... Armon Herran vuonna 2021.
Käväisinpäs sitä tänä pänä piiiit-kästä aikaa tuolla Maailmalla Avaralla ja ihan ypö yssin nytten. Siitäkin kun on piiiit-kä aika ko yssin olen taivastellut turuilla ja toreilla. Ihan hyvin tuo siltikin viel luonnistui miulta.... heko, heko.
Nautiskelin nimpparikaffeet tutussa kaffilassa kera omien eväideni; Kaiketonta Joulutorttenaa mukanain vieden.
Mietin täsä, ko aamusen tunteroisina Ystäväin tyköä läksimmä, ettäs ei sitä näytä kaik´ noteraavan nimipäiviä itsensä tahi toisiensa, ei ni mitenkään. Kaikki eivät siin onnittele, eivät pidä silmiä, korvia, auki siltä varuilta et sit onneva toitottaisivat toisillensa asianomaisen nimpparinsa johdosta, tms.. Vähän niin kuin eivät kaikki juhlista muitakaan merkkipäiviä. Eivät juhlista esim. omia synttäreitään. Eivät kenties näitä supi Suomalaisia juhlapyhiäkään; jouluja, Pesiäisiä, Klaara Vappenia, tms..
Miust he ovat kuin tuuliajolla olevaisia laivoja; ei ankkuri, ei paikka, ei kohdetta, mistä "kiini" pitää. Elikkäs he elävät sitten päivät pääskytysten sen kummemmin pysähtymäti, ajattelemati, ettäs päivät nämä tulevaiset, olevaiset ja meneväiset, vaihtuvat ja vaihtavat paikkaansa ain kukin vuorollansa esillä ollen jostahin erityisestä syystä. Mikä kristillisestä, mikä sitten maallisesta lähtökohdasta johtuin. Tahi vaine tosiaankin vaikkas jonkun ihmisen ynpärillämme olevaisen, kunniaksi.
Sääli miusta.
Samaisella reissullain kiertelin muutaman kirppiksen ja yhdeltä sellaiselta tällaisen kaunihin, ihku-ihanaisen, sokeriottimen löysimmä.
Ei, ei miulla sokerille ole tällä käyttöä,muttas ajatuksella et jos joskus jotahin juhlistettaisiin tykönäin niin tämähän toimisi ihan hyvin vaikkas pikkuleipäottimena? Eiks vaine?
Tuttuun, totuttuun, tapaani tsiikailin nämä kukkaset heti-miten jo liikkeessä tuossa lävitsensä, ettei vaine "kutsumattomia vierahia", sellettiis mitään Ökkö-Mönkijäisiä mukanansa oisi...
Ihanasti saneli myyjä tuo siinä vierelläin seistessään, että he ovat kyllä katselleet näitä ettei niissä mitään ole, MUTTA jos niitä onkin, niin tuo vaine kukkaset nää TAKAISIN heille ja sano suoraan, että nyt muuten sitten on!
Ajattelin täsä tänäänkin, mietin mietteitä Meiron, tuumailin tuimia tuokioita, aikoja mennehiä....
... kun olivat nämä pirpanaiset, muksuin mukelot, tykönäin täsä taasen öitä useampiakin.
Alakoululaisia kaksi tsipaletta, ja yssi yläkoulusa. Isoja vonkkeja siis kaikki jo. Voi jeeru, et mihkä se tuo aika rientääkään: vasta oli keskimmäinen piskuinen ryömiväinen lattioita pitkin ja jo silloinkin sellainen tuittupäinen tulinen et miekin hänen kera vastakkain ottelin kun kysyttiin mittaa et kumman pirran mukaan sitä ollahan ja eletähän? Ja "viimeistä", tuota pienimmäistä, juuri odottelivat perheeseensä alku"metreillä" silloin. JA nyt jo he kaikki, nämä kaikki, näin ISOja ovat!
Muttas siis asiaan! Sainen huomata taasen kuin ovat osaavaisia, auttavaisia ( josko lie myöskin vastaanlaittavaisiakin, omanpäänsä ilmottavaisia - kuten pitääkin aina jokahisen ollakkin! ) ja aikaan saaviakin kun tarvista tulee.
Piippari-savotassain ja monessa muussain leipomuksessain avittavaista sekä mukana olevaista ihanuutta;
Ystävällein sekä muksuin perheelle näihin pirpanoiden, T - tupla-i - kerien -kaffeekakkuset; normi jauhot, vähälakton.
Kaikettomia Leipäsiä itsellein;
Leipäsiä näitä tehdessäin se oli sitten taikinaisen tään tekeytymisen yön aikaan eka kerta ko Humisevanharjun Hulda lähti kävelemään!
Mielestäin kyl alustin taikinain kuten aikaisemminkin; saman verta ( suunilleen ) tein taikinaista, ja samaan astiaan kuin ennenkin. Siltikin aamuisena aikana aikaisena simmuin avattuain hokasta sainen, ettäs nyt on jo varppinsa ulkopuolella astiaansa aikaslailla?!
( Misä lie Hulda öiseen aikaan hiippailutkaan..... ? )
Leipurina Leipästeni näiden pohdiskelin siin Leipäsiäin leipoissain et kun olisi miulla olemasa sellainen oikia pärevakka tahi muu sellainen, uunin kestävä pata, jne., niin olisinpas voinut kyllä ihan vaine mielenkiinosta kopasta leivänkin tekoa?
