Olo ja tila kun makaat aamusella ani varhain vällyis välissä lämpimissä ja mielesi sopukoista bongahtaa ilmoille "ilokseis" sanaset:
"Ota lähellesi peiton alle.
Pidä sylissäsi suudellen.
Anna hyväilyjä kaipaavalle.
Uni suloinen ja lämpöinen.
Ota lähellesi peiton alle.
Pidä sylissäsi suudellen.
Tee se hellästi kuin rakkaimmalle.
Jätä aamuun muisto lämpöinen.";
kuten Kirka, Kirill Babitsin, aikoinain lauloi kun viel tällä Telluksellamme stallade. laulussansa "Ota lähellesi.".
   Voikoo ihmisen tytär enempää toivoa ja rukoilla? Voiko ihminen toiselta enempää ( tahi vähempää ) pyytää, kysellä, ja anella?
Mikä onkaan ihmisellä tää alkukantainen tarve saada toiselta lämpöö, läheisyyttä, hellyyttä, lohtua suurta. Hyväksyntää että olet kelpaava juuri sellaisena kuin olet; "Tuu viekkuun."?
Miksikäs sitä sitten ei aina kaikille suoda, eikä kuten "Manulle illallista", kaikille automaattisesti "tuoda", vaikka kuin se siinä lähettyvillä, ja likikin joilla-kuilla olisikin? Miksi sitä "pantataan" suin surmin? Mikä siinä on ettäs... niin, no, naiset sitä ruinaa ja miehet sitä kitsaa. Miksi? Mikä se on että miehet eivät "anna" ja naiset "ruinaa"? 
Luulisi nimittäin ettäs kun sitä jakaa kuin "kystä kyllä" niin sitä olisi niin kuin kaksin verroin sitten olemassa - tuota kaikkea? Ja mikä paree: parisuhteet ja ne parit suhteet voisivat hyvin! Olisi antajalla ilo ilmoille iloitella kun toisen iloiseksi saisi ja saajallakin ilo ylimillään kun tätä kaikkea saapi. Kaik olisi sankkevan tytyväisiä. Eiks vaine?


"Aamulla ajattelen ensi töikseni:
onni ja hiljaisuus
kuuluvat aivan selvästi yhteen.

Ja me makaamme tuvan sängyssä vierekkäin
kuin Onni ja Hilja.":

...Eeva Kilpi - tämän olen varmahan ennenki tänne "postannut teitin luettavaksenne Armahat Lukijain miun muttas... juurikin tätä tarkoitan ja etsin tällä nytten.
   Mik´ onkaan se olo ja tila kun saapi toisen liki olla ja vaikkas vaine ihan hiljaa. Olla kuin Onni ja Hilja, onnellisina ja hiljaa. Ja se ettäs se tapahtuu ilman mitään kiirehtimäti, minnehään "juoksemati", mitään muuta murehtimati, ja märehtimäti - saati ettäs jokin räkkine ( kännykkä nykymaailmassa ) olisi siinä huomiota viemäsä jommalta kummalta!
Mikä olisikaan autuaallisempaa?!
Viettää jokin aamu, päivä, ehtoo... tahi ainaskin osanen jostahin päivästä ollen vaine kahdestaan. Keskittyen toisiinsa, jakamattomalla huomiolla. Tai no, jakaen huomionsa siihen toiseen siin vierellään....  Luonnollisesti, automaattisesti, vaivautumati sen kummemmin. Olla vaine me kaksi. Onnellisesti ja hiljaa.


   Jotenka Armaat Lukijain miun "kel onni on se onnen kätkeköön" sanovi vanha, vanha, sananparsi muttas siltikin MIE sanoisin miulle, teille, kaikille meille jotka HENKKISSÄ viel olemme, ja vasiten TE jotka jonkinlaisen parisuhteen omaatte niin: "tuhlatkaa" sitä lämpöä....
Ottakaatte kaikki ilo irti siitä vierellänne samaan suuntaan katsovaisesta ihmisestä, samaiseen suuntaan stalladesta henkilöstä!
   Kun kerta teillä, meillä ( miulla ei kait ole... ) on sellainenkin mahdollisuus kuin helliä, paijata, lempiä, huomioida, hyväillä, olla vaine - vaikkas hiljaa, ja vasitenkin hiljaa, mitään pajattamati, niin HYVÄNEN AIKA sentäs ( ! ) käyttäkää se tilaisuus silloin!
Sillä se ei ole automaattista, se ei ole välttämäti pysyvää ( meistä jokahinen kun aikanansa Tuonilmaisiin siirtyvi ja sitähän kun ei tiedä kuka se meistä se "ensimmäinen" lähtiä on.... ) eikä se toinen siin vierelläsi aina välttämäti samaiseen suuntaan matkaa; voi tulla "ero perheeseen ja riita kahtia".
   Muttas niin kauan kuin se toinen siinä on niin huomioi hänet! "Ota vierelle peiton alle. Pidä sylissäsi..."... ja vaikkas vaine ihan hiljaa ja onnellisesti ollen.