Kaksi viikkoa päivittäin Piipparia, Piipparia ja viel kerran; Piipparia. Vaikkas kenties kuulostaa uskomattomalta, niin sellaisia yhdeksän ja kymmenen tunnin päiviä. Taisin yhden päivä, vahi kaksikin käväistä mantereella asioilla jolloin se tarkoittaa, ettäs nuina päivinä ei sitten muuta oikeestaan koskapa asioilla menee ain muutamat tunteroiset ja matkoihin saa uppoamaan hyvin sen vähintään puolitoista tunteroista suuntaansa vaik kuin ns. nopsaan liikkuisi rajoitustan mukaan ajellessa.
    Tähän päivään tuumasin issellein, nottas se on muuten Mummelin VAPAApäivä sitten! Hoidan ensin kaikkia paprusia hommeleita koissa ja sitten...

   Nyt sainen luvan muuttaa yhden kaappisen metalliset pyörät altansa toisenlaisiin, sillä vaikka niihin olenkin laittanut suojakseen huonekaluhuopaa ( siis kuvitelkaatte: pyörivään ns. konttorituolipyörään huonekaluhuopia - kuin ne pysyvät siin paikallansa pyörien nuiden pyöriessä raskaan painonsa alla? ), niin sainen nyt vasta luvan muutta ne pyörät huonekalujalkoihin oikeisiin.

Tänä aamuna se sitten tapahtui. Ja kun miulla ei ole vatupassia enää olemasa ( luovuttanut omain jälkipolville tarvitseville... )....



... niin otimpas kehiin vanhan "vatupassin". Tällaisen vesipinnan vaaterin näyttäväisen sydeemin.

A´ vot sie ku paree tuli! Nyt jopa tuon laatikoston laatikotkin aukiavat paree kuin niiden pyörien aikana! Nyt ei tartte nyhtää niitä auki ja painasta kiini. Riittää ko vaine lykkään menemään, ni johan tapahtuu! Jee, hyvä mie!

   Mitä tää "Remppa-Reiska" ei osaisi, niin sitä ei tarvita....

    Tänä pänä suunaksein otimma Marjaniemen, sen ns.läntisimmän mahdollisen kolkan näin äkkisiltään mennä ja käyskennellä.
    Marjaniemessä, rantamilla:



   "Kohti valoa."
Katso tarkkaan. Kyllä siellä, tuolla pitkospuilla, käyskentelee kumpaisessakin kuvassa ihmisiä.






   Kalastajakylän mökit kylpevät marraskuisessa aamupäivän Aurinkoisen valossa:




    "Villasukka-tassuttelijat."
Kaksi rouvaskaista oli lähtenyt villasukkalenkille. Heillä oli kuuleman kolmet -sukkaset pääletysten - ja tarkenee!




   "Pitkospuut."






   "Päiväkävelyllä."







   Marjaniemi Hannuksennokan kohdilta kuvattuna.
Sekä alla samaiselta huudilta sitten Aurinkoinen ja halot;




   Käppäilin samaiselta kohdalta niin pitkälle kuin uskaltauduin mennä, rannan tuon jäälauttojen viimeisen ison päälle kuvaamaan. Olisin kyllä halunut mennä vielkin pidemmälle, aivan sinne jään rajalle kasaantuneiden Röysyjen päälle, muttas järki voitti ja kertoi ettei vielä, ei nyt ole aika sellaiselle vielä, sillä enhän tunne rantoja noita, en tiedä onko jää kuin kantavainen ja misä asti - missä on vaara humpsahtaa meren syleilyyn?
Näin "tyydyin" sitten sen viimeisen näkyväisen, ison, jäälautan päälliseen:



   Jäälauttoja rannan tuntumassa kauniisti horisontin usvan keskellä;

   
     Sitten takaisin omille jäljeillein:



