On ne vaan nää päivät:
Töis kun on ni ei vaine jaksa sen jälkeen, ohessa, mitään muuta.
Sit kun on vapaata ja aikaa ni pakerrat päivät pitkät tehden kaikkea ja hivenen viel päällekkin, huomatakses vaine ehtoon ja pilkko pimiän tultua et et olekkan tehnyt oikeestaan mitään: viel jäi tekemäti tuo ja tuo - vasiten nuokin jotka ois pitännä kyl tehä.... Ei siis hyvä näin eikäs noinkaan.

   Eilennä kaiken sen "vapaan" tekemiseni välissä sain kuulla yhdeltä naapuriltani täältä Kulmakunnalta ettäs täsä on sitten täl hetkellä myynnissä sen kolme muutakin asuntoa! Siis kuudestatoista eri asunnosta myynnissä neljä yhteensä! Mikä lie kato käy nyt tällä nurkilla? Tosin tiedän mitkä ovat omat ohtaimeni muuttohaluuni, tiedän että eräs huusholli on omaansa myynnyt jo ainakin toista vuotta ja sitten tiedän nytten myös että eräs asukas oli saanut tarpeekseen meistä muista ( lopuista ) kanssaeläjä-naapureistaan ( hän olisi halunut olla itsevaltias-talonyhtiön puheenjohtaja -päättäjä jokahisessa asiassa... ) ja että tämä viimoinen sitten - hän oli tämän taloyhtiön vanhin asukas: liekkö nytten sitten pois nukkunut vahi siirtynyt jonnekkin laitokseen sillä hänen tykönsä kävi jo jonkun aikaan kodinhoitajat päivittäin avittamassa eloaan... Voihan jukra; ei sitä ole kiva vanhaksi tulla...
   Muttas asiaan... Mietin että kun täällä on nytten myynnissä näinkin paljon, ja kun tiedän nytten jokahisen asunnon koot, hinnat ja vastikkeet, niin mitkähän ne ovat mahdollisen ostajan kriteerit ettäs tämä mahdollinen ostaja ostaisikin juuri miun OMANI asunnon itselleen? Mikä olisi täsä miun asunnossain paree kuin näissä muissa? Mikä olisi se arkumentti joka puoltaisi omaani jollekkin toiselle? Itsehhän tiedän mitä itse arvostan tässä kodissain mutta että mikä "puree" johkin toiseen joka ei ole täällä edes käynytkään ja täten nähnyt kuin mahtava tämä kotini on puitteiltaan asua? Vasiten kun tiedän että nuissa toisissakin kodeissakin on omansa hyvät puolensa - ja moni samoja kuin täsä omassain, mm. huonetilan mahtava korkeus!
Täsä saa melkeimpä alkaa "Helppo-Heikiksi" tuohon pihanmaan pieleen ja alkaa huudella mahdollisille ostajille kuin kyseinen Helppo-Heikki että tulkee, tulkee, ostakee, ostakee! "Täällä olisi kymmenen hyvää yhden hinnalla!" "Tulkee ja ostakee!"

