Päivänä eräänä täsä menneisyydessäin kun käväisin pitkin poikin maakuntia asioillain.



   Paikka: Lintukosteikko, Patalahti, Maaninka, Kuopio.



   "Mennään."



   "Suomi-filmi."



   "Aika."

   "Road in heaven?"



   Maailmankaton alla. ( Paikka: Akkalansalmen silta, Lapinlahti. )



   Syssy tunnustaa väriä.


   Luottamus SUURI Mummerolle, mummolle, tälle:

   Tällä reissullain sattui sattumus ihanainen kun yssi muksuin mukelo oli pyöräilemässä seuduilla näillä. Satuimme samaan aikaan, samaan paikkaan ja tehtiimmä täten "tärskyt" siinä sitten kaksistaan - vietettiin kotvanen yksissä käyskennellen, jutellen ja maisemia Tuulen Tuivertamia ihastellen;


  



   Luottamusta, IHASTUSTA, ja ylpeyttäkin sankkevan paljon koin ja koen, siitäkin et nämä muksuin mukelot ovat opetetut ja oppineet itsenäisiksi sen mukaan mitä ikäisensä nyt voine odottaa ja olettaa.
Se ettäs he tekevät jo tuon ikäisinä vaikka koko perheelleen ru´uat valmiiksi asti itsenäisesti on miun mielestäin todella hyvä ja ihailtavaa. Eivät ole vanhempien passattavina, oppivat itsenäisesti tekemään, oppivat luottamaan kykyihinsä, oppivat mitä on arkiset askareet ( siis siivoukset, yms. arkiaskareetkin tähän touhuamiseen mukaan lukien ) tarkoittavat ja mitä on tehdä niitä. Oppivat, että niitä ON tehtävä, niitä ilman ei vaine maailma tää pyöri, ei arki suju, eikää niistä voine kenkään poiketa ja luistaa!
   Sekin nyttemmin kun ovat täällä tykönäin ( nyt jällevän useamman yön ja päivän ), ettäs eivät valmista vuota edes miun tykönä vaan osallistuvat kaikkeen mitä sovitaa, mitä pyydän, mitä tarvihtee jotta yksissä voinemme asustaa. Tietävätkin jo et "mummo ei ole palvelija" kellekkään heille. Ei varsinkaan jos heidän taholta tulee ääneen lausutut sanaset nuo käsky-muodossa! Pyytämällä, nätisti kysymällä sit on toinen juttu.... Sillä olenhan miekin vanhempi, mummo, ihminen, jne. ja tunnen, tajuan sekä tiedostan, ettäs elämään kuuluu muutahin kuin vaine käskyt ja kiellot. Helliminen, hoivaaminen toistemme huomioon ottaminen, jne..
Mm. eilennä teimmä yksissä salattia ruuaksemme ( kuvassain yllä ), toissa ehtoona lämmähytettiin yliset lämpimiksi - kun sitä tahtoivat itse, kysyivät ettäs kävisikö...?
   Yssi ihanuus on myöskin se kun jo ovat varttansa kasvaneet aika-naisen pituuksiin ja jopa miutahin pitemmiksikin toiset heistä, niin mikä riemu ( ainakin miusta! ) onkaan se kun voinevat käydä miun "kaapilla" lainailemassa tarvittaviaan.
Ei ole enää ensimmäinen kerta, tuskin viimeinenkään, kun taasen täsä aamuna eräänä mummon kaappia pengottiin heidän toimesta ja vaatetta koulupäiviinsä yllensä soviteltelivat sekä lopulta sit sieltä mieleistänsä ettäs sopivaa löysivät!
Ihanuutta kun ovat Mummeron tään vaattehet mieleiset malleiltansa, myöskin heille. Pistää miettimään et ovatko HE sen verta vanhoihin parsiisiin tehtyjä, että mummon "vanhat" vaatteet huolivat, vahi onkoo mummo tää sittenkin sen verta nuorekas, ettäs ne kelpaavat nyky nuorisollekkin ylleen laitella? Siinäpä vasta visainen kymysys!
Muttas, siis.... mik´ ihanuus tää tallainen juttu onkaan! Se kun ei ole päivän selvä juttu tääkään....
Mielessäin nuoruutein kun kerran olimma lähdössä lietsoon, Lavantautia parantelemaan, ja ihan nuin muina miehinä ( naisina ) stepastelin siskoin vanhemmaiseni kaapille hänen tieten, et sieltä lainaisin jotahin ( oliko se pusero tahi mekko - sitä en enää muista? ) itsellein tuoksi illaksi, NIIN eipä se onnanutkaan sit olleskana. Se oli hänen poikakaverinsa joka eväsi aikeeni tuon. Hän nosti metakan siitä, ettäs toisten kaapista ja lainata?
Täten sitten olenkin onnellinen kun voinen näin lainata toisille, omilleni. Omille muksuin mukeloille ja ettäs ne kelpaavat sekä sopivat heille yllensä - sekin kun ei ole selvää et näinkin samaa kokoa josain vaiheessa eläämäämme olisimma?
Puhumatikaan et samaisen hommelin "taidamme" tään yhden liki asiuvaisen muksuin kera; vasta lainasi hän yhden yrityksen yrityskuvauksiin miulta vaatteita ylleensä kun ovat sen verta passeleita siihen tarkoitukseen.
Mikä ihanuus, mikä riemu ja luottamus suuri!
