Niinhän se sitten menikin - kuin pitikin.
   Kunne joulusta päästiin niin enhän mie yssiksein ollukkana. E-hei, ei vaine. Siksoin tyttärineen tuli luoksein muutamiksi yönseuduiksi ja sit silleensä se menikin joulun jälkeinen aika.
   Kävin "heittää" kyläilynsä jälkeen siksoin tyttärineen kotiisa ja kuten arvaatte Lukijain Armahat niin kamerain ker. Tietty.
Suunnittelin nimittäin kun tiesin ettäs on kaunis ja aivan Aurinko Armahainen päivä - ihan koko päivä! - pitkästä aikaa, että mennen-tullen, ja palatessa, kuvaan mitä tiellein tulee. Tosin kun menomatkalla olivat kyytiläisein kyydissäin niin enhän mie tohtinut pienellä-kovalla pakkasella heitä "kärvistellä" pyssäyttäin ain Poika Poloistain ja vuotattaa heitä autossain kunne olen kuvanut haluamani. Ei, en mie sentäs sen verta "raaka" yksilö ole. Jotenka menomatkamme taittuikin sujuvaisen sukkelaan perille asti aikanaan päästen.


   Sitten ku yssiksein jäin alkoi miulla oma-aika ( ja pitkästä aikaa todellakin omaa aikaa; joulun alusajasta lähtein kun on tuvassain ollunna sen vaik mimmottiis "kylkijäistä"... ihania sellasia ) ja silmäin kera ajatustein, alkoivat het´sillään "laskemaan" ja ettimään mahdollisia "laakasu" kohtia ynpäriltäin, matkaltain tuolta.
Sillä tiesin käyväni ainakin mökillämme kun ajattelin "saada samalla iskulla kaksi kärpästä" ja hakia sieltä yksivärisiä, värikkäitä, lakanoita kun tulen niitä täsä kotvasen kuluttua tarvihtemmaan... Sitä kun ei tiijä tuota Luojan lykkyä että millon Hän päättää meille Maan Matosille antaa sitä valkoista höntyvää taivahan täyveltä niin ettei sit sinne mökillemme olekkaan mitään meinuuta - vasite sen pihanmaalle asti kun lumi tuo viti valkia sen tukkisi eikäs sitä mökkitietä pietä auki kun eihän siel ketään vakituiseen asustele.
Niinpäs mie sitten siksoin tyköö lähdettyäin tsiikailin ja matkallain tällä päätinkin taasen poiketa "synnyinseuduilla". Paikalla jonnekka mummoin miun kera puolisonsa ja lapsinensa ovat aikanaan perustaneet ensimmäisen kotinsa "rajan tälle puolelle". Paikalla jonka he ostivat rajantakaisten maittensa ja kotinsa jäädessä sodan jalkoihin. En muista mitä se oli se "valuutta" josta puhuttiin mutta se oli ostettu rahoilla jotka he saivat valtiolta ( ? ) itselleen korvaukseksi siitä että ne heijän maat ja mannut jäivät "rajan tulle puolelle"...
   ( Ensin mummoin ja ukkini - jota en elävänä ole nähnyt kuunaan sillä hän oli kuollut jo silloin kun äitini ja hänen veljensä olivat viel pieniä, lapsia  - olivat tehneet ensimmäisen "reissunsa" kahden kesken tänne Suomen puolelle ja sit palaneet sinne rajan taa takaisin kotiinsa, äitini mummoin masussa. Siellä äitini on syntynyt, siel he asuivat ja elivät kotvasen aikaa. Kunne sitten oli tullut toinen käsky lähteä turvaan "sisämaahan". Täällä he sit asettuivat loppuin lopuksi ( heille "osoitettiin" paikka? ) ensin häätyläisinä yhdessä talossa ja sitten he olivat ostaneet tämän OMAN kotinsa. )
   Tällä paikalla on siis äitini miun kasvanut ( kuin enonikin ) lapsesta aikuiseksi ja mummoin miun sitten pitänyt kotia kera lastensa, sillä ukkinihan oli kuollut jo aika varhain sitä paikkaa asuttaissa. Sieltä on äitini lähtenyt maailmalle opiskelemaan ja aikanaan avioon vieruskylälle.
Siellä olemme me kera vanhimman siksoin miun, ja vanhempamme, käyneet mummolassa mommotettavina, sekä pelmunneet lattialla kuin vain voivat pienet parivuotiaat likkaset tehhä. Muistikuvaa eläväistä näiltä ajoilta ei miulla ole mutta ne valokuvat joita olen sieltä nähnyt ja joissa me tyttöset olemme, ne ovat piirtyneet mielein sopukoihin niin että tuntuu kuin se "synnyinpaikka" olis miullei.
Tosin olihan se toisaaltaan jotenkin meidän vielä sittenkin kun mummoin miun sen möi poies ja muutti kylämme keskukseen osuuskaupan vintille yhden huoneen ja alkovin huoneistoon asustelemaan. Sillä vielä senkin jälkeen sukumme ( äitini puoleinen suku ) viljeli niitä samoja maita, samoja peltoja, samoja sarkoja, vuosia etiäpäin niin että niiltä pelloilta ja niistä heinäsavotoista miulla on ihan elävät muistikuvat mielessäin.
   Mutta siis - siellä mie taasen päätin pistäytyä. Siellä samoilla nurkilla ja seuduilla. Katsastain kuis aika siel kulkee?
Ja kulkihan siellä: joku oli heilumassa kera kaivurin ja jonkin koprasen konehen. Käppäilin tykönsä Hepo Hopian ensin tienpientareelle "laiduntamaan" laitettuain, sillä enhän halunut "haahuilla" siellä pihanmaalla ja tienoolla tuolla, niin että siitä olisi kysyttävää ja kummasteltavaa tullut tuolle työnsä touhussa ahertavalla toiselle immeiselle. Siellä heiluikin tuttu mies konehen tuon puikoissa. Juttelimme kotvasen kuulumisia; mitä hän tekee, mitä on tehnä ja mitkä ovat suunnitelmat tulevat, seudulla tällä.
Hän oli ( kuten huomasinkin ) purkanut erään suuren suuren, ns. kaksiosaisen, riihen ja polttanut sitten sen perkeet. Myös toinen pienempi lato oli kokenut saman määränpään. Nyt hän oli sitten siistimässä sen tienoon piiiiiit-kää rauniota vanhoista romuistansa ja loppuin lopuksi kuoppaamassa sen raunion kivet sinne syvälle maan uomeniin. Sanoin hälle että on sit autiota ja avaraa kerrakseen sillä mäen laella. Mutta kuten arvata saattaa ja onkin nykyaikana järkevää ( se ken ei vanhoja rakennuksia silleen kunnioittavasti ja "säästelijäästi" ajattele? ) niin hän perusteli nämä työnsä sillä että näin voi niitä peltojansa ( ovat -ko nykyään omistajia pelloille näille, vahi vuokralaisia - sitä tiedä en ) paremmin nykyisillä isoilla koneilla viljellä ja niillä "käyskennellä" koneilla näillä.
Siin rupatellessamme keskenämme sain kuulla senkin että se suuren suuri kuusi joka ain siel alamäessä seistä tapitti kuin portinvartija tänne pihaan tullessa, oli kokenut kohtalonsa kova kouraisen noin kolmisen vuotta sitten erään myrskyn temmeltäissä niillä seuduilla. Ihmettelin hänelle, kuin nytkin mielessäin, että kuin mie en sen puuttumista aikaisemmin ole huomannut vaik pruukkaan aikas alvariinsa pistäytyä sillä paikalla?

