,,,olla yksin monessa paikassa.

   Käväsinpä meenä viikolla oudossa paikassa: käväisin pitkästä aikaa ruokakaupassa.

Olen havainnut tässä pikku hiljaa että näin kun olen nyt ylhäisessä yksinäisyydessäni ypö yksin niin kaupassa ei tarvitse enää käydä moneen kertaan viikossa tai sitten ostaa yhdellä kerralla kuorma-juhdallista evästä mukaansa jotta useampi henkilö pärjäisi sillä apa määrällä mahdollisimman pitkään. Tyyliin maitoa 6-10l, leipää 3-4kpl, jne..

Nyt havahduin lisäksi siihen että kauppaa kierellessäin en enää tarvii ajatelle että ka´ mitähän sitä tarvitseis? Mitä ostan? Onpa kerrankin helppoa ostosten teko. Ei tarvii miettiä mistä kukin tykkäisi? Mitä ostaisin jotta kaikki sitä söisi? Mitähän sitä tekisi ru´uaksi jotta kaikki nassunsa täyttäisi kunnolla? Riittääköhän tämä tai tämä määrä... no, ainakin tämä riittää!

Tämä outo yksinäisyys ihmetyttää tavallansa. On outoa ja jännää havaita, huomata että tilanne onkin nyt toinen. Ei tarvitse enää ottaa koko huushollia huomioon. Ei edes sitä toista puolisoaan. Ei ketään. Olen yksin. Olen olemassa tyyliin - vain minä. Näin siis sitten hankinkin sekä ostan kaiken nyt ja tästä etiäpäin vain itselleni. Juuri sitä mitä haluan tai en halua. Ostan ns. minimi määrän. Yritän nyt oppia siihen että ei tarvitsekkaan ostaa kuorma-autollista joka kerta mukaani - poikeuksena ne kerrat kun on sukua kyläsillä...

O-hoh, onpa muuten nautinto!

   Toisen outouden upo-uuden olen havainnut käydessäni lauteilla, saunani tumman.

Aikoinaan kävin kumppanini, kultaisen Tupsulaukaseni kera kaksistaan ylisillä, löylyn lyömän lämpöisillä. Usein meistä jompi kumpi kapusi sinne lautehille ensin - toinen tuli ajalansa perästä. 

2013.6.8.-9.%20Taimia%20heinim%C3%A4ss%C

Nyt kun menen löylyihin lämpöisiin, istahhan lautehille leveille huomaan kuin kuulostelen perääni, käännän katseeni ovelle - ja odotan. Odotan joko toinen joutuu? Odotan hänen kolistelevan, astuvan askelillaan jämäkillä, ovesta suihkuun, suihkusta saunaseen pienoiseen. Ei, ei saavu hän. Ei kuulu kumua askelten, ei ääntä puheensa. Olenkin ypö yksin lauteilla lämpöisillä! Saavu sinne ei kumppani jämy.

Totutella saan vielä tovin ja toisenkin jotta tähän yksi saunomiseen totun. Jotta opin nauttimaan "ylhäisestä yksinäisyydestäni" siellä lautehilla ylhäisillä. Jotta opin että nyt on sama olenko käppyrässä, jalat koukussa, sopukassa ylälautehen vai pistänkö pitkin pituutta pienoisen kroppani lauteen vajaan pari metrisen? Nyt sovin olemaan pitkin tahi poikin - aivan kuin vain talon rouvalle passaa!

   Asustelen taloani nyt yksin: joka sinällänsä on outoa tämäkin.

   Aikoinaan, alusta aikojen, tätä taloa asustimme me: kaksi aikuista, seitsemän lasta. Vaihtui vuodet, vaihtui ihmiset. Täällä asuin edelleen minä, kera uuden kumppanin. Sekä sen seitsemän muoskaa ja neljä sillon tällöin kyläilevää lapsukaistamme. Tupa oli täynä, tupa oli sopivasti täynnä. Koskaan ei tuntunut kuin meitä olisi liikaa. Pieni tupa-pahanen (asuinpinta-alaa 112m2: kolme kammaria, tupa + keittiö) mutta rakkaita ihmisiä täynnä.

Koti%20%286%29-normal.jpg

Lähti muoska, lähti toinenkin. Lähti pikku hiljaa itse kukin maailmalle. He kasvoivat, varttuivat ja siipensä levittelivät liihottain mukaan maailman tuulien. Kuka kävi kylässä, kuka kallisti päänsä yöksi tai kahdeksikin tupamme kamariin. Joskus jopa pitemmäksikin toviksi...

Viime syksynä luulin että jäisimme jo silloin syksyllä kumppanini kera kahden asustamaan pirttiämme pienoista somaa. Mutta kävikin niin että huomasimme yllättäin olevamme sittenkin neljän enempi tahi vähempi haastavien teinien, melkein täysi-ikäisten, lastemme, muoskiemme, kera kattosen samaisen alla. Oh-hoh, emme olleetkaan kaksin, kaksi vanhaa kumppanusta vaan - kaksi aikuista ja neljä kasvavaa aikuisen tainta.

Sitten tuli yllättäin aamu tuiman elokuun. Päätti kohtalo Julma tarttua puikkoihin elämämme. Vei kumppanin rakkaan multa. Hajosivat unelmat somat.

Tuli vuoro lähteä viimeisten muoskiemme: ensin lähti muoska 1., sitten 2. ja 3.. Talven mentyä neljäskin.

Jäin yksin.

Nyt on orpo olo sielulla tällä pahaisella. On outoa asustaa tätä "suurta" taloani yksin. Kaiken tämän kokemani, elämäni, elämän jälkeen. Muistot ovat täällä tallessa. Tässä talossa. Täällä mielessäni. Asun talossani valtavassa joka on liian iso minulle yksin asua. Asun talossani isossa joka on täynnä isoja ja pieniä, iloisia ja surullisia sekä rikkaita muistoja täynnä.

Haluan tästä talostani eroon. Siksipä siis tämä muistorikas, meille kaikille rakas kotimme, on nyt myynnissä. (Snif!) Pääsisin näiden ajatusten, tunnetilojen ja muistojen pyörteiden pyörryttävistä sotkuista eroon. Pääsisin jatkamaan eteenpäin omassa elämässäni. Rakentamaan uusia uljaita muistoja.

Koti%20%287%29-normal.jpg

   On aika jättää outouksille näille hyvästit.