Elämää toisen päivän aamun jälkeen - onko sitä? On.
Elämää ilman kunnon nettiyhteyttä - onko sitä. Ei.
Elämää jälkeen netittömyyden - onkos sitä sitten? On. Ja nyt olemma sitten tilanteessa, ettäs nakuttelen tätä ja paria seuraavakin tekstiäin tältä reissultain, koissa. Nii-in, koissa - Humisevallaharjulla.
   Tää tapahtui ylläri-pyllärinä, tää muutos, muttas pakisempas siitä sit tuonempana - en nyt.
Nyt vaine lähde min mukaan oi, Armas Lukijain miun, elä päiviä näitä täsä väliin jääneitä - ja toivottavasti nautit näistä; mie ainaskin nautin tuolloin sekä viel nytkin - kiitos.

   Eka päivä hommissain näissä Siikamarkkinoilla, valokuvaajana vapaaehtoisena.
Ilma oli ko linnun maito - vasiten kun sit vertasi seuraavan päivän ilma ja tilaan....
Aurinko Armas helli ja lelli meitä tapahtuman tekijöitä ja järjestäjiä sekä paikalla käyneitä asiakkaita, yleisöä ja vierailijoita, aivan täydeltä terältänsä.
Mikäs oli ollessa rannalla tuolla, mik´ oli käyskennellessä bulevardilla rannan tuon. Sainen vaine todeta et "mennään hiljaa markkinoille" kuten Neumann eräässä laulussansa laulelee.

   Täsä tulee ensin ns. maisemakuvia, sitten ihmisiä ja viimoisena ( muttei vähäisimpänä ) yksityiskohtia.



   "Aamu saa-puu."
   Paina mieleesi tää kuvanen täsä - tuonempana on kuvia samaiselta laiturilta, muttas sitten jo "kansoitettuna".



   Auringon kiloa, Aurinko Armahan iloa; yllä ja alla.









   Kuvassa täsä luonnon helvasta kuvattuna markkinahumua, Luovon ainua katu, Rantakatu ja sit myöskin rantaman "bulevardia" ( Marjaniementie ).



   Raahen ja Oulun Meripelastuksen alukset.
   Tästä Raahen aluksesta sain tietoa tuolta netin eräältä saitilta josa kertojana toimi toimittaja joka oli toiminut 70-kesällä aluksella tällä poosuna. Kipparina on ollut silloin merikapteeni Ulf von Bruun-Riegels.
Tällä on hinattu laivoja josta ovat saaneet silloin rahaa meripelastukseen.



   "Pienen SUURI ihanuus."
   Tarkoitten tuot pikkuista tyttöstä laiturilla joka katseli tätä itsensä kokoon nähden SUURTA alusta, vuottaissa muuta perhettään siinä kun he olivat tutustumassa alukseen tähän aluksen uumenissa.
Tarkoittaen sitä, ettäs sainen tään, jurikin tään, kuvasen täsä otettua näin ihanalla hetkellä; miunkin piskuinen, muttas silti SUURI ihanuus.






   Bambi-ponin kyydissä.



   Näin jälkikäteen harvittelen kovin etten käväissyt nyt ( kesällä kävin ) tuona ekana päivänä tuolla majakan huipulla, sillä kun sinne kapusin sitten toisena päivänä, niin usvainen sumu ynpäröi meidät ja tienoon tuon silloin siten ettei sieltä nähnä ko ns. parin metrin päähän.



   Varjosta valoon.



   Aivar aamusella laittelemassa päiväänsä myyjänä alkuun.



   Suomen Karva-Kamut ry kojulla Mette tekemässä tuttavuutta Ilsa-koiran kera.



   Maivan paistossa Hannu.
   Maiva on itseasiassa lohikalan muikun muunnos joka elää mm. Pohjanlahden murtovesissä. Ns. Perämeren muikku.



    "Siemka!" ( Tarkoittaa puolasta suomennettuna; hei! )



   "Huopa-täti" ( miun antama nimike - toivottavasti asianomainen ei tätä paheksu? ) Helvi ihanien itse huovuttamiensa huopatöiden keskellä....



   Mies markkinoilla. ( Huomaa Tikkuri yllänsä. )



   Kalaostoksilla käyty on.
   Hekin ihanainen pariskunta, ihanaisia ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet näin värikkäästi, joka on perin-suomalaiseen tapaan aikas poikkeuksellinen värien kirjo. Kuten myös näilläkin markkinoilla....



