... viimeistä vieden.
Pääsinpäs. Tänään pääsin sitten lähtemään mökillemme kraps, kraps, krapsuttamaan ne viimeisetkin kohdat sieltä puti puhtahaksi viimeisistä töryistänsä. Ja taasen ihan kunnon päivän tehden, useammankin kärrillisen, Mersullisen, kärräten.
   Tosin aamu ani varhainen ei lupaillut hyvää kun simmuin aukaisin. Näytti nimittäin ettäs kohta muuten sataa kaatain mutta sit onneksein älysin katsella netti-sfäärien sää ja tila tiedotteita; lupaili sateetonta mutta ( tosin ) pilvistä päivää. Niinpä sitten uskaltauduin kuin uskaltauduinkin matkallein tälle.
   Aamu oli ihan hyvä jälkeen seitsemän, työskennellä muttas sitten tunteroiset jotahin yhdeksän ja siitä sit iellehen - sen viimeisen päälle Tuuli Tuiteroinen puhkuin ja puhalsi olkansa takaa. Varmahan meinasi jotta katsotaan kuka täsä tekee ja mitä; kunpainen ekas´ teks´ periksi antavi - sie vahi mie?
No, mie en ainaskana! Köyristin vaine selkäin kera hartioideni, kääntäin selkäin tuulta tuota tuiskuavaa ja puhaltavaista päin, ja jatkoin vaine työni tahtia tappavaista.
Välleen pitimä pitää ain muutamien haravan vetoin jälkeen paussia kun ei ollut mitään mieltä, ns., työskennellä, haravoida, sillä aina sen minkä juuri haravan lappeella harasit maanpäältä tuolta irti niin Tuuli Tuiteroinen hetin miten sen siitä sit juoksuttikin kymmenien metrien päähän! Näinpä tosiaankin sitten kun se kovin puhuri kävi yli pihanmaan tuon, niin mie otimma ja henkäisin tovin paikallani; en liikkunut, ei haravain liikkunut. Sit kunne tuli tyven; äkkiä jatkoin töitäin.
Näin se vaine sit tuli tehtyä kaikki se mitä siel viel jäljellä tehtävänä oli. Hyvä mie.
Nyt saapi kesä tulla mökillemme ja kukoistaa paikassa-joka.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

    Pihapiiriin saapuissain oli taasen metsänväki vastassa miuta.
Teeriparvi pelmahteli pellolla kera Kurkisen yhden tsipaleen.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime


2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Hokasin pihanmaalta ensin tällaisen Tinttimus Tintin raadon ja sitten äkkäsien jotta on varmahan eilennä mummomme paikalla tuolla käydessäänsä putsistanut kaik´ lintuinpöntöt pihapiiristä tuosta, sillä siellä kedolla oli myöskin tälläinen pöntön pohjallinen entisiä pesätarpeita:

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime


2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

    Mettässä, korvessa, ollahan: oli kenties Palokärki käynyt rokottamassa entisen pihakoivumme kannon kuvetta siitä matosia ja murkkuja hamuten.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Sain luvan kera tallentaa palan historiaa, menneisyyttä: vuoden 1956 Zetor.
   Eräs pohjukkamme ( Puhutaan pohjukasta koskapa ennenmuinoin tämä paikallinen tiemme, joka tästä mökkimme ohitse kulkevi, päättyi joittenkin kilometrien päästä loppuunsa. Siitä ei silloin lävitse päässyt kulkemaan, kuten nyttemmin pääsee. Se oli jotahin 70-luvun loppupuolta kun se lävitse kuljettavaksi "puhkaistiin" toiseen kylään. Mutta joo... siis siksipä puhutaan pohjukasta. Kylä - silloinen - joka tienpäähän tuohon päättyvi = pohjukka. ) henkilö kävi tykönäin asialla ja saapuvi mökillemme tällaisella ajokilla.
Mahtavan näköinen, ihanat äänet menopelissä tässä. Wau!

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Leskenlehdet kukkivat täydeltä terältänsä.
   Tiesittekö muuten miksi näitä sanotaan leskenlehdiksi?
No kun, ensin ovat kukkaset ja sitten vasta myöhemmin tulevat lehdet näiden kukkasien, pinnalle maan. NE LEHDET leskiä ovat näiden kukkaisen jotka aikaisemmin ilonamme ovat.

   Mummomme kukkapenkkien kukkaset ovat alkaneet nousta myöskin pinnalle maan.
Hyvä kun ne "pintehestä" päästää kerkesin jo aikaisemmin niin nytpä sit näihin passaa nousta kukkimaan:

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Sinivuokot.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Liljoja kahteen tapaan; yllä ja alla.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime


2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Krookuksien ensimmäiset kukkaset.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Entäs tämä? Tämä ei oikeesti kukkanen olekkaan vaikkas siltä näyttäisikin.
Tämä on Aki Leijan nuori lehdistö.

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Vaahterakin on tehnyt "temppunsa" talven aikana ja nytten sitten meniaa kasvatella pentujansa kukkapenkkimme nurkalla!

2020.5.2.%20kev%C3%A4tsiivous%2C%20viime

   Metsässä ollahan: Metsäkauriita.
   Juuri mökiltämme poies lähteissäin hokasin kuin Kauriit nämä "nokkain" edestä tien ylitse pinkaisivat. Pysähdyin kohillensa ja valokuvasin niitä. Kaksi näitä siinä nyt oli.
   Ja muuten... kun töittein välissä hetken huokaisin yhden kaffeekupupillisen verran eturappusillamme istuin niin yssi Rusakko hyppi ja pomppi siitä pihatietämme pitkin pellollemme.
On se sekin aikas iso otus. Sellainen isomman kissan, pienemmän koirulin, kokoinen.

   Kaik meni hyvin. Työt nuo tuli tehtyä. Puhdasta tuli.
Selkä kiittää, kädet kiittää... Muttas se mikä on todella typerää niin...
   ... Aikoinaan puolisoin osti miulle ISOt, kultaiset korvakorut ja siitä lähtien sit olen pitänyt niitä korvissain ummet ja lammet. Menne, tullen, palatessa. Paikassa-joka, ja vasiten joka paikassa. Ei paikkaa, ei tointa, misä en olisi niitä pitämäti ollut.
Nytten kunne tulin kotiain tänne Humisevalleharjulle ja aloin ripsua ittein jotta ylisille lämpimille kapuan niin hokasin ettäs TOINEN niistä koruistain on tippunut matkastain poies! A-PU-VA!
Ilmoitin heti suvullemme ettäs jos joku vastaansa kulkee niin ottakoon taltehen sieltä pihanmaalta silloin sen mukaansa. Halluun takaisin...
   Nytten jo pelkkä ajatus siitä että sitä ei olekkaan enää, tuntuvi pahalta. Ensinnäin sen muistoarvon takia ja siks toisekseen ne korut ovat MIE! Mie olen ne korut. Siis jymmärrettähän tään Armaat Lukijain miun, mitä tarkoitan; ilman niitä ISOja koruja ei ole miuta ja mie olen ne korut. Piste.
   Pitää nenga täsä päivänä muutamana käväistä itse "metsästämässä" niitä jo sieltä. Toivottavasti löytyisi.
Uuden tietty voisin ostaa muttas kun siinä ei sit ole sitä muistoa - ja ne maksavat "hivenen" nykyistä rahnaa... ennen olivat himpun halvemmat kuin mitä nyt jos samaiset ostavi.