Joo, taasen mennään näillä eväillä mitä Luoja on suonut: olen ollut nyt jo tunnin ( Aikarauta tikuttaa nyt himpun jälkeen kolmen aamuyöstä ) hereillä tätä vuorokautta vaik voisin ihan hyvin viel nukkua autuaallista yöunta jos vaine kehoni, kroppani sen miulle soisi.  Saa nähhä kuin meikä flikan sit päivällä hommissain käy; kuin virkiänä sitä sit siellä touhuaa. Toivottavasti ihan hyvin, ja sit vasta ehtoolla tulisi uupelo sekä ihanainen uneni miun.
Ei siin mitä jos näin käykin muttas kun sattui nyt sit viel silleen ettäs en voi "harrastaa" tämän yön seutuna edes "yösyöntiä" kun on tänään aamupäivästä verikokeisiin meno joihin ei saa syyvä mitään 12 tuntia sitä ennen! Arvaatte et tuntuu piiiiit-kältä tää aamutuima tänään! Ei edes vesilasillista...
Ne verikokeet ovat niitä lekurin määräämiä kokeita tään kroppain ja ruokavalioni suhteen. Toivottavasti niistä jotain selvii...
   Mie hokasin tuossa eilen ehtoolla et tuo miun tatskakuvani on himpun väärin tehty. Onneksi se tatujoija sanoi enne sieltä poies lähtöäin ettäs jos tulee jotain huomautettavaa tahi reklamaatiota niin siitä vaine yhteyttä uudelleen. Niinpäs mie sit meinaan tänä aamuna kunne se liike aukiaa, pirauttaa heille ja kysellä et tokko tuota saisi palata "pukille" uudelleen kun pitis saaha sen Aki Leijan terälehdet kunnolla esille. Eikäs kuten ne nyt ovat et on vain kuvan ääriviivat piiretty ja sit ne terälehtien laidat häviävät sinne kuvan "syövereihin" häilyväisine ääriviivoineen.
On näköjään takskani "ensihuuma" mennyt miulta jo ohitse kun tällasen hokasin ehtoolla. Ei sen puoleen - näinhän se ain kaikille varmaan käykin. Etenkin ensimmäisen tatskan aikaan: ensin se on ihana, uusi, merkittävä jutska ja kunne aikaa kuluu niin "todellisuus" tulee esille ja se arkipäiväistyy. Silloin sitä osaa jo katsoa kriittisemmin ja löytää jopa nämä "viatkin" siitä paremmin kun mieli ei enää "takuta" et kuis upea se onkaan.
   Eilen ehtoolla hokasin myös sen et kuis lähellä Jussi jo on: ensi viikon lopulla. Huh! Niin se vaine tääkin kesä on alkanut yhdellä hulinalla miun elämässäin ja menee "kolinalla" etiäpäin niin ettäs "heikkohermosta huimaisi" oikein kunnolla. Hyvä kun on kerennyt itte tajuta ettäs sitä ollaan jo KESÄSSÄ aivan kunnolla!
Muistan ettäs aivan äsken oli kevät. Muistan kuin hehkutin sen tuloa ja alkua muttas että kesä? Se että se ON jo täällä, ja että se on kohta ns. puolessa välissä ja sitten jo kohta "menneen kesän muisto vaine". Ei siis voi olla totta! Misä välissä mie tästä kesästä kerkiin nauttia? Misä välissä ottaa "ilon irti" tästä kesästä? Ja enen kaikkea tästä tämän kesän luonnosta ja sen kauneudesta?
En varmaan ollenkaan. Sillä...
   ... Tuolla Hommapaikassani menee näköjään tään kesän ajat aikas tarkalleen kun teen nyt siel pitempää päivää kuin viimo kesänä. Ja se taasen näyttää tarkottavan miulla ettäs sen jälkeen en vain yksinkertaisesti jaksa mitään ylimääräisiä "mutkia" elämässäin. Se hommaaminen siellä vetää mehut miusta pihalle. Hyvä kun jaksan touhuta nää pakolliset, omat, taloustomeni täällä kotonani, Majassani Mahtavassa. Ja elppasta ain seuraavaa päivää varten.
