös vällyin välistä lämpimistä nuista. On vaine sen verta ihanaista täällä nukkua ja olla; henki kun kulkee eikää pihise! Liekkö tuolla meriveden suolaisuudella jotahin tekemistä sen kanssa? Se on täsä ilma ja tilassa aina täten myöskin mukana ja auttaa siten näin huonompi henkistä ihmisen tainta?
Tänä pänä näyttäisi tulevan ilma ja tila joka olisi - sateinen, yhä iellehen. Ylläri-pylläri!
Muttas eipää lannistuta, ei, sillä näyttävi kuiteskin, ettäs jotahin on tuolla Ukko-Ylimmäisellä viel "takataskussansa" meitä Maan Matosiaan ( Hei, mantereella ollahan Maan Matosia - tääl Luovolla voisi-ko olla jotahin muuta kun ei enää "mantereella" ollaskana? Joo - tää täytyvi laittaa mietintä-myssykän alle.... jos seuraavaan kertaan... jos seuraava kerta viel tulee - ja tuleehan se kun se on jo varattuna.... ) varten. Näyttäs nimittäin valostuvan kaikesta huolimati tää yleinen oli ja tila täl levelillä. Tuippasee iellehen Tuulen Tuiteroisen ansioista jotenka Usva Utuinen kaikonnut on jo yölliseen olevaiseen aikaan aikas hyvin. Pisaroi - kyllä, muttas jospa se täsä päivän aikana.... joohan... "Toivossa on hyvä elää; sanoi täi tervassa."
Mut; "Nyt lähti; sanoi Annikki Tähti." - je meikä flikka myöskin. Hei-do toviksi!
------------------------------------------------------------------
Do-niin, Pöllän-keikka oli sit tänä pänä tää reissuin miun:
"Sydänpuoli säätä vasten." tahi kuten nyt täsä jo tuonne ajellessain mielein päälle kohosi Jorma Kääriäisen erään laulun nimi: "Suuri Yksinäinen.", vaik ei tää mikään suuri olekkana - onpahan vaine yssinänsä tällä pitkällä niemellä Pöllänniemen. Tuskin yksinäinenkään, sillä sen verta tääl kuiteskin on aina meitä käymäläisiä et tokkopa tuo nyt kovin kauan kerkiää meitin vierailijoiden välissä yksinäisyyttä potea...
"Sydänpuoli säätä vasten" sanelen näin ain muttas kun käppäilevi tätä Pihilajata likemmä, niin sitä hoksaakin kuin se on itse puun tään SYDÄN tosiaankin säätä vasten, ja näin avoinna sittenkin.
On se sen verta tuo elämä-mätä ( lie kuin vanha jo on Hänen Ylhäisyytensä? ), kera Tuulten Tuittupäisien, "koulinut" ja kopassut tätä et rokomaa on kupeellensa tullut, kaarnansa raottunut ja sydän, sydän tuo "sykkiväinen", päässyt päivää paistattelemaan suuren, aavan, meren seljän puolelta.
Pöllännokasta Sauvolanperään päin.
Täsä kohtaa en nenga muista et konsa olisimma MIE näin kuivin tassuin seistä viel pötöttännä. Muttas nytpä seistä töpöttelin sekä ihmettelin ja kummastelin tätä elämää ihmeellistä? "Kuin ovat vejet meriset pakosalla täälkin hollilla?" "Onkoo täällä Luovolla olemasa lasku- ja nousuvesiä?" "Jos ON, niin kuis ne näkyilevät, kuis voimakkaasti tahi voimattomasti?" "Kenkä valaiseisi tietämätöntä tätä Mummeroa olevaista?"
"No, joka tapauksessa täsä nyt mie olen ja... TUONEHHAN mie sit MENEN kerta sinne nyt pääsee - pääsenhän?"
