... on tämän valokuvain nimi täsä.
   Mietin tuossa eilennä et entäs sitten kun tää ihmiskunta delaa tällä Telluksellamme, ni kukas se sit meitin jälkehen sammuttaa ne valot?
   Näin niinkuin syvällisemmin jollahin tapaa ajatellen asiain laitoja.....
Pistäskö se tää tämän päiväinen pyhä, Pyhäinpäivä, ajattelemaan tällattiis juttuja nyt?

   Asiasta toiseen ja vasiten komanteen. Nyt sit tulee natinaa ja valitusta - joka ei kestä, niin hypätköön sujuvasti täsä ja nyt jo pois tältä saitilta, tästä blogini skriivauksesta!

    "Tiesinhän mie, ettäs tältä tieltä tulisi lähtö
- muttas en tienyt eilen että jo tänään." ... joku lausui joskus osuvasti tähän suuntaan suunilleen.
   Mietin et erästä Ystäväin, Hyvä, Rakas, jonka kera vedettiin kissa-hiiri-nuottasilla amiskassa ollessamme ( tästä olen varmasti pakissut teille, oi, Armaat Lukijain miun, jo aikaisemmin! ) sairastui täsä vuosikas-toista sitten syöpaan useampaankin. Pidimmä sen jälkehen yhteyksiä satunnaisesti kuten ennen sitäkin kun nyt "aikuisina" sitten amiskan jälkeen uudelleen löysimme toisemme.
Nyt ei ole kuulunut vähään aikaan hänestä mitään. "Inge ting." Yhteyttä olemma ottanut, eikää sieltä "vastakaikua" ole tullut kuten ennen; aikas välittömästi. Nyt on hiljaista. Todella hiljaista. Ei kaiku vastaa, ei kuulu. Ei kirjaimet selitä sanoja, ei sanat virkkeitä, eivät virkkeet lauseita. Ei ni mitään.
   Hätä on Ystävästäin tästä vaikkas pelko persiissä onkin kun tieto on sairauksistansa. Elikkäs tahdomma sanoa et pelkään, todella pelkään, et kuolo on korjannut tuolla suunnassa satoaan nyt. Pelkään et Ystäväin, Hyvä, Rakas, ei ole enää jaksanut, ei ole joukossamme täällä Telluksellamme, päällä Maan tään kiertäväisen.
Surku, surku tulee kylään käymään. Ei mene päivääkään nyttemmin etten ajatteleisi häntä. Ikävä.
   Hän oli silloin kun sairastui, kun sai tietää tästä sairastumisestaan, ihmeissään siitä et mie kysyin hänen vointiaan silloin? "Mistä tiesit et nyt on "hätä"": kysyi hän miulta. "Mistä tiesit et kaik´ ei ole hyvin?"
Mutu, tuo paljon puhuttu ja miullahin jotenkin etiäisinä elämässäin ollen, tiesin. Aavistin.
Nytkin sitten; aavistus on vaine mielein päällä. Hätä lähimmäisestä, huoli ystävästä. Vasiten kun hän on/oli sellainen kuin on/oli. Rakas "kissa-hiiri"-kumppanini miun!

   Täsä en ole taasenkaan toviin skriivannut, en oikeestaan mitään. Asioita kyllä olisi, mut kun tää elämä vaine vie ja kuljettaa. Ei aikaa asettua aloilleen ja sit muutoin sitten puuhaa on ja riittää.
   Nytten ajan vie autuaallisesti joulun alusajan Piipapri-hommelit. Niitä teen ja -mökkejä rakentelen. Aina kun aikaa on ja kädet kestää. Pikku hiljaa iellehen aina. Vähä välleen. Harkiten, rajansa tietäin ja kykynsä tiedostain. Tiedän et kiirehtimällä ja liikaa ahnehtimalla "söisin omasta kuormasta", "loppuisi leikki lyhyeen."