Käy nimittäin aikaslailla jalkoin päälle kun siel päivän ain seisoo ja touhuaa kaikenlaista. Vaikkas välleen istahtaisikin johkin alas istumaan - kun siihen joskus harvon aikaa on... on sen verta paljon tekemistä. Vaikka siel muitakin työntekijöitä paikalla touhuamassa on.
Ei tähän enää muuta oikein mahu, tähän elämääni nyt. Eivät oikein muoskain mukelot ja tyttärein miun ( 24/7 ) vaik kuin haluaisinkin jo pitkästä aikaa heitäkin tykönäin pitää. Tunnen oikein syyllisyyttä kun en ole heitä voinut, jaksanut, tähän kysellä tyköni tään hommain aikana. En vain jaksa enkä oikein kerkiikkään... kun ei miusta ole mitään mieltä ottaa heitä tänne tyköni silleen et tulisivat ehtoolla tyköni yökylään ja sit jo seuraavan päivän aamuna pitisi lähtiä poies kun sit miulla alkaisi taasen uuden päivän hommat siellä Homma-paikassain. Ei siin montaa tuntia valveilaoloaikana olisi yhteistä aikaa. Juuri ja juuri jokunen tunteroinen ja se ei taasen oikein aja sitä asiaa ettäs mummon/äitin tykönä oltaisi ihan sen taatta että sitten OLLAAN yhdessä ja touhutaan. Ei väsynyt mummero/äiti oikein ole se oikia jutska silloin siihen hommaan.
Puhumattakaan siitä ettäs tään mummeron/äitin jalat huutavat Hoosiannaa jokahisen päivän päätteeksi ( ihan eri tavalla kuin viimo kesänä ) niin ettäs olisi paree vain istua aloillaan ja pitää ain koko ehtoo kinttunsa jossakin kohollaan, kuten esim. tein eilennä ehtoolla. Jaloissa kun tuntuu aikas kivalta päivien päätteeksi... Ei siin näin ollen oikein tahdo/tahtois lähtiä muoskiin mukeloihin kera mihkään ulos kreippailemaan tahi sit tyttärein perään kattelemaan ja häntä "hyyssäämään" edes tääl kotini sisällä. Sitä vaine haluaa olla ja elppasta - kinttunsa kattoon nostain.
   Onnekseni kun tiesin ettäs hommiin pääsen Homma-paikkaani, tein koko huushollini "täysinäisen" putsi-putsistuksen jo ns. etukäteen! Nyt ei tartte kuin silloin tällöin enempiä Villakoiria ja Kutsumattomia Vierahia ulos hättyytellä. Ei tarvii ihan jokahista kohtaa "jynnssätä" puhtahaksi jokahinen viikko. En yksinkertaisesti jaksaisi... Riittää kun enempiä roskia imuroin poies ja sit viel pyyhin enimmät pölyt ( ne Villakoirat ) lattioilta ja joistakin kohin -holliani poies. Ja mattojain liekuttelen välleen ulkosalla...
   Tosin onhan täsä ain muutakin kuin tätä arkista tekemistä; ain löytyy "pientä virkinettä" niihin lisäksi.
Nytten otimma tässä tään viikon alkupuolla ja petsasin takakuistini puupinnat portaineen ja patioineen kaikkineen kun oli sen verta hyvää ilmaa et sen voi tehdä ja ennen kaikkea ettäs ne kerkesivät rauhassa kuivua ennen kuin tuli nyt tää hallitseva sajerintama Armahamme Suomemme maan ylle.
Viel olis etuporstua nykimäti. Se vuottavi viel vuoroonsa - jahka tulee taasen poutainen jakso Ilmoille Ylimmille ja jahka sit olen vaikkas päiväsyvämmen kotonain kokonansa sillä sitä ei voi muulloin tehdä. Miksikö? No, kun takaoven saa lukkoon vain sisältäpäin eikäs ulkoa olleskana joten sit kun aikanani taasen petsailen etukuistiani niin sit en siitä ovesta kulje olleskana, ja takaoveani kun näin lukkohon ei ulkoapäin saa niin enhän voi poistua kotoain silloin. Ei taloa, kotia, Majaani Mahtavaa voi jättää yksinänsä ilman ettäs se lukossa olisi! 