   Se ettäs voinen luottaa heihin; avaimet asuntoin antaa heille mukaansa päiviksi/öiksi ja tietää, että he voivat milloin vaine tänne tulle kun siltä tuntuu ja on tarvista ( koulussa ovat tosin päivisin.... ). Aikataulut eivät ole lukkoon lyödyt vaan kulkevat vapaasti kylillä, "kotona" ja sillä välillä - kuhan vaine ilmoittavat miulle, ettäs misä kulkevat milloinkin - suunilleen. "Ilmitusvelvollisia" ovat siksi kun eihän sitä konsa tiedä mitä sattuu ja tapahtuu? Miulle, heille, täällä kylillä? Olemmahan sen verta kuitenkin "sivistyksen" parissa ja liki sivistystä/ihmisiä, ihmisjoukkoja et ei konsa tiedä mitä voine Maailmalla Avaralla tapahtua; 5-tie liki, rautatie kemikaalikuljetuksineen, iso tehdas likellä jonne kulkee rekkoja.... puhumatikaan kanssa eläjistä, ihmisistä moninaisista joitten aikeista ei voine tänä pänä enää olla niin varma et jokahinen ain "puhtahat jauhot pussissansa" kulkisi?
   Olenko itse... mikä se sananen onkaan nyt... itse... itse... No, sanokaatte te Armaat Lukijain miun, nyt se! Itse...? Itse - omahyväinen? Siis ihminen joka helppoutta etsii? No, olipa sananen tuon mikä tahansa, muttas siis mik´ onkaan se tunne kun...
Aamusella ensin yssi mukelo lähtee taipaleellensa - itsenäisesti urkenee ovastain ulos ja "heippa!".
Sitten laittelen toisen matkaan, nyt kuskaten perille asti määränpäähänsä, kun itsekkin olemma Maailmalle Avaralle asioilleni lähtemässä; miksen kippaisi häntä siin samalla sitten kun kerta kuljen muutoinkin tuolloin?
Jatkan matkaani ja liikun ylt´ynpäriinsä pitäjiä päivän tuon mittahan.
Tiedän, luotan, että HE pärjäävät. Osaavat kotia tulla, osaavat sieltä lähteä ( esim. harrastuksiinsa, kavereidensa tykö, kylille maleksimaan, jne. ). Tiedän että osaavat ruokaa tehdä, ottaa, jos on tarvista. Osaavat asettua kotia, osaavat olla.
Mie pistäydyn kenties välillä kotona - kuten hekin. Huomaamme vaine toisemme käyneen kotona kun huushollissa jotain muuttuu, jonkin paikka muuttuu, tms.. Esim. mie eilennä laittelin kesken päivän pyykkejä ulos kuivumaan ja kävin kaffilla kotonain. Ja taasen menhään!
   Mikä ihanuus, mikä riemu ( ainakin miusta ), ettäs on OLEMASSA tää tällainen ASUNTO ( sori en sano "koti" vaikkas kait tää sitä itsellein on, muttas jotenkin se ei vaine tunnu luontevalta sanoa tätä nyt täl haavaa kodiksi - eikä täsä asian yhteydessä vasiten ) jota voivat he, voin mie, ja voivat muutkin muksuin miun, pitää "kiintopisteenä" olevaisena. ON paikka jota pitää paikkana jossa olla, josta lähteä, johka saapua, kun on tarvista, kun siltä tuntuu. On siis paikka joka voisi olla vaikka ihan hyvin jokin muukin paikka ( tavallaan kuten vaikkas rautatieasema, jokin liikenneympyrä, tms. kohtaamispaikka ) johka välleen kipata kamat painavaiset, ottaa uutta mukaan ja mennä sit taasen. On paikka jossa hu´uahtaa, jossa vetää henkeä, atvailla tovinen, ja mennä taasen kun on aika, kun siltä tuntuvi.
   Ja on paikka johka on hyvä tulla, on paikka josta "ponnistaa" sitten taasen Maailmalle Avaralle?
Toivon mukaan HE ( ja toivon mukaan aikoinaan ja miksei nytkin, muksunikin miun, ekää vaine vain muksuin mukelot ) saavat eväitä Elämänsä-Reppuun tästä kaikesta. Toivon tosiaan hartaasti, ettäs he saavat jotain kaikesta tästä. Siitä, ettäs heihin luotetaan ( mie ja vanhempansa - sillä ilman vanhempiensa lupaahan en toimisi näin ) kaikessa tällaisessa. Niin tuossa ruokain laitossa, asumisessa, kulkemisissa, kuin kaikessa muussakin!
Toivon, ettäs heille jää muistot ihanaiset jotka kantaisivat elämänsä aikana etiä päin. Kenties lumipallo-efektin lailla sit aikanaan kantaisivat hedelmää suurenevaa. Tekisivät aikanansa hyviä päätöksiä, suhteita omien jälkipolviensa kera. "Paranesi polvi pojastansa", eikä enää kuuluisi kaiku ja kalke sotavuosien enää heissä. Ei olisi kylmiä lapsi-vanhempi suhteita, ei olisi puhumattomuutta, kylmäkiskoisuutta, tunteiden käsittelemättömyyttä, yms. joita olen havainnut mm. omassa vanhemmuussuhteessain omiin vanhempiini ja joita olen yrittänyt petrailla omieni muksujeni kera paremmaksi ihan tietoisestikin.
Se mikä ihanuus et olen jo näinkin "vähäisessä ajassa" huomannut sen "taipuvan" pikku hiljaa hyvemmäksi. On nimittäin tää miun jälkeinen sukupolvi jo aikas erilailla suhtautuvainen kaikkeen, ja vasiten jälkipolviinsa nähden/suhteen, kuin mitä mie aikoinain sainen kokea kun olimma heidän ikäisensä ja nuorempikin...
Jospa se tästä "ihminen oppisi erheistänsä"....

