Eilennä olimma Töissä vetämässä päivää sitä mennyttä kun Bossi oli silloin kurssituksillaan. Tiedän että se työtä armotonta on... Tiedän että vastuullista on, tiedän että vaihtelevaa suhteessa asiakas määreihin on, jne., ja täten olinkin jo asennoitunut siihen vastuuseeni vakavaan mitä eiliseen päivään tuli.
Päivän mentyä, päivän tuon eilisen kuluttua sulkemisaikaan ja loppuun osalta työnteon ahkeraisen, oli kuitenkin issellein ylläri-pylläri se kuin sitä rätti-kuitti-väsynyt olin sittenkin; puolentoista päivän lopuksi? Ei virtaa jäljellä olleskana, ei puhtia punteissa, ei ruista ranteissa, ei. Vaine tahto ja halu olla vaine ja ennen kaikkea vaine olla öllötellä.
Muttas kuten monella muullakin töissään käyvällä niin kotia palattua sitä kohtaakin sit kotiovensa avattuaan toisen arkensa vastaantulevaisen; kaik ne viikon aikana tekemättömät työt, arkiset askareet, "jemmaan laitetut" hommat nimikkeellä; "sitten kun", niin niin oli miullahin ejessäin kaik se, kaik tuo tekemätön, odottava, vuottava. Tuntuvi kuin kaik yhtä aikaa olisivat huutaneet jotta hei miekin olen olemasa! "Tänne, nyt, heti, ja näin - MIE haluan huomiotasi jakamatonta ja ansaittua ihan ekas´ teks´ !"
Hoisinkin, teinkin, kaiken sen minkä tärkeimmäksi katsoin ja koin. Vaine kaiken sen "pintapuolisen" vain ja sitten päätin jotta nyt riitti! NYT MIE haluan sen huomion ansaitun, jakamattoman sellaisen ja otan aikaa vaine issellein! NYT on MIUN vuoroin! Piste.
   Soitimma siltä tuumailultain het´sillään Ystävällein tanssivaiselle sen kummemmin asiaan moista vatvomaan jäämäti, ja sovimma tärskyt lähi lavalle; lähdemmä Lavantautia parantelemaan. "Tavataan siellä."

64886000_407354073196370_623431667421701

   "Ihmisen ikävä toisen luo."

   Mennessäin pyörähdin sopivasti matkan tuon varrella olevalla entisellä kotikylälläin ja sen paikallisella muttas ketään tuttua ei siellä sil huudilla ollut joten enpää tuota jäänyt yssiksein issein kera pulisemaan sinne vaan jatkoimma matkaa tuttuja teitä nuita pitkin ielleh´järilöih.
   Matkalla tuolla sitten mietiskelin jotta on se vaine kumma kuin sitä ihmisellä voikaa olla ikävä toisen luokse vaik ei virallista parisuhdetta minkäänmoista olekkaan olemasa. On vain tää riipivä, kauaksi kantava, ääriin maan yltävä, sisuksia kaihertava suunnaton IKÄVÄ toista ihmistä olevaista!
Tietty tätä kaipuuta suurta "siivitti" viellä sekin kun oli sen verta kaunihit maisemat, keli oli mitä loistavin, jne.. Mihkäs sitä sellaisella ololla ja tilalla mielensä laittelisi kuin kaipuuseen suureen toisen luokse... sinne kauaksi horisontin tuon näkyväisen taa. Sinne ja sen ylitse mihin simmuin vaine suinkin kantavi. Ihan sinne... sinne perille asti. "Etkö sie "taukki" tajua kuin ikävä miul siuta on?" "Etkö huomaa kuin huudan kuin paraskin Kuu-Hullu Kuun Kummajaista täydenkuun?"

