"Ystävä on kuin pikkuinen ukko,
jolla on taskussa avain ja lukko.
Sillä se sitoo ystävykset yhteen,
niin kuin maamies pellolla lyhteet.":
kulkee ja soljuu vanha, vanha, lastenloru jota käytettiin aikoinaan lapsuudessain alakoulussa tyttöjen välillä kulkevissa Ystävyyden vihkosissa ja -kirjasissa.Tämä värssy oli suosittu, kaikkien tuntema ja varmaankin sellainen kaikkien ulkoakin muistama runo. Muttas vaik tää onkin jo vanha rallatus niin siltikin se pitää edelleen paikkansa ja on myöskin kaunis poljentoineen sekä sanakuvineen. 
   Nyt kun eilennä oli Ystävänpäivä niin tämä värssy kumpusi tuolta jostain aivojeni syövereistä ajatusteni pintaan kun itse olen saanut elää oikeestaan koko mennä viikon ajan ystävyyden lämmössä ja loistehessa. 

   Alkuviikosta käväisin äitini tykönä josa ns. luonnollisena ystävyytenä avitin häntä puuhassa ja toisessakin. "Ajelutin" autollain sinne ja tänne. Käytin mökillämme josa sit kärtsättiin notskilla makkaratkin yksissä tuumin.
Tietysti tämä on ihan luonnollistakin lapsen ja vanhemman välistä auttavaisuutta ja josko lie velvollisuuttakin mutta voinen kait tään myöskin jonkilaiseksi ystävyydeksikin lukea: kaksi aika-ihmistä jotka ovat tasavertaisia toisiinsa nähden ( aikuisia siis jo, eikä äiti-lapsi suhteessa enää sanojen varsinaisessa merkityksessä ) ja sitten touhuavat kaikenlaista toistensa hyväksi. Sehän on jonkinlaista ystävyyttä sekin.


2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%2811%29.

   Tämä valokuvani on paikallisen sanomalahden artikkeli tämän viikon torstaina, Ystävänpäivänä ja tämä kertoo aikas paljon asiasta jos toisestakin... Itse artikkelia en kerennyt lukea muttas...
   ...käväisin yhden Ystävän, Hyvän, Rakkahan tykönä jossa sattumoisin juteltiin mm. siitä että mitenkä sitä ihmiset, ja etenkin tällaiset ihmiset kuin mie ja hänkin - yksinäiset, ilman parisuhdetta olevat - kaipaa ja tarvitsee välleen ihmistä iholleen. 
Ihminen kun ei ole ja elä ilman että saisi välillä olla iho vasten ihoa. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä ihan konkreettisesti, ihan fyysisestikin. Josko lie oikein rakastellenkin mutta jo se että saa olla liki, lähellä ja täten myöskin samalla todellakin toisen iholla niin se on se voima täsä ihmiskunnassa jonka ansiosta ME KAIKKI ELÄMME! 
Jos emme saa jostain syystä ( vaikka näin sinkkuna elellen ) halausta silloin-tällöin, jos emme saa edes jonkun itsellemme merkittävän hyvksyntää sanoin, tekemisin, ilmein tahi elein, niin kuihdumme kasaan kuin ikään rusinantte. Meistä tulee selleiais kuivia kapakaloja, ryppyisiä, kulahtaneita, kasaan painuneita ja huonon itsetunnon omaavia ihmisraunioita.
Elikkäs ihmiset, Armaat Lukijain miun, halatkaa hyvänen aika toisianne! Vaikka sitä ystäväänne arjessa, työtoverianne, lastenne, sisarustanne, vanhempianne, tahi vaikka sitä siskon, kaiman, kummin, veljen, lasta, mutta HALATKAA!
Ja lausukaatte aina jokin kaunis sananen jolla osoitatte että toinen on hyvä ja tärkeä! Ei se teiltä ( tahi miultakaan ) ole mistään poissa. Päin vastoin - se paljon antaa. Onhan sanontakin olemassa että joka vähäsenkin antaa niin hän paljon takaisin saa!