   Tänään tein toisen Piippari-erän toisen satsin leipoin ja paistain. Ihan jees.
   Sitten päätin et kun tiedossa on Työt ja tod. näk. välittömasti vuodenvaihtehen jälkeen leikkaukseen meno niin....
Sittenpä en sitä ole putsi-putsistamassa tätä holliani huushollin olleskana. Ei miusta siihen ole siten silloin. Vaik halua olisikin kenties.
Ja ennen Töitä pitäisi sit mm. normi-siivoukset suorittaa. Kaiken tuon Piipari-jutskan ohella jotka vaativat käsiltäin paljon pursotuksineen. Jep.
NIIN tänä pänä sit aloitin ma. Ajatuksella "pikku hiljaa, aina kun voin, jaksan, on aikaa, ja kroppa antaa periksi": Aloitin tuolta sauna-pesuosastostain. Kattot, seinät ja sit innostuin samointein putsi-putsittain ne kokonansa! Wau! Hyvä mie! "Ahkera olet. Selkään tapautukset päälle....:"
   Niinpä. Ahkera ja tyhymä!
Mitenkä sitä onkaan ihminen tyhymä? Mitenkä mie voinkaan olleskana kuvitella et voisin tehdä Piipapreita ( vasiten kun on pursotus/kuviointi-vaihe menossa ) ja sit samalla käsiäin käyttäin siivota siin sivussa huusholliain joka sit myöskin käsiäin kysyy?! "Hei - haloo!" "Herää PAHVI!"
Puolikas päivää nyt sit olemma ollut "toimetonna" jälkeen tuon rutistuksen. Elppassut ja käsiäin lepuutellut. Jumpannut niitä. Venytellyt. Lepuuttanut.
   Mietin vaine et kuin sitä voikaan ihmisen kuvatus olla "raato"? Mitenkä on mahdollista et työ ja tekeminen voi koskea näin käsiin. Varsinkin tuosta ranteesta lähtien kämmeniin ja sormiin?! Aivan siin typerää ja sanoin kuvamatonta jutskaa!
Tekisin, tekisin todellakin. Olisin nytkin tehnyt. Unelmoin.... siis UNELMOIN!.... siitä et olisin vetänyt viellä eteisen, vessan, ja jotahin muutahin päällensä mut onni järki pelaa ja lanttu leikkaa viellä niin et osasin tuppuutella, jättää asian sikseen; huomenissa pitää olla sormia Pippareiden koristeluun!
   Onni ( kait ) joulukuulla pääsen taasen lekurin eteen arvuuttelemaan et tutkittaisiinko mikä näissä näpeissäin on. Toivon mukaan löytyy selite ja syyllinen.... "Toivossa on hyvä elää; sanoi täi tervassa."

   Onhan tää elämin-mätä nyt muutoinkin hivenen "hunningolla".... kuten Kutri Helena laulaa siinä yhdessä Erinin tsipaleessa..... sillä yöt nuo valvotut meinaavat tulla takaisin taasen. Ei, ei Kuu-Ukkosella ole nyt mielestäin tään kera mitään tekemistä, ei osaa, ei arpaa! Ei kait se nyt tuolla Taivahankannella alvariinsa tillottele, eihän?
On vaine näin ehtoisin tosi virkiä olo. Ei nytkään tartte kiiruhtaa sänkyä pitelemään paikallansa, puikahtaa vällyin välliin lämpimiin, kun ei unta ole tullakseen.
Yö-syvämet menevät joten kuten kun unosen päästä saanen kiini. Herätys tapahtuu vaihtelevasti vaik´ kuin olen sitä unikoulua itsellein pitänyt ja opetellut piiiiiit-kään nukkumaan; noin viiden-kuuden aikaan. Onnessain olen jos joskus menee seitsemään! Unta sen kuutisen tuntia korkeintaan öisin.
No, päivät menee töitä tehden sen mitä kädet antaa. Ehtooksi istun tuolillein vaikkas lukemaan. Uni tulee, torkun kentie tunteroisen. Tiedän; ei saisi mut kun.... nukuttaa! On päiviä et onnaa ilman torkkumistakin. Mutta siltikin yöt nuo nyt jo pimiät, ovat sittenkin samanmoiset.
   Elikkäs summa-sum-laarum: teen niin tahi näin, aina menee väärin päin. Teen näin, niin sitten en saa unta. Teen nuin, niin silloin sit - en saa unta. Vetäseppäs sit tästä jostahin välistä ja oikeesta narusta, et tytyväinen olisit ja unen kera sinuksi tulisit?
   En kuiteskaan "puremati nielase", "en heitä pyyhettä kehään" vaan taistelen urhoollisesti uskoin parempaan huomiseen ja vakaaseen tulevaisuuteen. Siihen, ettäs kyl mie tään tästä viel selätän ja sainen taasen siitä ihanaisesta unen päästä kiini, johka mie täsä jo kotvanen sitten ylettäydyin! Se tuntui aikas mahtavalle: saada pitempiä unia ja ihan ns. oikiaan aikaan vuorokaudesta.
Voi, kuin mie olenkaan kateellinen heille jotka "osaavat" nukkua ja joille on siunattu semmoinen lahja!

   Kateellinen olen myöskin heille joilla on parisuhde, pari suhdetta, tahi vaine ihan PÄIVÄN valon kestävä suhde! Hitsi et olen kade.
   Sanotahan ain, jotta en palja vaadi, en pyydä, muttas kyl vaine mie sanelen, ettäs paljon vaatisin mie nyt ja täsä.
Halajan päivänvalon kestävää suhdetta. Vaadin kainaloa mihkä kapsahtaa. Vaadin syliä rutistavaa, käsiä ynpärillein kiepautettavia. Käsiä silitteleviä, hyväileviä. Vaadin sanoja lausuttuja, sanoja luvattuja, sanoja helliviä, lämpimiä, hyväileviä. Sanoja huomioonottavia, sanoja hyväksyviä. Vaadin miut huomioonottamista, miut hyväksymistä, miut myöntämistä. Vaadin olemista; me.

   "Ugh - olen puhunut." - taasen.
   Ei miulla nyt muuta.....