52854226_409734693168396_440875843441813

   Käväisin "ulkona" syömässä ns. paikallisella tyttärein 24/7 kera:

   Jo etukäteen soitin tuonne paikkaan mentävään tilaten tietyn pizzan jonka tiesin tyttärein tään syövän mielellään, sekä
piimää myöskin. Piimää sillä että se on oikeestaan ainua juoma joka kurkustansa alas menee. Vettä kyllä myöskin
hivenen muttas ei niin mielellään.

   Itse join vaine kaffeeta kupillisen tumman - melkein kokonansa koska en ihan "pohjanmaan kautta" kerennyt sitä kokonansa hörpätä kunne tyttärein tää jo masun piskuisen täytehen oli saanut sekä ilmoitteli jotta nyt olisi valmista, nyt vois jo evään ( ei siis ruoka-evästä vaan kun puhutaan kalan eväistä, niin niitä siis... ) etiä päin siirellä? Jotenka kun miul tiedossain olikin tällainen jutska etukäteen mitä todennäköisemmin tapahtuvaksi niin en edes kuvitellut itsellein tilaavan jotahin ihan syödä-syödä vaan "tyydyin" vaine kupposeen kaffeeta... jotta sit valmiina olisin kunne toinen syödä saanut olisi kylliksensä.

   Kun "asia" tää oli "hoidettu" ja jo kotia menossa oltiin niin kiittelimmä silloin tytärtäin tätä yltä-kyllin. Kiittelin kuin hienosti hän oli ollut KOKO tään reissumme ajan. Ja kuin hienosti itse syöntitilannekkin oli sujunut! Wau, ettenkö sanoisi.

   Voi sitä, ja tätä, äidin onneva! Itku kurkusta ylös kohoaa, tippa linssin nurkkaa kostuttaa. Ylpeys rintaa kohottaa, onni mieltä hyväilee, ilo ilmoille pyrkii!! 
   
   Kun tietää mistä on lähdetty noin 28-vuotta sitten ja nyt kun sitten näkee mihkä on JO NYT päästy?! 
   Ei ollut mitään rimpuilua sinne tahi tänne, ei käden ojenteluja ottaakseen jotahin matkalta mukaansa. Ei vastaan "sanomista" ( puhu hän ei, muttas siis muutoin että ilmi olisi antanut vastaansanomisensa ), ei tenkka-poota mistään! Wau!

   ( Kenties tämä ei aukene kaikille teille Lukijain Armahat, muttas se ken on nyt, tahi on ollut joskus, tekemisissä erilaisten ihmisten kera, ken tietää mitä on autististen- tahi vaikkas ADHA-ihmisten kera oleminen, ja liikkuminen... tahi vaikkas sellaisen juuri kävelemään oppineen pienen lapsen kera... tai alle - sanotaisiinko noin... 4-vuotiaan kera... tahi vaikkas kahden sellaisen kera ja siihen sitten viel kun siihen lisää raavaan aika-ihmisen voimat, niin siitä sit voi kuvitella mitä tää tällainen liikkuminen tyttärein 24/7 kera yleensä on. Tahi on ainakin ollut tähän asti... Toivossa väkevässä kun elää, elän, jotta siitä olisi todellakin jo päästy TÄHÄN pisteeseen mitä juurikin kerroin tässä. ) 

   T: Äidin onnen kyyneleet.