   Ei miun henkilökohtaisella tasollani muttas kuiteskin... En menettänyt ketään miulle rakasta ihmistä muttas kuitenkin... enhän tätä miekään voinut välttää kuulemati ja osaltani tuntemati tunnoissani kun ensin kuolla kupsahti suomalainen mäki-legenda Matti Nykänen ja sitten päivän muutaman päästä laulaja-suuruus Olli Lindholm. Näistä tämän jälkimmäisen lähtö on "asettanut" miut pohtimaan hivenen itseänikin jälleen:
Kuoli hän hyvinkin nuorena...54-vuotiaana. Puolisoni siirtyi iäisyyteen 53-vuotiaana... itse olen nyt samoilla hujakoilla ja mietin että näenkö täsä edes tätä 53:ttä syntymäpäivääni olleskana... on taasen nipistellyt ja pistellyt sen verta syvänalasta... onko kyse sydämestä ( "Syvälle sydämeen sattuu..." ) - vahi vaikkas vain jostakin närästyksestä... tai - jostain muusta... 
   No, muttas, kun mietin tätä hänenkin pois menoaan ja sitä että itse kukin sit jälkikäteen puhuu että hän oli sitä, hän oli tätä, aivan kuin korostaen että tämä edesmennyt oli sitten niin hyvä ihminen ja et ME oltiin näin ja näin hyviä ystäviä keskenämme. Kyllä, varmaan, sitä mie en kiellä. Kuka mie olisin sellaisia puheita toisilta kiistämään ja arvioimaan mitä he ovat keskenään olleet? En todellakaan kukaan, en.
Näinhän sitä me "Tavan Tallaajatkin" teemme. Muistelemme edesmennyttä hyvällä. Harvoin sitä poikkinaista sanasta toisesta puhutaan kun ei asianomainen enää stallade täällä Telluksella...
   Kuitenkin se että muistellaan toista, ystäväämme, hyvää ja rakasta  - ja hyvällä muistellaankin niin siitä tuli vastaani mennä viikolla tällainen ihanainen jutska vastahan paikallisen sanomalahden sivustoilla:

2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%2810%29.

Voikoo tätä paremmin josta-kusta sanoa? Voiko tätä kunnioittavammin enää sanoa ja ajatella? Voikoo tätä ihanammin ajatella josta-kusta edesmenneestä ystävästään? Ei, mielestäni ei voi!
Olisipas se ihanaa jos joku aikanaan miustakin näin tuumaisi. Ja miten mielelläni miekin olisin sanoja näin perätysten laitellut silloin aikoinaan kun puolisoni siirtyi ajasta iäisyyteen; "Jälleen näkemisen ihanassa toivossa." - "säilytän puhelinnumerosi tallessa että sitten joskus tulevaisuudessa voimme taasen uudelleen soitella toisillemme."
Se vaine surku, näin sanoin ja ajattellen, ettäs mie-kään en sitten säilyttänyt puolisoni puhelinnumeroa tallessani että jos, vaikka, joskus... Snif.


2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%288%29.j

   Ystäväni, Hyvän, Rakkahan, luona toisen, mennä viikolla: kärtsättiin makkaraa ulkonotskilla, saunottiin, vaihdeltiin kuulumisia, oltiin ja öllöteltiin. Ihanata nähdä, ajasta, pitkästä, päästä, jälleen! 

2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%2818%29.

   Pois lähteissäin aamuna seuraavana, tyköänsä, irrottelin Hepo Hopiatain poies lämmitysriimustansa ja äkkäsin siin samalla siinä lämmitysjohdossa olevan sydämen, Päivän Sydämen. 
On kuin johto tuo olisi halunut korostaa ystävyyttä tätä sekä samalla juurikin sitä päivä, sen päivän merkitystä joka oli para´hultaisestikin juuri silloin Ystävänpäivä.
   Kuulinkin kotia kohden ajelessain että se on sitten tää Ystävänpäivä kansainvälisesti kait ihan yhtenevä valtakunnasta toiseen. Ja että kaikkialla on tämän päivän tunnarina sydän, punainen sydän. Elikkäs ystävyyden merkki on punainen sydän vaikkas sitä myöskin yhtälailla rakkaudenkin merkkinä pidetään.