   Rauniolla tuolla oli myös tämä iso myllynkivi. Jos mie oikein ymmärsin puheistansa niin tämänkin hän sinne maan poveen aikovi peitellä.... Kertoili että hän muistaa nuorena nassikkana kuin kylillä aikoinaan puhuivat paikan tuon toisen entisen omistajan ostaneen sen jostain huutokaupasta mutta että sitten se olikin hävinnyt jonnekkin... Ei ollut näkyilyt seuduilla nuilla - kunne hän sen nyt sieltä raunion seasta löysi.
Kerroin tarinaisen tään äitillein ja hän vastasi miulle että hänkin muistaa sen/tämän myllynkiven hyvin. Se oli siinä pitkän raunion keskellä, riihen takana, jossa kulki pieni polku välistä raunion. Siellää hän leikki kera toisten muoskien, kaikenlaisia lasten leikkejä, kiven tuon toimittaissa heillä pöydän virkaa.
   Kyselin kuoppaajalta tältä jälkikäteen että josko sitä ois saanut sukumme haltuun nyttemmin... laitteli hän kuitenkin niin kovan hinnan kivelle että sinne se nyt saa sitten jäädä. Joko jonnekkin sen jo olemattoman raunion tiemeelle, tahi heidän omaan talteen; jonnekkin pihalleen toiselle, tahi sitten - kuopattunna sinne maan poveen. Snif.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%282%29.jpg