   Töissä käydessäin, tahi oikeestaan sinne mennessäin olen pohtinut monesti sitä että kuin sitä ihmiset liikkuu ja kulkee ain jonnekkin sovittuun paikkaan ja ettenkin sitä että kuin ihmiset ( toiset ) saapuvat ain paikalle "akateemisen vartin" jälkeen? Toiset taasen tismalleen "tiuku tiuku" ja sitten viel toiset ( kuten mie ) mielellään hivenen etuajassa.
Mikä se pistää eri ihmiset toimimaan näin eri tavoilla?
   Miksi joku ei välitä tuon taivaallista siitä että saapuisi ajallaan eikä "sitten kun kerkii"? Miksi joku ei osaa, VÄLITÄ, tahi muutoin vain saapuvi taatusti, ja ihan jokahiseen sopimaansa paikkaan, AINA myöhässä? Eikä hän "tunne kello" vahi mitenkä ei ihminen osaa tauluttaa olemisiaan ja menemisiään että ajaoissa paikalle saapuisi? Tietty on tilanteita että sattuu matkalla jotahin ja siksi myöhästyy mutta kun ei näin tapahdu suinkaan jokahinen kerta - ei, se ei ole mahdollista mitenkään, jotenka jotahin muuta siin pitää olla! Eikö hän välitä, siis KUNNIOITA toisia ihmisiä sen verta että tulisi ajoissa sovittuun tapamiseen tahi että olisi ajoissa esim. töihin menossa? Miten voi olla niin välinpitämätön? Sehän on mitä konkreettisin tapa osoittaa toisille että ei välitä heistä, ei kunnioita toisia, vaan HÄN ITSE on se ihminen joka on tärkiä - jopa tärkiämpi kuin kukaan muu näistä tapaamistaan ihmisistä!?
Ajoissa oleva henkilö... Hänhän on kaikista tismallisin henkilö. Kunnioitan sellaista henkilöä suuresti. Hän jos kuka osaa olla tismallinen ja käyttää aikansa ajallaan - puhumati ettäs "tuhlaileisi" toisten kanssaeläjiensä aikaa siihen että toisten pitäisi vuotella juurikin häntä. "Rispekt."
   Ja sitten tällainen kuin mie. Miekään en ole omissa simmuissain mitenkään kunnioitettava henkilö kun näin alvariinsa pukkaan saapua paikalle kuin paikalle liian aikaseen. Enhän miekään näin kunnioita toisia ihmisiä, jos tarkalleen ajatellaan. Miehän tavallaan "vaadin" toisia ottamaan itseni huomioon siten että "kulutan" toisten aikaa tarpeettomasti kun he joutuvat ottamaan miut huomioon sillä "lopulla ajalla" ennen sovittua tapaamista jolloin saavun paikalle, esim. vaikkas juurikin viimisen "akateemisen vartin" verran. He, nämä muuthan voisivat vaik sillä samaisella ajallaan tehdä ja touhuta juurikin omiaan suuniteltuja tekemisiään sen sijaan ettäs "viihdyttäsivät" miuta silloin. Näin kun ja jos ajatellaan tapaamista jossa ollaan menossa vaikkas johkin... no, en osaa sanoa nyt esimerkkiä muttas varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan?
Mutta jos taasen ajatellaan vaikkas jonnekkin torille tahi "turulle" sovittua tapaamista niin sehän on vaine miun ittein "häpiä" että täl viisiin liian aikaseen saavun paikalle: siitähän saan isseksein ittein viihdytellä ne vajaat minuutit joita siel isseksein toista/toisia vuottelen olen kun eihän siel ole mitään mitä sitä ennen tehdä, ei touhuta, ei esim. jutella. Ja jos viel mennään tuohon työ-hommeliin niin sehän on tavallaan työnantajalle "ilmaista työtä" jos liian aikaseen töihin alkaa... tahi sitten vaine istun ja vuotan josakin siellä työpaikalla sen ajan että varsinainen työaikani alkavi...
  
   Tuolla Töissä ollessa olen tehnyt myös sellaisen huomion että kun tavan päiväni on sellainen tavan päivän pituinen; enempi tahi vähempi pitemmän luontoinen niin sitten kun lauantaisin päivän pituus on muutamaa tunteroista lyhykäisempi loppuin jo klo.15.00. ( ja tietty alkain aivan samaan aikaan kuin muinakin päivinä ) niin sitä tuntuu että on TOSI lyhyt päivä töitä.
Sekin vielä "lyhentää" päivää tuota eripituista entistään kun omat aivot jotenkin huijaavat mieltäni miun uskotellen miulle että on vaine sen kolme tuntia töitä, laskien vain tunteroiset 12.00.-15.00. välistä! Aikas ovelat aivot täytyy sanoa!
On se vaine kumma jutska mitenkä sitä voi näin ajatella vaikkas varsin hyvin tiedän että siin ennen puolta päivääkin on ihan oikeita ja työn täyteisiäkin tunteroisia olemassa ja tehtävänä.

