...ihan kaikkea osaakaan, niin...

150009325_4030631603636882_3749586047131

...kyl mie vaine voinen ihan puhtahalla omalla ja tunnollain todeta kuiteskin osaavani aikas tavalla leipoa!
( Kuvassain täsä viime öiseen aikaan kohonut Kaiketon leipästen taikinainen pyrkimässä jo kohotusastiastaan ulos aamun tämän tunteina. )
Vahi pitiskö viel tuohon lisätä, ettäs "tietyin määrin"...?
   Mielestäin hallihhen niin sanotut perus-leipomiset ihan kohtuudella. Osasen ihan ulkomuistillain. Osasen osaan soveltain valmistaa ja sitten reseptien mukaan monen monta. Mutta resepteistähän KAIKKI ovaavat tehdä vaikkas sun mitä?!
Osaan leipasta normaaleja, ja sitten erikoisempiakin, ns. erikois-leivottavia. Kaiketonna ( gluton, maidoton, sokton, hiivaton, soijaton, pähkinätön ), maidotonna. Vegaaneita, jopa kanamunattomiakin joitahin. Elikkäs - tuota - kaikenlaista. Vasitenkin ns. omiksi tarpeiksein.
   Osaan... piirtää - jotain. Osaan skriivata - jotain. Jymmärrän ja tiedän elämän kokemusten mukanaan tuomien kokemusten mukaan jotahin lakipykälistä. Osaan ommella; uutta ja korjata vanhoja. Osaan tehdä puutöitä, rempatakin hivenen. Taidan alustavia talonmiehen ( kaks´ lahkeisten siis tarkoitan, sen kummemmin sukupuolia suuntaan tahi toiseen sorsimati! ) touhujakin. Kukkasiakin osaan pitää elossa! Huushollin siistinä ja kondiksessa, osaan pitää.
   Niin sanotusti ihan arkisia perus jutskia kait mie taidan ja teen. Tahi ainaskin alvariinsa jotahin olen "tekevinäin"...

   Miski, oi, miski, sitten miusta tuntuu ain vällehen etten mie taidakkaan mitään? En osaa, en jymmärrä, en taida, en tajua!
Ihan arkisetkin jutskat. Ihan pienimmätkin asiat ja mutkat. Äijän ne vaikialta tuntuvat.... tai näin ainaskin annetaan jymmärtää etten osaa, en taida...

   Ja välillä sitten nostelen päätäin pinnalle maan ja oikein ylös pilvihin asti.
Nostan ja ajattelen kuin osaankaan. Mitä "maailma onkaan menettänyt" näissä taidoissain omaavissain, kun ei ole älynyt mitä kaikkea miul plakkarissain onkaan?! Hävetköön se sellainen/tuollainen Maailma Avarainen, moista ajattelutapaansa!
   Ei ne meriitit, ei ne kaiken maailman toditukset, suositukset, viranomaisluvat, jotkin opinnäytekortit, todistettavasti tehdyt työvuodet, tiettyjen alojen vuosikymmenten osaamisnäytteet/työskentelyt, yms. tätä kaikkea osaamistain kerro ja voine todistella. Eikää tällaista osaamista kenkään voikkaan todistella, ettäs osaisin. Ei sellaista plankettia mustaa valkoisella olekaan saatavissa tahi olemasa joka pätisi suuntaan tahi toiseen näistä Elämän-Repun taidoistain.
   Jotenka kaik´ tää osaamisein jääkin sitten vaine miun omien sanojeni taakse ja niihin uskomiseen. Kaik´ jonka osaan ja taidan, se kaikki on vaine miulle isselläin tiedossa. Vaine miun itsein ulos toisille kerrottuna ilmi tulevaista kamaa.
Itse mie tään kaiken tiedän, itse mie tään kaiken vaine osaan "todistaa" ja toteen näyttää; kuinka meikä Mummero kynää, tietokoneen näppäimistöä, vatkainta, ompelukonetta, kattilaa ja mittanauhaa, porakonetta ja kahuaa - käyttää.