   Perille päästyäin olin hyvinkin skeptisellä tuulella jotta pääsenkö höyläämään perkettia tuota jonkusen kera vahi jäänkö ihan Seinäruusuksi pysyväiseksi sinne jonnehin seinustalle?
Sain ylläri-pylläriksein tanssahdella ihan kiitettävästi. Voisinpa melkein sanella jotta sen noin kolmen ja puolen tunteroisen aikana harva-se oli peli jota seisoin paikallain seiniä nuita vanhoja ja vakaita pystyssä pidellen! Wau, pääsin liituamaan sen verta ahkeraan.
Tuo koko aika kuluikin ihan rattoisasti välleen hien noustessa pintaan ihon tanssien pyörteissä jammatessa, ja sit välleen pikaisesti josain ulkosalla käydessä pika-huililla vilvoittelemalla muutaman askeleen verran.

   Sen mitä siellä seisoskelin ( ja sen mitä niiden tanssien pöyrteiden lomassa kerkesi ajatella ajatusmaailmassaan ) tuumailin jotta onhan se tääkin jonkunlaista "pariterapiaa" kun näin liki toista ihmistä ollaan. Päästään liki, saadaan olla ns. ihokontaktissa ( vaatteiden tosin päällä ollessa - onneksi ) toisen kera. Ihminen hakeutuu sosiaaliseen tilanteeseen josa saapi jutskata eri ihmisten kera; tuttujen tahi tuntemattomien - ja tuntemattomienhan kera tutuksi tullaan kun tarpeeksi usein saman henkilön kera vain tanssahtelee ajan myöte. Sitä tieten tahtoin etsiytyy tuollaiseen tilanteeseen jossa pääsee ns. käsi-etäisyydelle toisen kera. Osaksi ihan vaine liikunnan ja liikkumisen takia mutta osaksi sitten myöskin sen "ihmisen ikävän toisen luokse" -takia.  Osaksi ihan vain ajan vietteeksi ja osaksi sitten vaine hyvän musiikin tahdissa tanssahtelun takia.
Onneksi meitä on tosiaan toisaaltaan, monenlaisia ihmisiä joista jokainen meistä haluaa, etsii, omansa ohtaimen mukaan tällaista tilannette tuolta lavalta. Kukin haluaa "etsiytyä" sinne omansa kaipauksensa takia - onneksi. Jos näin ei olisi niin en sitä miekään eilennä sinne olisi etsiytynyt, en olleskana. Muttas kuten sanoin - onni on näin: oli sit miullahin siel pyörittäjiä niin myötä- kuin vastapäiväänkin. Hyvä jutska, moinen jutska.