   Töissä sattui niin ikään tällainenkin tapaus ettäs ihan kesken kaiken sitä kiirusta ja työn tohinaa siellä, tuli tunne että tästä kun mie pääsen kotia lähtemään niin menen kotiini, Majaani Matalaiseen, JA KUNNE mie sinne asti ehätän niin puolisoin miuta siellä vuottavi jo.
Siis ihan tosta vaine, sen kummempia asian yhteyksiä ja mitään tapahtumia jotka olisivat mitenkään liittyneet pois menneeseen puolisooni, tuli vaine tunne että hän vuottaa miuta kotona. Ja eikäs misä vaine kotona vaan siellä meitin yhteisessä kodissamme, Majassa Matalaisessa, eikäs täällä nykyisessäin Majassani Mahtavaisessa!
Oli aika hassu tunnetilla se.

   Sen sijaan hassua ei ole olleskana se että huomasin tosa puolenkuun paikkeilla että olen tehnyt tälle kodillein jo luopumistyön loppuun. Olen jo mielessäin kerennyt käydä kaikki kodista luopumis -jutskat lävitse ja olen nytten "jo" aivan valmis muuttamaan täältä poies. Olen "kypsynyt" ns. pirtaani täysi tätä kotiani miun. Olen heittänyt hyvästit jokahisella nurkalle, kolkalle ja kololle. Olisin jo aivan täysin valmis pakkaamaan koko tämän kotini miun ( tai siis tämän kotini kamat vaine ) joihinkin kaps´säkkeihin ja matkaamaan johkin uuteen osoitteeseen - vaikkas sinne Pahvilaatikkoon.
   Eihän siin mennytkään kuin pari viikkonen myntisopparin allekirjoituksesta ja sit hivenen pitempi aika sieltä asti kun aloin pohtimaan koko tätä asiaa - oiskoon jokin kuukausi vaine.
Aikas äkkiä sitä ihmismieli suuntaansa vaihtaa ja enisestään suvaitsee luopua. Ja mie kun ajattelin ettäs siin menisi viel pitkä, pitkä, aika. Tuskin edes myyntitilanteessakaan olisin viel valmista "pässin lihaa".
   Nyt vaine sitten toivon ihan jokahinen aamu simmuin aukastessain ettäs tulisipas tänään se yssi ja ainua joka tarvihtas tähän kaupaan ja ostaisi tämän kotini, Majani Mahtavaisen. Tulisi joku "lempo" joka tämän kodikseen halajaisi, omakseen tahtoisi. Ei tarvittaisii kuin YSSI ainua... ei enempää... Voi kumpa tulisi - tule pian!

   Tulla ei tavinnut vuottaa menkkoja täsä endin aikana vaikkas mie niin toiveikkaana laskeskelinkin viimeisten jälkeen ettäs sitten kun Työt loppuvat ja joulu mennyt on niin sitten on vasta seuraavien vuoro.
Turhahan se sellainen toivo tietysti oli. Olisihan miun pitänyt uskoa omaani onnen kantamoiseen joka ei koskaan näytä olevan mitenkään miulle suosiollinen, ei sit misään asiassa, eikä koskaan.
Tietty jos taasen peilaa asiaa näkökulmalta ettäs olen varmaankin jo paussit ja menot ohittanut, niin eihän se nyt olekkaan mikään ihme että nämä ryöttäät tulla tupsahtavat milloin sattuvat ja etenkin silloin kun niitä ei mitenkään vuottaisi tulevan "käymään". Saati sitten ettäs olisit suunitellut isse jotahin tehtäväksi ilman niitä... Mitäkö? No, vaikkas vaine reissaavasi ilman moisia riesoja - näin niin kuin esimerkkinä vaine.
  
   Menkoistakohan lie vai mistä johtuneen tää ettäs mieli mataa maita matalia. On kuin mieli etsisi vasiten jotahin mahdollisimman matalaa, sen alimman mahdollisen riman alustaa joka jostahin kuralätäkön, kuraisen vejen poikki upporoisi. Mieli heittää laijasta laitaan: välleen olen onneni kukkuloilla ja välleen taasen itku kaihertaa simmu kulmassa pintaan tullakseen.
   Tosin onneen moiseen on osa-"syyllisenä" myös George Clooney jok´ pistäytyi täsä tovin tykönäin mutta mikä se sitten hänenkin läsnä ollessaan mielein itkuiseksi sai? Luulisi ettäs siin kovinkin onnensa kukkuloillaan olisi silloin eikäs vetistelisi toisen läsnäollessa, läsnä oloa? En ainakaan mie näin ajatteleisi.