   "Laumasielut."
   Ihminen on laumasielu pohjimmiltaan. Täsätäkin sen huomaa: siitä mistä on joku toinen ensin kulkenut ja tehnyt tassujensa jäljet ( täsä tapauksessa mie olin se eka joka tulin tuolta kaukaisuudesta tätä rantamaa pitkin tänne päin mistä tään kuvan nappasin ja tästä viel kauvemmaksikin mennen ), niin siitä sitten haluaa ja "uskaltautuu" toisetkin kulkea.
Tosin tuolla kun kävin jäälauttain päällä noilla kuljeksimassa, niin vastaani tuli sillä niemellä kolmen naisen ryhmä. He totesivat päivää sanottuamme, ettäs he tulivat tänne niemeen siun jälkiäsi myöten. Sanoin heille, ettäs hyvä ja kehoitin heitä viel urkenemaan kauemmaksikin; sinne viimeisten jäälauttain päälle koska sieltä sai hyvät kuvat otettu Aurinkoisen peilatessaa itseään meriveden päälle.




   "Lumi teki enkelit eteiseen."




   "Elämänliekki."
   Ei, "Tuikku." tahi "Kynttilä." tahi "Soihtu." eivät nimekseen käy vaikkas yritin näitäkin mielessäin tälle käänellä.
Tämä on "Elämänliekki." sillä Aurinkoinen on se moottori joka suo meille elomme päällä tään maan, antaa mahdollisuuden meille olla ja elää Telluksellamme tällä.


   Aallonmurtajalle:



   "Titanic."
   Horisontissa kaukaisuudessa häämöttävä isompi jääkasautuma, Röysä.
  



   "Vapaa."
   Täsä kohtaa istahdin alas ja päälle  tuon kupeen isojen kivilohkareiden noiden nurkassansa näkyväisten. Ja nautin näkymästä tästä sekä tunteestain tästä:
   Se ettäs ennen ain tulin tänne seuduiltani entisiltä, ajoin matkat nuo pitkät, maksoin polttoaineeni miun ja samoin yöpymisenikin moninaiset täällä, niin nyt pääsen tänne, tähänkin paikkaan, äärelle MEREN silloin kun vaine halajan ja kerkiän. Ei nuita kuluja liikkumisien ja yöpymisien, vaan pieni siirtymä ( noin kymmenkunta kilo ja metriä suuntaansa esim. tälle rannalle ) johkin suuntaan.
Toki tiedän, ettäs muuten tekee todella tiukkaa taloudellisesti asuminen ja elo täällä, tiukempaa kuin tuolla Humisevallaharjulla ollessain, muttas muutoin nautin, nautin suunattomasti täällä olostain ja elostain!

   Tunnen todella, ettäs olen vapaa.
   Olen vapaa mm. siitä tunteesta jota ain koin kun täältä niille entisille konnuille palasin.
Olen vapaa siitä sen taajaman sisällä asumisesta, niistä taloista toistensa vierellä olevaisista. Täällä asustan metsän kätköissä, tuollaisen peltoaukiaman laidalla kuin tuossa ekassa kuvassain oli.
   Olen vapaa Sukumme Mummostakin tiettyyn pisteeseen asti. Sillä sen mitä mie hoisin hänen asioitaan ennen ja juoksin hänen tykönänsä sekä käyttelin häntä mm. sukumme mökillä, niin nyt en sitä tee.
Tosin Mummomme tuo on nyt mennyt aikas paljon alaspäin ( kuten olen kertonutkin ) koska hän potee muistin menetystä kera Alzheimerin taudin. Näin ovat sitten tällä hetkellä hänen "vaateensa" hivenen toista luokka kuin mitä miun ennen tänne tuloain... Muttas jos mie asustaisin tuolla entisellä seudullain, niin voinempa sanoa ihan suoraan et silloinpa mie juoksisin nekin hänen asiansa nyt - eivät toiset sisarukseni miun.
Nyt he hoitavat "lähi-lapsinaan" kaiken, varsinkin fyysiset jutut. Mie olen täällä kaukana hengessä mukana, tsemppaan heitä, kuuntelen heitä ja ongelmia eteen tulevaisia. Neuvon sen mitä tiedän, sanon mielipiteeni jos ja kun miulta kysytään, sekä huolta kannan Sukumme Mummosta tuosta muutoin.
Ikävä sanoa tällaista, muttas ko tuntui, ettäs vaik meitä lapsiaan oli siellä lähettyvillään ( jokunen miutahin likempänä häntä ko mitä mie ) useampikin tsipale, niin mie olin ain se eka johka hän turvautui ja joka sitten tietenkin läksin hätiinsä tahi muutoin häntä josain käyttämään, asioitaan hoitamaan, jne.. Nyt en ole siellä, nyt saavat nuo muut lapsensa olla siinä lähi-lapsinaan ja kokea kaiken sen "juoksemisen" mitä mie tein vuosikausia.
    Olen vapaa myöskin muutoin. Koen näin. Olen vapaa... valokuvaamaan vaikkas silloin kun halajan. Toki se onnasi tuolla entiselläkin seudulla, muttas siellä ei olleet tällaiset maisemat, ja vasiten MERI, näin likellä!
Ei ole mitään velvotteita ystäviä kohtaan ( ainakaan viellä kun oen ole täältä hankkinut/saanut ystäviä ), ei oman jälkipolven puolesta, kun kaikki ovat siellä kaukana "josain". Saan täten itse määrätä mitä teen, milloin teen, vahi otanko esim. näin vapaapäivän välillä.




