...ja tyhyjillä aivoilla.
   Aamusella heitin, ensimmäisen ns. normi-päivän alkaissa koissain ollen, arpaa siitä ettäs mitä sitä tänä pänä? Huomisesta lähtien kun ovat Ilman Tieteilijät luvanneet syssyn ensimmäistä myrskyä tulevaiseksi Suomemme maahan tähän... Olenko koissa; sitä voin pidellä kyl paikallaan myrskynkin aikana. Matkaan - minnekkä? Kalakukko City go go:hon? Eiiii.... menovedet maksavat ja kauppoja kierellessä palaa sit lisää. Eikää tuota teekkään mieli kauppoja kierellä, ei. Mökille... joo, jos siel ei olisi ketään muita paikalla - sinne voisi lähtiäkin. Matka kyl kostade mutta se henkinen pääoma jonka siitä saapi, se kyl korvaa sen menetyksen!  Ja eikää tuota tiedä ettäs milloin sitten "taasen" sinne ureta voinen.
   Aikaa kun on, ei mitään kiirusta mihkään suuntaan ( ei esim. muoskain 24/ tulossa mökillemme tiettyyn kellon lyömään kuten usein näin "kesäiseen" aikaan on tapana ) niin ajelinpa ihan k´hissun-kissun ja kiersin mm. ns. pitemmän matkan kautta pistäytyen "synnyinkoissa".

119483580_245127710143185_77086316468482

   tai, no, pistäytyen? Mites pistäydyt kun on varmahan tää nykyinen omistajainen ( kenkä se sitten lienenkään nykyään? ) tehnyt tällaisen rajoitteen ja estehen, ettei sinne nyt enää pääsekkään käymään omin luvin!
Hokasin että on paikak tää nimensäkin muuttanut - surku. Miksi vaihtaa ihanaista entistä nimeä tuota nuinkin arkiseen, ja jokapaikkaiseen nimeen?
"Varokaa koiraa" ja sitten Rottweiler´n kuva viel lisäksi. Akkunoissa muoviset pleksit, eikä postilaatikossa sukunimeä.
Yksi ynnä yksi.
JOS täällä asuisi joku vakituiseen ja täten pitäisi tätä pihapiiriä omistuksessaan, käytössään, päivittäin niin tuossahan postilaatikossa olisi nimi tahi numero koska siten posti kannettaisiin tähän postin kantopäivinä.
Jos tässä asuttaisiin vakituiseen ( tahi edes viikonloppuisin ) niin miksi pitää akkunoissa noissa sisältä ulospäin näkymättömät muosiset pleksit?
Jos täällä asuisi jokin koira jota varoa ja vartoa niin ok. - jymmärrän varoituskyltit nuo. Mutta jos se koira olisi ollut tuolla vahdissa niin olisihan se jo "haukkunut miut" kun täsä melkein portillansa seistä-nakotin kotvasen!? Ja jos koira olisi vahdissa ollut niin sehän tarkoittaisi ettäs sitten pitis olla joku joka palaa paikalle tälle päivittäin ( esim. työpäivän jälkeen ) sillä ei kait se mahdollinen koira ole vahdissa jos omistajansa ei palaisi päivittäin paikalle? Ja silloin olisi postilaatikossa nimi/numero, ja ikkunoissa ei pleksejä, ja....
Eli aivan asumaton paikka edelleen. Vain lumeeksi laitetut varoitus- yms. -jutskat. "Asiattomilta pääsy kieletty." Jos joku haluaisi mennä todella tuonne, rikkoa lakia, ja vaikkas vorona hiiviskellä niin ei mitään pelkoa! Ei-kusta vaine menoksi!
( Tosin sen mitä tiedän - jos tuolla ei nyt ihan oikeesti jo asuta, jota siis epäilen vahvasti... - niin ei tuolla asuintalossa eikä muissakaan rakennuksissa mitään varastamisen arvoista ole olemasa... )