   "Ajattelen - siis olen olemassa." Ajattelen täsä että Töitä viel viikko, sitten joulu ja sitten alkaa sen "viimoinen" pakerrus tyttäreni 24/7 vuotuisten maistraattiin tehtävien paprujen kimpussa.
   Siinä sitä taasen tietää työtä tekevänsä kun niitä laittaa maistraattia varten llistaan jos toiseenkin. Kun etsii kansiosta ja tiliotteista kaiken luettavaan järjestykseen vento vieraalle ihmiselle. Ei sen puoleen, helppoa se varmaan miulle toisaaltaan on kun mie teen jokahinen kuukausi jo kertaalleen niin jotta ain on kuukauden kirjanpito selvillä ja nätisti paikallansa hänen nimikko kansiossaan. Ei siin tarvihhe sen jälkeen näin vu´uenvaihteen aikaan kun "onki" sieltä tarvittavat tiedot kaavioon ja toiseen sekä katsoa että kaik on siististi järjestyksessä...
Mutta kun on siinkin kummiskin ihan tarpeeksi tehtävää. Viikko siin varmaan menee - taasen.
Sitten kiikutan koko "komeuden" maistraattiin ja alan vuottaa paluupostia jossa saan päätöksen että onko se tehty kunnolla vahi ei-kunnolla?
   Ja justiinsa hain AVI:n kirjeen postista jossa on varmaankin tietoa tämän tyttärein asioista kun tein sinne heille kantelun hänen pääsystään karkuun asuinpaikastaan ohjaajien simmuin välttäissä syssy puolla hänen perään katsonnassaan.
Ihan kauhia tapaus näin omaisen ja äitin näkökulmasta katsoissa. Kauheata ajatellakaan mitä kaikkea olisi voinut tapahtua sillä lyhykäisellä matkalla jonka hän kerkesi yssin tehdä ilman rinnallakulkijaa; mm. yhden vilkasliikenteisen tien ylitys ( tahi alitus kuten henkilökunta uskoo tapahtuneen ) sekä yhtälailla vilkkaan parkkipaikan poikki kulku! 
Saas nähhä mitä AVI vastaa, kunne tuon kirjeen aukaisen ja lukasen lävitse?

   Nähdä haluaisin mie sellaisen kerran että pääsisin miekin joskus laittautumaan oikein kunnolla kauniiksi. Niin kauniiksi kuin vaine mahdollista ( kuten Georgen kera töllöstä katsottiin kun siellä jotkut mors´maikut itsensä kauniiksi laittelivat josain ohjelmassa ).
   Oikein kateeksi pistää kaikkia heitä ihmisiä jotka voivat ja saavat esim. näin pikkujouluin aikana tällääntyä parhaimpiinsa ja lähteä viilettämään johkin kemuihin. Olisi se miustakin kiva joskus päästä johkin sellaiseen juhlaan - tosin ilman -holia kun en sitä muutoinkaan käytä, muttas että kuitenkin juhliin parhaimmissaan ja ilo mielessä.
Olen niitä "onnekkaita" jotka ovat elämänsä aikana ( tämän noin puoli vuosisataisella ajalla ) peräti kerran ollut pikkujouluissa mukana. Siitäkin on aikaa... joo-o... noin... kolmekymmentä vuotta ja risat! Että olisihan tuo jo "aika" moiseen jutskaan joskus päästä...
   Ja olenhan mie-kin helmoin heiluttelija elikkäs nais´ihminen joka monen muun naisen tapaan tykkäisin siitä että saisin tällääntyä oikein, oikein, kauniiksi ja nätiksi. Vaikkas en meikkaa, en käytä hajusteita enkä muutoinkaan koruilla koreile, niin siltikin kaipaus se on miullakin joskus päästä tällääntymään kykyjeni ja osaamisteni puitteissa.
Jopa niinkin että saisin siitä sitten palautetta että olen kaunis, olet kaunis. Jos nyt joku miusta sellaista voi yleensäkään mitenkään sanoa - milloinkaan. Muttas kuitenkin....