   Katsellessain pareja toisia en voinut olla laittamati simmujain poies heistä ja tuumailemati...
- Pari tuo on kuin luodut toisillensa. Voikoo ihmiset olla olemati enempää toistensa kaltaiset!
- Tuo pari on tasan ja tarkkaan oikein rakastunut toisiinsa. Voi ettäs kuin miekin haluaisin - kateeksi käy. "Katso nyt kuin he peli pelin jälkehen tillottavat toisiansa syvälle simmuihin - sen katseen väkevän siitään väsymäti ja poies hakeutumati!"
- Oih, toi on kyllä "eka kertaa pappia kyydissä", toi tanssittaja; on kuin pökkelöjalka olisi. "Sääli tanssitettavaansa... kunpa ei tulisi hakemaan miuta olleskana."
- Tuo ei sovi tuolle olleskana; nuista ei saa paria sit tekemälläkään, milloskana...
- He ovat "vakiopari" joka lavalla, ja nuo ovat samaa tanssiporukkaa - lava lavan jälkeen yksissä kulkevat.
- Tuossa on sitten vanha pariskunta joka on jo iät ajat käynyt tanssimassa kahteen pekkaan. Rutiinilla mennään. Jopa niinkin ettäs olisipa hyvä jos jotahin muutosta tuohon saisi... hivenen "kosketuspintaa" uutta tanssiensa tahtiin.
- Nuo ovat sitten taasen niin "leipääntyneitä" toisiinsa ettäs... "Lähdetään nyt kun se on tapana mennä." "Mennään tanssimaan kun on ennenkin menty." "...kun sie haluat...". Kumpainenkin tanssii ihan hyvin ja ihan hyvin menevät yksiinkin mutta se kosketuksen puute... se mitenkä se huokuu jo meterien päähän että "pakkopullaa" on olla yksissä tanssimassa ( ja koko liitossa siinä olevaisessa! ) - tuskin edes silmäystä toisiinsa luovat siin tanssiessaan.
- Tuolla... tuolla taaasen näkyy olevan "iilimato": mies ( tahi joskus nais- ) puolinen henkilö joka on lähtenyt tanssiin vaine "naista saadakseen". On sellainen "limanuljaska" joka tulee ihan liki. Rutistaa, tulee iholle. Yäk - "kiertäisipä miut TOSI kaukaa!"
- Hän taasen on tullut miestä saadakseen: tyrkyllä on kuin mikäkin.
- Oi, tuo tanssii muuten hyvin! Tuo pitää laittaa muistiin: tuollaiset vaatteet, tun pituinen, tuollainen kuontalo ( hiukset ) ja nyt se pyörii tuolla... voi kunpa kerkeisin akkauntunnilla hakia. Jos nyt hänet kerkee yleensäkään hakia kun näytää "viuhka käyvän" parketille...?
- Tuo... toivottavasti ei hae mua koskaan! Muttas tuo - hakisipa joskus...
- "Sanotaan että se kenen kera menee hyvin yksiin tanssiessa, sen kera menee ( menisi ) hyvin sängyssä, jotenka... oih, tään kera olisi hyvä koklata kuis tää sanonta pitää paikkansa?"
- ...ja vastaavasti; tään kera en haluaisi sitä kokeilla! "Ei sit iki, kuuna, päivänä!" "Kiitos ei!"
- "Onpas hyvä mennä juuri tämän tanssittajan kera juurikin tää tanssi! Hän kun vetää tään niin hyvin, juuri kuten miekin tään menisin." "Ihanata!"
- "EI, tällainen Pökkelöjalka! Kunpa tää ( nää pari kipaletta jotka aina ovat se tanssin pituus ) tanssi olisi pian ohi!"
- Haa, jenkka; hakisipa joku miut tanssimaan? "Polkka - voi että, haluan pyörimään!" "Nyt - kuka hakee? Kuka TIETÄÄ että osaan tanssia tään-KIN tanssin?"
Ulkoasut, vaatetus, pukeutuminen... niitäkin katselen ja niistähin jotahin ajattelen muttas en nyt niitä tähän laita ruodittuina koska se olkoon sit jokahisen oma mieli mistä tykkää ja mistä ei. Mitä siellä tanssien pyörteissä niistä ajattelevi ja tuumailevi? Niistähin kun saisi oman "listansa"....

   Muttas sitä mie mietin ja tuumailen jotta MIKÄ se on se "momento" joka antaa, määrää, sen että milloin sitä esim. meikä Mummeroinen ( tällainen "kuiva Kapakala", kuivunut Rusinantte... mutkaa, mäkeä ja tasan tarkaan kaikenlaisia muhkuroita, roikkuvaisia, yms. epä-kauniita ominaisuuksia omaavainen ) pääsee tanssahtelemaan? Mikä se on mikä "sanoo" millähin tanssilavalla jotta että nyt "käy viuhka" ja nyt sitten taasen ei?
Tietty se on osaltansa siitä riippuvainen ettäs tietävätkö ne vastapuolen "pelurit", miehen-puolikkaat nuo tanssittavaiset, jotta osaanko mie tanssia vahi en? Se on varmana aikas iso "kriteeri" näillä "markkinoilla". JA tätähän et saa "markkinoitua" jos ei ole ketään tanssitaitoista mukanasi joka "näyttää rannunmallit" kanssasi liidellen pitkin parkettia tuota luistavaista jo alkuillasta jotta "kaik kansa" näkevi ettäs sitä jotahin osataan! Jos tätä ei tapahdu niin sanoisin ettäs aika tasan tarkkaan saat ( saan ) seistä Seinäruusuna. ( Näinpä olin ma onnessain eilenniin kun oli tää Ystäväin "mukana" ja sain näin "sanan levitettyä" jo alku minuuteilla saavuttuain lavalle tuolle. )
Toinen osanen on se ettäs kuin olet "tyrkyllä" eturivissä akkain puolen. Miusta ei siihen ole vaik kuin yrittäisin... Ei se ei ole miuta. En vaine ole oppinut "markkinoimaan" itteeni niin. Päinvastoin ajattelen ettäs hän joka tietää miun lavalla sillä kulloisellakin olevan ( nähnyt miut on siellä josain tanssivan tahi käyskentelevän ) niin hän tasan tarkkaan ettii miut sieltä taaempaakin akkain rivien kätköistä, jos vaine TAHTOO tanssia kanssain...
Kolmas ja miusta toisaaltaan se karsein jutska on se ettäs kuin olet pukeutunut?! Jos olet ns. vanhahkosti pukeutunut ( et siis ole sen hetkisen tanssilavan muodin mukaisissa tamineissa liikenteessä ) niin et pääse tanssimaan. Tai ainaskin miusta näin tuntuvi - ne nuo "pintaliitoiset" kun ain enempi pääsevät tanssimaan. Eivät tällaiset "eilisen pukeutujaiset".
Ja jos olet hyvinkin peittävissä tamineissa liikenteessä ( esim. mie vaikkas tyypillisissä vaatteissain; pitkä hame ylläin ) niin seinänpielusta "kutsuu". Muttas auta armias jos laitat vaine vähän kangasta kiertävää kupeillesi... saati jos laitat asua "antavaista" yllesi... niin sitten haku on aikaslailla taattua! Yäk!

