Ja kuvien matkat mieleen.

   Oli täsä aamuna muutamana taasen yssi tyystin erilainen aamuherätys hivenen jälkeen puolen yön kun sain viestin itsellein ( sanontaansa tätä hivenen "suristin" sillä en halua toistaa/kopioida, muttas viesti tuo kulki tähän tyyliin ):
"Sanon yhden kerran: "Älä enää iki-kuuna-päivänä pistä sitä valokuvaa paikkaan-joka, joka-paikkaan. Älä ikinä." "
   Löi tuolloin Mummeron tään harmajat aivosolut vähän aikaa aivan tyhyjää! Mitä, häh, täh! Mikä valokuva, mistä, kestä, milloin... mitä on tapahtunut?
Olen ollut, ja olen, kyllä mielestäni aika tarkka näissä valokuvien käyttöoikeuksissa ja siinä että KAIKKIIN valokuviini on minulla lupa sekä käyttöoikeus, hankittuna!
  No, aloinpas ensinnä ottamaan selvää ihmisestä tuosta ja sitten otimma yhteyttä häneen, ennestään miulle tyystin tuntemattomaan henkilöön.
Kävikin loppuin lopuksi ilmi ettäs olin viime reissultain ottanut sen verta hienoja, ja koskettavia, valokuvia ettäs kun hän oli katsellut niitä niin hänelle oli tullut näitä valokuviain katsoissaan ns. kaukokaipuu esi-isiensä/sukunsa synnyinseudulle!



( Valokuvanen tää on kyseiseltä reissultain; "Reissaaja-Lissi Luodolla; osa 2/3", muttas ei liity mitenkään kyseiseen puheluun tahi kyseiseen henkilöön - vaine yssi mielestäin tunnelmallinen valokuvanen sieltä. )


   Sain kunnian olla valokuvaamassa yhdet ristijäiset ja muutaman ihan mieleisenikin "osuman" sieltä sain.
Luvan näihinkin ottamiini valokuviin käyttää kyselin joten täsä on sitten yssi niistä, "osuvimmista":



   Mietiskelin siellä valokuvatessain juhlaväkeä tuota, mietin näitä valokuvia ottamiain lävitse käydessäin mm. tälle koneellein taltioidessain, ja näin myöhemminkin katsellessa ja näiden kera esinäisin jutuin hommaillessa ( en käsitelläksein niitä; en käsittele ) ettäs on se vaine yhä edelleenkin ihmisillä tarve ikuistaa mm. tällaisia elämänsä aikaisia merkkipykäliä.
Onneksi on, sillä itsestäin näin hyvinkin visuaallisena ( kuvallisena, kuvallinen näkömuisti ) ihmisenä tuntuisi "tylyltä" että kopatteisiin "vaine" kännykällä kuvanen, surffattas se sitten johkin sfääri-pankkiin/tiedostoihin taltehen ja sitten ei mitenkään jälkikäteen käytäisi "lävitse".
Kyllähän se sieltä netin-maailmasta uudelleen löytäisi mutta jotenkin vain olen hyvinkin skeptinen sen suhteen ettäs kuka se sieltä aina halutessaan kehtaa ja jaksaa esille kaivella sen tsiljoonien toisten kuviensa seasta? Vahi ovatko ne siellä järjestelmällisessä järjestyksessä tyyliin vuosi se-ja-se, se-ja-se kuukausi. Nimetäänkö ne sinne jotenkin: "Matka Huisin Nevadaan. Elokuun 13-19pv. vuonna 2017."? Voiko niin tehdä sinne ja tekeekö kukaan näin jos voikin tehdä?
Sori vaine kun kyselen tällaisia jutskia epäillen, muttas kun en tiedä enkä tunne halua tietääkään, ottaa selvää, moisista mahdollisuuksista. Miulla riittävi tää tällainen nykyinen mahdollisuus laitella valokuvat tietoineen, päiväyksineen ja merkintöineen taltehen vaikkas tietsikalle tahi kovalevylle. Siirellä niitä toisille ihmisille ja tarpeen tullen sitten tulostaa ne ihan oikeiksi valokuvaiksikin silloin kun haluan!
   Syntymät, vihkijäiset, synttärit, ristijäiset, hautajaiset, kotien siunaamiset, "kissan ristijäiset" tahi jotkin muut itselleen merkittävät tapahtumat - nämä kaikki ja paljon muutahin haluamme ME KAIKKI, itsekukin, siis onneksein ( onneksemme ) ikuistaa jotesakkii kuviksi taltehen vieläkin. Olkoon se sitten valokuva tahi se nykymaailman kännykällä kopattu kuvanen vaine, mutta kuva kuiteskin.
Tyylkiin; "Muistan tämän hetken, muistan tämän tapahtuman." "Muistan nämä ihmiset, muistan tämän paikan." "Muistan sen TUNTEEN mikä silloin/tällöin siinä tilanteessa oli!"
   Ja mikäs sen kivempi muista juhlavista tilanteista olisikaan muistella itse tuota tapahtumaa tahi sitten antaa jälkikäteen kiitosta kera valokuvasen toisille mukana olleille: "Kiitos kun olit mukana - jaoit hetket nuo kanssamme." "Otit osaa suruumme, otit osaa iloomme." "Olet tärkeä meille/minulle."