   "Poijankossit."
   Välipalastaan nauttimassa satamaaltaan reunamilla. Eväänä "fish and chips"-annokset läheisestä kojusta.
   Tää oli sellainen holli itselläin, ettäs juuri kun äkkäsin nämä kuvaukselliset nuoret miehet täsä paikallansa, satuin vilkaisemaan kännykkäni kelloa ja totesin et ei helek.... ti - miunhan pitäis olla JUURI NYT aivan toisessa paikassa kuvaamassa erästä alkavaa tilaisuutta!
Nappasin tään kuvan, näytin tään pojille lupaa kuvan käyttöön kysyen ja pahoittelin, etten kerkiä kummemmin jutella nyt sillä kiirusta on....



   Väriä elämään; noi kengät!



   Merimerkkilippuja laittamassa.



   Kirjailija Pirkko Lastikka ja hänen ihana kehonkieli, eläytyminen sekä kultaiset korvakorut...
...kera ihkujen punaisten kenkiensä:
( Ei, ei miulla mitään fetissiä ole kenkiin, eikää vasiten punaisiinkaan, muttas ovat vaine niin poikkeukselliset ihmisten jaloissa, ettäs on aivan pakko bongailla niitä. Itsehhän omaistan samaten punaiset maiharit, "mummon potkimis kengät".... )






   Paita Luotolainen eli Tikkuri elikkäs Tikkuröijy ja sen selkäpuolen ihanainen lisäys-silmustonsa.
   Alla sitten näitä -röijyjä uusin värein tehtynä:



   Itse olemma haalveillut tällaisesta -röijystä issellein. Perus harmaja väriltänsä. Nyt sitten kun näin tään punaisen tässä niin.... Wau! Olisikohan se enää se perus-harmaja sittenkään?
Ostaa häätäyisi miun sillä käsilläin ei ole kyl tekemistä tällaisen. Se vaine ettäs ovat aikas tyyrihit....



   Markkinoilla tavataan....



   "Makiaa ihanuutta."  


   Täsä siis eka päivä tää eletty ja eläväinen kaikkinensa valokuvien osasten kera.

   Päivästä tästä mielehein jäi mm. se et kun tähän talkootyöhön perinteisten talkoiden tapaan kuului ylläpito yhden ruokailun ja kaffeenkin kera, niin....
   Marssinpas mie nuo tuollaiset lipeti-lapetit kouraani saatuain ihan ekas´ teks´ asianomaiseen paikkaan kysellen, ettäs olisikos sitten siellä miullehin jotahin tarjota, kun vasiten osaan jotehin skeptisesti ain suhtautua et löytyisi jotahin Kaiketontakin valmiina tarjoten....
Olipas ilo ylimillä miulla mielessäin kun kyselyyni vastaukseksi sainen, että joo, kyllä löytyy. Se tuli sellaisella vakaalla varmuudella, ettäs uskoin sanoihinsa noihin asianomaisen lausuttua ne ilmoille iloksein. En epäillyt, onnessain olin - ja skeptisenä ajattelin, ettäs näinköhän.... olisikohan näin.... kuitenkaan....?
Tuli aika lounastaa ja mirs-marssin paikalle tuolle kysästen varmuuden vakuudeksi, ettäs nyt täsä olisimma ma; oliko sitä miullehin tarjottavaa?
Annas olla - niinhän siinä sitten kävi kun asiaa ja aineosasia alettiin pilkkoa tarjottavista, et eihän sieltä miulle mitään löytynyt. Pyh! Tuoresalaatti oli lounaani kokonainen. Eikä siihenkään löytynyt kastikkeeksi edes ruokaöljyä! Uskomatonta kun oli nyt sentäs ihan hotelin keittiöstä kyse?
Lounaani tään söin yhden markkinoiden näiden järjestäjän kera ja hän jutteli, että jälkiruokakin kuuluu tähän mukaan. Hänkin sen saa vaikkas syöpi gluton ja olikohan se maidotonkin vahi vaine lakton.... NO, mutta sai kuiteskin. Mie siitä sit innostuneena ja hänen kera näin jutellen, kysäisin tarjoilijalta ollehelta, ettäs olisiko miullehin jotahin? Vaikkas kauden marjoja....? "On, on." Hän tuopi niitä kohta.
Kotvanen meni ja marjat tuli. Mustaviinimarjoja kipollinen. "EI-KÄ!" "Sen kerran kun marjoja sainen ja näinkin niukan aterian jälkeen lisukkeeksi et jotahin syödä saisin, niin ne olivatkin sitten niitä ainuita marjoja joita en konsa syö! En suuhuni laita. Oih, ja voih, sentäs. Onneksi eivät ihan hukkaan kuiteskana menheet kun tää pöytäkaverini otti ja söi niitä sitten jälkkärinsä Mutakakkusen kera.
   Ja sekin mainittakoon vielä et kun menimmä sit myöhemmin kaffeetauolle kaffikipposein kera, niin hokasin tutunnäköiset kasvot sieltä ruokasalista. Kysäisin ihan rohkeana, ettäs passaisiko istua samaan pöytään? Passasi.
Olipas kiva nähdä ihan fyysisesti eka kerran yksi naamataulun ystäväin jonka kera ollahan muuten tuolla saitilla juteltu asioista ollehista, mutemme konsa nähneet kasvotusten! Taisi olla ilo molemminpuoleinen; kumpainenkin sain nimen ynpärille luuta ja lihaa.