   Mietiskelin päiväsyvämenä asiaa moista, mökkimme porstualla istuissain, että on se tääkin jännä jutska?
   Tämä on oikeesti... niin, ei kenenkään meidän synnyinpaikka, sukumme puitteissa. Mutta tää on paikka johka Sukumme Mummo muutti piskuisena evakkotyttönä kera äitinsä ja veljensä sitten kun asutustilan/paikan itsellensä saivat. Ja mie kera siskojeni olemme sitten ihan vauvoista lähtien olleet täällä kyläilemässä mummolassamme - kunne mummomme tuo myi tämän paikan aikanaan sit poies.
Muttas niin vaine sitä vauvana käytihin kylässä ja siten se on tavallaan "synnyinpaikka" - meille sisaruksille. Ja Sukumme Mummollekin kun hän kerta muutaman vuoden ikäisenä tänne saapui ja eli täällä naimisiin menoonsa asti...
   Meitä on siskoksia muutama tsipale. Ja luulen ( ajatelen - miun mielestäin ) ettäs yssi meistä ei ehken paljoa perusta tälle paikalle. Sitten ollahan me kaksi muuta joilla näyttäisi olevan jostahin syystä tunnesiteet tänne, tälle paikalle, vaikaks ( kuten pakisin jo ) emme ole ollehet kuin vain vauvoina täällä sisällä asustain ja käyden. Hivenen isompina sitten olimme aina pelloilla näillä ynpärillään olevaisilla, peltotöissä. Ihan pikku-likoista asti jonnehin vajaata koulukkaisiksi asti, jos oikein muitini kantaa.
   Ja nytten sitten... nytten olen aina silloin tällöin pyrkinyt käymään täällä pihassa ja mannuilla näillä. Tänne onkin tähän asti päässyt ihan hyvin; ei esteitä mitään vaikka omistajansa onkin vaihtunut aina uuteen... muttas kun kukaan heistä ei ole asunut täällä koskaan, eikä paikalle tälle tehnyt mitään.
Ostaisin paikan tään itsellein heti jos vaine pätäkkää riittäisi. Jos vaine olisi syytä jotahin ettäs miksi tään paikan itsellein hankkisin. Pelkkä muisti ja muistot kun eivät riitä. Ne eivät elätä. Pitis olla toimi mihkä tulla, josain tällä seudulla tahi ainaskin lähistöllä?
   Joten vaine muistoissa....


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%281%29

   "Ojalan laskuopilla" sain tästä kurkien muuttoparvesta 104 tsipaletta.
Kiersivät, kaartelivat, ääntelivät toiseltaan kysellen joko näkyy? "Onko sopivaa paikka misään näkyvissä? " "Laskeudutaanko vahi jatketaanko matkaa?"
Jatkoivat matkaa, eivät laskeutuneet... 
   Yhtälailla mie olisin voinut ja halunut olla heidän mukana parvessaan tuossa. Aivan vapaasti joutaisin tästä jonnehin Tuulten Teille tietämättömille....

   Se tunne kun ei ole mitään. Tiedän kylläkin että täällä Humisevallaharkulla, Majassain Mahtavaisessa aina työt vuottavat tekijäänsä. On hommaa, tointa, mihkä tulla muttas mitäs näistä? Onkoo näillä mitään väliä? Kenelle niistä on väliä? Ei miulle, ei enää...
Miuta ei enää kukaan vuota. Ei ole mitään kiirusta kotia, mistään. Ei tule kukaan käymään tykänäin vaik kuin vuottaisin. Ei ole siis ketään ketä vuotaisin, toivottaisin tere tulevaksi...
On vaine mie ja miun olemattomuuteni. Merkityksettömyyteni.
En ole kenenkään oma enää. En kuulu kellekkään. Ei kukaan välitä. "Mitäs pienistä...?"
   Mietin, lasken, ettäs tähän astisesta elämästäin olemma ollunna parissa suhteessa, parisuhteessa, ainakin sen 40 vuotta. Enempi-vähempi samaisen katon alla tahi muutoin vaine ollen rinnalla jonkusen hlön.
Nytten, nytten sitten pitis EKA kerran OPETELLA siihen ettei olekkaan ketään?!


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%284%29

   "Kauas pilvet karkaavat.", niin kuin minäkin...

