...sankkevan tarkkaan. Käänellyt olen, vasiten miettien. Lopputulemaa saanut en ole-ko sen kummempaa asioille moisille...
   Nyt ollaan taasen siinä ajassa ja jaksossa, eik kun aikajaksossa, josa on alkanut "laskeutuminen" H-hetkeen - jos näin sarkastisesti saapi asiain tään ilmaista. Pitää ottaa ns. mustallahyymörillä asia ja ajatella, pohtia - eikä loukkaantua kenenkään. Sillä sitä en halua tehdä. Miteiskelen vaine...
Kohta on kuolin-päivä. Saa nähdä kuis se tänä vuonna kolahtaa mielenpääle miun?
   Nyt olen huomannut parina viimo päivänä, tahi mitä täsä nyt onkaan näitä taasen himpun kaunihimpia päiviä ollut oleossa ja tilassa olemasa, niin niihin päiviin aikana olen huomannut jotta kussa vaine tulee se tietty Aurinko Armahan asento, se tietty kulma valon nuiden säteiden langeta päälle maankamaran... ja ilma on muutenkin "otillaan"; on sellainen leuto, pehmeä, sopivainen olo ja tila... ei liikaa kosteutta, lämmä vaine. Ei kuivaa, hivenen tuuli hönkäilevi. Kaik on siis hyvin ilmassa ja tilassa, NIIN silloin kaipuu suuren SUURI käy lävitsein miun!
   Sitä aivan kuin valpastuu jotta joko nyt? Nytkö lähdetään kahelleen mökille? Ja sitten huomaankin ettäs sitä eletäänkin ypö yssin, mie vaine olen ja elän. Toinen on poissa. Kuis mie sitten tästään mihkään? Miksi lähtisin minnekkään? Ja jos lähtisinkin niin miksi?
Ei itua, ei järkeä, ei terkoitusta - millään. Vasiten tuollaisella ettäs johkin "muka" menisin.
   Niinpä olen nyt yrittänyt, vaik kuin kauko-kaipuu käykin lävitsein miun, ihan vasiten pysytellä poiessa nuilta seutuvilta jotka jotahin merkitsevät muistissain puolisooni nähden. Paikoista joissa ain juurikin tällaisen oleon ja tilan vallitessa näin loppukesäisin olimma. En ole ämmennyt kotikonnuille Majamme Matalaisen, enkää ole urennut tuonne mökillemmekään. Päin vastoin yritän näköjään vältellä sen viimoiseen asti etten vaine lähtisi...
JA yritän luoda uusia "traditioita" keskenäni. Siis tarkoitan ettäs yssinäin.
Tänäänkin otimma jä läksimmä ihan vasiten johkin mennäksein näin yssin, juurikin täsä ilma ja tilassa jota nyt on ja vallitsee. Käväisin liki olevassa isommassa keskuksessa, kuljimma hiven kaupoissa ja asetuin rantsulle Arskaa palvomaan. Oli muuten aivan autiota; "Katson autioita hiekkarantaa...", sain laulella aivan yssinäin, vaik kuin olisi ollunna komia keli muihinkin siellä olla ja öllötellä! Muttas ei: kesä- ja heinäkuu kun ovat menheet niin SUOMALAINEN jääräpää "uskoo" ettäs nyt on kesä ohi, oli sit tää ilma ja tila mikä tahansa näihin jälkeen, ja "uskoo" et nyt ei sit biitsille mennäkkään! Piste! Vaik kuin kelit, olot ja tilat, ilmat ja tilat, olisivatkin otolliset viel nauttia "viimo säteitä"?!
   Mietiskelen sitä et miksi se on näin? Miksi tää ilma ja tila liittyy niin puolisooni? Miksi se haikeuden lykkää päälle? Ja tuntuu kuin se olisi oikein niin kuin kärjistetysti tänä vuonna näin vaikuttava...
Sillä onhan, hyvänen aika sentäs, täsä monen monta vuotta jo täsä välissä, jolloin hän on ollunna Tuonilmaisissa, ja mie täällä, eikää... enkää muista ettäs olisi tuo ilma ja tila näin tehnyt mielenpäälle mitään?
Sitten ajattelen jotta oikeestaan ekaa vuotta vaille olenkin ollunna AINA nää ajat Töissä! Töissä ja aikas lailla visusti "sorvin ääressä", siellä ns. neljän seinän sisällä - kun se tuo Työni toimen kuva on aikas lailla sisäpainotteista... JA nytten sitten esim. tänään kun olen nyt nää pari päivää "lomautettuna" ni pääsenkin nautiskelemaan ulkoilmasta ihan eri lailla kuin ennen, mennä vuosina. Siitäkö se johtuukin nyt? Olen tietty muinakin vuosina aamut ja ehtoot kenties ollut "vapaa" tulemaan ja menemään muttas nyt ja näin päivällä!
   Elikkäs onkoo sit tosiaankin niin ettäs nyt tulee kolisemaan ja kunnolla kun näin jo täsä vaiheessa "laskeutumista" tuntuu? Nyt kun vuosia on takana jo muutamia, nyt kun on mahdollista hivenen vapaallakin olla täsä ihanaisessa, lämpimässä, ilma ja tilassa?
Kandee siis varmaankin pysytellä ( pyrkiä pysymään ainakin ) aikas kaukana nuilta tutuilta seuduilta....