Aikas tarkallensa kuukausi takana, ja mie huomaan, ettäs mie ELOSSA olen vieläkin, sittenkin. Elän ja henkkitän - vakaasti ja varmasti. Ei ihan jokahinen hetki mielen päälleä ole, muttas ei se paljoa muutakaan ole... Edelleen monta kymysystä auki olen, monta asiaa vastausta vaille jäänyt on. Ja tuskinpa vaine vastauksiaan saankaan... Sen sijaan... Tänä pänä huomasin täsä, ettäs väkerrän ja värkkään iellehen - siltikin. Teimmä noi Mocca-pusut kun niin mielein teki. Kysäsin auttavia kätösiä kaveriksein muoskain mukeloista mutteivät joutaneet; teimmä isse ja kopasin kuin se tää käsi toimii. Toimihan se ihan kohtuudella kun nuissa pusuissa on monta tekovaihdetta siten, ettäs välleen tulee ns. odotusaikojakin. Aikoja sellaisia, ettäs pitää jättää jäähtymään, eikää tarvitse siten toisaaltaan taasen kiirusta pitää, ettäs joku lämpiäis tahi jäähtysi liikaa. Hyvä tuli. Ja mikä ilo kun teimmä niitä sen verta paljon, ettäs voinen kiikuttaa osasen sit naapureillein näille Kulmakuntamme tään. Siinä saivat sitten muutkin samoilla teillä suunsa makiaksi. Vaihdantataloutta... eilennä ehtoolla ei pelittänyt tää oikia kätein sen vertaa, ettäs olisin saanut toisen korviksein paikalleen laitettua itse ( toisen, ensimmäisen kyllä sain; oikialla kädelläin oikiaan korvaan, muttas sit oikialla kädellä vasempaan - ei! ), jotanka pitimmä kolkuttaa yhden naapurin ovelle apua pyydellen. Sain. Onneksi, sillä on se vaine orpo olo jos eivät ISOt korviksein korvissain ole noin peseytymistenkään jälkehen... Mies, tuo naapurin, oli sankkevan avulijainen ja auttavainen. Ensi alkuun ei meinannut hänkään saada korvistain korvain reikään paikallensa, muttas annahhan olla kunne aikaa antoi, niin sinnehhän se sit meni kuin menikin. Positiivarista myöskin sekin kun täsä tuolla henk.koht. saitilla aloimma osallistua kiertävään juttuun; "Elämä on hyvä.". Kymmenen päivän ajan aina uusi postaus jostain sen päivän hyvästä jutusta ( tästä päivästäin laittelin noi Mocca-pusut ). Vaine valokuva/kuva, eikä sanoja, selityksia olleskana. Hyvä jutska. Haastetta, ajatusta ja ennenkaikkea positiivarisuutta! Positiivarisuutta elämäin tähän -mätä. Kuten sekin et heitin toiselle saitille ( maidottomat ja gluteenittomat ) kymysyksen siellä heilujille, notta ehdottaisivat miulle vaihtoehtoja mitä voisin alkaa täsä leipoilla! Jotahin haastetta aivoilleni, jotahin haastetta taidoilleni, kyvyilleni - se kun nuo omat aivot ovat aikas "kaavoihin kangistuneita" tapauksia... Pitää uutta saada kehiin mukaan! Kuhan eivät sitten ehdottele tavallisia "Ässiä, Tillikoita, jne." tahi siten jotahin "greem-pryleetä"; temperoitua suklaata, peili-päällistä, tms., joihin en taivu vielä. En ole edes halunut yrittää niitä. En ole katsonut viel ainaskana tarpeelliseksi itsellein - josko lie muille varmahan voinevatkin olla? Ja...ja...ja... aloin tään kuukauden jälkeen ( näin kauan meni "huu´uahtaaksein"... se tuo valokuvaus ja sen jutut näyttävät aikas paljon "peilaavan" miun mielen ja tilaani?! ) eilennä vihdoin ja viimein jatkamaan tulevan valokuvaus-näyttelyni jutskia! Lähetin sfääreihin kuvatilauksen ( joka sen verta kallis tulee olemaan, ettäs heitin samoin tein Ystäville, Hyville, Rakkahille, ehdotusta "muusaksi", tukijaksi tulosta, jos joku halajaisi...? ) sekä tein vieraskirjasta valmihiksi. Tänä pänä suunittelin ja tein esitteen sitä varten - kunne nyt työn alle jäi valokuvien listaus ja niiden tietojen listaus siihen listaseen olevaiseen... "Listasin" myöskin kaik´ muoskain miun täsä tänä pänä ja otimma "pitkästä" aikaa pirauttain jokahiselle vuorotellen, perätysten. Niii-inpä, vasiten perätysten sillä heitä kun on useampi tsipale, niin on ain aikaa otettava hollille ja keskusteltava sitten "oikein olan takaa" kunnolla et mitäpä kuuluu - kukku luuruu? "Oletteko hengissä; näin tautisena aikana kuin nyt on...?" Hyvin kuulostaisi sujuvan isse kullahin; kaik henkkissä ovat ja hyvin voivat. On se vaine ihanaa ain välleen kuulla ja huomata, ettäs kuin he ovatkaan jo isoja, "vanhoja". "Omin jaloin" seisojia, toimeentulevia, osaavia. Hyviä ja rakkahia muoskiain miun. Oon mie siis jotahin hyvääkin täsä elämässäin saanut aikaseksi; muutaman tsipaleen ihanaisia ihmisen taimia. Taimista puheen ollen. Sitä suuniteltiin jo viimo keväänä Äitienpäivään mökkimme pihan yhden Terijoensalavan kaatoa sukumme porukalla - virus kaatoi suunitelmat nuo; silloin juuri ei saanut kokoontua edes ulkona yksiin. Niin nytkin suunitellahan, muttas mitähän se onkaan sit tään kevään sää ja tilat tuohon aikaan ( viruksesta puhumatikaan!? ); kerkiääkö tää kauhia määrä tuota lunta valkoista, sulaa siihen mennessä mitenkään????  Käykö niin, jotta kokonnutaan jos virus periksi antaa, josain, muttas puu tuo jäänen taasen kaatoansa vuottamaan, aikaa parempaa toimellen ja piteelleen? Se kun taasen tällä hollillakin antaa "ylevää" "taivaallista" ihan tarpeeksi meille Maan matkaajilla Matosille. Tulee täysin vaakasuoraan ja kyselemäti "kystä kyllä" antaamuksella lisää. Ja näin kun harjulla humisevan ollahan ( siis mie olen ), niin kyl muuten HUMISEE Humisevallaharjulla par´ aikaakin! Putket soi, röörit puhaltaa ja nurkat kumajaa. Niin, ettäs kevät? Kevätkö olisi tuloillansa - minne ja milloin? Siinäpä se, siinäpä sitä. Muttas tiedättekös mitä Armaat Lukijain miun? Vaikkas tuon kevähän tulosta nyt en/emme voine sanoa juuta tahi jaata ( edes Ilma ja Tieteilijätkään! ), niin kun nyt ajattelen ( ja lukasen puhtaaksi "oikolukien" ) tätä tekstiäin skriivaamaani täsä, NIIN voinen sanoa ihan puhtahalla omatunnollain, ketä vaine suoraan simmuihin tillottain, jotta olipahan aikas monta POSITIIVARISTA ajatusta mukana! Enempi positiivareita kuin negatiivareita. Hyvä mie!