2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%281%29.j

   Niin ikään kotimatkallain hokasin tällaisen kilometrimerkin josain siel matkain varrella, tienposkessa, ja tottahan toki sit myöskin, kun näin nykyaikaa ollaan ja eletään, postasin tämän sopivan paikan tullen tuonne nettisfääreihin asianomaiseen ryhmään näytille. Tästä  kuvastain kehkeytyi pitkähkö jutustelu suuntaan ja toiseen siellä. Oli ns. puolesta ja vastaan sanojia.
Itse olin jostakin syystä ( tiedän kyllä itse varmaankin mistä syystä mutta en ala sitä täsä ja nyt ruotimaan kun se on ihan toinen juttu se... ) näinä päivinä herkässä olossa ja tilassa. Itkeä tihruutin vähän välleen tosta vaine. Ei tarvinnut kuin hivenen ajatella jotahin itselleni tärkeää asiaa niin johan het´sillään hiirulaiset uutta löylyvettä saivat saavi tolkulla.
Ja kun sitten sain tällaisessa tunnetilassa ollessain tämän jutteluketjun tuoksinnassa erään sen osallistujan osalta, vähän kuin puolestapuhujanani, vastauksen erään kyselijän kymysykseen: "Me kaikki tiedetään, jotka ollaan katseltu XXXXXn kuvia ennenkin. XXXX pelastaa valokuvaamalla, eikä sujauttamalla kilometripylväitä ja vanhoja taloja taskuunsa!"; niin johan sitä mie siinä taasen tihruutin oikein kunnolla. Miksikö? Miksi moista ja tällaisesta jutskasta?
No, kun... mitenkä sitä piskuisen ihmisen mieltä voikaan lämmittää näin tuntemattomakin ihmisen tällaiset sanaset jotka on pulestain puhuttu. On kuin siellä josain nettisfäärien uumenissa, tuolla josain kaukaisuudessa Suomamme maassa on toinen ihminen, jota voin sanoa jopa jollahin tapaa ystäväksein kun hän näin sanoo ja jopa...
... on seuraillut miun edesottamuksiain mm. tuossa saitissa sen verta että sen perusteella tietää tällaisestakin piskuisesta Mummerosta täällä Humisevallaharjulla, jotahin. Jopas niin että voi sanoa sanasen tällaisen tutustuttuaan julkaisuihini noihin. Vau! Siis että joku jopa lukee niitä kirjoituksiain ja katselee valokuviain! Oh-hoh! Eivät ne menekkään teille tietämättömille ja haihdu kuin tuhka tuuleen, kenenkään niitä huomaamati!
   Vaik kuin sitä sanotaan että yksinäiset ihmiset "oppivat" pitämään netin kautta solmittuja tuttavuuksia ystävyyksinä, että ihmiset "uskovat" että se on aitoa ystävyyttä mitä sitä kautta solmitaan sohteita ja tuttavuuksia niin siltikin sanon mie: kitos "ystäväin" siellä josain kaukaisuudessa.... tait tuollain ainakin yhden ihmisen onnelliseksi: teit miut sankken onnelliseksi! Pelastit tuon tuokion elämästäni, ilahdutit sanoin kuvainnollisesti, synkiää päivääni tuota, menossa ollutta.