Ja pääsinhän mie - täsä valokuvassain taidan olla viel ns. puolimatkan-krouvissain. Viel oli matkaa sinne minne tähysin mennä. Ei, en tahtonut tään lahdelman ylitse käppäillä - pois se miusta. Tosin olisi se varmahan onnannutkin, mut henkiset kanttini eivät nyt ( viel ) riittäneet siihen kun en tiedä, en tunne, näitä olo ja suhteita tältä seudulta tarpeeksi? Mikä on hyvä, mikä ei? Mikä olisi uhkarohkeutta, haastamista harmien ja mikä viisautta ja varovaisuutta vakuuden?
Jotenka jätimmä varman päälle ja menin vaine sen verta kuin uskalsin ja katsoin et varmana kenkäin varret riittävät aivan taatusti, tapahtui sit mitä tahansa; olkoon vuorovettä tahi ei....
( Olimma muuten jo OMIN tassuinein liikenteessä tänä pänä. Sainen ne kuivatettua viimeisen päälle tuossa mennä yönseutuna ja tänään sit sain ne tassuin suojiksi tännehin. Lainatassukat otimma sit VARUILTA mukaani Hepo Hopiain kyytiin; tiedä vaikka sitä uisi toisenkin kerran....
Hei, muuten - se jäinen eilennä kertomati et kunne silloin sukelsin tuonne meren syleilyyn kamppeini kera, niin olipas muuten, nuin vaatteet ylläin, yllärin-pyllärin, lämmä se vesi! Se yllätti positiivarisesti vaik muutoin kulmää nyt onkin satehin, tuulien ja ollehen myräkän kera! )
"My ocean island."
Yllä ja alla siis.
Ja se, mik positiivarista, niin se, ettäs niitä löytyi siis nyt täältäkin, näitä saariain tällaisia, eikää vaine kuten viimo vuonna samaiseen aikaan ( 26.5. ) löysimmä yhden tällaisen tuolta Keskiniemestä"
Pitihän se näin "saarien omanain ollen" käväistä sit myöskin ne "valtaamassa" omaksein.... Stallade puolin ja toisin sekä päästä päähän että takaisinkin päin.
Tällä viisiin siis. Näin mereltä kattoin ja...
....ja sit merestä ylös saarelle nousten.
( Jälkiä ei nävy mennä tuonne saaren tään kärkehen tahi sit merelle tuonne - joku on siis juurikin tuolta mereltä tälle saarelle noussut?
Millä tullut on hän? Miksi tuli hän tänne? Mitä tahtoo, mitä meinaa hän? Miksi...? )
"Kohti ääretöntä - ja sen ylitse."
Maisemia saarelman tään viimeisen, pitkulaisemman, päästä valokuvattuna; yllä ja alla.
Kuivasäikkä alakuvassain näkysällä.
Voi, ettäs mie vaine jaksan ihmetellessä tätä meren pakoa, meriveden vähyyttä, nyt.
Täsäkin Pöllännokassa itse "manner" on tuossa heinätupsuin nuihin kohilla. Silloin kun täsä olemma käväissyt ja vettä ollut on ns. kystä kyllä, on se liplatellut juuri nuita maanpintoja ja heinätupsusia vasten... Joo-opa.
"Raja-maa."
Anteeksi suokaatte asianomaiset, omistajat venhojen seuraavien valokuvieni näiden.
NÄMÄ asiain eivät liity nyt mitenkään teihin tahi teidän venhoihin näihin ihanaisiin - niitä lainasin vaine näin kauneutensa tähden ja mietiskelin täsä siin samalla, ettäs mikä onkaan siinä, et venhot noin miuta viehättävät YLEENSÄKIN?
Oli aika muinoinen, oli aika puolisoin miun. Hän kalamies oli henkeensä ja vereensä - kunne Tuonilmaisiin siirtyi yllättäin.