Vaikkas tää nyt näin "hakalaa" onkin niin onhan täsä ovi ja lukko-jutskassa se hyvä puoli ettäs tänne Majaani Mahtavaan on takaovesta aikas hankala murtautua ( tai näin mie ainakin ajattelen) sillä se on metalliovi ja siin ei ole lukkopesää ulkopuolella olleskana: ei ole mitään mitä tiirikoida ja näin sisälle tulla...
   Toisin kuin Poika Poloisessani joka koki täsä taannoin aivan toisen laisen kohtalon.
Oli jolla-kulla pienemmällä ( toden näköisemmin pienemmällä sillä kaik ne viivat oli vedelty sen verta alhaalle autojen kylkiin et kädenvarren pituus ei ole hyvin pitkä ollut ) immeisen taimella ollunna "jouto-aikaa" liiemmin ja hän ( tahi he, sillä tietoa ei ole viel ettäs oliko asialla yksi vahi useampi "taimi" ) oli sit yhden yön aikana käynyt tosa Kulmakuntamme parkkipaikalla naarmuttamassa lähes kaikien autojemme kyljet "auki". "Viiva sinne ja toinen tänne... yksi tuonne kulmaan, toinen tähän kylkeen..." 
Näin sitten saimme itsekukin tuta nahoissamme ja ennen kaikkea kukkarossamme tämän pienen, ajattelemattoman, ihmistaimen "suuret ja jännittävät seikkailut". Siis suoraan sanottuna JÄRJETTÖMÄT touhut! Kuka meistä enempi. kuka vähempi, riippuin sen mukaan ettäs kuis mahtavat rannut oli tämä "piirtäjäinen" kunkin auton kylkeen jättänyt tahi sit siitä et kellä sattui olemaan voimassa oleva vakuutus ilkivaltaa vastaan. Onnekseni miulla oli viel vaik sitä jo täsä kevättalvella poistaa meinasin. Tosin jäi siitä silti miulle aimo-summa maksaa omavastuuosuutta...
Miun Poika Poloiseni oli viilelty sinne ja tänne ynpäri kupeitansa. Sellattiis pieniä rantuja. Hyvä kun huomaa kauempaa kattoissa mut sinne ne kuitenkin ilmestyneet olivat. Kävin nimittäin juuri sitä ennen muutama päivä sitten pesemässä autoni ulkoapäin tyttärein huushollilla ja näin muistin, tiesin, mitkä naarmunsa entisiä ovat ja mitkä oli sit sinä yönseutuna uusina kylkiinsä vedetty, ja näin pystyin puhtaalla omatunnollani sanoa että tämä ja tämä on uusi rantu kyljessään eikäs mitään miun mielikuvituksen tuotetta tahi kuvitelmia - vaikkas pieniä naarumja ovatkin ja tuskin niitä kauempaa huomaa. Toisin kuin nuilla muilla naarmuja kylkiinsä saaneilla joilla ovat ihan KUNNOLLA kyljet "auki".
Näitä rantuja sit poistamaan alettiin... Paikallisella maalaamolla vakuutustani vasten "myllyttivät" sen ynpäriinsä. Hyvä jutska muttas kun Poikain kotia sain ja katselin pintaansa, ihmettelin kuin ne naarmut siin edelleen näkyivät? Kyselin maalaamolta et kuis näin? "Vakuutustarkastaja oli näin ohjeistanut heitä." No, utelin sit heiltä ettäs saisiko siihen tarkastajaan yhteyttä jotta jututtaisin häntä suoraan et kuinka näin, mistä tällaiset päätökset; vain hionta eikäs maalausta?
Meni aikansa, tuli päivä uusi ja soittivat maalaamolta ettäs vakuutustarkastaja tulee silloin ja silloin käymään heillä; " tuotko autosi silloin uudelleen tänne niin katsastetaan se yhdessä uudelleen läpi." Näinhän mie sit tein ja siitä sitten päätös tuli että siltä osin kuin ne naarmut siel pinnassansa ovat niin maalataan "uudelleen"!