    Jäätä aallonmurtajan kupeessa.
Raukka-Parka ei tiedä et olisko esim. jokin meduusa pitkine rihmoineen vahi sittenkin jokin saari meressä josa on lampi keskellänsä...




   Jeeru, et teki mielein miun täsäkin lähtiä tuota jäänharjannetta pitkin käyskentelemään!




    "Hiljaisuus."


   Satamassa ja kalastajakylässä, Rantakadulla:
 


   "Seesteistä."




   "Kuivalla maalla."




   "Nurkilla."
   Rauhallisuutta kalastajakylän nurkilla.




   "Halo."
Siellä se vaine on, halo iellehen, vaikkas aikaa täsä kuluikin jotahin pari tunteroista.


    Kotimatkalla:



    "Ehtoo."
    Aurinko Armas nousi nyt tänä pänä klo.9.34. ja laski klo.14.42.
Täsä olen hivenen ennen tuota laskuaan tuolla päätien tään Luovon, varrella. Olisiko ollut noin varttia ennen tuota laskuaikaansa. Siis rehellisesti reilusti iltapäivää Aika-Raudallisesti katsoissa, muttas ko Aurinko Armas kerta laskee jo, niin sehän on silloin.... sen pitää olla.... ehtoo jo!
    Katselin tuolla kotimatkallain Taivahanrantaa tuota kaunista ja näin siellä tulevaisen kylmän kelin. Näin kuin se lupaili silmillein, ettäs nyt muuten sitten Pakkas-Ukko tulee "panemaan", nipistämään poskipäitä, kipristämään varppeja piskuisia sekä näppejä muutoinkin jo kylmiä.
En tiedä miltä todellisuudessa näyttävi tällä seudulla kun "Illan rusko on aamun pasko.", muttas miulle tuo Taivahanranta kertoili tänä pänä nuin. Sanokoon sit kuka tahansa, mitä tahansa muuta - miulle se kertoi tällaista.
   Saa nähdä kuin käy? Kuin alas pakkanen laskee? Nyt kun tätä nakuttelen täsä ehtoon korvalla, kohta kuuden aikaan, niin Pakkas-Ukko on lujittanut itseään jo -16´C nurkille. Se on enari tähän astisessa elossain täällä, nyt näiden kahden kuukauden aikana mitä täällä olen asustanut Pienellä Punaisella-pirtilläin. ( Olen toki muuloin talvisin kovemmissakin pakkasissa täällä olllut.)

    Oletteko muuten miettineet sitä, ettäs ( mie olen miettinyt ja teillekkin Armaat Lukijain miun pakissut tästä jos oikein muistan ) miksi puhutaan, ettäs pakkanen laskee vaikkas numeraallisesti se nousee ylöspäin? Ja vastaavasti sitten kun pakkanen pienenee kohti lämmintä, kohti pienempiä numeraalisia lukemia, niin ei puhutaakkaan, ettäs pakkanen nousee - poies kylmemmästä?