"Tosin en mie leipä-leipää tarvihhe. Miul ko on paree nää Leipäset vaine...."
Niin, siis, asiaa!
Sitä mietin kun sainen taasen "häädön" omasta kodostain muodossa muksuin mukelot nää. Tyyliin et jos mummo olisit poissa ja he keskenään täällä kotona....?
Läksimmä sitten Maailmalle Avaralle, yön selkään tummaan yön tuntien, karauttain sit takaisin päin Hepo Hopiallain aamun autereisen avautuessa päivään uuteen ja pohdin, ettäs on se tää elämänkierto jännää ja "hassua".
Vasta oli aika kun mie heitä, näitäkin "käskyttäjiä", paimensin, hoisin ja hoivasin. Vaihdoin itsekunkin vaippoja, nukuttelin ja syötin. HE olivat yötä MIUN tykönäin, mie koissa varppilla.
Nyt on aika uusi ja mummo laitetaan "yön selkään" kun haluavat olla "yksin" kotona. Nyt he ovat jo niin ISOja, ettäs pärjäävät kotona vaikkas yönkin yli keskenänsä. Luotto pelaa puolin ja toisin, ja tietävät mitä on misäin, miten mikin toimii, ja mitä tehdä jos jotahin sattuu - jos eivät sitten säikähdä ja panikoi.... Jokahinen kerta kun näin olemme tehneet soittelen heille Maailmalta Avaralta, opastan ja neuvon ( mm. ettäs NYT nukkumaan kun koulukkaita "vielä" ovat ja aamulla on kouluihin lähdöt! ). Samaten kuin tietenkin ennen lähtöäin käyden KAIKEN lävitse; sitä siellä, tuota tuolla, sitten näin ja näin, muistakaa tää, ja jos hätä tulee niin soittakaa miulle!
Miten sitä aika kulkeekaan? Miten vaihtuvat vuodet nää kulkevaiset? Vaihtuvat aiheet, vaihtuvat vaiheet - elämämme tään olevaisen? Ensin olet itse se aikuinen, "vanhempi" ja sitten hokasetkin, ettäs nyt, juurikin nyt, "kelkka" tää kääntyikin toisin perin; nyt olet sie se avitettava, autettava, ja hivenen jo kait peräänkin katsottava, opastettava, neuvottava, kaikkine uudempiaikaisine vippaskonsteineen, ja tietoineen, koneineen, sekä nettisfääreinen etenkin!
Se on tää elämä-mätä vähän niinkuin esim. tää miun suolasen piiraan taikinan teko täsä eilennä:
Elämäsi ohjat ja nuorat ovat yhtälailla löyhässä "kädessä" kiini kuin tääkin taikinaiseni on/oli löysä, muttas siltikin siitä saat aikaseksi tällattiis hyvän, maukkaan ja kauniinkin piiraan aikaseksi;
( Savulohipiiras; gluton, lakton. )
Se on tää elämä-mätä aina todellakin ihanaista kun vaine sitä oikeasta suunasta katseleepi, kun vain sen oikein näkee, kun vain siihen oikealla tavalla suhtautuvi ja osaapi ottaa sen vastahan.
Elämä on suolaista ( kuten suolainen piiras ), se on makiaa ( kuten vaikkas toi kaffeekakkunen tahi ne Piipparini taanoiset ), muttas on taito ja tahtotila huomata se. Taito nähdä, mihkä on tarvista paneutua ja mitkä sit antaa solahtaa lävitse kuin kaakka-kuona lävitsemme vessanpönttöön tms. paikkaan.
Elämä on löyhän piuhan päässä kiini. Se on löysästi meissä olevaisissa ja eläväisissä. Se on kuin tuulen henkäys jonka voi piskuinen, puhumatikaan suuremmasta, Tuuli Tuittupäinen puhaltaa nurin ja poikki tosta vaine. Vaikkas me kuin pitäisimme ( tahi luulemme pitävämme ) niistä pihojemme päistä itse kiini, niin se on kuitenkin sattuman sanelemaa juttua ( vahi Ukko-Ylimäisen päätettävissä? ), se, ettäs kuka tällä Telluksellamme ja kuis pitkään stallade?
Voi kunpa mie, voi kunpa siekin Armas Lukijain miun, osaisimma arvostaa tätä elämäämme kallista! Sillä se voinen olla päivä kaunis tahi pilvinenkin, kun se on jo eletty ja taputeltu valmiiksi. Kun elonpäivämme on sit mitattukin yks´ kaks´ ja meiltä ei silloin kysytäkkään "tahdotko sinä, se-ja-se, ottaa tämän" elämän eläksees? Se vain pätkästään poikki ja irti kuin giljotiinillä ollen; pää(piuhat) poikki ja se siitä sitten!
Hui! Meninpäs nyt aikas "syvällisiin" vesiin. Huh!
No, ei ni mitiä. Tää nyt tältä ehtoolta, tää tarina-tuokioin miun.
Loineh vaine lausumahan jo, ettäs öitä ja hyvää sellaista Alli Hopa! Hei-do!
Kommentit