Tänään taasen, niin jällehen tänään, taasen, juoksin "tukka putkella" asioiden hoidossa siellä, täällä, ja tuolla. Kyllä, niin tein. Ja kunne kotiain Maailmalta Avaralta palajin, kunne askeleeni astuin kattohirren alla Humisevallaharjulle, pääni kumarsin oveni uksen alitse, totesin ma jotta se on sitten toiveeni mukaan tää päivä toiseksi vika päivä kun tätä urakkaani hoidan. Ylihuomenissa toivon olevani aivan toisissa sfääreissä, ja vasiten sitä seuraavana, ja sitä seuraavana, ja sitä... tiedä en kospo palajan. Toivottavasti en aivan heti ( " " Toivossa on hyvä elää."; sanoi täi tervassa." ) vaik tiedän ettäs kaikki loppuukin aikanaan... jopa irtiottoni tää mahdollinen. Vasiten kun "lainahöyhenillä" lähden nyt liitämään.
   Sittemmin päiväsen tään tiimellyksessä kun hommiain tääl koissain tein ja ahersin sekä siin sivussa löin erinäisien asioiden tiimoilta asioita lukkohon mahdollisen ( tulevan ) reissuin varrelle, huomasin että nyt on hyvä olla.
Se sanoin kuvaamattoman epämääräinen, sanoin kuvattava kaipaus, jokin epämääräinen kaipaus, helpotti jo hivenen. On kuin henkki kulkisi jo helpommin kun näin issellein selväksi sain tehtyä ettäs nyt muuten lähtee - pakko on lähtiä jos jotahin aikaan saada mielii.
   Nyt sitten vaine kauhialla kaipauksella, kiiruulla, ja suunnitelmallisella suunittelulla, vuottamahan H-hetkeä tuota mahdollista. Ajatustein kantautuessa jo sinne kaukaisuuteen, unelmieni liidellessä etukäteen "ulapalle" tuolla äärettömälle... Haavehet lentelevät ja liitelevät sinne, tänne ja tuonne, aivan kuin ne harhaan hajalleen halajaisivat. Raukka-Parat kun eivät tiedä, eivät osaa, asettua aloilleen. Eivät ainakaan vielä, eivät ennen kuspo totehen käydä saavat.
   Muttas sitten on olemasa kyl yssi "Totuuden-Torvi" joka kuiskii korvaani miun, hiljaa sipsuttain hiipii olallein miun ja siitä sitten tajuntani JÄRKIpuolelle asumaan asettuu... Sieltä se muistuttavi että "totta on vaine toinen puoli" aina! "Sika voi viel syödä evähät." - muista se! Ei ole viel "kirkon kirjoissa kuulutettu" tää asia, ei todellakaan.
Niinpä; ainahan sitä saapi suunitella, unelmoida, tavoitella, meinata, ukaasiaankin heitellä, mutta totuus - se totuus, se se, aina palauttaa kaikki ( miutkin ) maan kamaralle kauhialle kuiteskin!
Siksipä siis: "Ei nielaista, ennen kuin tipahtaa." vaan jäädähän viel vuottamaan. Ei hihkaista riemusta vielä, ei. Ei pakata kaps´säkkejä, ei. Kassotaan vaine mitä tulevan pitää/antaa?