2015.12.29.%20kuvaten%20%20%283%29.jpg

   Raunion, tämän kuvaureissuin aikana tuon jo aika olemattoman, kupeelta kuvasin kuin aamuinen Aurinko Armas aavistelee nousuaan Taivaanrannan takaa valaistakseen tienoot nämä.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%284%29.jpg

   Tätä riihtä työnsä tekijäinen tämä epäili että mikähän tään kohtalo tulee olemaan? Myynti; vain ylimmät hirret ovat enää "järissään"? Vai romuttaminen - polttaminen?
Ja niin monta kuvaa kuin miekin olen tästä ihanaisesta jo kerennyt elämäin aikana ottaa... sääli.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%286%29.jpg

   Tässä, tällä päädyllä, oli mummoin miun koti, kera perheensä.
Nyt tääkin on kokenut vandalismien iskut eli todennäköisesti kylän, seudun, nuoriso on käynyt pistämässä ikkunan lasin sisään ja myös käyneet tuolle sisällä talossa. Mikä surku, mikä häpiä...
Tietojeni mukaan on tuolla toisessa päädyssä asuttu aika vakituiseen ( mökki köytössä ) vielä jokunen kymmenkunta vuotta sitten. Se on siis pisimpään ollut tässä "rivitalossa" ( vahi oiskoo tää ollunna sittenkin nykysten termien mukaan ns. paritalo? ) asutussa muodossa ja näin ollen se pääty on pysynyt aika siistissä kunnossa. Mutta tätä toista päätyä on asuttu mummoin lähdön jälkeen vain kotavsen toisten ihmisten toimesta kunne sitten vuosikymmenten saatossa sekin siirtyi "toisen päädyn" omistukseen ja jätetiin ns. kylmilleen, toimittain näin vain varaston virkaa.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%288%29.jpg

   Olis se ihanaa asua tuolla mäen nyppylällä. Ihanat olisivat maisemansa ylt´ynpärinsä! Laakeat ja kauas kantavat. Kaik Aurinko Armaan nousut kuin myös laskutkin, näkisi todella hyvin. Päivä paistaa porottas kunnolla - jos ei sitten näitä nykyisiä sateisia vuosia oteta lukuun.... Tuulet tuivertas kunnolla nurkissa - jäähdyttäin talon kokonansa.... Sateet piiskaisi, lumet kinostuis - töitä riittäs talvisyönnäkin....
Mutta ne ihanat muistot, ja ne aikojen kultaamat ihanaiset heinäkelit, ne kertovat mielessä vain ja ainoastaan tään paikan ihanuudesta...

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%289%29.jpg

   Tämän kaivon mie muistan!
   Tämän kaivon, tämän lähteen, mie nyt kerrankin ettin täältä! Nyt kun sen ynpärillä ei ollut viljaista tahi heinäistä sarkaa. Ei ollut luminietoksia läpipääsemättömiä. Tms.. Nyt siin oli vain pakkasen kovettama kynnöspelto kera kyntö"laineidensa". Näinpä mie sit nyt uskalsin käppäillä ihan "puhtaalla" omallatunnollain liki tätä kaivoa.
Tai no, ei se oikiasti kaivo ollunna... ainakaan, sillon kun mie pieni tytön tylleröinen olin. Silloin tää oli vain lähteen putura joka muistissain ain lainehti ylt´ynpäriinsä vettä. Ja sitten meijät pienet likat komennettiin heinätöihin taukoin aikaan hakemaan sieltä sapuskat kylmästä tallestansa, pellolle. Liekkö muistikuvain pettää mutta en muista että aikuisia olisi ollunna välttämäti ain mukanamme. Olimme vain me pienet muoskat jotka pelkäsiv't kauheesti tälle lähteelle menoa ( ainakin mie pelkäsin! ) koska siin toillain oli ain paljon vettä. Niin että sen päälle laitetun harjaisen katoksen äärireunat eivät riittäneet sen vejen pitämiseksi "kaivon" kohilla vaan vejet lainehti sen ulkopuolellakin. Ja se oli sieltä sisältänsä sellainen synkkä, musta. Pelottava pienelle immeisen taimelle.


