Vaikkas mie olen täsä viimetteeks hehkuttanut kuin mie olen opetellut laittaa väriä ja lyhyyttä ylleni niin silti...

002.jpg

...tänä aamuna kun puin kostyymit ylleni ja kohta suorin Töilleni niin täytyy sanoa että olipas kiva, olipas mukava, laitella vanhaan malliin "ryijyä" ylleni. Vasiten kun juuri eilennä ehtoolla sain tämän puseroni täsä kuvassani valmihiksi lyhentäin sen hihoja ainakin sen kymmenen senttiä ( ei muuten arvaisi - vaik näin itse sanonkin - että moinen jutska näille tehty olisi, sen verta taidokkaasti sen taasen tein )... kun olen hivenen lyhyempi raajaista kokoonpanoa kuin keskiverto-nais´immeiset; saan lyhentää ain jokahisen paidan hihaset tahi housuin lahkehet jotta ne miulle mukisemati yllein passaisivat.
On se vaine niin kotoisa olo kun saa pitkää ja tummaa alle sekä jotahii muuta ylle. On kuin kotia olis tullunna. Ei vaine mahda mitään...
   Samaten kuin ei mahda mitään sille että miul oli tarkoitus täsä mennä lauantaina ottaa ja lähtiä Hailuotoon sekä skriivata siitä sitten tänne tarinaa moiselta pika-lomaltani, muttas kuis kävikään: matkani taittui Töiden jälkeisen ehtoon elppauksen jälkeisenä aamuna kohti sukumme mökki-pahasta kera tyttärein miun ja hänen mukeloihinsa. Siellä sitä sitten "Hailuotoiltiin" kokonainen päivä-syvän kuka meistä mitenkin. Tyttärein miun käyden lastentamineita läpi lajitellen niitä omiin laatikoihin ja pussukoihin kokojensa mukaan sekä ottain sitten sopivimpia vaatteita niistä mukaansa tyttärilleen pitää. Siksoin miun ( joka myöskin tyttärineen paikalle saapuvi ) samaten samoilla "hengillä" touhuten. Mukelot nuo "yhteiset" siellä välissä vouhkaten milloin misäkin suunnassa ja mitäkin tehden: tramppista, lukemista, kiikkumista, pyöräilyä, olemista ja sitten kuuman, helteisen, päivän "ratoksi" viel painepesurin vesisuihkussa vilvoitellen sekä keskenänsä vesiastioilla ja -pulloilla vesisotasta ollen ihan entiseen meidän sisarusten lapsuutemme mallin mukaan. Ja mie... mie sitten katsellen, kuunellen, kaikkea tätä sekä eläin siellä sivussa henkkessä mukana viritellen makkaranotskiin tulta ja paistellen sitten kaikille masun täytettä siin. Keitellen kaffeeta tarvitseville, käyden käppäilemässä osan muoskien kera, "metästäin" kampsikoita maittavia kera muoskien, ja ollen vaine. Ollen ja nautiskellen kaikesta tästä sekä Aurinko Armahan kauniin lämpimästä loistehesta. Ah, ihanuutta. Voiko elämä sen parempaa ollakkaan?
   No, voi toisaaltaan. Voihan toki. Sillä tuli sitten päivä toinen johonka olimma sopineet kera ystäväiseni tärskyjä jotta jotahin tehtäisiin näin vapaapäiväni "kunniaksi".
Ystäväiseni ei kuitenkaan joutunutkaan tyköni niin aikaiseen kuin ensi alkuun suunnitteli jotenka miehän kerkesin siin häntä vuottaissa tehdä vähän kaikenlaista...
Tuli Siemennäkkärit muutamiksi tuleviksi päiviksi valmiiksi, eräs Överi Browniekin tehtyä ja näin testattua että voisiko sitä Töissä tehdä asiakkaille tarjota; voi hyvinkin. Alla Omppu-Pomppu-puun olevan kukkapenkin sekä sisäkukkieni ( joita lie jo jotahin sata ja rapiat olemassa on... ) hoitoa. Sekä kaikkea muta pientä tehden; mm. käsitöitä. Olipas kiva saada edes jotahin "aikaseksi" siin "joutoajalla".
Ystäväiseni tultua lähdimme "cillailemaan" maailmalle käyden syömässä ja rannalla istuin kera kaffeen sekä näksin. Mikäs siel oli ollessa kun oli eilennäkin niin leppoinen ja lutunen ilmatila. Ukko-Ylimmäinen anteli parastaan - jota se ei kyllä mennä yönnä tehnä kun antoi "kystä kyllä" "yli olkain" aina maahan asti paukutellen Pajavasaroitaan sen minkä kerkesi. Piti oikein nousta vällyin välistä repimään kaikkien masinoiden töpselit seinistä irti kun niin räväytteli.
No, tämän ystäväiseni kera sitten lämmähytettiin saunain ihanainen, olla öllöteltiin leveillä lautehilla ja nautiskeltiin niin niistä lämpöisistä löylyistä kuin myöskin toistemme kera seurustelusta ja rupattelusta. Siel vierähtikin varmaan miun normaalin puolitunteroisen sijalta oikein kokonainen yksi tunteroinen. Oli se vaine kiva vaihdella ajatuksia ja pohdiskella toisemme "kaikupohjalla" erinäisiä asioita ja niihin asioihin "laidoista". Voi, voi siis parempaakin olla omalla tavallaan.
  Näin kului aikani tämä - Hailuodossa. 
Ei tullut matkaväsyä, ei tullut sitä suuren suurta väsyä mitä sitten olisi ollunna jos ihan oikiasti olisin matkannut ihan oikiaan Hailuotoon. Tietty nyt olen kaikkien niiden matkan varren ja perillä olevien nähtävyyksien, eri paikkojen, ja muistojen, verran "köyhempi" reppuni kantamuksissa mutta täytyy sanoa ihan totuutta puhuissa että kyllä tämä varmasti oli kaiken sen "vaivan" arvoista kun näin kotikulmilleni jäin ja sain kokia näin valtavia, ihania, asioita. Sain olla tuttujeni, rakkaitteni, seurassa ja luoda heidän kera näitä ihanaisia muistoja jotka varmaan "painavat" elämäni repussa paljon enemmän kuin mitkään matkustamalla saadut matkamuistot ja -kokemukset olisivat antaneet.
   Olen onnellinen - ja levännyt.