    "Taivaarannanmaalarlla rakkautta ensisilmäyksellä!"

   Kuljen siis Taivaanrannanmaalarina, Reissaaja-Lissinä ja ihan itsenäkin valokuvaamassa erinäisäkin kohtia, kohteita, tilanteita, ihmisiä, yms.. Milloin omaksi huviksein ja iloksein etsien kaikkea "kivaa" valokuvattavaa, milloin toisille pyynöstä tahi sitten kysyin toisilta että saisinko valokuvata....?
   Nyt olin täsä valokuvaamassa ( laittelen valokuvia tänne luultavasti kussa täsä kerkiän tästä reissustain ) yhtä kohdetta ja tulinma sitten tällaiselle valokuvaini tämän mökin kohdalle.
Astelimma paikan tämän omistavaisen isännän kera tästä valokuvain vasemmalta puolelta, tälle piskuiselle aukialle metsän tuon takaisen etehen. Tuossa tulo-"nurkauksessa/niemekkeessä" oli isompia "puskia" jotka lehvästöllään peittivät tämän vanhan, n.1800-1900-luvun taitteisen, rakennuksen piiloon kätköihinsä niin ettei tätä kaunistä näjymää kauempaa etukäteen nähnyt olleskana. Kussa nämä pensahat ohitimma ja tää kaunis näkymä rakennuksineen tuli tältä piskuiselta aukialta näkyviin - WAU! Se oli ihan totta; rakkautta ensisilmäyksellä!
Tämä kaikkinainen kevät-kesäinen vehreys jota vasten "peilasi" sitten tämä mökki tummine pintoineen! Huh, voiko kauniimpaa näkyä olla oilemassakaan?!
   Se ettäs tykkään "käyskennellä" näin ja valokuvata kaikenlaista. Lähinnä nyt kait vanhempaa "aineistoa" "taltehen" kamerain linssini lävitse, muttas myöskin kaikenlaista maisemakuvaa, yms. kuten edellä kerroin, on eräänlaista tunteisiin vatoavan ( itseni tunteisiin vetoavaa ) kauneuden, rosoisenkin kauniin kauneuden, tallentamista. Ja se ettäs ihmiset antavat valokuvata itselleen tärkeitä, arkipäiväisiäkin puitteita, erilaisia tapahtumia, yms. niin sekinhän on jonkinlaista tunteisiin pohjautuvaa muistamista ja muistiin laittamista: "Haluan muistaa tämän vielä sitten vanhanakin." "Jos tästä jotahin jälkeen jääneillekin tietoa jäisi - tällaista on ollut aikoinaan olemassa." "Muistan tämän hetken, tämä oli tärkeä miulle, meille, heille...."
   Kuis tärkiää se onkaan tallentaa nämä kaikkinaiset arkisetkin tilanteet, tilaisuudet, puitteet, rakennukset, tilukset, koneet, kojeet, astiat, esineet, yms. jotka meillä itsekullakin ovat arkemme kiireissämme mukana mutta että me PYSÄHTYISIMME ja huomaisimme ne siinä, ja täsä elämässämme?!
On kuin valokuvaten niille arvoa antaisi erilaista ( ettenkö sanoisi jopa ettäs lisä-arvoakin peräti ) kun ne muuttuvat toisellalailla konkreettiseksi nähtäväksi. Ja se että kun sen "arkisen" jokainen ynpärillään näkee ja kokee "jokahinen päivä" ja sitten joku TOINEN tulee valokuvaamaan sitä samaa ynpäristöään, niin tämä toinen ( täsä tapauksessa mie ) näkeekin kenties sen aivan toiselta kantilta. Ja kenties "tarttuu" näissä ynpyröissä aivan eri taholta, eri kulmalta, eri asioihin kiinni. Nostaa kenties ne "unohduksiin" jääneet puitteet, asiat, maisemat, esille toisin silmin ja ESILLE!


   Valokuvat voivat siis koskettaa syvästi.
"Valokuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa."
Valokuvat ovat kuin matka jonnekkin;
paikkaan tahi mielen sopukoihin