2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%287%29.j

   Käväisin mennä viikolla "kaffeella" paikassa josa olen sittemmin alkanut käymään ns. mennen, tullen, palatessain, KOSKA sieltä saan aina juomani kera jotahin KAIKETONTA jota voin syödä, sillä he ovat ottaneet tällaisia tuotteita heille sinne myyntiin myydäkseen niitä sit asiakkailleen.
Ja se että kun olen heillä pruukannut käydä, ain Kaiketonta kysellen ja sittemmin niitä saanutkin, niin he kait miut jo jotenkin tunnistavat sekä täten ns. kanta-asiakkaanaan pitävät.
   NÄINPÄ sitten nyt kun taasen siellä asioin ja murusta rintani alle täytteheksi kyselin, masuuni piskuiseen täytettä pyysin, niin he olivat sitten tämän tilamani tilaukseni lisäksi laittaneet, pöytääni tätä tuodessaan, kylkijäisekseen tällaisen piskuisen astiallisen erilaisia meloneita palasina! Wau! Miulle, kyselemäti, maksamati tahi mutoin erikseen mainitsemati ( heidän itsensä taholta ) siinä tiskillä tilaustani tehdessäin. 
   Ylläri tämä oli kyllä aikasmoinen ja mieluisa. Olipas kiva kun miut näin huomioitiin ja ystävyyttään näin osoittivat. Osoittivat että muistavat miun heillä siellä ennenkin käyneen ja ( kait ) hyväksi asiakkaaksi todenneet. 
Toisaaltaan sit mietin sitäkin että ajattelivatko he että kun on tää Kaiketon syönti ja juontikin ( "vain" tuoremehua ilman mitään maito- tahi sokeriperäisiä tuoteosia ) niin se on sit sen verta "laihaa lohtua", kuin "kuravettä joisi", jotta onhan se ( hyvänen aika sentäs ) hyvä siihen jotenkin saada hiven tuhdimpaa meininkiä jotta masu piskuinen edes hivenen täyttyvi?
Vahi oliko sittenkin kyse vaine Ystävänpäivän kunniaksi, ja siitä johtuin, "käden ojennus", tutulle asiakkaalle?
   No, muttas, olipa nyt kuine vaine niin kyllä se ainakin mukavalta tuntui, "ystäviltä" sieltä tiskin takaa.


2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%289%29.j

   "Ystävyyttä ylitse rajojen.", voisin oikeastaan todeta tästäkin jutusta.
   Kävi nimittäin niin että joskus vuosi-kaksi sitten anoimme tyttäreni 24/7 nimissä hänelle erään tietyn tahon puolelta rahnaa hänen harrastuksiinsa kun kuulin jostakin radion kautta että tällaista avustusta olisi paikallisille nuorille jaossa jos vaine ensin sitä hakee ja sitten valituksi tulisi saajien joukkoon. Sanomatikin selvää että tähänhän mukaan lähdettiin - ja sitten jo unhohon koko juttu "jätettiin" kunne...
... nyt tuli yhteyden otto ja kuultiin että jotahin saatu olisi kunne vain tietomme ensin heille välitämme. Työtä käskettyä tehtiin ja mennä viikolla sitten osallistuttiin tämän apurahan stipendin jakojuhlallisuuksiin josa paikalla olivat oikein paikallinen radiokanava ja paikallislehtikin!
   Kyseinen taho luovutti niin yksityisille ( kuten tyttäreillein miun ) kuin myöskin erinäisille yhdistyksille, seuroille tms. piskuisen summan rahnaa haluamaansa, anomaansa, käyttöön. 
Tyttäreni anoi uintiin, joku toinen halusi käyttää omansa jalkapalloiluun. Toinen suunnitteli järjestävänsä lapsille pieniä reissuja, joku investoivansa musiikkiharrastukseensa. Kolmas kilpaili uinnissa ja joku sitten josain muussa urheilussa ihan tuolla ns. ylemmällä tasolla; rahat menevät heillä nuihin jutskiin.
   Itse luulin, ja uskoin, että tyttärein saa 10-20e rahnaa. Silleen että pääsee sillä summalla sitten paikallisessa uimahallissa käymään kerran tahi kaksi uimassa. Mutta, mutta... totuus oli aivan toisenmoinen! 
Putosin persuuksillein, itkeä tihrautin kerran, kaksi, kolmannenkin. Aina yhä uudelleen ja uudelleen kun piti selvitellä yhteyksiä, osoitteita, pankkitilejä, yms., sekä sitten vielä tätä itse luovutustilaisuutta - itku tuli... SILLÄ summa tuo ei ollutkaan tuo odottanani muutama kymmen-euronen vaan hän saikin oivan "käden ojennuksen". Oikean "lottovoiton" nuin vapaaherrattarena ollessansa! Wau!
   Että joku voikaan, joku tuiki tuntematon ihminen, olla nuin ystävällinen toisille ihmisille ja tällaista iloa suoda sekä tuoda, ihan itselleen tuntemattomille ihmisille! Etenkin tällaisille erilaisille ihmisille-kin! Sillä nämä jaetut rahnat ovat yhden ihmisen jälkeensä jättämät perinnöt ja silloin nuorten ihmisten käyttöön nimeämät rahnat. 
Joku on siis hyvää hyvyttään jo silloin joskus aikoinaan, ajatellut toisia ihmisiä, itselleen tuntemettomia, ja päättänyt silloin että hän haluaa olla ystävä sulle - ole sie ystävä mulle.... tai jotain sinne päin.
   Tosin näin on tarkoitus täsä tyttäreinkin tapauksessa ( vasiten kun summa tuo sen verta isohko oli ) ettäs "jaettu ilo on kaksinkertainen ilo": hän otaa niille uintireissuilleen mukaan ( omasta tahdostaan siis tietenkin! ) yhden asuintoverinsa ja iloitsee täten sitten tästä "käden ojennuksesta" oman ystävänsä kera ja tuottaa siin näin samalla iloa toisellekkin ihmiselle - ystävälleen.
Mites se meni: "Laita ystävyys kiertämään..."...