   Mäeltä suuntasin nykyisille maillemme, niityllemme.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2814%29.jpg

   Täsä on meitin "Kotikuusi"! Kuusi josta lie jo aikaisemminkin kertonna täällä teille Lukijain Armahat...
   Muttas jos en ole niin - tämä on, kuten kuvastakin näkyy, ihanainen, iso, vanha, jne..
Ja sellainen kuusi jonka isojen, tuuheiden alaoksien alla piettiin muoskina heinätöitä tehdessä tahi lypsyllä niityllä tällä käydessä, sajetaukoja.
Kuusi jonka suojaan, kylkeänsä vasten, laitettiin heinäseipäät talven yli suojaan. Kuusin joka suojasi lehmien aitatolpat talvien yli seuraavaan kesään asti kunne tuli taasen aika laitella uudet laidunalueet.
Kuusi jota emme me jälkipolvatkaan henno maahan kaataa kun sillä on niin paljon tunnearvoa meille ite kullekkin. Kuusi jota eivät mettäyhtiöt ota vastaan jos me vaikkas heluttaiskin se joskus myydä, sillä puuta tätä isoa eivät ns. tavan mettäkoneet voi "pillunpäreiksi", tukeiksi, laittaa kun tämä on sen verta iso ympärysmitaltansa. Ei vaine yksinkertaisesti "mahu" mettäkoneiden sisuksiin, saati sitten joidenkin puun jälleenkäsittelylaitosten kitusiin...
   Jotenka kuusi tää saa ielleen kasvuansa rauhassansa jatkaa: ilman minkäänlaista pelkoa "persiissään" että päivänsä olisivat jo luetut ja olisi aika panna maate.



2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2816%29.jpg

   "Mökkeilen".
   Tässä samainen ymmyrkäinen, pymmyrkäinen, Aurinko Armas yhä ylemmäksi Taivahankantta kapuavi.  Nyt mökkimme porstuan edestä kuvattuna.
   Porstuan jonka "yksinkertaisesta" akkunasta nappasin näihin kauniiden jääkiteiden kuvan:

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2817%29.jpg



   Mökiltämme jatkoin matkaani äitini asunnolle käyden siellä vain pikaisesti asiain hoitamassa... Sillä nyttenkin tällä "hissun-kissun" kuvausreissullain miulla oli "tuli persuuksissain" koska jo menomatkalla serkkuin otti ja  pirahutti miulle ilmottain että reissun päällä nyt olisivat ja voisiko tykönäin tänä ehtoona pistäytyä...? Tietty - ihan hyvin voi ( kauanhan täsä jo yssikesin olin? )...
  
   
   Mutta ei koskaan NIIN KIIRUS ole etteikö kameran kera kerkiis heilua, ettei malttasi muutamaa kuvaa siepata...
   Näinpäs kun tiesin jo etukäteen paluumatkain kulkureitin ja tiesin ettäs kuljen tään "Lappi"- paikkain ohitse niin sehän se siteen seuraava pyssäyspaikkain oli...

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2821%29.jpg

   "Köyhällä on halvat huvit"... miusta tää on ku ois Lapissa. Yhtä kauaskantoset maisemat, yhtä aavat. Kaunista - miusta.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2822%29.jpg

   Riippakoivu - vaivainen, ihanainen.
   Ihanan huuruisen peiton saanut riippuvainen koivu tällä aavalla lappisella seudulla. Oiskoon sen taatta "vaivainen" kun ei oikein ravintoa riittoista ole ylen syyvvä?

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2826%29.jpg

   Näistä kahdesta ( kuvasta ) keskustelin kera tyttärein miun joka on par´aikaa tuolla Kauko-Idässä reissun päällä. Hän hehkutti ja hekumoi Ban Kai Bae´n maisemia Thaimaassa, et kuis ovat ihanaiset ja kaunihit.... Mie sit siin samaisena hälle ehätin laittain viestiä että kattoppas tätä: Kuis voikaan olla ihanaiset maisemat täällä Suomen "Lapissa". Kuin on ihanaa, kaunista.... on kuin olis siellä "etelän lämmössä" - josko viel ihanampaakin! Tosin täällä on vain noin 30-40 astetta kylmempää...
( Alla juuri se valokuva jonka tyttärein lähetti tuonne settisfääreihin ja mm. Suomemme maahan, ja josta me keskusteltiin. )

600713_10207621172223328_531190005961064


   Pieniä yksityiskohtia sieltä "Lapin" maisemista ja sen seasta:

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2831%29.jpg

   Sydän. 
   Kallion päälle on joku laittanut pöllin seisomaan. Nytkin se siel napottavi paikallansa, yssinänsä. Mutta siellä se vaine on ja pysyy... Hamaan tulevaisuuteen asti jollei kukaan sitä sieltä "korjaa" aijemmin pois taltehen, tahi sit se vain maatuvi sinne paikallensa...