   Mietinkin tuossa vasta viime viikolla niitä erinäisiä työpaikkoja hakiessain, ettäs kuin mie nämä osaamiseni mustaa valkoiselle laittaisin, kuinka sanaset taittaisin? Kuinka mie osaisin mahdollisimman totuuden mukaisesti kertoa mitä osaan mitä taidan, ja ennen kaikkea mikä on se piste tahi pilkku johka edes yksi mahdollinen työnantaja tarttuisi kiini huomattuaan jonkin juurikin siinä työpaikassa tarvittavan toitoin miun?
   On vaikia laatia työpaikkahakemusta ( vaikka niitä kuin olisikin jo entuudestaan tehnä ) ja vasitenkin sit siinä ns. kehuskella omilla taidoillaan! Se on todella vaikiaa. Saoisinpa jopa, ettäs helpompi olisi ne osamattomuutensa toteen todeta. Mutta ettäs kehua - kehua taidoillaan jotka on hankkinut Elämän-Reppuunsa ja sitä kantaissaan VAIN oppinut? E-hei, ei tule kuin "manulle illallinen", ilmi ja tosta vaine mieleen. Saati sitten kirjaten johkin.
   "Eikää täsä viel kaikki.":
   Kun sitä hakee useampaankin paikkaan joko samalla kertaa, samoihin aikoihin, tahi muutoin vaine aikan saatossa, niin sitä tuppaa sit aina ns. toistamaan itseään. Sitä niin kuin sokeutuu vauhdissa ja kertoo samoin sanoin, samat asiat, aina yhä uuteen ja uuteen hakemukseensa.
Ja tätähän pitäisi oppia ja osata välttää viimeiseen asti. Ei se toisto ja saman tenkkaaminen ketään auta. Ei miuta työnhakijana, eikää mahdollista työnantajaakaa. Kyllä se vaine paistaa sieltä sanojen, rivijen ja lausehin välistä jos toistoa "kantaa" mukanaan. Enkää tuota miekään siinä silloin pääse "loistamaan" mitenkään. Se on vaine sellaista "leipäännyttävää".
  
   Mut mites sitten kertoa, suhtautua, itseensä ja siihen työpaikkahakemukseen aina yhä uudelleen ja uudelleen, kuin ihan EKAA kertaa HAKEMUSTASI tekisit ja EKAA TYÖPAIKKAASI hakisit?
   Itse olen otanut "tavaksein" ( lainausmerkeissä siksi kun tääkinhän on tavallansa toistoa, tää tällainen toiminta ja näin toimiminen! ) aina skriivata koko hakemuksen alusta loppuun aivan uudelleen. Lähtönä puhdas, valkia, planketti ja sitten siihen tarinaa itsestäin.
Enkää osaa kertoa vaine faktoina; miusta niistä tulee liian persoonatonta silloin. Mieluummin "minä"-persoona mukaan ja ihan vaine mitä "sylki suuhun tuo", mitä pätkähtää mieleeni. Mitä harmajat aivosoluin juurikin silloin ajattelevat, sormein nämä kipuilevat nakuttelevat, ja - niin, mitä tuumailen, hajattelen juurikin silloin, siitä mahdollisesta hakemastain työstä ja mennehistä töistäin, osaamisestain, jne.. Persoonaa peliiin, juman-kekka! Antaa paukkua! Totuus esiin ja näyttävästi!

   Jotenka - josko mie "tyytyisin" vaine sit kehumaan ja kerskailemaan.... ei vaine - vaan kertomaan totuuden mukaisesti ja kursailemati sen kummemmin, mitä TEEN. En kehuskele mitä osaan, tahi kuis hyvin osaan, vaan kerron mitä TEEN.
Aivan kuten aina teillekkin Armaat Lukijain miun; näin ajattelen, näin teen ( tahi en tee.... ), näin miusta asiat hoituu. Piste.
   Kyl mie osaan! ( Osaanhan mie....? )