Näinhän sitten hommaan moiseen uudelleen ryhdyttiin ja nyt on Poika Poloiseni majaillut siel maalaamossa jo tään viikkoa työn alla ( toivottavasti TYÖN alla eikäs vaine LOJUMASSA siellä sillä täl aikaa olisi ollut sen auton tarvista täsä itellänikin... ) niin ettäs sen ensi maanantaina poies itelleni saan. Nyt jänskättää se vaien ettäs onko "hänen" pintansa sit "tilkkutäkki"-maalattu vahi ihan peltinsä kerrallansa, vahi ihan sitten KOKONANSA kupeensa läpitensä eli autoni uudessa uskossa kokonansa? Saanko Poikain Poloisen takaisin itellein ihan uudessa uskossaan vahi tilkkutäkkisenä "paikkuu" pintana. ( Kun uudelleen maalataan peltinsä kerrallaan tahi saati et maalattaisiin vaine ne naarmukohdat pelleiltänsä, niin kun harvoin sitä maalin "valinta" niin oikeaan osuu settäs juuri entisen sävyistä siihen löytyy, niin sen lopputuloksen ulkonäkö on sit aivan kuin tilkkutäkin monivärinen pinta. )
   Poika Poloistani, Hepo Hopiaista olisin täsä tarvinnut viime viikollakin kun se oli silloin korjattavana jonkin vasemman etupyörän "pikkunippelin" taatta useamman päivän...
Olin nimittäin menossa mukaan erääseen tapahtumaan lammelleni, ja kamerani kera tietenkin. Eikäs autoa itelläni laisinkaan? Onnekseni sain kuitenkin tuttuni kautta sinne kyydin hänen vaimoltaan ja sitten "liftasin" sieltä toisen puolituttuni kyydissä poies kotiini. Näin sain kuin sainkin sen reissuni tehtyä ja kuvani näppäiltyä.
Jopa niin ettäs sen kautta sit "aukesi mahdollisuus" luovutta kuviani sieltä aikojeni saatossa kuvaamistani erinäisistä tapahtumista ( ja siitäkin tapahtumsata ), kuvia paikallisen päälehden käyttöön JA SIELTÄ sitten laittelivat niitä nettisivustolleen esille - tietenkin miun nimelläni mainiten...
   Saas nähhä kuis käy "nimellä mainiten" miun valokuvanäyttelyni? Siihen kun jo kertaalleen ne suurella vaivalla ja pitkän ajan kuluessa, valitsemani valokuvansa tekijäfirmalta näppiini sain niin ne olivatkin sit aivan väärin sävytetty! Oli tullut kesäisen kirkkaista ja talvisen valkeista kuvista syssyisen keltaisen sävyisiä. Eli kaik kuvat olivat keltaisella sävyllä taitettuja.

009.jpg

 ( Yllä väärin "väritetty" versio ja alhaalla miun kuvaamani sävytys. )

2014.9.11.%20syk%20%2832%29.jpg

Enhän mie voi sellattiis laitella toissille immeisille katottavaksi esille! En ollenkaan. Onhan se sen verta ylpeyttä miullai et kuvani pitää olla sellattiis kuin mie ne olen kuvannut ja sellattiis jollaisina mie ne halua toisillekkin näyttää! Jotenka reklamoimpas siitäkin nyt sitten sinne firmaan ja palautin ne kuvat heille takaisin kera saatesanojeni.
Nyt vaine sit vuotan konsa kuvani takaisin saan uudemman kerran ja ennen kaikea et mimmottiis väreissä ne sit tulevat näppeihini? Onnaako nyt paremmin? Saanko ne oikeissa sävyissään? Vahi pitääkö miun alkaa harkittemaan vaik sen tekijäfirman vaihtoa johkin toiseen näiden noin kolmenkymmenen onnistuneen teettämisvuoden jälkeen? ( Olen teettänyt kuvani ain siellä ja tää on nyt kerta ensimmäinen kun jonkinlainen vahinko käy osakseni. )
Ei siin mitä... mut kun... täsä tulee kohta jo pieni kiirus housuihin kun näyttelyni aika kovin jo lähenee ja valokuviani en ole oikeianlaisina saanut haltuuni vieläkään. Ja täsä kun pitisi viel "käsitellä" ne kaik kuvat moneen kertaan läpi laitellen ne sit lopuksi raameihin sekä osa niistä kuvista toisella tavalla esille. Siis olisi viel paljon työstämistä niissä ennen kuin ne esille voisin laitella.
    ... kaiken tään muun touhuamiseni ja "hommaamimiseni" komassa johka ei oikein tunnut nyt mitään "ylimääräistä" tarvitsevan...