...senhän voi siis TIETÄÄ jo etukäteen että ei se onni puussa kasva, ei se voi pesiä Mummeron luonna, kotia Humisevalleharjulle perustaa, ei.
Niin se nytkin kävi tälle onnen-huumaiselle viikolle sit loppuin lopuksi kun saapuvi endi ja arki taloseen tähän.
Taasen osoitettiin Mummerolle tälle, naisen taikaiselle sellaiselle, "mistä se kissa pissii" ( vahi mikä eläin se oli, se joka pissi? ) ja paikkain tuli selväksi.
   Voi mitenkä sitä huomaa, tajuaa, ja älyää, kuin sitä onkaan maailmalle tälle loppuin lopuksi mitätön ihminen. Mitenkä sitä on merkityksetön, huomaamaton suoraan sanottuna. Ei väliä mitään. Kuhan on sitten kun tarvista on, saatavilla. Milhään muulla ei ole väliä.
Voidaan heittää nurkkaan kuin hyljättyt, vanhat, kulahtaneet, rukkaset. Voidaan jättää surutta huomiotta ikään kuin näkijät itse sokiat olisivat, tahi mie sitten vastaavasti läpin näkyvää lasia; tyhjää vaine. Kuin ilmaa. Tosin ilmakin on liian "suuri" sananen sillä ilman ilmaa ei ihminen tule toimeen... jotenka lasi kyl on paree vartauskuva täsä tapauksessa.
   Mitenkä sitä ( aina ) toivookaan että olisin se "kultahippu", se arvoakin arvokkaampi hiomaton timangi joka sitten loistehen syttyisi kun sitä hivenen joltahin kantilta hyväileisi. Olisin kerrankin se piste... no, vaikkas piste ii:n päällä tahi lausehen lopussa jolla nyt jotahin tärkeätä merkitystä olisi. Olisin se sokeri kakussa jota ilman kakkunen tuo ei maistuisi, olisin se suola keitossa jota ilman kalasoppa ei alas kurkusta valuisi nasuun piskuiseen. Olisin siis Kuu-Ukkonen Taivahankannella jonka alla yksissä tuumin taivastella kynttilän loistehessa yön pimeyttä vastaan, olisin Aurinko Armahan loiste päivän kirkkaudessa valaisten tienoot ynpäristön...
Mutta en olekkaan.
   Olen vaine Maan Matoinen joka yrittää pysyä henkkissä kaiken tään kurkkua kaihertavan, ilmoille suruksein pyrkivän itkuryöpyn, "hiirulaisten vedenkeiton", vedenpaisumuksen, seassa. Olen se kengän pohjaan vahingossa tarttuva ( ja siin itsepintaisesti kiinni pysyvä? ) purukumi tahi eläimen paska joka haisee niin vietävästi ettäs... Olen se tallin takunen sontakasa, olen se... se mädännyt omppu-pomppu jonka Maan nuo Matoset ovat jo tyhjillensä koluneet. Olen se läpikuultavaksi jo uitettu tee-pussi josta ei enää kukaan mitään irti saa jos vaikkas viitsisikin kokeille et jos nyt kuitenkin... Mutta kun ei.
   Et hyvää alkanutta endiä vaine kaikille... ja pyhiä myöskin... joops...