   Tällä hetkellä, aivan nytten, tuntuvi ettei todellakaan ole mitään väliä, millään.
Mitä varten teen mitään? Itseäni? En he-le-kattina! Miksi itsellein? Mitä järkeä siinä olisi?
Kai sitä pitäisi juurikin itsensä takia ja itselleen, noin niinkuin, yleensä. Tahi näin varmaan aina ajatellaan - että ihmiset ovat olemasa, ja tekevät kaiken - juurikin itsensä takia sekä itselleen.
   Itse en vaine ole oppinut koskaan siihen "muottiin". Aina olen tehnyt jollehin toiselle. Ensi alkuun vanhemmillemme ( "kenen katto, sen leipä." ), sittemmin perheelleni. Puolisollein ja sittemmin rinnallain kulkijalle. Tahtomattani, tietäin ja tiedostamati. Mutta tehnä kuitenkin...
   Nytten sitten olen eka kerran tilanteesa ettäs pitisi oppia ja opetella siihen että itsellein? Huh!
Ei edes puolisoin poies menon jälkeen, en ollut edes silloin tässä tilanteessa. Oli Ystäviä, Hyviä, Rakkahia, jotka olivat todella läheisiä. Oli aina olemasa joku joka siinä tuki, oli mukana elämässäin. Kuka mitenkin, kuka milloinkin, muttas oli kuitenkin.
Nytten ei ketään.


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%286%29

   "Meidän viljavainiot."

   Kait sitä tähänkin oppii. Oppii että tämä on sitten tästä lähin se "normaali" olo ja tila. Kun vaine oppisin nopeaan,"ettei tarvitsisi kärsiä" ja kärvistellä hyvin pitkään.
Tuntuu vaine että kovin on turta olo ja tila. Ei tunnetta, ei kipua. Misä ne ovat? Elikkäs tullahan taasen siihen miulle tyypilliseen jutskaan ettäs ensi alkuun ei mitään, ei tunteita - vaine "turtaa".
Kyllä se vielä tulee - joskus sitten...


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%289%29


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2811%2



2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%285%29

   Syssyn pihlaja - ja leikkimökki, 70-luvulta...

2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2817%2



2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2819%2

   Vaahtera syssyinen ja traktortalli kera aitan.
-talli 70-luvulta, aitta jotahin 60-luvulta.

2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2814%2



2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%287%29

   "Syötäväksi tarkoitettu."

   Sen olen huomannut täsä jo muutaman päivän aikana ettäs olen ihminen joka syö suruunsa ( ennemmin kuin iloonsa; ilossa en muista syödä mitään! ) ja näin Kaiketonna ollessa sanoisin siltikin ettäs melkeinpä mitä tahansa. Mielellään kaikkea "räbistä" ja ei-hyvää elimistölle olevaista. "Tuoka, antakaa, vaine tänne kaikki - tää "mylly" jauhaa kyllä!"
Enää kun ei tarvitse huolehtia itsestään, ei muodoistaan, ei olemasa olostaan, niin miksikä sitä enää sitten tarkakisi syömisiäkään? Antaa mennä vaine kun kerran on "alettu"!
Eihän se haitta jos tulee hiven pyöreyttä sinne tahi tänne? Ompahan sit kaik´ niemet, notkot, ja saarelmat täytettynnä...


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2815%2

   "Puijo."


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2810%2

   Peltosaunio.


2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2812%2

   Luonto-Äidin kummallisuuksia; Kehäinen kukka puskee uusia nuppuja JO siemenistä suoraan!

2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2813%2



2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2816%2

  

2020.9.15.%20M%C3%B6kill%C3%A4%20%2818%2

   "Katson maalaismaisemaa, ja ymmärrän..."

   Tai ainakin toivon jymmärätäväni josain vaiheesa että miksi? Miksi näin, miksi mie?
Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? Antaako tämä jotahin uutta, ja mitä antaa, jos antaa? Olisiko paluu menneeseen; sitä en jymmärtäisi... Tulveaisuuteen? Mitä siellä "nurkan takana" on miuta varten? Voiko siellä olla jotahin? Hyvää vahi huonoa - miut tuntien ja tietäin; huonoa tietenkin.
   "Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa." Vuotetaan viellä... "kenkä elää, saapi nähdä".