...sum-laarum, menneheltä vuodelta tuolta katoavaiseltain.

   Tuo, nyt jo mennyt, vuosi.
Paljon antantoi kait, mutta sanoisin et enempi se kyl otti.
Ja ihan suoraan sanon näin vaikkas useimmitenhan sitä kait näin vuotta mennyttä summatessa ryhdytään kehuskelemaan jotta olipahan muuten hyvä vuosi! "Oli niin mahtava!" "Tapahtui sitä, sattui tätä, ja tuokin oli muuten mahtavaa...."
   Itse sanoisin suoriltaan, ettäs päälimmäiseksi tulivat ja siihen pinoin päälle myöskin jäivät sitten makaamaankin, kaikki se "loska", se epämääräisyys, ne kivut, säryt, niin fyysiset kuin henkisetkin, jotka sitten loistavat mielessäin kuin majakka merellä, näyttäin valokiilallaan, kuin spotilla ikään, jottas kasson muuten näitä! "Täsä on kaik´ se mikä mönkään siulta meni."

   Yritin levitellä siipeni nämä tynkäiset, mutta alashan miut ammuttiin kesken lentoon lähtöin; siipirikoksi jäin.
Yritin luoda uskoa itseeni uutta, vahvuuksia panssariini kovempia: opinnot nuo viel kesken jäivät - lie joskus valmistua saan?
   Sanotaan ettäs yrittänyttä ei laiteta, muttas kyl mie vaine sanon, ettäs kun tarpeeksi monesti stallataan, lytätään... tulee se Vuori suuri Muhammedin vastaan. Sillä niin vaikia sitä on yssin jakasaa sitä Vuorta suurta vastaan nousta tahi edes yrittää sen suuren suuria rinteitä pitkin ylös kavuta! Pitää enga olla todella suuri itsetunto, suuret ja vakaat ( ennen kaikkea vakaat ) luulot, tiedot, itsestään ja itsensä mahtavuuksista, jotta kykenee ilman tositen tukea moiseen piiiit-kään matkaan. Pitää olla ns. poweria ranteissa, ruista hau´iksessa, jotta usko vakaa olisi, tieto varma, ettäs mie sitä sitten muuten osaan!
Miulla tätä ei ole - sori... Olen kuin se värssyn ihminen:
"Elämäkö?
Se on kuin kengännauha.
Se täytyy oppia sitomaan itse.
Minulla se meni umpisolmuun,
       jota en saa yksin auki.", sillä en vain jaksa yssin, en. Tarvitsen toisen ihmisen rinnallein. Tarvitsen vakaan ja varman kulkijan samansuuntaisen joka vakautta, ja varmuutta ( puhtia ) minuun loisi sillä:
"Joskus tunne olevani
       kuin teepussi,
jota kukaan ei viitsi enää
       liottaa,
vaikka siitä viellä helposti
       saisi kupillisen."
   Yritäppäs täsä sitten ajatella ja muistella vuotta tuota mennyttä hyvällä? Yritä uskoa ja nähdä, ettäs se jotahin hyvääkin mukanansa toi ja kantoi!

   Onneksi toivoa on uskoon vakaaseen, toivoa siihen, ettäs jokahisessa meissä asustaa kuin asustaakin Pieni-Toivo, tahi ettäs jokahisella meillä on kuin onkin piskuinen sydän sykkiväinen joka tuntee joskus... jotahin...
Sillä kun kaivelen, alan kaivalemaan oikein lapion kera, niin jotahin sitä miekin kuiteskin löydän! Jotain pientä, jotka oikeestaan suuren suurtakin ovat, kun vaine asioita alkaa pohtimaan syvällisemmin:

   Monta tuttavuutta uutta vastaan tuli; ihania ihmisiä elämäin sain, katsomaan tätä matkaamme saman suuntaista, kait. Monet heitä vain lyhykäiseksi ajaksi tosin, vaine pistäytyäkseen samoilla huudeilla kuin mitä mie olen ja elelen, muttas hyvä niinkin, hyvä niin. Monet pysyvyyttä vakaata osoittavat edelleenkin; hyvä jutska, tiedä vaikkas mitä viel aikaan yhdessä saamme.
   Monta matkalle jäi. Katosi taivahan Tuuliin Tuittupäisiin; heitä ei kait olleet tarkoitetut Elämän-Reppuain tätä olevaista täyttämään? "Surku rannalle jääviä laivoja", voinen heistä todeta.
Surku pitkäaikaisia ystävyyksiä, joista ero tullut on, surku ystävyyksiä lyhykäisempiä joista ero tuli "jo enenn kuin se kerkesi alkaakaan".
Surku myöskin ystävyyksille niille, jotka eivät viellä edes kerenneet alkaakaan, vaan harhaan hajalleen hajosivat jo ennen kuin alkoivatkaan.
   Monta vanhaa tuttavuutta, ystävää arvaamatonta, ystävyyttää uusittua, kokea myöskin sain; ihanaa kun "vanhat" muistavat yhä vieläkin.
"Puskien" kätköistä, elämän tään mutkikkaan kiemuroista tuli tuttavaa entistä esille. Niin kouluaikaisia ystäviä, kuin myöskin muutoin elämäin tämän-mätän matkallain kohdanneita ihmisiäkin. Tyyliin sukulaisia kaukaisempia, pikkuserkkuja, koulukavereita, muoskain tiimoilta tutuksi tulleita henkilötä.
Aivan kuten niitä aivan  tuntemattomiakin. "Suuruuksia" joita en ennestänsä tuntenut ole olleskana. Onneksi tulivat. Onneksi sillä eihän koskaan ole ystäviä liikaa elämäsä kellään! Aina mahtuu matkaan elämän mukaan "yksi" sellainen lisää joka käyttää "Rexonaa."

    Jälleen kerran: "Olen, siis - elän."