   Aamusella varhaisella eilisen teimmä meille Kaikettomat Sämpylä-Pämpylät juuritaikinaisesta, sekä siinä sivussa Tillikatkin samaten juuritaikinasta ( yölliseen aikaan kaik´ ne nasuihin piskuisiin hävisivät?! ). Tänä aamuna sit oli vuorossansa Kaikettomat Leipäset; verestä syödä aamupöytään. Ehtooseen tulee laittelen Kaiketonta Pannaria...
Ja tänään aamulla varhaisella kun mie työstin Leipäsiäin näitä, oli ihanaista kun tupani lattialla kaksi tsipaletta veti samalla hirsiä perässänsä aamuisina tunteina nuina:



Mik´onkaan mummon ihanuus, luottamusta kokien suurta, kun muksun mukelot voivat näin vaik keskellä tupain lattiaa koisia öiseen aikaan! Mik´ onkaan se ylpeys suuri mukeloistain näistä!
   Sekin tunne uskomaton kun yhtenä ehtoona petinsä laittelevat ja petaavat paikkaan A. Ehtoon korvalla se voinen viel vaihtua paikkaan B. Seuraavana yönä taasen paikkaan C.
Mikään ei ole siis "kirkon kirjoihin kirjoitettu" ja he saavat paikkansa valita vapaasti. Ei, en ole mie se joka määrää et tuossa on siun paikkas ja tuossahan sie sit nukut koko tään käyntisi ajan nyt, kaik nää tulevaiset öiten seudut.
Itse petaavat petinsä, itse valitsevat liinavaattensa, itse hakevat patjansa, kantavat ne paikoillensa, jne.. Ihanaiset pirpanaiset miun! ( Nääkään kun eivät ole päivän selviä juttuja jokahisessa huushollissa, tiedän mie; joku voinen passata näissäkin jutuissa....! )
   Oppivat itsenäisiki, oppivat toteuttamaan itseään;



Kasvattavat paljon vahvemman itsetunnon, minä-tietouden, kuin mitä esim. mie olemma saanut Elämäin-Repussain mukana...
En olisi mie voinutkaan kuvitella näin nuora ollessain, kuin esim. tämä kuvain mukelo täsä, et nuin nuorna olisimma erottunut joukostansa ikäisistänsä, laitatuttamalla itsellein rastat tällaiset ja jopa värilllisetkin vielä!
Mikä luottamus itseensä! Mikä rohkeus! Mikä raikkaus! "Ris-pekt!"