   Sitten aikanaan kunne kotia Maailmalta Avaralta stallade niin yssi Ystäväin, Hyvä, Rakas, tulla tupsutteli tyköni ja me kaffiteltiin, jutskattiin, saunottiin, jutskattiin, olla ja öllöteltiin. 
Olipas häntäkin, tätäkin ystäväistäni, kiva nähdä piiiiit-kästä aikaa. 
   Tänä pänä käytiin Ystävän, Hyvän, Rakkahan ( taasen yhden heistä ) kera "ulkona" lounaalla ja sitten pöyrähdettiin hänen kotiaan josa vaihtelimma heidän huushollinsa kukkasille yksissä tuumin uusia pahnoja allensa, multia uusia ruukkuihinsa.
Siin tuli samalla vaihdeltua kuulumisia, kerrattua mennehiä, ja suuniteltua tuleviakin. Jopas niinkin kauaksi kuin tulevaan kesään ja kenties miun Töihinikin... Jee! 

  Mietiskelin täsä kaiken tään kokemani jälkeen, tämän elämäni ( mätän ) tuoman kokemuksen perusteella, sekä myöskin tään jonkusen TOISENKIN ihmisen ( paikallisessa sanomalahdessä )  toteaman oivalluksen perusteella:
   
2019.2.14.%20k%C3%A4nnykuvat%20%2816%29.

... ettäs eikös se vaine olekkin näin: ystävyyttä on se kun elät toisen arjessa mukana sen kummemmin sitä juhlistamati VAIN jonakin tiettynä päivänä.
   Ystävyyttä on se ettäs muistaa ja huomio toista aina, keskellä arkeakin, ja etenkin arkena. Ottaa toisen huomioon kaikenlaisin pienin teoin ja sanoin. Muistaa että ystävyyttä on se ettemme yritä muuttaa ystäväämme oman mielemme mukaiseksi vaan hyväksymme hänet sellaisena kuin hän on: hänen hyvinen ja ETENKIN huonoine puolineen. Sillä juurikin näistä huonojen puolien sietämisestä, niiden hyväksymisestä ystävässämme, meidät punnitaan. Ne ovat se "koitinkivi" joka kertoo onko ystävyys ystävyyttä vai vaine kullalla silottua pintaa ja ulkokultaista näyttelyä?
   "Hädän hetkellä ystävyys punnitaan.", "Jaettu ilo on kaksin kertainen ilo, ja jaettu suru on puolikas suru.": vanhakansakin tämän jo tiesi.

   Olen kiitollinen YSTÄVISTÄ; HYVISTÄ, RAKKAHISTANI! Olen kiitollinen kaikista heistä. Olen onnessani et miulla heitä on olemasa - voi kumpa hekin kokisivat samoin minusta...