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2828%29.jpg

   Tähtitaivas.
   Pienen puturan, kaikkien pienten puturoihin, ylle oli näillä pienillä-kovilla pakkasilla muodostunut kattava ( vaan ei kantava ) jää ja niihen ylle sitten tälläsisiä ihanaisia jäähileitä. Mitä nämä ovat, kuis nää muodostuvat? Tietääkö kukaan? Tosin ei sillä oikeestaan oo väliä kuis se tapahtuu - kuhan ne nyt vaine ovat olemassa ja silmiemme ilona.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2830%29.jpg


2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2832%29.jpg

   Mätäs - mätästää.
   Tällasia heinämättähiä oli niihin vesiputuroihin kupeilla. Jännästi olivat auenneet säntillisesti keskeltänsä ulospäin. Kuin joku.... joku... no, mikä? Joku... seppele?

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2833%29.jpg

   Haarukka?
   Joku on heittännä ottimensa pöheikköön ja lähtenyt lätkimään? On kuin joku ISOMMAN puoleinen hemmo ois vaellellut täällä ja ateriansa jälkeen jättännä ottimensa tähän pystyyn.
Vai oiskoo tää sittenkin se joku äänirauta... ?

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2834%29.jpg

    Puolukatkin jo kypsiä ovat...


   Matka jatkuu, taittuvi...

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2835%29.jpg

   Kuka sanoo, sanooko kukaan, ettei Suomen luonto ole kaunis? Siis kato tätä laaksoa ja kukkulaa - ja Aurinko Armahan kiloa! Wau!


   Ja viimo "metrit" ennen kotiain:

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2836%29.jpg

    Aurinko Armas laskee länteen. Jonnehii sinne. Vielä yltävät  viimo säteet ylitse Taivahanrannan.

2015.12.29.%20kuvaten%20%20%2837%29.jpg

    Tää vihon viimonen kuva taitaa kuiteskin olla kaikista näistä tään reissuin kuvistain suosikkini. Miksikö? No kun tätä kattoo tällä pienellä koneellani sen koko "laajan" näyttöpaneelin kokoisena kuvana niin tuntuu kuin tämä kuva liikkuisi! Noi jään pinnan kuviot saavat sen aikaiseksi. On kuin vauhtia piisaisi mierolla meneväisellä...



   Niin se tuli tääkin reissu tehtyä kera kamerain - ja osaksi siksoin miun. Lähdettyä, kuljettua ja palattua.
Ihanasti kului päiväsyön talvisen päivän - ennen kuin kotiain ehätin vieraitain vastaan ottamaan. Ei valittamista, ei. Tuokio yssinäin, kera kamerain. Aikaa VAIN miulle, aikaa vaelella ja taivastella, ajatella ja kummastella.
   Moninaiset olivat taasen ajatuksein miun matkalla tällä.
Katselin ja kummastelin ensin niitä kotiseutuni maisemia ja pihapiirejä, miettiin mitä elämä oli silloin muinoin, mitä nyt? Ja mitä tähän väliin mahtuu? Mitä ne OLISIVAT jos ielleen paikka tuo olisikin meidän sukumme hallussa?
Luonnon keskellä ja matkaa tehdessä mietokset kävivät läpi puolisoain ja meidän mennyttä elämää... Mitähän se nyt olisi jos hän vielä eläisi? Mitä hän milloinkin tokaiseis mistäkin paikastansa, ja mistäkin ajatuksestain jonka julki toisin? Olisiko hän nyt kuskinain kuin oli silloin aikoineen monella valokuvausreissullain? Tuumaisiko hän että kato - otappas tuostakin kuva? "Assistenttini" miun <3.
Mietin kuis taasen taittui yksi joulu ilman puolisoain - oikeestaan nyt vasta kahden jälkeisensä jälkeen ensimmäinen ( siis jo kolmas ) joulu jolloin hän ei ihan alvariinsa mielessäin ollunna. Sellainen ensimmäinen että olen aivan yksin: ilman alituista ajatustakaan puolisostain rinnallain. Uusi Vuosikin se tekee tuloaan... tuumailin. Kunikahan se - yssiksein... Muoskat maailmalla - kukin omillaan tahi kavereidensa, perheidensä kera... Mie kotona... Hei, taasen tuumasin: "Kotona"! Hyvä mie! Jotain hyvää tässäkin elämässäin!