Monte kalat saalisti hän, monet jutut kalastus-reissuiltansa kertoili. Piskuisista sinteistä aina isoihin, yli kymmenkiloisiin haukiin asti, kotiamme kantoi. Lie poikasena mato-ongella ongintansa aloittanut ja virveliin ( vahi puhutaanko uistelusta? ) sen sitten päätteli aikamieheksi jo ehättäydyttyään.
Siellä me käytihin "lammellansa" kalaa virvelöimässä kuin myöskin siel asustavaisten Majavien touhuja katselemassa, kaksistaan...
Omistin miekin täsä muutaman vuosikkaan ajan oman Venhoin jolla sitten ain käväisin soutelemassa ja tunnelmoimassa lapsuutein aikaisella lammellamme... Poies vaine piti Venhonen tuo toisille myydä, kun ei itselläin aikaa ollutkaan sen kummemmin, sen kera touhuta. Pöh.
Muttas tää veden ja MEREn rakkaus, yhä iellehen on sydämessäin. Sen sieltä mitenkään valumati poies, muuttamati muotoaan tahi käpälämäkehen mihkään kävelemäti.
Liekkö sen lapsuudestain saanut olemma kun isämme keran tuolta lammeltamme katiskat koottiin ja Piisamat pyydystettiin - vahi kentieskö "geeniperimänä" jostahin kulkeutunut on...?
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde järvelle verkoilleen.
Tuli sulle nyt vuoro lähteä pois,
juuri kun kevät kaunein ollut ois.
Niin hiljaa kuiskaamme sulle,
sua unhoita koskaan emme."
Kauneutta katsojain...
"Elämän paalupaikka."
Hivenen hifistelyä....:
"Ryppyjä rakkaudessa."
"Laineita laskien."
"Sydämet."
"Linnut."
"Helmarypyt."
"Vastarannankiiski."
"Väribaletti."
"Metsää puilta...."
"Hauki on kala, hauki on kala...."
"Mennyt elämä."
Kotimatkalla....
...ihmetellä sainen taasen tätä näin - vettä "kasa"päin.
Miski, oi, miski, on vettä vähän merellä tuolla - miski, oi, miski, on vettä kystä kyllä täällä, Luovon päällä?
On vettä tosiaankin paikassa-joka. Pellot "lainehtivat" kuin muuttuin "latomerkisi", pihanmaille sainen kuuleman jo perustaa vaikkas riisipeltoja, mettämaat muutuvat kuin soita nuo olisivat, ja tienpinetareet sekä niiden ojat teille nousevat näin.
Röysät kävin päivittää samalla reissullain:
Vähiin käyvät, ennen kuin loppuvat....
"...lailla lintuin liitäväin." - tahi jotahin sinne päin:
Sanonpas ihan vaine näin oma-hyväisesti ( sankkevan harvoin - mut sitäkin hartaammin ): "Osaan mie JOTAHIN!"
Ja sen verta hyvin, et pitimmä ihan täl viisiin ( alaa olevaiset, kaksi seuraavaa kuvaa ) ottaa ja suurennella valokuvaani tätä, jotta näjen ( ainaskin isse ) et kuin onnasin terävyyden kera hyvin....
Tukkasotka pariskunnat vesille ovat lähteneet.
Ittein tekisi mielein "lohkaista", et ovat kuin Allit rivissä, mut kun eivät ole Alleja... eivät edes ihmisten/kaks´lahkeisten alleja....
Täsä tätä tältä erää. Saahan tiedä tuleeko jatkoa enää; olisi täsä kyl viel aikaa...
Nyt, aivan nyt, alkavi siivous huushollin tään. Otan tuon nurkassa lojuvaisen imurin kauniisiin kätösiniini ja alan hurista kovasti. Noii-in, MIE surisen.... en tiedä sit; huriseeko se imuri itse....
Pakkailen sen mitä voinen jo nyt - huomenissa ennen lähtöä sit viimeiset.
Tänään loppu päivän varmahan chillailen. Kasommo mitä teen, vahi teenköö mitä...?
Kommentit