Jo eilennä miun teki hirveästi mielein kuiskata Maailmalle Avaralle, vaik vastahan tuota nähtiin.... ettäs:
"Siuta mie kaipaan, oi rakas Ystävä.
Tuulen kera laitoin tuhannen viestiä.
Ne ota silloin vastaan,
kun tuuli hiljaa käy,
ne ovat kyllä siinä,
vaik ei niitä näy.", ja tänään sit vieläkin enempi sillä...
   Se mitä nyt on ollut tällä levelillä vallassa täsä... sanoisinko suunilleen kuukauden ajan, niin se sää ja tila sitten nytten otti ja lopahti totallisesti. Tai no - ainakin Aurinko Armahan loistehen osalta. Lämpö ja tilahan on yhä iellehen aikas korkia, sellainen normi-Suomalainen kesä-tila; n.+15-20´C tällä levelillä. Muttas noin, niinkuin, muutoin, ni tämähän on sitä supi-Suomalaista kesää nytten. Sataa kuin "Esterin persiistä" ja on synkiää, tummaa, harmaata, kuin ainahin Suomemme maassa, täällä "perä-Pohjolan" perukoilla.
Jopati sen verta harmajaa ja synkiän "tummaa" ettäs tänä pänä pitimmä sit sytytellä Humisevanharjunkin oloa ja tilaa petraamaan nuita kattorajassa loistavia valonlähteitä, jotta nyt yleensäkin jotahin näkee tehhä tahi kulkia ielleh-järilöih. Muutoin olisivat kukkaseinkin, nuo "tsiljoona" tsipaletta, hätää kärsimässä kun eihän edes päivä syvämenä ollut mitään loistetta Aurinko Armahan tahi sit edes näitä keino-sellaisia loisteita - jotenka, edes nyt kun olen isse kotoanain, niin sittenpä näitä loisteita nytten.
   Niin, sitten kun on tällaista synkiää, tummaa ja keinoiset loistehet päällä, ja on kaikkialla, ulkona ja sisällä, pimiää, on kuin syssy jo olisi - se normi-Suomalainen olo ja tila. Ja se sit taasen saa aikaan i-kä-vän, kaihon ja kaipuun, toisen tykö tahi ainaskin toista.
Niinpä, niin, siksipä siis, nytten sitten näin huhuilen ja huutelen juurikin tään kaiken synkkyyden takia tätä tunnettain, tilaani tätä. Sattuu, kaihertaa, rutistaa, puristaa: olisitpa Ystäväin täsä kanssain.