   Ehtoon korva.... niinpä, en saunonut kun ehtoo menikin sitten näiden kuvaamieni kuvien laitossa konehelle ja niiden tiedostojen laittamiseen kyseisiin kuviin.
   Teimmä muuten tään työni siellä liki tuota kuvauspaikkani, koskapa siellä mökilläin ei sitä nettiä oikein ollut vaik´ nyt virtaskaa sainkin tietsikkaanikin siellä ollehesta akkusesta.
Muttas kun kuvia laitellessain, niitä nimetessäin... ka´ kummaa; tarvitsen mm. nettiä aina siinä vaiheessa "kumppaniksein". Täten jokin paikka, jokin kohta, josa voinen työtäin tätä tehdä ja jälkitöitäin työstää rauhassain?
Sainen kyllä alkujaan lupasen yhteen paikkaan josa on sähköä olemasa ja sen pitäjänsä ymmärtäisivät - tään kuvien työstämisen, mutta... Se paikka kovin kolkko olisi mielestäin miun ollut istua nakottaa ja pitkää aikaa viettää siellä kun kuiteskin tunteroinen, kaksi, kolmekin, äkkiä menee ain näissä töissäin.
Tätenpä käänyinpä puolehen vanhaan tuttuun paikkaan. Menin ja kysäisin tutun majapaikan omistajalta et saisinkohan tulla teille....? "Potkikaa pellolle jos tulee täyttä ja mie olemma siellä asiakaspaikkoja viemässä näine töineineni." Näin tehtiinkin. Tein töitäin ja juuri kun olimma saanut viimeisen viilauksen tehtyä, oil miun aika väistyä sieltä poies kun tunkua alkoi jo olla sil viisiin; etten veisi asiakaspaikkoja maksavaisia ( tosin tilasin miekin työni tään oheen itsellein syödä, mut kuiteskin.... )

   Ehtoon edetessä, yön tumman saapuissa, yhdet tuttavain yhteyttä ottivat ja sit menikin yöllinen alkuaika käväisten paikallisessa yöelämässä mukana.
Olipa sekin oma kokemus, sekin.
   Siin josain vaiheessa yksi seurueen jäsen totesi et mitähän sitä pukisi yllensä kun ei tullut paljoa mukaankaan otettua....?
Mietin tään kuultuain omaa ohtaintain. Mitäs sitä miulla onkaan, kuin varustauduin?
Miulla oli ns. koko omaisuutein mukana. Kun kerta Hepo Hopiallain karauttelen ja sen kyytihin ain mahtuvi ( vasiten yssin matkatessain ), niin miksempä sitten en ain "kaikkea" mukaani ottaisi? "Eihän vara venhoa kaada", sillä kokemushan on opettanut et vaikkas olisivat vaine ne yhdet KUMIKENKKÄSET mukanain, niin sekin kun saattavi olla liian vähän! Ei, en mie roudaa sentäs kaksia kumppareitain siltikään mukanain, muttas noin vertauskuvainnollisesti kuiteskin. Paree siis olla vaik´ nuita kenkkäsiä mukanan useampia tsipaleita ja mielellään useampaa "laatua".
   Sitäkin tuumailin reissullain tällä, kun mökillä esim. polttopuita kanneskelin, rantarämeikössä kuljin, ja sitten tuolla valokuvauksessa tuulen, tuiskun, ja kovemmenkin satehen seassa mirs-marssin, ettäs on se vaine hyvä, ettäs on miun tullut hankittua ihan asiansa pitäviä vaatteita ja varusteita!
Ei tarvii olla het´sillään pelko persiissä, ettäs ihan heti olisin aivan läpimärkä kun piskuiseen satehen joudun. On kenkää jotka kestävät kosteutta enemmänkin ( ne viimeisimmät Eräily-Erkki -tassuin miun ), ja sitten on ns. fiksua ja filmaattistakin vaatetusta et esim. nuin yks´ kaks´ voinen sulahtaa vaikkas yöelämäänkin mukaan.