   Kaiken kaikkiaan: hyvä ilta.
Muttas kuten aina, niin en miekään täysin tytyväinen sitten pohjimmiltani ollut "antiin" moiseen.
Kyllä, tanssia sain. Tanssia olinkin "hakemassa". Ystäväiseni tuon näin, ja tapasin, sekä tanssin hänen kera. Kyllä. Sain tanssia myöskin monen muun tanssituttuni kera ja muutamien aivan uusien, ja tuntemattomien kera ( ja muutamat heistä kyl unhohon jääkin taitamattomuutensa takia... ). 
Muttas... yhä jäi ihmisen ikävä toisen luo. Ikävä joka ei täyttynyt kaikesta siitä sosiaalisesta elämästä jonka siellä koin, niistä "iho"kontaktiesta joita siellä sain. Yhä halajan sinne jonnehin kauaksi pois, sinne Taivahanrannan taa, äärelle äärettömän, "tästä tuonne ja vielä senkin ylitse".
   Tiedä en kuinka tään tyhjyyden sisuksissain täyttäisin, kuin sen täytehen saisin? Muutoin kuin ettäs jos eräs tyköni tulisi... Ja ennen kaikkea muutoin kuin ettäs tähän ( nyt ja näin ) rinnallein jonkun pariksein saisin? Sillä luulen, uskon, sen mitä itseäin tunnen nyttemmin ettäs olisihan se sitten silloinkin viellä "kaukokaipuu" sisuksissain. Kuten on tähänkin asti ollunna parisuhteissakin ollessain.
Jotenka millä sitten täyttäisin tyhjyyden tään ammottavan, millä tilkihtisin olemassa olevan reikäsen sisuksissain, tunteissain näissä? Mistä löytyisi kunnon parkki asiaan moiseen, mistä paikka persittava sydämeen särkyväiseen?


62621602_2536488006384590_93155358159142

   Maailmankatolla
Aurinko Armas aamua anivarhaista aloittelee ( 00.15. ),
Kuun Kultainen kumartaa Kulkijalle Kummalliselle.

64551461_2536488153051242_16805065598739

   Näin ne taasen nämä kaksi kaverusta viimo yönä toisiansa tillottelivat vastapuolilla Taivahanrantain: Aurinko Armas ja Kuu Kultainen - Kummajainen, kunne mie kotiani suorin Lavantautiain parantelemasta.
Yhtälailla kaksi hyvinkin samanlaista ( tai ainaskin me ihmiset aika samankaltaisiksi nää yleensä mielletään... ). loistavaista, kirkasta, valoaan luovaa yksilöä kuin mitä esim. Maan Matoset toisillensa muttas siltikin... yhtälailla toisiaan tavoittelevia, toisiaan samalla pakenevia, yssilöitä, kuten Maan Matoset toisiaan kaukaa kiertäissä, toisiaan kaihtaissa.